Kirjoittaja: Sword of Damocles
Tietoja:
Solitaire P
- Julkaisuvuosi: 2020
- Valmistusmaa: Saksa
- Hinta: 5200 €
- Rakenne: Avoin, over-ear
- Planaarielementti: TPM3100 (magneetit molemmilla puolilla kalvoa)
- Impedanssi: 80 Ohm
- Herkkyys: 101 dB/mW
- Paino: 530 g
- Liitintyyppi: 2 x ODU 2-pin
- 2 kaapelia: pituus 3 m ja liittimet 4-pin-XLR ja 6,35 mm
- Lisävarusteet: Ei
- Takuu: 3 vuotta
Solitaire P-SE
- Julkaisuvuosi: 2021
- Valmistusmaa: Saksa
- Hinta: 3100 €
- Rakenne: Avoin, over-ear
- Planaarielementti: TPM2500 (magneetit vain toisella puolella kalvoa)
- Impedanssi: 45 Ohm
- Herkkyys: 101 dB/mW
- Paino: 440 g
- Liitintyyppi: 2 x 3,5 mm
- 2 kaapelia: pituus 3 m ja liittimet 4,4 mm ja 6,35 mm
- Lisävarusteet: Ei
- Takuu: 3 vuotta
Arvostelukappaleiden hankintapa: Saatu lainaan jälleenmyyjältä/maahantuojalta
Vuonna 1978 perustettu saksalainen T+A (Theory and Application in Audio Technology) tunnetaan parhaiten hintavista kaiuttimistaan ja hifilaitteistaan, mutta viime vuosien perusteella myös kuulokkeet tulevat jatkossa kuulumaan kiinteämmin valmistajan tuotevalikoimaan. Toistaiseksi T+A:lta on nähty kahdet avoimet planaarikuulokkeet, Solitaire P (5200 €) ja Solitaire P-SE (3100 €), sekä Solitaire T -nimiset vastamelukuulokkeet, jotka ovat nekin 1400 euron hinnallaan vaatimattomasti markkinoiden kalleimmat. Kiinnostavuusarvon tuotteilla olettaisi siis olevan korkealla erityisesti hifiharrastajien keskuudessa. Mainitsemani kuulokemallit rantautuivat hiljattain myös Suomeen Mareksoundin toimiessa niiden virallisena jälleenmyyjänä.
Kaikesta huolimatta T+A:ta voidaan kuitenkin pitää melko tuntemattomana kuulokevalmistajana suuremman yleisön keskuudessa, sillä itsellenikin se tuli tutummaksi vasta vuoden 2023 Hifimessuilla (kokemuksiani kuuloketarjonnasta). Tämän vuoksi tarkempi katsaus valmistajan tuotteisiin lieneekin ihan paikallaan. Otetaan ensimmäisenä selvää Solitaire-planaarikaksikosta, jonka saimme järjesteltyä Mareksoundin kanssa Kuulokenurkalle lainaan. Toisella kertaa tulen mahdollisuuksien mukaan tutustumaan myös Solitaire T -vastamelukuulokkeisiin.
Yleistä tietoa testatuista kuulokkeista
Vuonna 2020 julkaistu Solitaire P on T+A:n lippulaivakuuloke ja se maksaa pienen hinnankorotuksensa jälkeen hulppeat 5200 euroa. Tämän mallin rakenne on tehty kokonaan alumiinista ja siinä käytetään valmistajan kehittyneimpiä TPM3100-planaarielementtejä (kaksipuolinen magneettirakenne) 80 ohmin impedanssille säädettynä. T+A on kehittänyt elementtinsä itse hyödyntäen 35 vuoden kokemustaan magnetostaattisista kaiuttimista. Kuulokeliittimiksi Solitaire P:hen on valittu Sennheiser HD 800-sarjasta tutut 2-pinniset ODU-liittimet.
Heti seuraavana vuonna päivänvalonsa nähnyt Solitaire P-SE pyrkii ensisijaisesti olemaan hieman kohtuullisemmin hinnoiteltu vaihtoehto samassa mallisarjassa, sillä sen hinta on saatu puristettua muutamilla muutoksilla 3100 euroon. Kuulokkeiden ulkomuoto on pysynyt samana, mutta alumiini on korvattu muovilla ja planaarielementit ovat vaihtuneet TPM2500-mallisiksi. Näiden merkittävimmät erot TPM3100-elementteihin nähden ovat yksipuoleinen magneettirakenne ja pienempi 45 ohmin impedanssi. Herkkyys molemmissa elementeissä on kuitenkin sama 101 dB/mW. Kuulokeliittimet puolestaan ovat Solitaire P-SE:ssä 3,5 milliset. Positiivisena muutoksena edullisempi Solitaire-malli painaa myös selvästi vähemmän (440 g vs. 530 g). Muutoksista huolimatta Solitaire P-SE:n tulisi valmistajan mukaan tarjota edelleen hyvin samankaltainen kuuntelukokemus kalliimman Solitaire P:n kanssa. Tästä lähden itse ottamaan selvää muitakaan osa-alueita unohtamatta.
Tuotepakkaukset ja lisävarusteet
Kun sain käsiini kahdet T+A:n kuulokkeet sisältävän postipaketin, hämmästyin välittömästi sen suurta kokoa ja painoa – ehkä Mareksound oli pakannut kuulokkeet erittäin huolella? Todellisuudessa kaksi valtavaa laatikkoa olivatkin lopulta T+A:n omia. En yllättyisi jos ne olisi suunniteltu alun perin valmistajan vahvistimille tai muulle suurempikokoiselle elektroniikalle. Pieniä eivät olleet myöskään sisältä löytyneet kuulokepakkaukset, vaan niihinkin mahtuisi kuhunkin helposti kahdet kuulokkeet. Näin suuret pakkaukset tekevät varmasti useimpiin vaikutuksen ja luovat mielikuvan arvokkaasta tuotteesta. Pienenä ulkonäöllisenä erona Solitaire P:n laatikko on musta ja edullisemman P-SE:n harmaa.
Molempien kuulokkeiden mukana toimitetaan tarpeelliset ohjelappuset ja kaksi pitkää kaapelia, muttei muita lisävarusteita. Yksi kaapeleista on varustettu 6,35 millimetrin liittimellä, kun taas toisen päästä löytyy balansoitu liitin. P-mallissa tämä on tyyppiä XLR ja P-SE-mallissa modernimpi 4,4 mm. Johdinmateriaaliltaan, ulkoiselta tuntumaltaan ja 3 metrin pituudeltaan kaapelit ovat identtisiä, mutta niitä ei ole kuitenkaan mahdollista käyttää ristikkäin kuulokkeiden erityyppisten naarasliittimien vuoksi.
Useita tuhansia euroja maksavien kuulokkeiden mukana olisi aina mukavaa saada jonkinlaisia lisävarusteita, kuten varapehmusteet tai vaihtoehtoisesti Meze Audio Empyrean-sarjan tapaan ääneltään erilaiset pehmusteet. T+A on itseasiassa tehnyt ainakin Solitaire P:lle toisenlaiset korvapehmusteet, mutta ne täytyisi ostaa erikseen. Molempien kuulokemallien pehmusteet on hinnoiteltu peräti 240 euroon, kun taas mukana toimitettavien kaapeleiden kappalehinta olisi Solitaire P:n kohdalla 300 euroa ja P-SE:n kohdalla 120–150 euroa. Erilaiset liittimet vaikuttaisivat täten tuplaavan hinnan, joten kalliiden kuulokkeiden ostaja saa perinteiseen tapaan valmistautua myös hintaviin lisävarusteisiin.
T+A:n kaapelit muistuttavat paksuutensa ja kumipäällysteensä myötä mikrofonikaapeleita. Kestävyys on varmasti kohdallaan rankemmassakin käytössä, mutta käytettävyys jättää toivomisen varaa etenkin, jos vahvistin sijaitsee lähellä kuuntelijaa. Tällöin 3 metrin pituus on haitaksi ja jatkuvasti takaisin lenkille pyrkiviä kaapeleita vastaan täytyy suorastaan taistella, koska ne eivät halua pysyä aloillaan. Tavallisesti kuulokkeiden omistaja voisi ostaa erikseen itseään miellyttävän vaihtokaapelin, mutta Solitaire-mallien kohdalla vaihtoehdot ovat harmillisen rajalliset täysin uniikin liitinrakenteen vuoksi. Tutustutaanpa asiaan kuitenkin tarkemmin kuulokkeiden muun rakenteen yhteydessä.
Rakenteelliset ratkaisut
Molemmat kuulokemallit ovat perusrakenteeltaan identtiset, mutta laatuvaikutelmassa on selkeitä eroja muun muassa materiaalivalintojen myötä. Kuten jo mainittua, hintavamman Solitaire P:n hopeinen runko on tehty paksusta alumiinista. Kuulokkeet tuntuvat käsissä todella jämäkältä, mitä tukee entisestään se, että kuppien vaakatasoon kääntymisen mahdollistavissa saranoissa on kunnolla vastusta – kun kupit käännetään tiettyyn asentoon, ne myös pysyvät siinä. Pystysuunnassakin kupit pysyvät aina niin sanotusti kurissa, sillä Focalin kuulokkeiden tapaiset jouset palauttavat ne oletusasentoonsa. Tällä on todennäköisesti haluttu varmistaa pehmusteiden riittävä sulkevuus korvien alapuolella. Kuppien ulkoreuna on muotoiltu metalliverkosta, joten suurten planaarielementtien selkäpuoli ja syvälle upotetun liittimet näkyvät sen läpi. Design on mielestäni kaikessa yksinkertaisuudessaan ja insinöörimäisyydessään hieno!
Halvimmalta tuntuva kohta Solitaire P:n rakenteessa ovat ohuesta teräslevystä tehdyt korkeussäädön jatkeosat ja oikeastaan korkeussäätö yleisemminkin. Kuppien korkean painon vuoksi säätöpykäliä ei voi oikeastaan kutsua lukittuviksi, koska ne jaksavat hädin tuskin pitää asentonsa. Kuulokkeita käsissä heiluttaessa kupit valuvatkin välittömästi alaspäin, mutta käytön aikana tätä ei kuitenkaan onneksi tapahdu. Pääpanta muutoin tuntuu tukevalta ja säätövaraakin korkeudessa olisi mielin määrin. Kun vielä rakenteen viimeistelykin on tarkkaa ja pehmustosat miellyttävää alcantaraa, yleinen laatuvaikutelma päihittää mielestäni pienistä heikkouksistaan huolimatta esimerkiksi Hifiman Susvaran ja Focal Utopian, joskaan ei aivan Meze Audion Empyrean-malleja.
Noin 2000 euroa edullisempi Solitaire P-SE näyttää mustaa väritystään lukuun ottamatta päälle päin hyvin samanlaiselta kuin sisarmallinsa, mutta sen runko on tehty kokonaan muovista. Tämän ratkaisun eduksi voidaan laskea edullisuuden lisäksi kevyempi paino (osa tästä on myös yksipuoleisen magneettirakenteen ansiota), eikä muovi itsessään näytä kauempaa katsottuna hullummalta tai heikennä paksuutensa ansiosta todennäköisesti liiemmin kestävyyttäkään. Laatuero kaksikon välillä on kuitenkin ilmeinen heti kun Solitaire P-SE poimitaan käsiin: vaakasuuntaisesta kääntöliikkeestä puuttuu kokonaan vastus, joten kupit pääsevät pyörimään löysästi puolelta toiselle. Saranakohdat ovat muutoinkin väljemmät, joten sankarakenne tuntuu selvästi veltommalta Solitaire P:hen verrattuna. Toisaalta korkeussäätö pitää asentonsa P-SE:ssä paremmin ja kuppien jousimekanismi on edelleen tallella.
Poissa on joka tapauksessa Solitaire P:n saksalaista tankkia muistuttava olemus, mikä on varmasti kompromissi, jolla valmistaja kokee voivansa tarjota kuluttajille tietynlaista äänenlaatua 3000 eurolla esimerkiksi 4000 euron sijaan. Vastaavan hintaiselle Meze Audio Empyrean 2:lle Solitaire P-SE:stä ei ole materiaalivalintojen osalta harmillisesti minkäänlaista vastusta, vaikka molemmat painavatkin suunnilleen saman verran eli noin 450 grammaa. Tämän perusteella useimmat saattaisivat kuitenkin valita T+A:n kuulokkeista juuri P-SE-mallin, sillä Solitaire P alkaa olla 530 grammaisena liian painava jopa itselleni, vaikka olenkin tottunut järeisiin ZMF:n ja Audezen kuulokkeisiin. Tämä johtuu kuitenkin painon sijaan enemmän kuulokkeiden ongelmallisesta istuvuudesta, johon palaan hetken päästä.
Molempien Solitaire-mallien elementtejä on kallistettu korvaa kohti, mikä ei ole planaarikuulokkeissa laisinkaan tavanomaista, vaan se hoidetaan yleensä kallistetuilla korvapehmusteilla. Rakenteellisen kallistuksen ansiosta Solitaire-mallien pehmusteista onkin voitu tehdä tasapaksut ja melko litteät, koska käyttäjän korvan ulkonevin kohta mahtuu kuppirakenteen sisälle. Solitaire P-SE:n pehmusteet ovat hieman ohuemmat ja ne kiinnittyvät kuppiin pienemmillä hakasilla. Arvelisin valmistajan halunneen helpottaa pehmusteiden irrottamista, sillä Solitaire P:ssä ne ovat kiinni todella tiukasti.
Helpotusta edullisemmassa mallissa ei sen sijaan ole tullut kaapeleiden kiinnittämiseen ja irrottamiseen, vaan liittimet sijaitsevat T+A:n molemmissa kuulokkeissa syvän ja kapean kourun pohjalla tai alhaalta päin katsottuna pikemminkin huipulla. Rakenne suojelee toki kuulokkeiden omia liittimiä vääntymiseltä, mutta valmistajan on täytynyt suunnitella kaapeleihinsa pitkät erikoisliittimet, jotta ne on ylipäätään mahdollista painaa paikoilleen. Kaapelin irrottaminen tapahtuu puolestaan niiden ohuesta vedonpoistosta vetämällä, koska liittimet sujahtavat kiinni ollessaan kokonaan kouruihinsa, eikä niistä pysty enää saamaan otetta. Solitaire P:n ODU-liittimet toimivat mielestäni sulavasti, kun taas Solitaire P-SE:n 3,5 millimetrin liittimien pohjaan painaminen on hieman hankalaa. Harmillisinta on kuitenkin se, miten hankalaa kuulokkeisiin olisi löytää vaihtokaapeli joltakin toiselta valmistajalta, vaikka sellaisiakin tiettävästi on jo nykyään tarjolla. Toisinaan kuulokevalmistajat innostuvat kehittämään tarpeettoman omaperäisiä ratkaisuja, mutta ne tuovat ainakin vaihtelua kuulokeharrastajan arkeen.
Käyttömukavuus
Joudun valitettavasti antamaan T+A:lle melko negatiivista palautetta kuulokkeiden istuvuudesta ja käyttömukavuudesta. Molemmissa malleissa pääpannan jyrkkä kaari on joko muotoiltu väestön pienipäisimmille tai valmistaja on tehnyt laskelmissaan jonkinlaisen virheen. Itselleni panta asettuu seuraavan kuvan mukaisesti eli vain pehmusteen reunat koskettavat päätäni.
Liian jyrkkä kaari ei todennäköisesti haittaisi yhtä paljon kevyissä kuulokkeissa, mutta etenkin Solitaire P on niin painava, että pääni reunoille muodostuu nopeasti ärsyttävää jomotusta ja paineen tunnetta – monesti pääni sivut olivat hellänä vielä useita tunteja kuuntelun jälkeen. Paksu ja sinällään mukavan tuntuinen alcantara-pehmuste ei onnistu estämään epämukavuutta myöskään kevyemmässä P-SE:ssä. Molemmissa kuulokkeissa sangan pehmustamaton sisäreuna osuu lisäksi pääni sivuille heikentäen entisestään kehnoa käyttömukavuutta. Solitaire P:lle ja sen paksummille korvapehmusteille joudun antamaan miinuksen vielä siitä, että leukaperiini kohdistuu turhankin lujaa puristusta kuppien jousimekanismin vuoksi. Korvieni yläpuolelle pehmusteet osuvat vain kevyesti hipaisten.
Molemmat Solitaire-mallit ovat siis itselleni poikkeuksellisen epämukavia, mikä osoittaa, että rakenteen suunnittelu kaikille sopivaksi voi olla toisinaan hankalaa. T+A ei omaa vielä valtavasti kokemusta kuulokkeiden valmistamisesta, joten erhe voidaan laittaa osaksi oppimisprosessia. Toivon valmistajan tekevän seuraavista kuulokemalleistaan rakenteeltaan leveämpiä, jolloin pystyisin käyttämään niitä pidempiä aikoja. Toisaalta kaikki eivät ole nykyistenkään Solitaire-mallien käyttömukavuutta moittineet, joten kuulokkeita ei kannatakaan tyrmätä vielä omien kokemusteni pohjalta, vaan kokeilla niitä omassa päässä.
Äänenlaatu
Kuulokkeiden taajuusvastemittaukset on tehty IEC711-standardin mukaisella laitteistolla ja KB501X-mallisilla silikonikorvilla. Kuvaajissa käytetään vertailupohjana tieteelliseen tutkimukseen pohjautuvaa Harmanin tavoitekäyrää (vuoden 2018 versio), joka on yleistys siitä, millaisen taajuusvasteen mukainen ääni kuulostaisi suurimman osan mielestä hyvältä ja vastaisi tasapainoisia kaiuttimia hyvin akustoidussa huoneessa. Lisätietoa mittauksista ja niiden tarkkuudesta löytyy Taajuusvastemittaukset-sivulta. Solitaire-mallien taajuusvasteet ovat myös vertailtavissa muiden mitattujen kuulokkeiden kanssa Squiglink-vertailutyökalun avulla.
Melko tiiviin testijakson vuoksi keskityin kuuntelemaan kuulokkeita pääasiassa seuraavilla laitteilla:
- D/A-muuntimet: Schiit Audio Bifrost 2 ja Matrix Audio X-Sabre 3
- Kuulokevahvistimet: Cayin iHA-6 ja Aune Audio S17 Pro
Solitaire P
Aloitetaan äänenlaadun tarkastelu hintavammasta Solitaire P:stä, joka myös sopii kaksikosta paremmin omaan makuuni. Jos joku pyytäisi minulta kuulokkeista tiiviin kuvauksen, sanoisin niiden olevan vähemmän kirkas ja alataajuuksiltaan rotevampi Sennheiser HD 800. Vaikka sukulaissuhde jääkin lopulta suurta äänikuvaa lukuun ottamatta hieman kaukaiseksi, tältä pohjalta on hyvä lähteä liikkeelle.
Taajuusvaste:
Samankaltaisuus Sennheiser HD 800:n kanssa:
Solitaire P:n kohdalla ei ole tiedossa täysin neutraalia toistoa tai Harman-tyylisiä, mahdollisimman kuulaita ja läsnäolevia, keskitaajuuksia, vaan kuulokkeilla on oma juttunsa. Ensinnäkin alataajuuksilla ne uhraavat osan toiston selkeydestä lisätessään ääneen miellyttävää lämpöä ja rotevuutta. Tästä tulee mieleeni ZMF:n kuulokkeet, Audezen alkuperäinen LCD-sarja sekä Meze Audio Empyrean. Solitaire P:n yläkeskitaajuudet puolestaan toistuvat tyyliltään tavallista pehmeämmin ja avarammin luoden toistoon Sennheiser HD 800-sarjan tapaista tilavuuden tunnetta. Diskanttia sanoisin rasittamattomaksi, mutta siinä on kuitenkin oma kirkkautensa, joka pitää äänen riittävän innostavana. Taajuusvaste on paperilla omalaatuinen, mutta olen kokenut avaran ja rauhallisen esitystavan yllättävänkin tasapainoiseksi ja helposti omaksuttavaksi.
Lopputulos muistuttaa Sennheiserin HD 800-sarjaa siinä mielessä, että hieman etäiseksi jäävä esitystapa ei varsinaisesti kuulostaa verhoutuneelta tai liian vaimealta, vaan eri äänet toistuvat mielestäni sopivalla energiatasolla siihen nähden, kuinka kauas aistin niiden sijoittuvan suuressa äänikuvassa. Tällaisessa tuunauksessa voitaisiin mennä herkästi metsään, joten on mukavaa nähdä T+A:n onnistuneen. Koen myös tervetulleena vaihteluna sen, ettei Solitaire P puske ylätaajuuksilla toistuvaa informaatiota kuuntelijan tietoisuuteen yhtä voimakkaasti kuin HD 800(S):n tai monet Hifimanit. Diskantti ei välttämättä ole kaikkein ilmavinta ja vaikuttavinta, mutta se on helppoa kuunneltavaa myös hieman väsyneenä. Tätä uskoisin monien arvostavan.
Toisaalta kuulokkeiden suuret planaarielementit erottelevat ja rajaavat musiikin sisältöä niin upean tarkasti ja vaivattomasti, ettei kirkkaammalle äänelle oikeastaan ole tarvettakaan. Erityisesti äänten liikkeiden tarkkuus ja saumaton siirtyminen vasemman ja oikean kanavan välillä tekevät itseeni vaikutuksen. Solitaire P:n äänikuva on leveys- ja syvyyssuuntaisen avaruutensa lisäksi poikkeuksellisen korkea, joten aistin ääntä myös yläpuolellani – tämä tekee kuuntelukokemuksesta immersiivisen. Sennheiser HD 800-sarjan avoimuudesta ja kaiutinmaisesta hajautuneisuudesta otetaan hieman takapakkia, mutta painavampi ja hieman läsnäolevampi ääni ovat mielestäni tervetulleita muutoksia. Juuri tähän suuntaan itse HD 800:aa muuttaisin, vaikka se tuskin onkaan ollut T+A:lla ykköstavoitteena.
Olenkin nauttinut Solitaire P:stä suuresti riippumatta siitä, millaista musiikkia sillä kuuntelen. Se ei välttämättä ole yhtä vaikuttava kuin Hifiman Susvara, mutta kuitenkin sopivan erilainen vaihtoehto muille hintaville huippukuulokkeille. Koska kuulokeharrastajat ovat hajanainen ryhmä, valmistajien onkin järkevämpää erottautua joukosta kuin lähteä kilpailemaan keskenään täysin samanlaisilla tuotteilla. Harmanin tavoitekäyrän ystävät varmasti löytäisivät Solitaire P:stä välittömästi heikkouksia, mutta itse osaan arvostaa T+A:n tuotetta sellaisenaan, koska lopputulos on toimiva. En havaitse kuulokkeissa mitään, mikä estäisi niitä olemasta äänenlaadultaan kilpailukykyiset omassa hintaluokassaan. Kannattaa toki huomioida, että 5000 euron kohdalla hinta-laatusuhdetta on enää hyvin vaikeaa arvioida minkään kuulokemallin kohdalla.
Basso:
Solitaire P:n voitaisiin nähdä asettuvan alataajuuksiltaan Hifimanin kuulokkeiden ja Meze Audion Empyrean-sarjan välimaastoon. Basso toistuu tukevammin ja vähemmän erotellusti kuin esimerkiksi HE1000-malleissa, mutta kuitenkin kontrolloidummin ja vähemmän turvonneesti kuin Empyreanissa. Pieni keskibassokorostus ja tukevat alakeskitaajuudet lisäävät ääneen mukaansa tempaavaa lämpöä ja painavuutta sen kustannuksella, ettei bassotaajuuksien yksityiskohtaisuus yllä aivan lineaarisempien Hifimanien tasolle. Esimerkiksi HE1000 V2 toistaa bassokitaran erotellummin ja tekstuuriltaan realistisemmin. Silti Solitaire P:n tukevampi ääni olisi useimmiten hauskempaa kuunneltavaa etenkin bassomusiikin kanssa. Pidän itse rungoltaan tukevasti toistuvista soittimista, joten Solitaire P:n täyteläinen ote miellyttää minua suuresti.
Keskitaajuudet:
Kuulokkeiden keskitaajuudet ovat tyyliltään lämpöisen rennot ja avarat kuitenkaan selkeyttä unohtamatta. Solitaire P ei tuo Hifiman Susvaran tai ZMF Calderan tapaan esimerkiksi vokalistin äänestä esiin pienimpiä nyansseja tai herätä tunteita läsnäolevuudellaan tai intiimiydellään, mutta se voisi olla helpompaa kuunneltavaa niille, jotka eivät pidä siitä, että ääni tulee kuulokkeissa iholle ja aktivoi voimakkaasti aisteja. Koen tällaisen astetta rauhallisemman esitystavan eduksi äänikuvassa tapahtuvien asioiden seuraamisen helppouden. Joidenkin makuun Solitaire P:n yläkeskitaajuudet olisivat varmasti 1–4 kHz:n välillä turhankin pehmeät, mutten itse koe kuulokkeita verhoutuneiksi tai epäluonnollisiksi. Äänikuvan koko ja toiston energiataso ovatkin mielestäni hyvin tasapainossa, jolloin pieni yksityiskohtaisuuden menetys täsmää äänten sijaintien kanssa. Esitystapa ei varsinaisesti ole äänitteille uskollinen, mutta se toimii eräänlaisena lisäefektinä, joka ei sorru epärealistisuuteen. Monet ovat pitäneet menneen vuosikymmenen aikana vastaavalla tavalla myös Sennheiser HD 800:n avarasta äänestä.
Diskantti:
Solitaire P ja HD 800(S) eroavat kuitenkin toisistaan diskantin määrältään. Taajuusvasteen muodon pohjalta diskantti herättää molemmissa vastaavalla tavalla paljon huomiota yläkeskitaajuuksiin verrattuna, mutta Sennheiserin kuulokkeet ovat selvästi kirkkaampia ja ilmavampia. Tämä voisi tietyllä tapaa tehdä hyvää myös Solitaire P:lle, mutta se on sen sijaan kirkas olematta varsinaisesti kirkas. Tällä tarkoitan sitä, että musiikista nousee vaivattoman tuntuisesti esiin yksityiskohtia, mutta samaan aikaan kuulokkeita on rasittamatonta kuunnella myös lujemmalla äänenvoimakkuudella. Laulussa ei ole korostunutta sibilanssia tai äänessä muutoinkaan ylimääräistä terävyyttä. Joku voisi jopa pitää Solitaire P:tä hieman tumman kuuloisena, mikäli verrokkina olisi jokin Hifiman-malli tai vaikkapa Meze Audion Empyrean 2. Omaan makuuni T+A on onnistunut löytämään erinomaisen tasapainon kirkkauden ja rentouden välillä. Solitaire P:llä on mahdollista kuunnella suhteellisen rennosti myös huonosti äänitettyä musiikkia, vaikka se paljastaakin kyllä nopeasti äänitteiden mahdolliset ongelmakohdat.
Muita havaintoja:
Solitaire P loistaa biiseissä, joissa äänikuvassa tapahtuu kaikkea mielenkiintoista ja erilaisia ääniä ilmestyy ja liikkuu eri puolilla. Juuri äänten sijoittelun tarkkuus ja yleinen erottelukyky tekevät lopulta kuulokkeista huipputuotteen, mihin korkea myyntihintakin luultavasti perustuu. Kuuntelu on mielestäni rennon tuunauksen myötä todella mukavaa, koska yksityiskohtaisuus tuntuu vaivattomalta, mutta samaan aikaan siihen olisi myös mahdollista olla kiinnittämättä huomiota ja nauttia musiikista kokonaisuutena. Solitaire P ei ole niin sanotusti liian hifimäinen, jottei myös raskas ja rosoinen rock kuulostaisi sillä menevältä ja hauskalta.
Esitystapa tempaa mukaansa myös tilavaikutelman osalta, sillä äänikuva hajautuu ympärilleni vaikuttavan suurena ja sopusuhtaisena ilman, että toistossa olisi minkäänlaisia kuolleita kulmia. Koen olevani omassa immersiivisessä kuplassa musiikin kanssa. Toisto on lisäksi mukavan dynaamista, joten silläkään osa-alueella ei ole huomauttamista. Näkisin, että Solitaire P:n omaperäinen tuunaus määrittää lopulta sen, pitääkö joku siitä vai ei. Itselleni kuulokkeet ovat olleet positiivinen yllätys ja ehdottomasti onnistunut tuote. Toisaalta jään hieman mietteliääksi sen osalta, kuinka paljon enemmän Solitaire P maksaa esimerkiksi Sennheiser HD 800S:ään tai Hifimanin HE1000:een verrattuna. Niiden yhteishinta kun jää reilusti alle T+A:n kuulokkeiden.
Solitaire P-SE
Tästä onkin hyvä siirtyä edullisempaan Solitaire P-SE-malliin, joka on hinnoiteltu lähemmäs monien muiden valmistajien tuotteita. Valitettavasti kuulokkeiden tuunaus on kuitenkin jo siinä määrin omaperäinen, ettei se täsmää omien mieltymysteni kanssa. Aistin jo Hifimessuilla kuulokkeiden olevan jokseenkin kirkkaan kuuloiset, mutten vielä taustamelun keskellä havainnut, kuinka ylätaajuuspainotteista ääni lopulta onkaan.
Taajuusvaste:
Kahden Solitaire-mallin erot:
Solitaire P-SE on tunnistettavissa rotevien alataajuuksiensa ja rauhallisen avarasti toistuvien keskitaajuuksiensa myötä saman tuoteperheen jäseneksi Solitaire P:n kanssa. Molemmilla kuulokkeilla on myös samoja vahvuuksia, mitä tulee esimerkiksi erottelukykyyn. Merkittävimpänä erona ylätaajuudet ovat kuitenkin P-SE-mallissa selvästi kirkkaammat ja epätasaisemmat – jopa siinä määrin, ettei minun tee mieli kuunnella kuulokkeita etenkään, kun käytössäni on ollut samaan aikaan huomattavasti tasapainoisempi sisarmalli.
P-SE:n diskantti toistuu hyvin etualalla kokonaisuudessa ja on tyyliltään pistävän sihisevää. Esimerkiksi rumpujen lautaset kuulostavat melko epäluonnollisilta ja lähes jokaisen laulajan äänessä on erittäin korostunutta sibilanssia. Joku toinen saattaa olla korostetulle kirkkaudelle immuuni tai jopa nauttia siitä, mutta itse ehdin jo epäillä testaamiani kuulokkeita viallisiksi, maksavathan ne kuitenkin yli 3000 euroa. Minkäänlaista säröytymistä tai muuta poikkeuksellista Solitaire P-SE:n elementeissä ei kuitenkaan mittausteni perusteella vaikuttaisi olevan, vaan diskanttia on yksinkertaisesti liikaa 8–11 kHz:n välillä. Siinä on myös yksittäisiä voimakkaita piikkejä, jotka havaitsen selkeästi taajuuspyyhkäisyä kuuntelemalla. En pysty olemaan täysin varma, kuulostavatko kaikki Solitaire P-SE:t samanlaisilta, mutta testaamani yksilön perusteella T+A:n edullisempi kuulokemalli on suunnattu kirkkaan ja terävän äänen ystäville tai niille, jotka hyötyvät ikänsä puolesta ylätaajuuksien lisäenergiasta P-malliin verrattuna.
Basso:
Solitaire P-SE:n bassontoisto on pitkälti samanlaista kuin hintavammassa P-mallissa, joten siihen pätevät aiemmat huomioni. Pienenä erona koen P-SE:n keskibasson herättävän hieman enemmän huomiota, koska kuulokkeiden yläkeskitaajuudet ja preesensalue 4–6 kHz:n välillä toistuvat Solitaire P:tä vaimeammin. Samasta syystä P-SE kuulostaa yleisestikin V-tyylisemmältä kiinnittäen eniten huomiota bassoon ja diskanttiin.
Keskitaajuudet:
Siinä missä Solitaire P:n yläkeskitaajuudet onnistuvat kuulostamaan itselleni riittävän energisiltä ja läsnäolevilta, Solitaire P-SE:n ääni jää melkoisen pyöristyneeksi ja verhoutuneeksi. Selitys tälle löytyy taajuusvastetta vilkaisemalle, sillä erityisesti 5 kHz:n ympäristö toistuu P-mallia vaimeammin. Tämän vuoksi ääni jää etäisemmäksi ja vaisummaksi. Kuulokkeita tekisikin jatkuvasti mieli kuunnella epäselvyytensä vuoksi lujemmalla äänenvoimakkuudella, mutta tällöin diskantti korostuu entistä enemmän. Solitaire P-SE vaatisi mielestäni taajuuskorjaamista kuulostaakseen tasapainoisemmalta. Vaikka esitystapa onkin oletuksena tavallaan entistä avoimempi kuin Solitaire P:ssä, vaimeaksi jäävä 3–6 kHz:n taajuusalue estää ääniä sijoittumasta kunnolla ympärilleni. Hintavampi Solitaire P kuulostaa kaksikosta tarkemmalta ja luonnollisemmalta, ja siinä on myös syvempi äänikuva.
Diskantti:
Mikäli joku kuitenkin kokee Solitaire P:n diskantiltaan liian hillityksi ja pitää huomiota herättävän terävöitetyistä ylätaajuuksista, Solitaire P-SE tarjoaisi energisemmän ja ilmavamman kuuntelukokemuksen. Kirkkaamman äänensä myötä se saattaa myös tuntua kaksikosta yksityiskohtaisemmalta, koska monet pienemmät äänet pomppaavat pirteämmin esiin kokonaisuudessa. Jonkinlaiselle musiikille tämä varmasti sopisi, mutta esimerkiksi klassinen musiikki tai mikä tahansa instrumentaalinen tuotanto hyötyisi myös nykyistä selkeämmistä keskitaajuuksista. Soittimien äänenväri ei myöskään ole luonnollinen, koska diskantti toistuu paikoin lähes 15 desibeliä lujempaa keskitaajuuksiin verrattuna. Tämä lienee pääsyy sille, miksi diskantin sihinä pääsee nousemaan niin etualalle kokonaisuudessa.
Monet laulajat kuulostavat Solitaire P-SE:llä lähestulkoon käärmeiltä, koska s-kirjaimet suhahtavat pahasti. Kukaan ei todellisuudessa äänittäisi laulua yhtä huonolaatuiseksi. Poikkeuksellisen voimakas ja ärsyttävä sibilanssi meneekin yli omasta sietokyvystäni. Korvaan särähtävät hetket painottuvat vieläpä usein hieman enemmän vasemmalle, koska sen puoleinen elementti toistaa pahimmat diskanttipiikit 2–6 desibeliä voimakkaampina kuin oikeanpuoleinen elementti. Tämä menee kuitenkin yksilöllisen vaihtelun piikkiin, joten jokin toinen kuulokepari olisi todennäköisesti erilainen. Tilanne on joka tapauksessa 3000 euron hintaisessa tuotteessa todella harmillinen. Diskantti on muutoinkin tyyliltään rosoista ja raakaa. Esimerkiksi rumpujen lautaset menevät välillä tavallaan rikki, koska eri äänistä muodostuu yhtenäinen sihisevä massa.
Diskanttiin liittyvät ongelmat ovat nähtävissä melko suoraan mittaamastani taajuusvasteesta, sillä erityisesti 8 kHz:n tuntumasta löytyy voimakas korostuma. Omalla kuuloaistillani tämä korostuma sijoittuu noin 8,5 kHz:n kohdalle (todettu taajuuspyyhkäisyä kuuntelemalla). Myös 10–11 kHz:n välillä on meneillään poikkeuksellisia asioita, vaikkei se välttämättä taajuusvasteen perusteella erityisen ilmeistä olekaan. Oma mittauslaitteeni mittaa noudattamansa standardin mukaisesti 10 kHz:n kohdalle Solitaire P:n tapaan kuopan silloin, kun kuulokkeissa kyseinen taajuusalue toistuu niin sanotusti normaalisti liikaa korostumatta.
Solitaire P-SE:ssä tällaista kuoppaa ei kuitenkaan ole, mistä voidaan tulkita 10 kHz:n toistuvan ihmisen korvaan vähintään 5 desibeliä toivottua lujemmin. Koska kyseinen taajuus on todettu korostuessaan erityisen ärsyttävän kuuloiseksi, Solitaire P-SE:hen liittyvät ongelmat eivät lopulta yllätäkään minua. Taajuuspyyhkäisylläkin totesin 10–11 kHz:n välin huomattavan korostuneeksi omalla kuuloaistillani. Jos testaamani kuulokkeet eivät ole yksittäistapaus, tämä täytyy laskea selkeäksi T+A:n suunnitteluvirheeksi. Joidenkin kuuloaistilla tämä ei toki välttämättä olisi yhtä paha ongelma, jolloin Solitaire P-SE saattaa kuulostaa paremmalta ja tasapainoisemmalta kuin itselleni.
Pikaisia huomioita vahvistustarpeesta
T+A:n molemmat kuulokemallit ovat varsin herkkiä (101 dB/mW) ja sikäli helppoja vahvistaa. Matalamman 45 ohmin impedanssin ansiosta Solitaire P-SE sopii paremmin mobiililaitteille, joista ei suurella todennäköisyydellä irtoa yhtä paljoa tehoa ja jännitettä Solitaire P:n 80 ohmin impedanssille. Tavanomaisilla transistorivahvistimillakin P-SE soi samalla äänenvoimakkuusasetuksella hieman lujempaa, koska vahvistimien teholukemat ovat yleensä suuremmat 45 ohmin kuin 80 ohmin kuormalle. Toisaalta Solitaire P sopii kaksikosta paremmin putkivahvistimella kuunneltavaksi. Merkittävää eroa kaksikon välillä ei kuitenkaan pitäisi vahvistustarpeen osalta olla, vaikken kovinkaan monella erilaisella laitteella ehtinyt niitä testata.
Totesin lähinnä Solitaire P:n kuulostavan hyvältä kaikilla vahvistimillani, kun taas P-SE-mallin sibilanssia en saanut kuriin millään laiteyhdistelmällä. Edes 100 milliampeerin tilassaan lämpöinen Aune S17 Pro ei tilannetta juurikaan helpottanut, eikä myöskään Cayin HA-3A-putkivahvistimen sulava ääni ratkaissut ongelmaa. Solitaire P sen sijaan kuulosti todella hyvältä myös putkilla pikaisen kokeiluni perusteella. Etenkin keskitaajuuksiin tuli lisää tunnetta hieman samaan tapaan kuin kuunnellessa Sennheiser HD 800:aa putkivahvistimella.
Solitaire-mallit vs. muut hintavat planaarikuulokkeet
Mainitsen vielä yleisesti, millaisia eroja kuuntelukokemuksessa olisi odotettavissa erityisesti Solitaire P:n ja muutamien muiden planaarikuulokkeiden välillä. Valtaosa verrokeista on aiemmin testaamiani, mutta ZMF Calderan ja Dan Clark Audio E3:n omistan tällä hetkellä.
Solitaire P-SE:tä en valitettavasti koe omassa hintaluokassaan erityisen kilpailukykyiseksi, elleivät sen terävä diskantti ja vaimeat yläkeskitaajuudet satu osumaan täydellisesti jonkun mieltymyksiin – tämäkin on täysin mahdollista, koska monet ovat kuulokkeista pitäneet. Itse valitsisin sen sijaan 2000–3000 euron hintaluokasta esimerkiksi helpommin omaksuttavan ja selkeä-äänisemmän Meze Audio Empyrean 2:n. Myös Dan Clark Audion E3-kuulokkeet olisivat mielestäni suljetusta rakenteestaan huolimatta hyvä vaihtoehto, koska ne mukailevat Harmanin tavoitekäyrää ja kuulostavat siten huomattavasti neutraalimmalta ja luonnollisemmalta kuin Solitaire P-SE. Samasta hintaluokasta löytyy myös dynaamisten kuulokkeiden osalta muun muassa miellyttävän täyteläinen ZMF Atrium.
Hintavampi Solitaire P sen sijaan tarjoaa mielestäni toimivalla tavalla erilaisen kokemuksen muiden valmistajien huippukuulokkeisiin nähden. T+A:n kuulokkeissa on edelleen tyyliltään rauhallisemmat keskitaajuudet moniin muihin malleihin verrattuna, mutta toisto on samalla myös avarampaa ja rasittamattomampaa pidemmässä kuuntelussa. Nähdäkseni esimerkiksi alkuperäisestä Meze Empyreanista tai 4000 euron hintaisesta Elite-versiosta pitävät samastuisivat todennäköisesti ennemmin Solitaire P:n kuin valmistajan uuden ja erilaisen Empyrean 2:n esitystapaan. Lisäksi jos Hifimanin kuulokkeet, kuten Susvara, tuntuvat ääneltään turhan kirkkaalta ja ohuelta, Solitaire P toistaisi musiikkia täyteläisemmin ja rotevammin. Sen diskantti olisi myös rennompaa kuunneltavaa.
Hintavat planaarikuulokkeet ovat toistoltaan niin tarkkoja ja erottelevia, ettei niillä mitään jää kuulematta, kunhan taajuusvaste on jotakuinkin normaali – Yamahan YH-5000SE toimii epätasaisen vasteensa myötä päinvastaisena esimerkkinä. Kuuntelukokemukseen vaikuttaakin eniten se, millaista toistoa kukin valmistaja on lähtenyt kuulokkeillaan tavoittelemaan. Monesti tuotteet eroavat niin paljon toisistaan, että voittajien julistaminen on vaikeaa.
Tarkemmin itselläni oli mahdollista vertailla Solitaire P:tä ZMF Calderaan, joka asettuu noin 4000 euron hinnallaan kahden Solitaire-mallin väliin. Caldera on keskitaajuuksiltaan hyvin erilainen kuuloke, sillä se tuo äänen intiimisti ja elävästi melko lähelle. Erityisesti yläkeskitaajuudet toistuvat energisemmin kuin Solitaire P:ssä, joten sekä laulusuorituksissa että soittimissa on enemmän särmikkyyttä ja tarttumapintaa. Solitaire P:n pehmeys alkaa hieman häiritä, sillä Calderan toisto tuntuu tiukemmalta ja hieman dynaamisemmalta. Alataajuudet molemmissa kuulokemalleissa ovat samaan tapaan painavat ja täyteläiset sillä erotuksella, että Caldera pysyy paremmin kontrollissa. ZMF-mallin diskantti sen sijaan on itselleni pidemmän päälle tyyliltään hieman uuvuttavampaa, kun käytän kuulokkeiden vakiopehmusteita. Osa uuvuttavuudesta voi tosin johtua aavistuksen hyökkäävästi toistuvasta 2–3 kHz:n taajuusalueesta, joka tekee välillä kappaleesta riippuen kuuntelusta lievästi epämukavaa.
Calderan elävämpi ja läsnäolevampi esitystapa tempaa itseni lopulta paremmin mukaansa, mutta arvostan toisaalta Solitaire P:n rentoutta ja laajempaa äänikuvaa. Calderan äänikuva on upean tilava, mutta se ei kuulosta samaan tapaan korkealta tai siltä kuin molemmilla puolillani soisi suuri ääntä tuottava seinä. Kumpikaan kuulokkeista ei mielestäni tavoittele toiston absoluuttista yksityiskohtaisuutta, mutta ne erottelevat ja rajaavat ääniä todella tarkasti – erinomaisia tuotteita molemmat, joskin kalliita sellaisia. Onkin harmi, ettei reilu 3000 euroa maksava Solitaire P-SE ole diskantiltaan hieman tasapainoisempi, jolloin se voisi haastaa tosissaan hintavampia kilpailijoitaan.
Yhteenveto
T+A:n kuulokkeet jättävät minut lopulta yllättyneeksi monellakin eri tavalla. On ensinnäkin mukavaa nähdä lisää Euroopassa suunniteltuja ja valmistettuja huippukuulokkeita monien amerikkalaisten ja kiinalaisten mallien seassa. Vaikken asiaa vielä tähän mennessä maininnutkaan, T+A osaa selvästi laadukkaiden elementtien valmistamisen, sillä Solitaire-mallien säröarvot ovat käytännössä katsoen nollassa kaikilla taajuusalueilla. Esimerkiksi Hifimanin ja Abyss:in planaarielementit säröilevät melko sotkuisesti, Yamahan YH-5000SE:stä puhumattakaan. Vaikkei tämä välttämättä olekaan erityisen helposti kuultavissa, moni saattaisi antaa lisäarvoa sille, että T+A on tehnyt työnsä hyvin.
Toisaalta valmistaja on vielä selvästi aloittelija kuulokkeiden saralla, sillä molempien Solitaire-mallien pääpanta on mielestäni suunniteltu väärän muotoiseksi. Kuulokkeiden käyttömukavuus voikin vaihdella tavallista enemmän ihmisten välillä. Itse en valitettavasti pystyisi omistamaan kumpaakaan kuuloketta, koska niiden käyttäminen on epämukavaa. Sitä ei käy kuitenkaan kiistäminen, etteikö kaksikosta hintavampi Solitaire P olisi muutoin rakenteensa laadun ja tukevuuden osalta huippuluokkaa. Solitaire P-SE:n kohdalla kustannuksia on sen sijaan karsittu rankalla kädellä, joten sen kohdalla laatuvaikutelma jää hieman harmittamaan 3000 euron hinta huomioiden. Muovi ei sinällään ole materiaalina huono ratkaisu, mutta rakenteen löysyys ei herättäisi juurikaan omistamisen ylpeyttä moniin muihin saman hintaluokan tuotteisiin verrattuna.
Äänen osalta pidän selvästi enemmän kalliimmasta Solitaire P:stä, joka kilpailee mielestäni tasaväkisesti muita huippumalleja vastaan ollen tuunaukseltaan yksi harvoista Sennheiserin HD 800-sarjaa muistuttavista kuulokkeista. Ehkäpä juuri siksi omaperäinen lopputulos toimiikin niin hyvin, vaikka alataajuuksien rotevuuden ja rauhallisemman diskantin myötä puhutaankin loppujen lopuksi melko erilaisista kuulokkeista. Jos arvostelussani kuvailemani ääni sattuu houkuttelemaan ja Solitaire P istuu päähän riittävän mukavasti, se on mielestäni vallan erinomainen ja onnistunut kuuloke.
Solitaire P-SE sen sijaan jättää itseni melko pettyneeksi verhoutuneiden keskitaajuuksiensa sekä terävän ja liikaa korostuvan diskanttinsa vuoksi. Vaikka tämä saattaakin sopia tietynlaiselle musiikille, voimakkaaseen sibilanssiin kannattaa varautua, elleivät testaamani kuulokkeet ole olleet jollakin tapaa poikkeukselliset. Epäilen asiaa lähinnä siksi, etten ymmärrä, miten tämän luokan sibilanssiongelma olisi voinut jäädä huomaamatta kuulokkeiden suunnitteluvaiheessa. Oli miten oli, Solitaire P-SE:tä kannattaa toki mahdollisuuden tullen kokeilla, sillä voihan olla, että jollekulle toiselle se kuulostaa täysin normaalilta. Koska molemmat testaamani T+A:n kuulokemallit jäävät korkean hintansa vuoksi usempien ulottumattomiin, toivon valmistajan julkaisevan tulevaisuudessa myös hieman edullisempia planaarikuulokkeita, mieluusti enemmän Solitaire P:stä mallia ottaen.
Plussat ja miinukset:
Solitaire P
+ Miellyttävän roteva, avara ja rasittamaton ääni
+ Tukevat alataajuudet
+ Erottelukyky ja liikkuvien äänten sijaintitarkkuus
+ Korkea ja upean suurelta tuntuva äänikuva
+ Rakenteen tukevuus ja laadukkaat materiaalit
+ Ei vaadi tehokasta vahvistinta
+ Mukana tulee kaksi kaapelia
+ Matalat säröarvot
– Syvälle upotetut liittimet hankaloittavat kaapelihankintoja
– Mukana tulevat kaapelit ovat epäkäytännöllisen järeitä
– Heikko käyttömukavuus liian jyrkän pääpannan kaaren ja korkean painon vuoksi
– Korkeussäätö ei säilytä painavien kuppien vuoksi kunnolla asentoaan
– Kalliit lisävarusteet
– Erittäin korkea hinta
Solitaire P-SE
+ Avara ja korkea äänikuva
+ Miellyttävän tukevat alataajuudet
+ Erottelukyky
+ Ei vaadi tehokasta vahvistinta
+ Lähes 100 grammaa kevyempi paino hintavampaan P-malliin verrattuna
+ Mukana tulee kaksi kaapelia
+ Matalat säröarvot
+ Kohtuullisempi hinnoittelu
– Voimakas sibilanssi ja diskantin terävyys
– Yläkeskitaajuudet kuulostavat vaimeilta ja verhoutuneilta
– Syvälle upotetut liittimet hankaloittavat kaapelihankintoja
– Mukana tulevat kaapelit ovat epäkäytännöllisen järeitä
– Heikko käyttömukavuus liian jyrkän pääpannan kaaren vuoksi
– Rakenne on selvästi löysempi P-malliin verrattuna
– Kalliit lisävarusteet
– Edelleen kallis epätasaiseen ääneensä nähden