Erikoisuuksia Britanniasta: Chord Qutest & Anni

Kirjoittaja: Sword of Damocles

Iso-Britannian Kentissä majaansa pitävä Chord Electronics tunnetaan hifipiireissä highend-laitevalmistajana, jonka tuotteet ovat laadukkaita, mutta myös hinnaltaan useimpien harrastajien ulottumattomissa. Valmistajan D/A-muuntimen tai vahvistimen omistaminen herättää nähdäkseni tietynlaista kunnioitusta ja tekee harrastajasta vakavasti otettavan – vastaavia tuotemerkkejä on toki monia muitakin. Chord erottautuu joukosta erityisesti D/A-muuntimiensa poikkeuksellisella toteutuksella sekä laitteidensa omaperäisellä ulkonäöllä ja värikkäillä pallomaisilla painikkeilla. Monet ovat saattaneet törmätä esimerkiksi omaperäiseen Mojo-mobiilikuulokevahvistimeen (hinta 600 €). Kuulokekuuntelusta puhuttaessa Chord:in valikoimasta löytyy myös huomattavan kalliita tuotteita, kuten DAC:ina ja kuulokevahvistimena yhtä aikaa toimivat Hugo TT2 (hinta 5900 €) ja DAVE (hinta 12500 €).

Tällä kertaa käsittelemäni Qutest-DAC ja Anni-stereovahvistin (toistaa myös kuulokkeita) asettuvat molemmat hinnaltaan 1600 euroon eli ne maksavat yhdessä reilu 3000 euroa alennuksista riippuen. Qutest ja Anni kuuluvat Chord:in tuotevalikoimassa samaan sarjaan eli ne sopivat ulkonäöltään ja ominaisuuksiltaan toistensa kanssa käytettäviksi. Näiden kaveriksi olisi hankittavissa myös 1360 euroa maksava Huei-phono-aste, ja kolmikko voitaisiin sijoittaa siististi päällekkäin niille erikseen 300 eurolla myytävään telineeseen. Itselleni on kertynyt tähän mennessä vain vähän kokemusta Chord:in tuotteista, mutta tarkempaan tutustumiseen tarjoutui nyt mahdollisuus Mareksoundin lainattua tämänkertaiset laitteet Kuulokenurkalle. Olemme tällaisesta pienimuotoisesta yhteistyöstä todella kiitollisia. Toivottavasti arvostelukin tarjoaa kiinnostavaa tietoa jatkossa hyödynnettäväksi.

Tuotepakkausten sisältö

Molemmat tuotteet toimitetaan tyylikkäissä lipastotyylisissä pakkauksissa, joissa laite on pakattu omaan osioonsa ja lisävarusteet auki vedettävään laatikkoon. Kummankaan laitteen mukana ei harmillisesti toimiteta RCA-kaapeleita, joten uuden omistajan täytyy ostaa sellaiset erikseen tai hyödyntää aiemmin hankittuja kaapeleita – tämä on kuitenkin enemmän sääntö kuin poikkeus muidenkin valmistajien tuotteiden kohdalla. Pidän Chord:in tavallista selkeämmistä ohjekorteista, joissa eritellään laitteiden ominaisuudet sekä eri väristen merkkivalojen tulkinta. Valot on mahdollista oppia ulkoa, mutta olen silti joutunut turvautumaan ohjeisiin useammankin kerran käyttöä opetellessa.

Qutest: uniikki tapa toteuttaa D/A-muunnos

  • Julkaisuvuosi: 2018
  • Valmistusmaa: Iso-Britannia
  • Hinta: 1666 €
  • Tyyppi: DAC
  • DAC-piiri: Chord Electronics custom coded Xilinx Artix 7 (XC7A15T) FPGA
  • Tap length: 49 152 taps
  • Tuloliitännät: USB-B, Optical, Coaxial (BNC)
  • Lähtöliitännät: RCA
  • Näytteenottotaajuus (USB) PCM: 44,1–768 kHz (16–32 bit)
  • Näytteenottotaajuus (USB) DSD: DSD256 (DoP) & DSD512 (natiivi)
  • Näytteenottotaajuus (Optical) PCM: 44,1–192 kHz (16–24 bit)
  • Näytteenottotaajuus (Optical) DSD: DSD64 (DoP)
  • Näytteenottotaajuus (Coaxial) PCM: 44,1–384 kHz
  • Näytteenottotaajuus (Coaxial) DSD: DSD128 (DoP)
  • Lähtöjännite valittavissa: 1V, 2V tai 3V
  • THD: < 0,0001 % @ 1 kHz
  • Channel separation: 138 dB @ 1 kHz
  • Dynamic Range: 124 dB @ 1 kHz
  • Paino: 770 g
  • Ulkoiset mitat (L x P x K): 16,0 x 7,2 x 4,1 cm
  • Virrankulutus valmiustilassa: 1 W
  • Maksimaalinen virrankulutus: 10 W
  • Mukana tulee: Virtalähde (+ sovittimet eri maiden pistorasioihin), USB-kaapeli, säilytyspussukka ja käyttöohjeet

Mikä erottaa Chord:in DAC:it muista?

Chord:in D/A-muuntimet toimivat täysin eri tavalla kuin tavanomaiset delta-sigma-piirillä (esim. AKM:n, ESS:n ja Burr Brown:in piirit) toteutetut laitteet sekä vanhanaikaisemmat R2R-DAC:it. Chord:in laitteista löytyy erilliskomponenttien ja FPGA-piirin eli ohjelmoitavan mikroprosessorin yhdistelmästä muodostuva toteutus. Tämä tarjoaa selvästi enemmän laskentatehoa ja vapauksia tavallisiin DAC:eihin verrattuna, joten valmistaja on pystynyt suunnittelemaan muun muassa digitaalisen filtteröinnin ja oversampling-filtteröinnin äänenlaadun kannalta parhaaksi näkemällään tavalla. Särön ja muidenkin D/A-muunnoksesta aiheutuvien negatiivisten vaikutusten tulisi olla minimissään etenkin R2R-periaatteella toimiviin laitteisiin verrattuna.

Digitaalinen filtteröinti on melkoista matematiikkaa, mutta todettakoon hyvin tiivistettynä versiona, että laskennassa käytetään kertoimia, joita voidaan kutsua termillä ”tap”. Rajatummalla laskentateholla varustetuissa delta-sigma-DAC:eissa näitä ”tapseja” on enimmilläänkin muutama sata. Chord puolestaan on saanut puristettua niitä irti Qutest:ista FPGA-piirin avulla peräti 49 152. Valmistajan tuotevalikoimassa ”tapsien” määrä vaihtelee, sillä esimerkiksi, Mojo 2:ssa niitä on 40 960, Hugo TT2:ssa 98 304 ja DAVE:ssa 164 000. M Scaler -laitteella saadaan vielä huimat 1 015 808 eli yli miljoona ”tapsia” lisää. Näiden käytännön vaikutusta äänenlaatuun on vaikeaa arvioida, mutta ainakin paperilla teknologia vaikuttaa kiinnostavalta. Chord:in DAC:it on suunnitellut Rob Watts, johon voi törmätä puhujana eri hifitapahtumissa.

Rakenne ja toiminnot

Qutest muistuttaa ulkonäöltään pientä mustaa tiiliskiveä, eikä se vie paljoa tilaa pöydällä. Yleinen laatuvaikutelma on alumiinikuorien ja 770 gramman painon ansiosta erinomainen. Omaperäisyyttä rakenteeseen tuovat kaksi taustavalaistua pallopainiketta, valmistajan nimikyltti sekä suurennuslasimainen ikkuna, josta on mahdollista kurkistaa laitteen sisälle. Näkymä tarkentuu keskelle ledillä valaistua piirilevyä – outo, mutta kiinnostava yksityiskohta. Sisällä olevalla ledillä on käytännöllisempikin tarkoitus, koska se ilmaisee käytössä olevan näytteenottotaajuuden.

Qutest:issa ei ole unohdettu käytettävyyttä muutoinkaan, koska etureunan painikkeiden infotekstit on painettu harvinaisen selkeällä ja suurella fontilla. Sama koskee tuotesarjan muitakin laitteita Anni-vahvistin mukaan luettuna. Toisaalta tämän vastapainona Qutest:ia käyttäessä ohjeet kannattaa pitää alussa käden ulottuvilla, koska muutoin painikkeiden eri väreistä on mahdotonta ottaa selkoa. Jokainen eri asetus ja toiminto ilmaistaan eri värillä, mikä tekee Chord:in laitteista helposti tunnistettavia, mutta käytön aikana hyvin vaikeaselkoisia. Onneksi eri väreille löytyy kuitenkin selitys mukana tulevasta ohjekortista. Eri toimintoja on lopulta sen verran vähän, että niitä kuvaavat värit painuvat mieleen parissa päivässä.

Oikeanpuoleista painiketta painamalla vaihdetaan äänen tulokanavaa ja vasemmanpuoleisella äänifiltteriä. Tarjolla olevat neljä filtteriä vaikuttavat siihen, miten DAC:in FPGA-piiri käsittelee vastaanottamaansa dataa. Kahden filtterin on tarkoitus tarjota neutraalia ja värittymätöntä ääntä, kun taas toiset kaksi kuulostavat valmistajan mukaan hieman rennommalta ja lämpimämmältä. Äänen tulokanavina ja vastaavasti tuloliittiminä laitteen takana on tarjolla USB-B-liitäntä, optinen liitäntä sekä kaksi BNC-liittimillä toteutettua koaksiaaliliitäntää. BNC-liittimet on tarkoitettu ensisijaisesti Chord:in omalle M Scaler -laitteelle. Qutest ei ole suunnittelultaan balansoitu, joten siinä on perinteiset RCA-lähtöliittimet. Virtansa laite saa 5 voltin virtalähteellä, jollainen sisältyy tuotepakkaukseen. Virtaliittimenä on muinainen Micro-USB, josta on jo päästy eroon useimpien muiden valmistajien laitteissa.

Qutest:in lähtöjännitteeksi voidaan asettaa 1, 2 tai 3 volttia painelemalla laitteen 16 sekuntia kestävän käynnistymissyklin aikana yhtä aikaa molempia etureunan painikkeita. Tällöinkin käyttöohje kannattaa pitää lähellä, koska painikkeiden punainen väri vastaa 1 voltin jännitettä ja sininen 3 voltin jännitettä. Omalla logiikallani värien tulisi mennä toisin päin. Jännitettä ei kuitenkaan tarvitse vaihtaa usein, koska valittu asetus tallentuu DAC:in muistiin. Kahta painiketta käynnistymisen jälkeen yhtäaikaisesti painamalla voidaan muuttaa lisäksi ledien kirkkautta joko kirkkaammalle tai himmeämmälle. Kokonaan pois päältä ledejä ei kuitenkaan saa. Laitteessa ei myöskään ole virtapainiketta, joten valot loistavat aina virtajohdon ollessa kiinnitettynä.

Qutest ei vaatinut omalla kohdallani Windows-tietokoneeseen liittäessä ajureiden asentamista, vaan se alkoi toimia suoraan oikein. USB-liitäntää hyödyntäessä myös korkeimmat mahdolliset näytteenottotaajuudet tulivat automaattisesti tarjolle. Sekä PCM- että DSD-vaihtoehdot ovat käytännössä korkeimmat mahdolliset, joten sen osalta DAC:issa ei ole minkäälaisia puutteita. Qutest:ista löytyy myös hieman piiloon jäävänä, mutta tärkeänä ominaisuutena USB-liitännän galvaaninen erotin. Sen ansiosta tietokoneen mahdolliset häiriöäänet, kuten kelojen vinkuminen ei pääse kantautumaan DAC:in läpi eteenpäin kuunteluketjussa. Galvaaninen erotin ei ole itsestäänselvyys edes kaikissa Qutest:ia kalliimmissa DAC:eissa, joten arvostan sitä, että Chord on sisällyttänyt sen omaan laitteeseensa. Tämä erottaa myös Qutest:in valmistajan mobiilikäyttöön suuntaamista tuotteista, kuten Mojo 2:sta ja Hugo 2:sta.

Anni: tuplavahvistusta työpöydälle

  • Julkaisuvuosi: 2021
  • Valmistusmaa: Iso-Britannia
  • Hinta: 1600 €
  • Tyyppi: Stereo- ja kuulokevahvistin (Class AB)
  • Tuloliitännät: 2 x RCA
  • Kaiutinliittimet: Banaaniliitin 4 mm
  • Kuulokeliittimet: 6,35 mm ja 3,5 mm
  • Gain-tasot: low/high (vaikuttavat vain kaiuttimiin)
  • Kuulokevahvistimen lähtöimpedanssi: Ei ilmoitettu
  • Kuulokevahvistimen antoteho: Ei ilmoitettu
  • Stereovahvistimen antoteho: 10 W @ 8 ohm
  • THD: 0,02 %
  • Signal to Noise: -92 dB
  • Noise floor: -110 dB
  • Paino: 625 g
  • Mitat (L x P x K): 16 x 7,2 x 4,1 cm
  • Mukana tulee: Virtalähde, virta-adapteri/-sovitin (muut tuotesarjan laitteet voivat ottaa virtansa Annin kautta), säilytyspussukka ja käyttöohjeet

Annilla soivat sekä lähikenttämonitorit että kuulokkeet

Anni on suunniteltu ensisijaisesti stereovahvistimeksi lähikenttämonitoreille, mutta osa tehosta on saatu valjastettua myös kuulokkeiden vahvistamiseen. Tämä tulee itseasiassa tuotesarjassa tarpeeseen, koska Qutest ei Chord:ille poikkeuksellisesti sisällä D/A-muuntimen lisäksi kuulokevahvistinta toisin kuin esimerkiksi Mojo 2 ja Hugo 2. Tämä johtuu toisaalta myös siitä, että Qutest ja Anni on suunnattu kotikäyttöön, kun taas monet muut Chord:in edullisemmat laitteet soveltuisivat myös mobiilikäyttöön, jolloin DAC:in ja vahvistimen kannattaa löytyä samoista kuorista.

Anni on joka tapauksessa sekä stereovahvistimeksi että kuulokevahvistimeksi todella pienikokoinen siihen nähden, että se toimii Class AB-tilassa. Chord onkin itselleen tyypilliseen tapaan toteuttanut vahvistimen omalla tekniikallaan. Valmistajan mukaan Annissa käytetään ULTIMA-vahvistinsarjasta lainattua ULTIMA-piiritopologiaa. Koska vastaavalla tavalla suunnitellut stereovahvistimet maksavat jopa useita kymmeniä tuhansia euroja, on 1600 euroa maksavan ja selvästi pienikokoisemman Annin piirisuunnittelua varmasti yksinkertaistettu, mikä on täysin ymmärrettävää.

Annista irtoaa tehoa kaiuttimille 10 wattia 8 ohmin kuormalle, mikä riittää hyvin lähikenttäkuunteluun ja itseasiassa kaiuttimista riippuen myös olohuonekuunteluun. Omat Wharfedale EVO 4.2 kaiuttimeni kuulostavat Annilla (Qutest:in kanssa) oikein hyvältä, mutta ilman kaukosäädintä vahvistinta on hankalaa käyttää olohuoneessa. Kaukosäätimen puuttuminen onkin harmillinen asia, koska sellainen löytyy jo useimmista muutaman sadan euron hintaisista kiinalaisista Class-D-vahvistimista, joille Anni pyrkii nähdäkseni olemaan jonkinlainen luksusvaihtoehto.

Chord ei jostakin syystä ilmoita Annin antotehoa kuulokkeille. Olen kuitenkin nähnyt testituloksia, joiden mukaan tehoa olisi tarjolla maltilliset 125 mW @ 32 ohm, kun laitteeseen on liitetty tavanomaista 2 voltin lähtöjännitettä syöttävä DAC. Jos taas DAC:in lähtöjännite olisi yli 5 volttia (hyvin harvinaista RCA-liittimien kautta), tehoa irtoaisi vahvistimesta samalle 32 ohmin kuormalle noin 3000 milliwattia eli 3 wattia.

Esimerkiksi Qutest-DAC:in lähtöjännite voitaisiin asettaa 3 volttiin, mutta Chord suosittelee Annin kanssa käytettäväksi vain 2 voltin jännitettä. Vaikka vahvistimen antoteho jääkin itselleni pieneksi mysteeriksi, olen todennut sen riittävän kaikille kuulokkeilleni heittämällä. Äänenvoimakkuudensäädintä ei tarvitse kääntää kuin hieman, jotta musiikki soi todella lujaa jopa Hifimanin HE-6:lla. Herkkien kuulokkeiden käyttäminen Annilla onkin haastavaa, koska potentiometrissa on esimerkiksi in-ear-kuulokkeiden kanssa vain 1-2 milliä käyttökelpoista säätövaraa ellei äänenvoimakkuutta pudoteta samaan aikaan DAC:in kautta. Lähtöimpedanssin Annissa on testattu olevan kuulokeliittimille alle 1 ohmia, joten laite ei muuta kuulokkeiden taajuusvastetta.

Rakenne ja toiminnot

Anni on identtisen kokoinen Qutest:in kanssa, mutta painoa sillä on noin 150 grammaa vähemmän eli 625 grammaa. Paino tuntuu edelleen pieneen kokoon nähden ihan mukavalta, mutta vahvistin liukuu herkästi pöydällä kuulokkeet siihen kiinnittäessä. Koska laite lämpenee melko kuumaksi käytön aikana, sen toinen reuna on täynnä tuuletusreikiä. Valmistajan mukaan Annin päälle ei tulisi pinota muita laitteita.

Etureunaan on sijoitettu keskelle pieni äänenvoimakkuudensäädin, jonka ympärillä on kaksi kuulokeliitintä (6,35 mm ja 3,5 mm) – kumpikaan näistä ei ole balansoitu. Kuulokkeiden kiinnittämisen jälkeen äänenvoimakkuudensäätimestä on vaikeaa ottaa kiinni, koska tilaa sormille on vain vähän. Vahvistinta pöydällä pitäessä säädin asettuu lisäksi niin lähelle pöytätasoa, etteivät sormet mahdu laisinkaan sen alapuolelle. Säädin itsessään on muutoinkin melko väljän tuntuinen, koska se toimii myös sisäänpäin painaessa tulokanavan valitsimena kaksille eri RCA-liittimille. Sanoisin säätimen ajavan asiansa, mutta se on Annin hintaan ja muutoin korkeaan laatuun nähden itselleni lievä pettymys. Valmistajan erikseen myymässä telineessä äänenvoimakkuuden säätäminen olisi toisaalta varmasti helpompaa.

Annin yläreunaan on sijoitettu Qutest:in tapaan kaksi väriä vaihtavaa pallopainiketta. Vasemman puoleinen painike muuttaa kaiutinlähtöjen gain-tasoa, kun taas oikeanpuoleinen toimii virtapainikkeena. Painikkeilla suoritettavia toimintoja on vain vähän, joten eri värit olisi helppoa opetella muistamaan ulkoa. Tältä osin Annin käyttäminen onkin todella helppoa.

Laitteen takaa löytyy 15 voltin virtaliittimen lisäksi toinen virtaliitin, jonka kautta voidaan reitittää virta sekä Qutest:ille että Huei-phono-asteelle. Chord toimittaa tarvittavat kaapelit Annin mukana. Tämä on valmistajalta todella näppärä ja käyttökokemusta parantava keksintö, koska muutoin kolmen laitteen kanssa tarvittaisiin yhtä monen virtakaapelin kiinnittämistä pistorasiaan. Olen itse hyödyntänyt reititysmahdollisuutta Qutest:in kanssa. Tämä on konkreettinen esimerkki siitä, mitä toisinaan voidaan saavuttaa ostamalla useampi tuote samalta valmistajalta. Muiden liittimien osalta Anni sisältää kaksi paria RCA-sisääntuloja sekä banaanityyliset liittimet passiivikaiuttimille. Tältäkään osin laitteen käyttöönotto ei varmasti aiheuta minkäänlaista sekaannusta.

Itselleni Annissa on ollut hämmentävintä sen sisältämä pieni tuuletin, jonka on tarkoitus pitää lämpötila kurissa käytön aikana. Laitteen pienen koon vuoksi voisin ymmärtää tuulettimen käynnistymisen tietyn lämpötilan ylittymisen jälkeen, mutta tuuletin pyörii ja surisee kuitenkin koko ajan jopa silloin, kun vahvistin on valmiustilassa kuluttaen sähköä vain 1 watin verran. Tämä sai minut luulemaan, että testaamani vahvistin olisi viallinen – kuka nyt suunnittelisi työpöydällä lähelle käyttäjää sijoitettavan laitteen, jonka tuuletin ei pysähdy virtojen sammuttamisen jälkeen? Pikainen googlettaminen toi kuitenkin vahvistuksen siihen, että tuuletin on todellakin suunniteltu niin, ettei se sammu kuin virtajohto irrottamalla.

Omassa rauhallisessa työhuoneessani surina käy hermoilleni ja se kuuluu avoimia kuulokkeita käyttäessä kappaleiden vaihtumisen välissä. Jos en kuuntele mitään, minun tekee mieli irrottaa virtajohto, jotta pystyn keskittymään paremmin esimerkiksi työskentelyyn. Tietokoneeni suurempien tuulettimien aiheuttama humina on taajuudeltaan huomattavasti miellyttävämpää ja siedettävämpää. Tämä laskee mielestäni selvästi Annin laatuvaikutelmaa, mutta tuuletinäänen häiritsevyys on lopulta hyvin subjektiivista ja käyttöympäristöön sidottua.

Sen sijaan laitteen kohdalla on vaikeampaa antaa anteeksi sitä, että herkkien kuulokkeiden kanssa tuulettimen korkeataajuuksinen sirkutus kuuluu selvästi musiikin seassa, jos äänenvoimakkuuden säädin on käännetty kello 10 kohdalle tai siitä eteenpäin. Täten äänenvoimakkuuden pudottaminen DAC:in kautta ei paranna juurikaan Annin soveltuvuutta esimerkiksi in-ear-kuulokkeille. Tämä on harmillista, sillä muutoin laitteesta ei kuulu taustakohinaa.

Annista löytyvät kaksi gain-tasoa (high ja low) vaikuttavat vain kaiuttimiin. Kuulokkeet kiinnittäessä gain putoaa aina automaattisesti low-asetukselle, eikä sitä ole mahdollista muuttaa. Chord on kuitenkin suunnitellut laitteen siten, että kaiuttimien ja kuulokkeiden välillä vaihtelu olisi mahdollisimman sujuvaa. Jos gain on ollut kaiuttimia kuunnellessa korkeammalla tasolla, se palaa välissä kiinni olleiden kuulokkeiden irrottamisen jälkeen automaattisesti samalle asetukselle. Koska Annissa ei ole lähtökanavan valitsinta, kuulokkeet priorisoidaan aina kaiuttimien edelle. Näin ollen kaiuttimien kuuntelu onnistuu vain kun vahvistimeen ei ole kiinnitetty kuulokkeita.

Äänenlaadun analysointia

Koska testattavanani on ollut tällä kertaa samanaikaisesti kaksi laitetta, jaan äänenlaadun arvioinnin viiteen eri testiasetelmaan. Näin pyrin ottamaan selvää Qutest:in ja Annin soveltuvuudesta eri käyttötilanteisiin sekä yhdessä että erikseen käytettynä. Itselläni on vain vähän kokemusta kaiuttimista ja niille tarkoitetuista vahvistimista, joten päätin olla käsittelemättä sitä, miltä Anni kuulostaa stereovahvistimena.

Itselläni ei myöskään ole mittauslaitteistoa DAC:eille tai vahvistimille, vaan havaintoni ovat tuttuun tapaan puhtaasti subjektiivisia. Tasaan kuitenkin aina vertailutilanteissa eri laitteiden äänenvoimakkuudet ja hyödynnän RCA-/XLR-valitsinta, jolla pystyn hyppimään nopeasti DAC:ien välillä samoja kuulokkeita ja kappaleita kuunnellen. Testaan laitteita myös useilla eri kuulokkeilla suurempia tyylillisiä ominaispiirteitä ja muutoksia etsien. Toisinaan kaksi erilaista laitetta saattavat erota selvästi toisistaan, kun taas välillä yleisääni on niin saman tyylistä, ettei minulle olisi merkitystä, kumpaa käytän. Chord Electronics:in laitteiden äänestä itselläni on tätä ennen pidempää kokemusta vain Mojo:sta, joten Qutest:in ja Annin testaamiseen ei ole liittynyt suurempia ennakko-odotuksia muutoin kuin että hintavien laitteiden olettaisi kuulostavan hyvältä.

Testiasetelma 1: yleishavainnot Qutest & Anni -yhdistelmästä

Koska Chord:in laitekaksikko on tarkoitettu käytettäväksi yhdessä, aloitan tähän liittyvistä yleishavainnoistani, ja siirryn sitten muihin eri käyttötilanteisiin.

Qutest ja Anni tarjoavat yhdessä puhdasta ja erottelevaa ääntä. Toisto ei ole mielestäni erityisen tukevaa tai lämmintä esimerkiksi Schiit Audio Bifrost 2 & Cayin iHA-6 -yhdistelmään verrattuna, vaan pikemminkin ylätaajuuksia korostavaa – esimerkiksi Toppingin hyvin mittautuvat laitteet eivät kuulosta yhtä kirkkailta. Selkeän hifityylisen äänen ystävät olisivat varmasti Chord:in laitteiden esitystavasta mielissään. Itse koen kuitenkin lopputuloksen toisinaan jopa turhankin säihkyväksi ja tietyllä tapaa terävöitetyksi.

Esimerkiksi Hifiman Sundara Silver on Chord:in laitteilla pidemmän päälle melkoisen kirkkaan ja epätasapainoisen kuuloinen. Myöskään kohtuullisen neutraali ZMF Auteur Classic ei säästy ajoittaiselta äänen räikeydeltä. Laiteyhdistelmällä on tapana toistaa äänten reunat terävinä ja puskea ääntä lähelle kuuntelijaa. Äänikuvan puutteellinen syvyysvaikutelma sopii huonosti esimerkiksi äänikuvaltaan ahtaalle Sennheiser HD 600:lle. Useimmista kuulokkeistani alkaa ylipäätään löytyä uudenlaisia diskanttiongelmia Chord:in laitteilla. Ylätaajuuksiltaan räiskähtelevä kuuloke, kuten Audio-Technican ATH-M50X on suorastaan brutaalia kuunneltavaa. Myöskään SASH Tres (45 ohm) ei ollut koskaan särähtänyt korvaani ennen kuin kokeilin sitä Chord:in laitteilla.

Chord:in laiteyhdistelmän räväkkä esitystapa sopii kuitenkin yllättävän hyvin kuulokkeille, joiden ääni on tyyliltään lämmintä ja rauhallista. Esimerkiksi ZMF Atrium, ZMF Verite Closed ja Rode NTH100 hyötyvät tiukasti kontrollissa pysyvistä alataajuuksista sekä sähköistetyistä ja ilmavista ylätaajuuksista, kun lopputulokseen halutaan olevan aiempaa neutraalimpi. Etenkin ZMF Atrium kuulostaa mielestäni erinomaiselta ollen ääneltään läpinäkyvä ja edelleen rasittamaton. Qutest:in eri filttereillä on mahdollista hienosäätää lopputulosta, sillä jotkin kuulokkeet rauhoittuvat hieman warm-filtterillä, kun taas esimerkiksi ääneltään roteva ZMF Verite Closed kuulostaa selkeämmältä oletusfiltterillä. Useimmiten filttereiden välillä on kuitenkin vaikeaa havaita muita eroja kuin pieni ero äänen terävyydessä.

Qutest & Anni -yhdistelmästä on oikeastaan vaikeaa keksiä suurempaa huomautettavaa silloin, kun laitteet ja kuulokkeet sopivat optimaalisesti toisilleen. Toisto on aina selkeää ja vahvistimen antoteho on riittänyt kaikille kuulokkeilleni helposti. Toisaalta olen yllättynyt siitä, miten huomiota herättävää ja etualalle puskevaa diskantin kirkkaus voi joissakin tapauksissa olla. Laitteet saattavat kuulostaa yhdessä neutraalilta, mutta etenkin vähemmän laadukasta musiikkia kuunnellessa myös omaan makuuni tavallista rasittavammilta. Olenkin halunnut ottaa selvää, johtuuko asia jommastakummasta laitteesta vai mahdollisesti niiden käyttämisestä yhdessä.

Testitilanne 2: Chord Qutest vs. muut DAC:it Cayin iHA-6-vahvistimen kanssa

Lähdin ottamaan seuraavaksi selvää, miltä Qutest kuulostaa kahteen muuhun hyvänä pitämääni DAC:iin verrattuna. Nämä olivat hauskan muhkean ja luonnollisen kuuloinen Schiit Audio Bifrost 2 (hinta noin 800 €) ja tasapainoisen neutraalia ääntä tuottava SMSL VMV D1SE (hinta noin 750 €). Kolmikko on siitä mielenkiintoinen, että ne pohjautuvat hyvin erilaiseen teknologiaan. Chord:in laitteessa hyödynnetään ohjelmoitavaa FPGA-piiriä, Bifrost 2:ssa R2R-tyylistä Multibit-toteutusta ja VMV D1SE:ssä ESS Sabren ESS9038PRO-delta-sigma-piiriä, jollainen oli käytössä myös aiemmin arvostelemassani Matrix Audion X-Sabre 3 -DAC:issa (hinta yli 3000 €).

Kuuntelin kolmea DAC:ia useilla eri kuulokkeilla Cayin iHA-6-kuulokevahvistimen balansoitua kuulokeliitintä käyttäen. Koska Qutest sisältää vain RCA-ulostulot, käytin myös muissa laitteissa RCA-kaapeleita. Täten joku voisi mahdollisesti kokea Bifrost 2:ssa ja VMV D1SE:ssä parannuksia balansoituihin ulostuloihin vaihtaessa. Äänenvoimakkuus oli kaikissa laitteissa vertailutilanteessa mikrofonilla mitattuna identtinen ja käytössä olivat oletusasetukset, kuten äänifiltterit. Qutest ja Bifrost 2 ovat RCA-liittimien kautta äänenvoimakkuudeltaan vastaavia, kun taas VMV D1SE toistaa kaksikkoon nähden ääntä 1,5 desibeliä lujempaa. Tällainen ero saisi SMSL:n laitteen kuulostamaan automaattisesti vaikuttavammalta, ellei sitä tasattaisi muiden tasolle.

Kolmen laitteen vertailu oli itselleni jälleen muistutus siitä, miten pieniksi DAC:ien väliset erot jäävät, kun niiden kautta kuunnellaan musiikkia siihen vain puoliksi keskittyen. Voisin kuunnella laitteista mitä tahansa ja unohtaa muutamassa minuutissa, mikä niistä olikaan käytössä. Jos kuitenkin keskityn vertailemaan niitä, jokaisella on omat tyylilliset ominaispiirteensä. Bifrost 2 toistaa ääntä rennoimmin ja tuhdeimmin, joten sen yleisääntä voitaisiin sanoa lämpimäksi. Musiikki kuulostaa aina miellyttävältä ja rasittamattomalta ollen hieman tavallista pehmeämpää.

VMV D1SE puolestaan on kolmikosta ääneltään kaikkein tavanomaisin siinä mielessä, että sen tasapainoisesta äänestä on vaikeaa nostaa esiin mitään yksittäisiä piirteitä. Moniin muihin kuulemiini ESS-pohjaisiin delta-sigma-laitteisiin verrattuna VMV D1SE on ääneltään vähemmän energinen/kirkas, sillä sen toistossa on juuri sopivasti lämpöä ja rotevuutta. Tyylillisesti tätä tasapainoisempaa DAC:ia on hyvin vaikeaa löytää etenkin, kun myös tilavaikutelma on todella sopusuhtainen.

Chord Qutest on hieman selkeämmän/läpinäkyvämmän ja neutraalimman kuuloinen kuin Bifrost 2. Qutest:in äänessä on silti edelleen tietynlaista orgaanista sulavuutta terävämpään VMV D1SE:hen verrattuna. Sanoisinkin Chord:in laitetta kolmikosta äänenväriltään kaikkein aidoimmaksi, koska siitä puuttuu Bifrost 2:n värittyneisyys. Koen kuitenkin lieväksi heikkoudeksi sen, että Qutest:in ääni on kolmikosta kaikkein kevyintä. Tämä saa välillä toiston tuntumaan hieman liiankin hienostuneelta ja silotellulta. Äänikuva laitetta kuunnellessa ei ole myöskään yhtä syvä tai avara kuin Bifrost 2:lla tai VMV D1SE:llä. Esimerkiksi vokalisti toistuu pitkälti pään sisällä, kun taas muilla DAC:eilla laulajan voi aistia sijoittuvan hieman silmien etupuolelle jos vaan kuulokkeetkin siihen pystyvät.

Nämä pienet heikkoudet unohtuvat kuitenkin nopeasti sen rinnalla, miten äärimmäisen tarkasti Qutest erottelee ja rajaa ääniä erilleen toisistaan kaikilla taajuusalueilla. Toistossa on hämmästyttävä rauha ja taustalla kuuluvat äänet pomppaavat esiin ihailtavan selkeästi omissa tarkkaan rajatuissa lokeroissaan verrattuna pehmeämpään Bifrost 2:een ja levottomampaan VMV D1SE:hen. Esitystavan aitoutta lisää myös se, että vokalisti erottuu parhaiten muista musiikin kerroksista. Qutest esittää musiikin yksityiskohtaisena olematta laisinkaan samaan tapaan kirkas tai räikeä kuin Anni-vahvistimen kanssa käytettynä. Ääneltään hieman tavallista pyöristyneempi ja rennompi Cayin iHA-6 saattaakin olla Qutest:ille oiva laitepari.

Qutest on vahvuuksiensa ansiosta mielestäni vertailukolmikon paras DAC, joten voisin suositella sitä ennen kaikkea laadukasta ja eroteltua äänentoistoa tavoitteleville. Jos taas omiin mieltymyksiin sopii paremmin rotevampi toisto ja avarampi tilavaikutelma, Bifrost 2 ja VMV D1SE saattaisivat kuulostaa hieman hauskemmilta. Toisaalta lopputulokseen vaikuttavat vieläkin enemmän käytössä oleva kuulokemalli ja kuulokevahvistin. Koska DAC:ien väliset erot unohtuvat pidemmässä kuuntelussa lopulta kaikkein nopeimmin, en ole täysin varma, paljonko laitteeseen kannattaisi sijoittaa rahaa. Qutest maksaa harmillisesti tuplasti verrokkilaitteesiini nähden, mutta mahdollisimman hyvää äänenlaatua metsästävien keskuudessa sen suosio on kuitenkin helppo ymmärtää. Chord:in omaperäisessä DAC-toteutuksessa on selvästi jonkinlaista taikaa.

Testitilanne 3: Chord Qutest putkivahvistimien kanssa

Koska Qutest:in äänestä jää mielestäni uupumaan hieman lihaa luiden ympäriltä ja äänikuvakin voisi olla kooltaan jännittävämpi, päätin kokeilla laitetta myös Cayin HA-3A- ja Tor Audio Roger-putkivahvistimien kanssa. Tämä voisi itseasiassa olla Chord:in laitteelle muutoinkin sopiva käyttötarkoitus, koska se mahtuisi pienikokoisena siististi esimerkiksi olohuoneen laitehyllyyn. Useimmissa putkivahvistimissa on myös vain RCA-liitännät, jolloin Qutest:ista puuttuvat balansoidut liittimet olisivat entistä pienempi harmistus.

Yllätyin heti alkuun, miten helposti Qutest:in ominaisääni oli havaittavissa HA-3A-putkivahvistimen parina niin hyvässä kuin pahassakin. Monista muuttujista, kuten käyttämistäni putkista huolimatta kuulokkeet kuulostivat hieman kevyemmiltä ja äänikuvaltaan lähemmäs asettuvilta kuin mihin olen vahvistimella esimerkiksi VMV D1SE:n kanssa tottunut. Tämän vastapainona Qutest toi kuitenkin toistoon lisää selkeyttä ja tarkkuutta.

Putkien ansiosta lämpöä ja toiston kerrostuneisuutta löytyi edelleen riittävästi, mutta vahvistimeen olisi mahdollista vaihtaa Qutest:in kanssa täyteläisempääkin ääntä tuottavat putket esimerkiksi Sennheiser HD 600:lle. ZMF:n kuulokkeet, kuten Atrium ja Verite Closed sen sijaan kuulostivat tällä laiteyhdistelmällä oikein hyvältä. Qutest vaikuttaisikin hyvältä parilta täyteläisen ja lämpimän kuuloisille putkilaite & kuuloke -yhdistelmille, mikäli äänestä halutaan hieman raikkaampaa ja läpinäkyvämpää. Täyteläistä ääntä tuottavalla Tor Audio Rogerilla lopputulos oli pitkälti tällainen. Qutest kevensi äänestä pois ylimääräisen keskibasson, jolloin esitystapa muuttui yllättävänkin neutraaliksi. Näistä kokeiluista jäi mielikuva, että Qutest vaikuttaa tavallista enemmän siihen, miltä sekä vahvistin että kuulokkeet kuulostavat. Tämä voi toki olla osittain seurausta omista tottumuksistani, sillä on mahdollista, että aiemmin käyttämäni DAC:it ovat olleet tyylillisesti toisiaan vastaavia, kun taas Qutest on vain erilainen.

Testitilanne 4: Chord Anni vs. muut kuulokevahvistimet

Seuraavaksi olikin aika siirtyä Anni-vahvistimen pariin ja ottaa selvää, miten se vertautuu pariin muuhun vahvistimeeni. Yhtenä verrokkivahvistimena toimi jälleen Cayin iHA-6 jo puhtaasti siitä syystä, että se on kallein omistamani transistorivahvistin, eikä se väritä tietynlaisesta sulavuudestaan huolimatta ääntä balansoidun liittimensä kautta merkittävästi mihinkään suuntaan. Toiseksi verrokiksi valitsin Nitsch X Schiit Audio Magni Pietyn, koska se on ääneltään melko räväkkä eli varsin erilainen rauhallisempaan iHA-6:een verrattuna. Magni Piety on myös kolmikosta selvästi edullisin, joten pitäköön se jalkani maan pinnalla sen osalta, miten hyvää ääntä on saatavilla pienellä summalla. DAC:iksi valitsin tasapainoisen SMSL VMV D1SE:n ja kuuntelin jälleen useita eri kuulokkeita.

Anni on ominaisääneltään yllättävänkin samankaltainen Qutest-DAC:in kanssa. Vahvistin toistaa ääntä hyvin selkeästi ja fokusoituneesti lähellä, eikä äänikuva avaudu erityisemmin mihinkään suuntaan – jopa 100 euroa maksava Topping DX1 kuulostaa avarammalta. Ääni on kolmesta vertailemastani vahvistimesta energisintä ja tietyllä tapaa kireintä. Positiivisena puolena äänten erottelu on Qutest:in tapaan tarkkaa ja sopivilla kuulokkeilla äänessä on mukavaa särmikkyyttä. En kuitenkaan keksi Annista mitään huippuhienoa 1600 euron hintaan nähden. Tämä voi toki johtua omista mieltymyksistäni, sillä ääni muuttuu selvästi vaihtamalla kuulokkeet Annin kuulokeliittimestä iHA-6:een tai Magni Pietyyn.

Edullisempi Magni Piety avartaa toistoa ja pehmentää diskanttia omaan makuuni juuri sopivasti. Se lisää myös vokalistin ääneen tunnetta ja toistaa bassoa hieman tuhdimmin, joskin vähemmän kontrolloidusti kuin Anni. Muutoin Magni Piety on edelleen melko räväkkä ja ääntä voimakkaasti kohti kuuntelijaa tuova, joten sitä käyttämällä ei periaatteessa menetetä Anniin verrattuna muuta kuin jonkin verran tarkkuutta äänten erottelussa – erityisesti ylätaajuudet ovat Annilla kuunneltuna selkeämmät. Annin esitytavassa on tietynlaista analyyttisyytta, joka saa minut tarkkailemaan musiikkia, kun taas Magni Piety saa kuuntelemaan musiikkia kokonaisuutena. Vahvistimet onkin todennäköisesti suunnattu täysin erilaisille ihmisille.

Cayin iHA-6 rentouttaa ääntä lisää kahteen muuhun vahvistimeen verrattuna ollen edelleen selkeän ja dynaamisen kuuloinen. Vahvistin on myös tilavaikutelmaltaan entistä avarampi ja sitä myötä kaikkein helpointa ja miellyttävintä kuunneltavaa etenkin pidempiaikaisesti. Vaikka Chord Anni toistaakin ääntä hieman selvärajaisemmin ja basson kontrolloidummin, sen ahtaampi äänikuva ja kireys eivät vedä minua puoleensa. Toisaalta VMV D1SE:n kanssa Annin äänenlaadussa ei ole varsinaisesti enää mitään vikaakaan, koska Qutest-DAC:in kanssa ilmennyt liiallinen aggressiivisuus ja kirkkaus loistaa täysin poissaolollaan. Chord:in laitteet vaikuttavatkin yksitellen paremmilta kuin toistensa kanssa käytettynä. En ole varma, mitä tästä pitäisi ajatella. Ehken kuulu Chord:in tavoittelemaan kohdeyleisöön?

Testitilanne 5: Chord Anni muiden DAC:ien kanssa

Kokeilin vielä lopuksi Annin toimivuutta muiden tässä jutussa tutuksi tulleiden DAC:ien kanssa. Tämä vahvisti entisestään jokseenkin negatiivista mielikuvaani siitä, miltä Qutest ja Anni kuulostavat yhdessä. Kun Annille vaihdetaan DAC:iksi joko VMV D1SE tai Bifrost 2, toisto ei ole enää yhtä naamalle puskevaa tai terävää kuin Qutest:in kanssa. Etenkin VMV D1SE vaikuttaisi sopivan Annille hyvin, koska tällä laiteparilla esitystapa on kaikkein tasapainoisin ja tilavaikutelmaltaan avarin. Bifrost 2 ei sovi Annille aivan yhtä hyvin bassoltaan tuhtien kuulokkeiden kanssa, koska alataajuudet muuttuvat hieman epäselviksi. Jos taas kuuntelen diskantiltaan energisempiä kuulokkeita, Bifrost 2 tekee äänestä kaikkein luonnollisinta ja rasittamattominta. Qutest DAC:iksi vaihtamalla toisto muuttuu aggressiivisemmaksi ja äänikuva supistuu ärsyttävästi pään sisään.

Chord:in laitteet ovat mielestäni tämän perusteella ikään kuin liikaa toisilleen, joten en voi kutsua niiden parittamista keskenään kovinkaan turvalliseksi valinnaksi. Joku muu saattaisi toki nauttia särmikkäästä ja päin näköä tulevasta toistosta, koska mieltymyksiä on erilaisia. Eri kuulokkeille sopivat myös erilaiset laiteyhdistelmät. Tämän vuoksi mielipidettäni ei kannata ottaa minkäänlaisena lopullisena totuutena, vaan pyrkiä kokeilemaan itse, miltä Chord:in laiteyhdistelmä kuulostaa. Olettaisin tämän olevan mahdollista esimerkiksi Mareksoundin myymälässä.

Yhteenveto

Testaamani Chord:in laitekaksikko sopii kompaktin kokonsa ansiosta näppärästi pöydälle ja niitä on mielenkiintoista katsella eri värisine valoineen. Ulkoista laadukkuutta tai suunnitteluun käytettyjä työtunteja ei käy muutoinkaan kiistäminen. Äänenlaadultaankin kaksikko on melko samanlainen. Yhdessä käytettynä ne tarjoavat melko intiimin äänikuvan ja etualalla terävästi kuuluvaa diskanttia, mutta toki myös selkeää ja tarkkaa toistoa. Molemmat laitteet kuulostavat mielestäni tasapainoisemmilta, kun niitä käytetään jonkin toisen valmistajan tuotteen parina. Toisaalta yhteen paritettunakin Chord:in laitteilla on varmasti faniryhmänsä, johon en luultavasti itse saa arvosteluni jälkeen kutsua.

Kahdesta testaamastani laitteesta Qutest on mielestäni selvästi onnistuneempi ja sen suosio on helppo ymmärtää monestakin eri syystä. Laite on näppärän kokoinen ja se lisää kuunteluketjuun erottelukykyä ja tarkkuutta ollen sulavan luonnollista kuunneltavaa. USB-liitäntä pitää myös sisällään galvaanisen erottimen, josta on hyötyä tietokonekäytössä. Voisinkin suositella laitetta, jos sen hinta tuntuu sopivalta, eikä balansoiduille liitännöille ole tarvetta.

Anni puolestaan on hieman erikoisempi tapaus kohderyhmänsä osalta, sillä se ei välttämättä ole järkevin hankinta kuulokekuunteluun, vaan vaatisi kaverikseen lisäksi kaiuttimet. Itseäni vahvistimessa häiritsee koko ajan suriseva pieni tuuletin, sillä laite on tarkoitettu sijoitettavaksi pöydälle melko lähelle käyttäjäänsä. Tuuletin on hiljaisessa huoneessa sen verran häiritsevä, että minun on käytännössä pakko kuunnella kuulokkeita, jotta pääsen ääntä pakoon – on tämäkin keino saada omistaja käyttämään hankkimaansa vahvistinta.

Vahvistin tuntuu siltä kuin se olisi puristettu väkisin tiettyyn formaattiin eli tässä tapauksessa Qutest:ia vastaaviin pieniin kuoriin. Jäähdytys ei onnistu ilman pientä tuuletinta, eikä äänenvoimakkuudensäätimen käyttäminenkään ole helppoa. Kotelon tulisi mielestäni olla yksinkertaisesti suurempi. En myöskään koe äänenlaatua kuulokkeiden kanssa erityisen mieleenpainuvaksi korkeaan hintaan nähden, joten ehkä valmistajan kannattaisi tehdä laitteesta hieman erilainen, puhtaasti kuulokkeille suunniteltu versio. Toisaalta Annin monitorimainen esitystapa saattaisi miellyttää joitakin, ja Qutest:in parina se sopii varsin hyvin tyyliltään lämminäänisille ja rennoille kuulokkeille.

Loppuun mainittakoon, että Chord:in laitteita ei ole mielestäni suunnattu kaikille varsinkaan hintansa puolesta, mutta ylimääräisen rahan poltellessa taskussa hifipiireissä laajalti tunnettuun valmistajaan tukeutuminen voi tuoda varmuuden siitä, että mitään kiveä ei ole jätetty kääntämättä laadukasta äänenlaatua tavoitellessa. Jos hyllystä löytyy useita hintavia kuulokkeita, myös laitteisiin enemmän panostamisen houkutus kasvaa. Jokaista meitä kiinnostaa varmasti, voisiko lempikuulokkeiden ääni parantua vielä hieman hintavamman ja erikoisemman DAC:in tai vahvistimen avulla. Tässä ei ole mitään väärää, vaan se on luonnollinen osa mitä tahansa muutakin harrastusta. Asialle on myös toisinaan hankalaa määrittää hintalappua etenkään, jos hintavampiin tuotteisiin on selvästi panostettu paljon aikaa ja vaivaa, kuten Chord:in tapauksessa. Itsekin ostan aina mieluummin massasta erottuvia tuotteita kuin toistensa kopioita. Tähän Chord Electronics tarjoaisi monia kiinnostavia vaihtoehtoja.

Kiitos vielä kertaalleen Mareksoundille laitteiden lainaamisesta!

Plussat ja miinukset:

Qutest

+ Sulava, tarkka ja erotteleva ääni
+ Äänifilttereillä voidaan lisätä ääneen hieman lämpöä
+ Laadukas rakenne ja kompakti koko
+ Galvaanisesti erotettu USB-liitäntä
+ Lähtöjännite valittavissa

+ Selkeät käyttöohjeet
+ Uniikki ulkonäkö

– Ääni on moniin muihin DAC:eihin verrattuna hieman kevyempää
– Äänikuva jää syvyydeltään aavistuksen ahtaaksi

– Ei balansoituja liitäntöjä
– Virtaliittimenä micro-USB
– Korkea hinta

Anni

+ Toistaa sekä kaiuttimia että kuulokkeita
+ Energinen ja särmikäs ääni sopii joillekin kuulokkeille hyvin
+ Sopisi äänen monitorointiin
+ Laadukas rakenne ja kompakti koko
+ Käyttö on helppoa ja suoraviivaista
+ Virransyötön reititysmahdollisuus muille tuotesarjan laitteille
+ Selkeät käyttöohjeet

+ Uniikki ulkonäkö

– Ahdas äänikuva ja kireä ääni
– Jäähdytykseen käytetty tuuletin surisee ärsyttävästi ja sammuu vain virtajohto irrottamalla

– Ei sovellu optimaalisesti herkille kuulokkeille (gain liian korkea ja tuulettimen ääni vuotaa kuulokkeisiin)
– Pieni ja hankalakäyttöinen potentiometri
– Ei kaukosäädintä
– Ei balansoituja liitäntöjä
– Laite liukuu herkästi pöydällä
– Korkea hinta

1 thought on “Erikoisuuksia Britanniasta: Chord Qutest & Anni

  1. Nimetön says:

    Kiitos, tätä arvostelua on tullut odotettua. Harkitsin Annia Mojo 2:n kaveriksi työpöytäkäyttöön, mutta tämän perusteella menen eri vaihtoehdolla.

    Chord muuten pudotti monen tuotteensa ohjevähittäishintaa alkusyksystä 2023. Täten esimerkiksi Mojo 2 olisi siltä osin 500€, vaikka suomessa vain Mareksound on muuttanut hinnoittelunsa vastaavaksi. (Pisteet siitä heille.)

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *