Kirjoittaja: Sword of Damocles
Tietoja:
- Julkaisuvuosi: 2024 (valmistusmäärä 1000 kpl)
- Valmistusmaa: Kiina (suunniteltu Saksassa ja postitetaan Yhdysvalloista)
- Hinta: 349 € (Suomeen tilattuna noin 410 €)
- Rakenne: Avoin, over-ear
- 40 mm:n dynaamiset bioselluloosa-elementit (valmistaja Ole Wolff) sijoitettuna korvien etupuolelle
- Impedanssi: 38 Ohm
- Herkkyys: 106 dB/V | 92 dB/mW
- Paino: 375 g (ilman kaapelia)
- Liitintyyppi: 2x 2,5 mm (elementit yhdistetty välikaapelilla, joten voidaan käyttää myös kaapelia yhdellä 2,5 mm:n liittimellä)
- 2 kaapelia: Molempien pituus 1,8 m / liittimet 3,5 mm ja 4,4 mm
- Lisävarusteet: Kuljetuskotelo ja 6,35 mm:n adapteri
- Takuu: 1 vuosi
Arvostelukappaleiden hankintapa: Itse ostettu tuote
Axel Grell on yksi kuulokemaailman harvoista julkkiksista, ellei jopa legenda, joka tunnetaan pitkästä urastaan Sennheiserin audioinsinöörinä. Hänellä oli tärkeä rooli muun muassa ikonisten HD 600- ja HD 800-sarjojen suunnittelussa. Jotakin kertoo se, että HD 600-mallia myydään ja käytetään oman hintaluokkansa verrokkina edelleen yli 25 vuotta julkaisunsa jälkeen. Koska muutkin kuulokemallit (paitsi epäonnistunut HD 700) ovat osoittautuneet harvinaisen pitkäikäisiksi, Grell:in edesottamuksia seurataan yhä nykyään tarkasti.
Sennheiserilta lähdettyään Grell perusti oman Grell Audio -nimisen yrityksensä, jonka nimissä on tähän mennessä julkaistu yhdet langattomat in-ear-kuulokkeet. Samaan aikaan herra on suunnitellut muun muassa aiemmin testaamamme Heavys H1H -hevikuulokkeet ja nyt uusimpana OAE1 Signature -kuulokkeet (OAE = Open Around Ear), joita julkaistiin 1000 kappaleen erä yhteistyössä Drop-sivuston kanssa – nimikirjoituksella varustettuna tietenkin. Tämä erä meni nopeasti kaupaksi kuulokkeiden hinnan oltua 350 dollaria eli Suomeen tilattuna veroineen noin 410 euroa. Vaikka kuulokkeet eivät enää tällä hetkellä olekaan ostettavissa, yllättyisin, jos niitä ei valmisteta jossakin vaiheessa lisää.
Heavys H1H toimi selvästi jonkinlaisena testialustana monielementtitoteutukselle, kun taas OAE1:stä tekee uniikin sen dynaamisten elementtien sijoittaminen lähes täysin korvien etupuolelle. Voimakkaasti kallistettujen elementtien lisäksi kuppirakenne on suunniteltu Sennheiser HD 800-mallia mukaillen akustisesti mahdollisimman avoimeksi, ja taajuusvaste on viritetty imitoimaan kaiuttimia. Näillä melko radikaaleilla ratkaisuilla on tavoiteltu ennen kaikkea luonnollista äänikuvaa ja lähdetty haastamaan perinteistä kuulokesuunnittelua, jota Grell on jo aikanaan soveltanut menestyksekkäästi esimerkiksi Sennheiser HD 600:ssa.
Mielenkiintoisesta suunnittelufilosofiasta ja vakuuttavan kuuloisista lupauksista huolimatta OAE1:n saamaa vastaanottoa voidaan pitää hyvin vaihtelevana. Osa on pitänyt siitä paljonkin, mutta kriittisemmät harrastajat ovat suorastaan inhonneet sitä. Vaikka kuulokkeet tulevatkin todennäköisesti jäämään meillä Suomessa vähälle huomiolle, niiden poikkeuksellinen toteutustapa tarjoaa itselleni erinomaisen mahdollisuuden pureutua tarkemmin siihen, miten aivomme tulkitsevat äänikuvan kuulokekuuntelussa, ja mitä pidämme ylipäätään luonnollisena äänenä. Aloitetaan kuitenkin perusasioista, koska niihinkin liittyy muutamia erikoisuuksia.
Tuotepakkaus ja lisävarusteet
OAE1:n tuotepakkaus on tehty tavallista laadukkaammasta ja paksummasta pahvista. Myös käyttöohjeiden esillepanoon on panostettu. Ostaja saa kuulokkeiden mukana jopa hieman yllättäen suurehkon, mutta näppärän kuljetuskotelon sekä yksilölliset mittaustulokset, joista käy ilmi kanavatasapaino. Mukana tulee myös kaksi toisistaan poikkeavaa kaapelia.
Kaapelit on mielenkiintoisesti päällystetty erilaisella materiaalilla balansoidun vaihtoehdon ollessa paksumpi ja laadukkaamman tuntuinen. Se kiinnittyy kuulokkeisiin yksittäisellä 2,5 millimetrin liittimellä, kun taas ohuempi balansoimaton kaapeli haarautuu kahdeksi 2,5 millin liittimeksi. Ehkäpä tällä on haluttu näyttää kuulokkeiden ostajalle, että niissä voidaan käyttää molemmantyyppisiä kaapeleita samaan tapaan kuin Audezen MM-100-mallissa.
Kuulokeliittimet OAE1:n kupien takareunassa ovat jokseenkin hankalakäyttöiset tötteröt, joihin kaapeli täytyy työntää oletettua syvemmälle, jotta se napsahtaa pohjaan asti. Amerikkalaiset kuluttajat eivät selvästi ole tätä osanneet, vaan foorumeilla on ollut puhetta siitä, miten kuulokkeet kuulostavat hassulta. Valmistaja onkin suorastaan kerjännyt suunnitteluratkaisullaan ongelmia, koska mistäpä hieman uudempi kuulokeharrastaja tietäisi, että kaapelia täytyy työntää vielä lisää johdon varresta siinä vaiheessa, kun liitin on jo kokonaan kupin sisällä? Ulkonäöllisesti suunnitteluratkaisu on kuitenkin toimiva.
Rakenne ja käyttömukavuus
Rakenteellisesti OAE1 on mielestäni hieno, mutta harmillisen epämukava kuuloke. Positiivisena puolena rakenne on pääosin metallia ja osien sovitus tukeva, joten laatuvaikutelma yltää korkealle tasolle. Hopeinen väritys näyttää niin ikään raikkaalta ja funktionaalinen yksinkertaisuus tekee kuulokkeista suorastaan kauniit. Laadunvalvonnalliset ongelmat ovat tosin harmillisia, sillä kuulokkeisiin on syntynyt jo tehtaalla naarmuja – se siitä, että erikoistuote kuulokelegendan nimikirjoituksella varustettuna olisi tehty huolellisesti. En ole varma, riittäisivätkö naarmut omalla kohdallani takuuvaihtoon, mutta olen nähnyt paljon pahempaakin. Joillakin jopa sankaan lisätty Axel Grell:in nimikirjoitus on ollut valmiiksi kulunut.
Suurempia ongelmia löytyy kuitenkin käyttömukavuudesta, sillä OAE1 on yksi epämukavimmista koskaan testaamistani kuulokkeista. Se mahtuu korkeus maksimiasentoon säädettynä nipin napin päähäni ja kipeyttää liian kapean ja huonosti pehmustetun pääpantansa vuoksi päälakeni jo 10 minuutissa. Kuulokkeet puristuvat lisäksi päähän niin tiukasti, että silmäni suorastaan pullistuvat ulos kuopistaan. Alle 400 gramman painoa pidän sentään sopivana, vaikkei sekään toki ole kevyimmästä päästä. Valtaosalle kuulokkeet vaikuttavat onneksi sopineen itseäni paremmin, vaikka korkeussäätö joutuukin ilmeisesti edelleen riittävyytensä osalta äärirajoille.
Sain lopulta OAE1:stä käyttökelpoisemman purkamalla sen pääpannan ja taivuttamalla sisällä olevaa metalliosaa suoremmaksi. Tämän jälkeen puristusvoima hellitti, joten olen joutunut kipuilemaan vain paineentunteen kanssa päälaellani. Valmistaja näyttää havahtuneen ongelmiin siinä määrin, että se aikoo kehittää jatkossa pääpantaa jollakin tapaa paremmaksi. Positiivisena puolena muovihakasilla kiinnitetty pehmusteosa voidaan irrottaa suhteellisen helposti samoin kuin veluurimateriaalista tehdyt paksut korvapehmusteetkin. Pehmusteiden vaahto on yllättävän tukevaa, joten se ei painu juurikaan kasaan lujan puristuksen alla. Tämä varmistanee korvan sopivan sijainnin elementtiin nähden, mutta lisää samalla kokemaani epämukavuuden tunnetta. Korville pehmusteiden sisällä on valtavasti tilaa, mutta maltillisen kokoisen korva-aukon vuoksi kangasmateriaali osuu käytön aikana herkästi sekä korvani ylä- että alaosaan. Tältäkin osin kuulokkeita olisi varmasti voitu hienosäätää vielä lisää.
OAE1:n suunnittelussa suurin osa huomiosta vaikuttaa lopulta menneen kuppien sisäiseen rakenteeseen, sillä 40 millimetrinen bioselluloosa-elementti löytyy aivan etureunasta, kallistettuna 60 asteen kulmaan korvaan nähden. Muu osa kupista on vuorattu samanlaisella ääntä läpi päästävällä metalliverkolla, jota käytetään myös Sennheiser HD 800-sarjan kuulokkeissa. Korvapehmusteen pohjalta löytyy irrotettava suojakangas ja elementin päältä paksu huopakiekko. Äänen säätämisessä on hyödynnetty lisäksi elementtien taakse asennettuja pieniä bassoputkia ja hieman harvinaisempia LC-piirejä (resonanssipiiri), jotka vaimentavat ilmeisesti 5 kHz:n taajuusaluetta (impedanssi koholla 5 kHz:n kohdalla). Axel Grell on siis tehnyt pitkälti kaikkensa saadakseen kuulokkeista äänellisesti toivomansa kaltaiset.
Äänenlaatu
Kuulokkeiden taajuusvastemittaukset on tehty IEC711-standardin mukaisella laitteistolla ja KB501X-mallisilla silikonikorvilla. Kuvaajissa käytetään vertailupohjana tieteelliseen tutkimukseen pohjautuvaa Harmanin tavoitekäyrää (vuoden 2018 versio), joka on yleistys siitä, millaisen taajuusvasteen mukainen ääni kuulostaisi suurimman osan mielestä hyvältä ja vastaisi tasapainoisia kaiuttimia hyvin akustoidussa huoneessa. Lisätietoa mittauksista ja niiden tarkkuudesta löytyy Taajuusvastemittaukset-sivulta. OAE1:n taajuusvaste on myös vertailtavissa muiden mitattujen kuulokkeiden kanssa Squiglink-vertailutyökalun avulla.
OAE1 on herkkä sille, miten se asetetaan päähän. Tietyissä asennoissa 1,5–5 kHz:n taajuusalue voimistuu tai vaimenee jopa 5 desibelin verran, mikä vaikuttaa suoraan toiston selkeyteen. Myös diskantti vaihtelee hieman, kun taas basson määrä pysyy ennallaan kaikissa asennoissa. Tämän lisäksi asennon vaihtuminen siirtää myös elementin kulmaa korvaan nähden, jolloin äänikuva muuttuu erilaiseksi. Seuraava taajuusvaste esittää yleistetyn tilannekuvan OAE1:stä mukaillen tilannetta, jossa korvat on asetettu pehmusteiden keskiosaan.
Taajuusvaste:
OAE1:n taajuuvaste ei näyttäisi kovinkaan erikoiselta, jos kyseessä olisi keskinkertainen vastamelukuuloke tai muu suljettu kuulokemalli, joka korostaa liikaa bassoa, eikä kykene toistamaan kunnolla ylätaajuuksia 5 kHz:stä eteenpäin. Sennheiser-legendan suunnittelemaksi 400 euron hifikuulokkeeksi lopputulos kuulostaa kuitenkin perinteisessä mielessä harmillisen kehnolta vaikkapa erinomaisen normaaliin Sennheiser HD 600:aan verrattuna. Herääkin kysymys, miksi Axel Grell on suunnitellut OAE1:n tällaiseksi ja mitä hän on ylipäätään yrittänyt? Vastatakseni tähän joudun aloittamaan hieman kauempaa siitä, miten äänikuva muodostuu kuulokekuuntelussa. Kuten aiemmin mainitsin, OAE1 ei ole vahinko, vaan se on suunniteltu juuri sellaiseksi kuin se on. Tämä tosin on tapahtunut pitkälti äänikuvan ehdoilla.
Miten kuulokkeiden äänikuvaan tulisi suhtautua?
Vaikka puhummekin (Kuulokenurkka mukaan luettuna) kuulokkeiden yhteydessä monesti äänikuvasta ja pyrimme kuvailemaan kokemustamme siitä, tavanomaisissa kuulokkeissa ei teknisesti ottaen ole äänikuvaa laisinkaan. Aivomme eivät saa kuulokkeita kuunnellessa tosielämän kaltaisia vihjeitä äänten todellisista sijainneista, vaan ääni toistuu samanlaisena riippumatta siitä, mihin päin samalla päätä käännämme. Tämä johtuu siitä, että kuuloke-elementtien sijainti pysyy koko ajan vakiona korviin nähden, jolloin osa anatomiastamme sekä luontainen tapamme aistia ääntä tulee tavallaan ohitetuksi. Kuulokkeiden kuuntelu vastaa pohjimmiltaan (epärealistista) huonetta, jossa ääni kuuluisi niin identtisesti jokaisesta suunnasta, ettemme pystyisi sanomaan, mistä se tarkalleen ottaen tulee. Tästä käytetään nimitystä Diffuse Field tai Diffuse Localization.
Tavallisesti tosielämässä aivomme osaavat sijoittaa kuulemamme äänet ympärillemme muun muassa sen pohjalta, 1) kumpaan korvaan kukin ääni saapuu ensin ja 2) millä voimakkuudella kumpikin korva sen kuulee. Yhtenä monimutkaisena tekijänä asiaan vaikuttaa myös HRTF eli Head-Related Transfer Function, jossa äänen aistimiseen osallistuu korviemme lisäksi muukin osa kehostamme. Kun kuuntelemme kaiuttimia ja käännämme päätämme esimerkiksi vasemmalle, kumpikin korvamme kuulee hyvin erilaisen taajuusvasteen. Aivomme osaavat kuitenkin muuntaa tämän informaation tiedoksi siitä, missä äänilähde eli kaiuttimet sijaitsevat meihin nähden, joten toisto säilyy edelleen muutoin suhteellisen normaalina.
Diffuse Field -asetelmaan pohjautuvasta kuulokekuuntelusta puuttuvat kuitenkin tärkeimmät äänten sijainnin havaitsemiseen liittyvät tekijät, minkä vuoksi aistimme taajuusvasteen pelkästään äänen sävynä. Täten optimaalisessa kuulokesuunnittelussa on jo pitkään pyritty taajuusvasteeseen, joka kuulostaa meistä luonnolliselta kaiuttimiin ja sitä myötä tosielämään verrattuna. Sennheiser HD 600 onnistui tässä jo vuonna 1997. Niin ikään nykyään käytettävissä oleva Harmanin tavoitekäyrä on jatkumoa tälle, koska se on pohjimmiltaan voimakasbassoisempi muunnelma Diffuse Field -tavoitevasteesta. Jos taas kuulokkeiden taajuusvaste eroaa merkittävästi näistä opeista, tulkitsemme äänen herkästi värittyneeksi ja pahimmillaan jopa epäluonnolliseksi – aivomme kun pyrkivät edelleen luomaan värittymien pohjalta sijaintihavaintoja, joita ei kuitenkaan ole kuulokekuuntelussa tarjolla. Ongelmaa on toki aikojen saatossa pyritty kiertämään binaural-äänitteillä, crosfeed-efekteillä ja päänseurannalla, mutta näistä vain ensin mainittua voidaan hyödyntää passiivisten kuulokkeiden kanssa.
Eikö kuulokkeiden äänikuvasta sitten saisi enää puhua? En sanoisi niinkään, vaan muistuttaisin äänikuvan aistimisen olevan hyvin subjektiivinen asia, jota ei tule verrata kaiutinkuunteluun tai arkielämään. Kyseessä on ymmärrykseni mukaan psykoakustinen illuusio, joka muodostuu taajuusvasteen ja kuulokkeiden rakenteen aikaansaamasta tilavaikutelmasta ja avoimuudentunteesta. Jokainen aistii äänikuvan omalla tavallaan, ja on myös täysin normaalia olla havaitsematta äänikuvaa laisinkaan. Tästä olen oppinut muistuttamaan myös itseäni aiempaa useammin. Kuulokkeissa tietyt ratkaisut, kuten 1-3 kHz:n taajuusvälin pieni vaimentaminen tai diskantin voimistaminen kuitenkin koetaan melko yleisesti äänikuvaa avartavina ja edistävinä tekijöinä. Näitä molempia kikkoja on hyödynnetty sattumoisin Sennheiserin HD 800:ssa (ja sen S-versiossa). Tästä päästäänkin siihen, miten Axel Grell on lähestynyt asiaa OAE1:n kohdalla.
OAE1:n erilainen suunnittelufilosofia
OAE1:n kohdalla kaikki edellä mainittu on heitetty tietoisesti ja tutkimusten vastaisesti romukoppaan. Kuulokkeiden erikoinen taajuusvaste ei ole sattumaa, vaan se imitoi 500 hertsistä ylöspäin neutraaleita kaiuttimia, jotka on asetettu kuuntelijan etupuolelle melko vastaavaan kulmaan kuin OAE1:n omat elementit. Tällaiset kaiuttimet mitattuna kaiuttomassa huoneessa B&K 5128 -laitteella korvan sisäpuolelta tuottavat hyvin vastaavan taajuusvasteen OAE1:een nähden. Yhtenä muutoksena Axel Grell on kuitenkin päättänyt voimistaa alataajuuksia, jotta kuulokkeet kuulostaisivat fyysisemmiltä muistuttaen myös siltä osin mahdollisimman paljon kaiuttimia.
Jos jotakuta kiinnostaa lukea aihepiiristä hieman tarkemmin, suosittelen vilkaisemaan Headphones.com-sivustolle kirjoitetun arvostelun OAE1:stä. Olen mukaillut sitä itsekin surutta hahmotellessani äänikuvaan liittyvää teoreettista taustaa omaan juttuuni. Mielipiteeni arvostelusta muutoin on tosin se, että se on jopa tarpeettoman kärkäs ja jyrkkä.
Grell on omien sanojensa mukaan pyrkinyt lisäämään korvan anatomian roolia äänen aistimisessa, jotta äänikuva koettaisiin tavallista luonnollisemmaksi ja kaiuttimien tyyliseksi. Pään etupuolelle sijoittuvaa äänikuvaa kuulokkeiden ei kuitenkaan ole tarkoitus tarjota. Silti suunnittelun olisi joka tapauksessa tarkoitus helpottaa äänten paikantamista sen myötä, että ensimmäinen ääniaalto saapuu korvaan samassa 60 asteen kulmassa kuin täydellinen stereosignaali kaiuttimilla tuotettuna.
Korvan etupuolelle kallistettujen elementtien toisena etuna tulisi olla koetun taajuusvasteen pienempi vaihtelu 1,5 kHz:n yläpuolella verrattuna tavallisiin kuulokkeisiin (esim. Sennheiser HD 600), joissa elementti on asetettu korvan sivulle. Käytännön ongelmaksi muodostuu tosin se, että taajuusvaste ja sitä myötä ääni muuttuu herkästi riippuen siitä, miten OAE1 asetellaan päähän. Tämän vuoksi en olekaan täysin vakuuttunut suunnittelun toimivuudesta. Kuulokkeet kuulostavat mielestäni muutoinkin värittyneiltä sen sijaan, että lopputulos olisi Axel Grell:in puheiden mukaan mahdollisimman luonnollinen.
Looginen selitys tälle on se, että kuuloaistimme odottamat sijaintivihjeet toteutuvat OAE1:ssä vain äänen tulokulman osalta – kaikki muu jää edelleen puuttumaan, joten Diffuse Field -asetelma on voimassa. Tällöin emme kykene aistimaan OAE1:n taajuusvasteeseen sisällytettyä sijainti-informaatiota kaiuttimien kaltaisena äänikuvana, vaan koemme äänen lähinnä värittyneeksi. Kaiuttimista sellaisenaan lainattu taajuusvaste kuulostaakin lähtökohtaisesti “väärältä”.
Axel Grell on kuitenkin ollut satavarmasti tästä tietoinen, joten oma oletukseni on, että hän on halunnut kaikesta huolimatta kokeilla, miten elementtien siirtäminen korvien etupuolelle muuttaisi tilannetta tavanomaisiin kuulokkeisiin verrattuna. OAE1:n kaltaisia kuulokkeita kun ei ole tehty koskaan aikaisemmin. Tämän vuoksi Axel Grell:ille täytyykin antaa pisteet rohkeudesta. Vaikkei hän pystynytkään tekemään kuulokkeista kaiuttimia, eikä lopputulos ole muutoinkaan erityisen luonnollinen, OAE1:n tilavaikutelma on kuitenkin uniikki ja omalla tavallaan mielenkiintoinen. Siirrytäänkin vihdoin tarkemmin siihen, miltä kuulokkeet mielestäni kuulostavat.
Miltä OAE1 kuulostaa?
Kuulokkeet eivät ole aivan niin kehnot kuin ennakkoon pelkäsin, vaan parhaimmillaan ne kuulostavat jopa varsin hyvältä, kun taajuusvasteen reilut värittymät sopivat yhteen valitun musiikin kanssa. OAE1:n suurin ongelma on kuitenkin ylikorostunut basso, jonka löysä ja kumiseva jytinä muistuttaa halpoja vastamelukuulokkeita. Kun tämä yhdistyy paikoin lähes kuuntelukelvottomaan 4,5 kHz:n korostumaan ja todella vaimeaan diskanttiin 6–10 kHz:n välillä, lopputulos kuulostaa tietyllä tapaa kovalta ja kolkolta. Keskitaajuudet jäävät herkästi basson varjoon, mutta kuulostavat silti epäluonnollisen teräviltä. Vaimea diskantti puolestaan aiheuttaa sen, että äänestä on hyvin vaikeaa poimia minkäänlaisia pieniä yksityiskohtia.
Usein esitystapa ei ole missään niemessä älyttömän ärsyttävä, mutta siltikin melko tukkoinen ja eloton. Uniikki äänikuva kuitenkin pelastaa tilanteen jossakin määrin, koska sen ansiosta pystyn edes harkitsemaan OAE1:n kuuntelemista esimerkiksi Aune AR5000:n, Hifiman Sundaran tai Sennheiser HD 600:n sijaan. Todellisuudessa olen kuitenkin turvautunut taajuuskorjaamiseen, mistä lisää hieman tuonnempana.
“Äänikuva”:
Elementtien sijoittaminen ja kallistaminen korvien etupuolelle tuo OAE1:n ääneen mielenkiintoisen ulottuvuuden. Koen äänikuvassa tavallista enemmän eteepäin suuntautuvaa syvyyttä ja kerrostuneisuutta ilman, että tilavaikutelma olisi kuitenkaan erityisen avoin tai avara. Päinvastoin OAE1 kuulostaa jopa suljetulta kuulokkeelta, mikä johtunee sen ylikorostuneesta bassontoistosta ja vaimeasta diskantista, mutta osaltaan myös voimakkaasta puristuksesta korville. Avarampi ja ilmavampi vaikutelma vaatisi vähintään kirkkaamman diskantin esimerkiksi Sennheiser HD 800-sarjan tapaan. Yksi lisähaaste OAE1:n käytössä on sen asettelu korville, sillä optimaalinen lopputulos äänikuvan näkökulmasta vaatii välillä lähestulkoon millintarkkaa työtä. “Väärässä” asennossa kokemus ei välttämättä edes poikkea juurikaan tavanomaisista kuulokkeista.
OAE1:n äänikuva ei lopulta olekaan mielestäni yksiselitteinen parannus muihin kuulokkeisiin verrattuna, mutta parhaimmillaan se saattaisi tuoda monille pientä helpostusta tunteeseen siitä, että ääni toistuu kuulokekuuntelussa täysin pään sisällä. Omat aivoni tulkitsevat äänen sijoittuvan hieman korvieni etupuolelle, mihin on kyennyt OAE1:n hintaluokassa aiemmin oikeastaan vain Aune AR5000, jonka taajuusvaste on samalla huomattavasti luonnollisempi.
Toisaalta OAE1:n uniikki tuunaus on selvästi innostanut monia, joten sikäli erikoisemmin toteutetun äänikuvan viehätystä ei kannata vähätellä. Esimerkiksi tunnelmalliset elokuvien soundtrackit ovat mielenkiintoista kuunneltavaa. Oikeaa ja vasempaa kanavaa keskenään sekoittavaa crossfeed-toimitoa (löytyy esimerkiksi Chord Mojo 2:sta ja Qudelix 5K:sta) hyödyntämällä kokemuksesta saadaan vieläkin mielenkiintoisempi. Onkin harmi, että OAE1 kuulostaa muutoin liian värittyneeltä ollakseen millään tapaa realistinen.
Basso:
Axel Grell on lisännyt kuulokkeisiin aivan liikaa bassoa, koska alataajuudet alkavat nousta ylöspäin jo 500 hertsin kohdalta eli reippaasti keskitaajuuksien puolelta. Toiston tukevuudessa on toki oma viehätyksensä, mutta basson turvonnut jytinä ja löysä kumina muuttuu nopeasti monotoniseksi, koska sitä kuuluu kaikenlaisen musiikin seassa. Sen seurauksena basso on myös yksityiskohdatonta, ja se tekee keskitaajuuksista heikon ja etäisen kuuloiset, vaikka ne periaatteessa muutoin olisivatkin varsin oikeaoppiset 500–3000 hertsin välillä. Pahimmillaan basso jyrää kaiken muun yli niin pahasti, että lopputulos on lähes koomisen tukkoinen. OAE1:tä taajuuskorjatessa kannattaakin aloittaa basson määrän tiputtamisesta.
En keksi basson suurelle määrälle järjellistä selitystä, koska se ei tue millään tapaa kuulokkeille asetettuja äänikuvallisia tavoitteita. Mieleeni tulevat lähinnä bassolla pilatut vastamelukuulokkeet, joilla on toki omat faninsa. OAE1 tarjoaa niin ikään voimakasta bassoa, jos millään muulla ei ole merkitystä. On itseasiassa harvinaista, että avoimella kuppirakenteella on saavutettu näin muhkea bassontoisto, joten siltä osin OAE1:n voitaisiin sanoa olevan jonkinlainen innovaatio. Suuresta määrästä bassoa saamme “kiittää” pieniä putkia elementtien takana.
Keskitaajuudet ja diskantti:
Kuten mainittua, keskitaajuudet jäävät OAE1:ssä pitkälti basson varjoon sikäli, kun kuunneltu kappale sisältää tukevat alataajuudet. Jos taas kappale on tyyliltään kirkas ja kevyt, kuulokkeiden esitystapa saattaa lisätä siihen kaivattua lämpöä. Sopivissa olosuhteissa OAE1 kuulostaakin ihan kelvolliselta ja jopa nautittavalta. Myös puhe toistuu melko normaalisti, joten kuulokkeet soveltuisivat ihan hyvin yleiskäyttöön.
Useimmiten keskitaajuuksien esitystapa on silti vaisu ja etäinen ilman, että se innostaisi tai kuulostaisi yksityiskohtaiselta. Tämä yksinään saattaisi vielä menetellä, mutta toistossa on samaan aikaan myös terävyyttä ja aggressiivisuutta liikaa korostuvan 4,5 kHz:n ympäristön myötä. Esimerkiksi suu kiinni mikrofonissa laulavat naisvokalistit ovat ajoittain suorastaan kivuliasta kuunneltavaa. Myös rumpujen ja lautasten iskut kuulostavat toisinaan melkoisen epäluonnollisilta. Tämän taajuusalueen voimakas korostuminen aiheutuu todennäköisesti kuulokkeiden rakenteesta, koska sitä on jo vaimennettu tuunausvaiheessa kuppien sisään asennetulla LC-piirillä. Omaan makuuni muutaman desibelin lisävaimennus olisi ollut paikallaan.
Vieläkin erikoisempana pidän kuitenkin diskanttia 6–10 kHz:n välillä, sillä tämä taajuusalue kuuluu vaimeasti kaukaisuudessa. Äänestä jää puuttumaan sen myötä runsaasti raikkautta ja ilmavuutta. Yhdistettynä tuhtiin bassontoistoon tämä johtaa tukkoiseen esitystapaan, minkä lisäksi OAE1 kuulostaa myös poikkeuksellisen yksityiskohdattomalta. Mieleeni tulevat vanhat kuulokkeet, jotka eivät aina kyenneet toistamaan ylätaajuuksia kunnolla. OAE1:n kohdalla tämä on kuitenkin tarkoituksellista. Jos 4,5 kHz:n ympäristö ei korostuisi yhtä pahasti, voisin edes mainita kuulokkeiden olevan rentoa kuunneltavaa niille, jotka eivät pidä diskantista. Tällaisenaan ääni on omituisella tavalla terävää, mutta silti tummaa ja vaimeaa.
Muita havaintoja:
Kuulokkeet kärsivät niin pahasti värittyneestä taajuusvasteestaan, etten sanoisi niitä kovinkaan dynaamisiksi tai erottelukykyisiksi. Äänenlaatu vertautuu pikemminkin halpoihin kuulokkeisiin kuin muihin 300–400 euron malleihin.
Taajuuskorjaaminen
OAE1:stä saadaan lopulta irti huomattavasti enemmän taajuuskorjaamalla. Jokainen joutunee tosin etsimään itseään miellyttävät säädöt, koska kuulokkeiden käyttöasento tekee taajuusvasteen yleistämisestä ja ennustamisesta haastavaa. Julkaisemani asetukset ovatkin pitkälti itseäni varten. Pyrin säilyttämään äänikuvan uniikit piirteet, joten en korjannut keski- tai ylätaajuuksia täysin Harmanin tavoitekäyrän tasolle. Diskanttia oli itseasiassa yllättävänkin vaikeaa saada luonnollisen ja tasapainoisen kuuloiseksi, koska mittaamani taajuusvaste ei vastaa täysin sitä, miten ovat korvani äänen kuulevat valitsemassani kuulokkeiden käyttöasennossa.
Oma taajuuskorjaukseni:
- LSHELF: 500 Hz | -2,8 dB | Q 1.0
- PEAK: 550 Hz | 2,0 dB | Q 1.0
- PEAK: 2000 Hz | 2,0 dB | Q 1.2
- PEAK: 4800 Hz | -11,0 dB | Q 2.0
- HSHELF: 4300 Hz | 8,4 dB | Q 1.0
- HSHELF: 9000 Hz | -8,3 dB | Q 1.3
- PEAK: 9800 Hz | -2,8 dB | Q 6.0
Käytin taajuuskorjaamiseen Qudelix 5K -laitetta todeten samalla sen crossfeed-toiminnon sopivan OAE1:lle maltillisesti lisättynä (15/50). Täten esitystavasta tuli taajuusvasteen normalisoitumisen jälkeen yllättävänkin vaikuttava ja aidon tuntuinen. Diskantin lisääminen toi ääneen syvyyden lisäksi myös leveyssuuntaista avaruutta sekä kaivattua yksityiskohtaisuutta, joten OAE1:n kuunteleminen on oikein mukavaa. Paluu taajuuskorjausta edeltäneeseen tilanteeseen paljastaa karusti sen, miten värittynyttä ääni Axel Grell:in tuunaamana onkaan. Väitänkin, että OAE1 olisi ollut riittävän mielenkiintoinen ja äänikuvaltaan vaikuttava kuuloke myös normaalimmalla taajuusvasteella toteutettuna.
Vahvistustarve
Edellinen osio paljastikin, että Qudelix 5K:n tapainen pieni vahvistin riittää OAE1:lle, vaikka totuuden nimissä laite joutuukin taajuuskorjaukset huomioituna yllättävän koville jopa balansoidun liitäntänsä kautta. Tämä johtuu siitä, että kuulokkeet ovat 38 ohmin impedanssinsa ja suhteellisen matalan herkkyytensä (92 dB/mW) vuoksi tavallista raskaampi kuorma vahvistimelle. Ero esimerkiksi Aunen herkkään AR5000-malliin verrattuna on selkeä: äänenvoimakkuudensäädintä saa kääntää OAE1:n kanssa jopa hieman tehokkaammalla vahvistimella. Voikin olla, että pienitehoisimmat dongle-palikat tai mobiililaitteiden omat kuulokeliittimet eivät aivan riitä OAE1:lle, vaikka sitä markkinoidaankin helposti vahvistettavana kuulokkeena.
Yksi huomioitava asia kuulokkeissa on myös niiden impedanssikäyrä, jossa on voimakas piikki 5 kHz:n kohdalla eli samassa kohtaa, johon kyseistä taajuutta madaltava LC-piiri vaikuttaa. Tämän vuoksi OAE1:tä ei kannatakaan kuunnella vahvistimella, jossa on korkea lähtöimpedanssi, sillä se voimistaisi 5 kHz:n korostumaa entisestään. Tämä tuskin on kenenkään mielestä toivottua.
Yleisesti ottaen suosittelisin kuulokkeille neutraalia tai jopa kirkasäänistä vahvistinta etenkin, jos niitä ei aiota taajuuskorjata. Lämmin ja tukeva ääni sopii mielestäni melko huonosti yhteen OAE1:n bassovoittoisuuden ja diskantin tummuuden kanssa. Minkäänlaisella laiteyhdistelmällä en kuitenkaan saanut kuulokkeista varsinaisesti hyvän kuuloisia, vaan siihen tarvittiin taajuuskorjaamista.
Vertailut
OAE1 ei mielestäni ole järkevästi vertailtavissa minkään muun hintaluokkansa kuulokkeen kanssa. Se tarjoaa äänikuvan osalta erilaisen kokemuksen ja periaatteessa totuttua enemmän bassoa. Omistamani Sennheiser HD 600, Hifiman Sundara Silver ja Aune AR5000 kuulostavat kuitenkin selvästi normaalimmilta ja enemmän äänitteille uskollisilta. Taajuuskorjaamisen jälkeen OAE1:n elementtien erilainen sijainti on puolestaan selkeä etu, koska äänikuvan syvyysvaikutelma muistuttaa enemmän huippukuulokkeita kuin sitä, mihin 300–500 euron hintaluokassa on totuttu.
Yhteenveto
Hohhoijaa, mitähän OAE1:stä pitäisi lopulta ajatella. Se ei kuulosta ilman taajuuskorjaamista hyvältä, eikä sen käyttäminenkään ole mukavaa. Toisaalta kuulokkeet ovat silti erittäin mielenkiintoiset ja jopa tieteellisesti merkittävät, joskin osoituksena oman toteutustapansa heikkouksista. Axel Grell:in motivaationa kuulokkeiden tekemiselle on saattanut hyvinkin olla puhdas uteliaisuus, mutta hän haluaa selvästi myös ravistella aiempia kuulokesuunnitteluun liittyviä käytäntöjä. Monet ovat valitelleet muutoin erinomaisen Sennheiser HD 600-sarjan ahtaalta tuntuvaa äänikuvaa, joten tässä olisi nyt jotakin täysin erilaista. Ehkäpä tässä on jopa syy sille, miksi Grell itse peilaa OAE1:n ominaispiirteitä juuri iäkkäämpiin Sennheisereihin nähden. Oli miten oli, herralle täytyy joka tapauksessa antaa tunnustusta rohkeudesta – legenda tekee, mitä legenda haluaa. Taidot ainakin selvästi ovat tallella, koska OAE1:n taajuusvasteen säätäminen tavoiteltujen kaiuttimien kaltaiseksi ei luultavasti ole ollut aivan lasten leikkiä.
Kaikesta kirjoittamastani huolimatta kuulokkeiden 1000 kappaleen Signature-erä meni nopeasti kaupaksi, joten jääkin nähtäväksi, valmistetaanko OAE1:tä vielä lisää jonakin muuna versiona. Kysyntää varmasti olisi, koska Axel Grell:in nimi myy edelleen hyvin ja useimmat vähemmän kriittiset omistajat ovat antaneet OAE1:lle arvosanaksi 5/5. Itse asettuisin jonnekin 2,5/5 tienoille, koska taajuukorjaamisen jälkeen äänikuva on aidosti uniikki. Toisaalta lähtötilannetta tarkastellessa 400 eurolla on vaikeaa olla löytämättä parempia kuulokkeita.
Plussat ja miinukset:
+ Rohkea yritys uudistaa kuulokekuuntelua
+ Tarjoaa äänikuvan osalta erilaisen kokemuksen moniin kilpailijoihin nähden
+ Taajuuskorjaaminen tuottaa hyvän lopputuloksen
+ Hieno ja tukeva rakenne
+ Vaihdettavat pehmusteosat
+ Tuotepakkaukseen on panostettu
+ Kohtuullinen hinta paljon tuotekehitystä vaatineesta tuotteesta
– Värittynyt taajuusvaste monine ongelmakohtineen
– Ylikorostunut, löysä ja keskitaajuuksien päälle vyöryvä basso
– Samanaikaisesti terävä ja vaimea diskantti
– Heikko käyttömukavuus
– Naarmut maalipinnassa