Arvostelu: Hifiman Edition X V2

Kirjoittaja: Sword of Damocles

Tietoja:

• Julkaisuvuosi: 2016 (alkuperäinen v1-malli vuonna 2015)
• Hinta: 1299 USD / 1400 € (valmistus lopetettu)
• Rakenne: Avoin
• Planaarielementti: 55 x 90 mm
• Impedanssi: 25 ohm
• Herkkyys: 103 dB/mW
• Paino: 399 g ilman piuhaa (oma parini 422 g nahkapehmusteilla)
• Liitintyyppi: 2 x 2,5 mm
• Mukana tulevat kaapelit: 1,5 metrinen irrotettava kaapeli 3,5 mm:n liittimellä ja 3 metrinen kaapeli 6,35 mm:n liittimellä

Arvostelukappaleen hankintatapa: Itse ostettu tuote

Historiaa

Kuulokenurkassa julkaistiin aiemmin arvostelusarja kymmenestä eri Hifiman-planaarikuulokemallista, joista yksi oli vuonna 2018 julkaistu Hifiman Ananda, jota myydään edelleen. Menen tällä kertaa hieman ajassa taaksepäin arvostellessani Anandaa edeltäneen Edition X -kuulokemallin. Se julkaistiin alun perin vuonna 2015, mutta itselläni on siitä vuonna 2016 ilmestynyt uusittu versio, jonka pystyy tunnistamaan mallinimen V2-päätteestä. Edition X maksoi julkaisuhetkellään noin 1800 euroa, minkä jälkeen paranneltua V2-versiota sai vuosi myöhemmin noin 1400 eurolla – puhutaan siis melko kalliista kuulokkeista.

Edition X oli eräänlainen halvempi ja heppoisemmalla kuulokevahvistimella toistettavissa oleva versio niin ikään vuonna 2015 julkaistusta HE1000-mallista, joka oli Hifimanin ensimmäinen pystysuunnassa korkealla planaarielementillä varustettu kuulokemalli. HE1000 maksoi noin 3000 euroa ja sen rakenne oli kokonaan metallia. Edition X puolestaan tehtiin 1800 euron hinnastaan huolimatta pääasiassa muovista, eikä sen rakenne tuntunut kestävän normaalia käyttöä.

Tämän vuoksi valmistajan olikin julkaistava kuulokkeista uusittu versio metallisilla kuppien haarukoilla. Pääpantaan tuli samalla hieman lisää säätövaraa korkeudelle ja korvapehmusteetkin vaihdettiin paksumpiin. Alkuperäinen malli oli maalattu kiiltävän siniseksi, kun taas V2 on satiinimusta. Hifiman oli käsittääkseni hinnoitellut Edition X:n liian kalliiksi, joten kestävyysongelma pakotti sen tiputtamaan kuulokkeiden hintaa lähemmäs kilpailijoitaan. Hinnan alennus oli joka tapauksessa ikävä temppu niille, jotka olivat ostaneet hetkeä aiemmin samat kuulokkeet huonompilaatuisena 400 euroa kalliimmalla.

Hifiman julkaisi hiljattain Ananda-mallin rinnalle Edition XS -nimisen mallin, joka maksaa tämän arvostelun kirjoitushetkellä Suomessa 560 euroa. Näin ollen Edition X on herätetty ainakin nimellisesti kuolleista, sillä alkuperäistä Edition X:ää tai V2:ta ei ole enää saatavilla muutoin kuin käytettynä (ellei sitä ole jäänyt joidenkin kauppojen varastoon). Edition X:n ja XS:n välissä valmistaja ehti myös myydä hetken aikaa Edition XX -nimistä mallia Drop-sivuston kautta. Valmistajalla on niin monta erilaista kuulokemallia, että niistä on vaikeaa pysyä kärryillä etenkin, kun niissä kierrätetään samoja osia ja kuuloke-elementtejä.

Hifimanin planaarikuulokkeet kuulostavat aina ilmavilta, kevyiltä ja melko kirkkailta, joten ne eivät sovi täysin omiin mieltymyksiini. Kiinnostuin kuitenkin Edition X v2:sta siksi, että sen pitäisi olla tuunaukseltaan huomattavasti lämpimämpi kuin minkään muun nykyään myynnissä olevan Hifiman-planaarimallin. En ole valitettavasti kuullut tai omistanut Anandaa, joten vertailen Edition X v2:ta tarkemmin äskettäin hankkimaani Sennheiser HD800:aan sekä aiemmin arvostelemaani ZMF Aeolus -malliin.

Rakenne ja mukavuus

Edition X v2, kuten muutkin Hifimanit ovat rakenteeltaan todella avoimia kuulokkeita. Pystysuunnassa korkean planaarielementin ulkoreunan suojana on ainoastaan ohut pölyä suodattava kangas ja harva hopeanvärinen metalliritilä. V2-mallissa sekä pääpanta että kuppien haarukat on tehty metallista. Muovia ovat sen sijaan kuppien rakenne, pääpannan korkeussäätöön liittyvät osat sekä pääpannan ja haarukoiden liitoskohdat, joissa lukee ”Edition X”. Koska kupit kääntyvät näiden pienten muoviosien kohdalta sivuille päin ja osien läpi tulee myös kaksi ruuvia, ne lienevät rakenteellisesti kuulokkeiden heikoin kohta.

Edition X v2:n sankarakenne on ulkonäöltään ja toiminnoiltaan täysin vastaava kuin Arya-mallissa. Positiivisimpana puolena rakenne mahdollistaa kuppien kääntymisen sekä pystysuunnassa että sivuttain, joten kuulokkeet asettuvat mukavasti päähän kuuntelijan pään muodosta riippumatta. Jostakin kumman syystä Hifiman otti säätömahdollisuuksien osalta takapakkia Sundaran ja Anandan kohdalla, vaikka alun perin halvemmasta HE400i-mallista tuttu rakenne on kaikin puolin varsin toimiva.

Pääpannan pehmuste on keinonahkaa, ja vaikka se näyttääkin uutena varsin hienolta, se halkeilee pilalle muutaman vuoden käytössä. Pääpannassa on reilusti säätövaraa ylöspäin siihen nähden, että joudun käyttämään itse erittäin korkeiden kuppien vuoksi alimpia asetuksia, eikä pääni ole mielestäni edes mitenkään poikkeuksellisen pieni. Edition X v2 painaa noin 400 grammaa, joten se on suurikokoiseksi kuulokkeeksi varsin kevyt. Oikein säädettynä mukavuus onkin kohdallaan, vaikka korkeat kupit ja korvapehmusteet asettuvatkin naamalla tavallista alemmas.

Edition X v2:n rakenne on Arya-mallin tapaan laadukkaasta ulkonäöstään huolimatta löysän tuntuinen. Kuulokkeiden yleinen laatuvaikutelma heikkenee huomattavasti niitä kädessä pitäessä, sillä yhdenkään liikkuvan osan liike ei tunnu sulavalta tai luontevalta, ja kuulokkeet muljahtelevat eri suuntiin. Minulla on kuulokkeita käsitellessä ja ne päähäni asettaessa aina sellainen tunne, että ne voivat hajota hetkenä minä hyvänsä. Näin tuskin käy, mutta kuulokkeet eivät tunnu yli 1000 euroa maksavalta tuotteelta.

Korvapehmusteet:

Edition X v2:ssa on monista muistakin suuremmista Hifiman-malleista tutut hybridi-korvapehmusteet, jotka ovat sivuilta keinonahkaa ja naamaa vasten tulevalta osaltaan sukkahousutyyppistä kangasta. Kuulokkeet puristavat päätä juuri sopivasti pehmusteiden paksuuteen ja pehmeyteen suhteutettuna, joten käyttömukavuus on siltä osin hyvä.

Pehmusteiden laatu sen sijaan ei ole hyvä, koska ne pysyvät Hifimanille tyypilliseen tapaan kasassa ainoastaan heikolla liimalla – kun liimaus irtoaa, pehmuste purkautuu osiin. Pehmusteet eivät yleensä olekaan pitkäikäisiä, vaan ne saattavat hajota omia aikojaan jopa muutamassa viikossa. Hifiman veloittaa kaiken lisäksi Edition X:ään sopivista vaihtopehmusteista peräti 80 euroa.

Pehmusteet on sentään mahdollista vaihtaa, koska ne kiinnittyvät kuulokkeisiin muovisessa takalevyssä olevien hakasten avulla. Omat pehmusteeni ovat käyttöikänsä päässä, koska toisen liimaus on revennyt sisäpuolelta, ja molempien pehmusteiden heikkolaatuinen keinonahka halkeilee irti pieninä paloina.

Koska erityisesti revennyt pehmuste heikentää bassontoistoa, tilasin kuulokkeisiin ennen arvosteluni kirjoittamista uudet pehmusteet. En halunnut maksaa Hifimanille 80 euroa liimaviritelmästä, joten valitsin Ebaysta aidosta nahasta tehdyt nimettömät pehmusteet, jotka kiinnittyivät kuulokkeisiin muovisen takalevyn sijaan Audeze-tyylisesti liimanauhalla. Hintaa pehmusteille tuli arvonlisäveroineen noin 66 euroa. Hienompien nahkapehmusteiden ansiosta Edition X vaikuttaa heti arvokkaammalta tuotteelta, ja pehmusteiden laatu on valovuoden edellä Hifimanin omia pehmusteita.

Kaapeli:

Kuulokkeiden pakkaukseen sisältyy kaksi Hifimanin surullisen kuuluisaa kaapelia, joiden huonous saa minut sanomaan kovaan ääneen ”hyi!”. Molemmissa ohuen kuparilangan päälle on sujautettu aivan liian iso kirurgista letkua muistuttava kuori. Kaapelin liikuttaminen saa ulkokuoren hankaamaan sisällä vapaasti heiluvaa kuparia, jolloin kaapeli rutisee aivan kuin jotakin olisi menossa rikki. Kaapeli on myös todella kevyt, joten se ei pysy millään suorassa tai aloillaan. Onneksi Hifiman näyttäisi kuitenkin vihdoin oppineen läksynsä, sillä vastaavia kaapeleita ei ole enää näkynyt viime vuosina julkaistuissa kuulokemalleissa.

Edition X v2 on valmistajan mukaan suunnattu mobiililaitteilla ja muilla heikkotehoisilla vahvistimilla toistettavaksi, joten kummassakaan sen kahdesta kaapelista ei ole balansoitua XLR-liitintä. Mobiilikäyttöön sopivan kaapelin pituus on 1,5 metriä, ja toinen selvemmin kotikäyttöön suunnattu kaapeil on 3 metrinen. Kaapelit kiinnittyvät kuulokkeisiin kahdella 2,5 mm:n liittimellä, jotka valmistaja on korvannut uudemmissa malleissaan 3,5 mm:n liittimillä.

Käytettynä ostamani Edition X v2 -parin mukana tuli Forza Audion kangaspäällysteinen kaapeli, joten olen käyttänyt pääasiassa sitä. Hifimanin omat kaapelit ovat niin hirveitä, etten halua koskea niihin, saatikka nähdä niitä pöydälläni musiikinkuuntelusta nauttiessani.

Äänenlaatu

Taajuusvaste vakiopehmusteilla:

Taajuusvaste nahkapehmusteilla:

Taajuusvaste nahkapehmusteilla taajuuskorjaamisen jälkeen:

Edition X V2 pähkinänkuoressa

Edition X v2 on yksi tasapainoisimmin ja musiikin virheille anteeksiantavimmin tuunatuista kuulokkeista, jonka olen kuullut. Kuulokkeiden taajuusvaste ei korosta bassoa, eikä 1,5–2,5 kHz:n välillä olevan lievän vaimentuman vuoksi varsinaisesti myöskään keskitaajuuksia. Diskanttiakin on erittäin maltillisesti, sillä ylempi diskantti jää määrältään samalle tasolle keskitaajuuksien kanssa. Tällaisen tuunauksen seurauksena kuulokkeiden toisto on rauhallista ja helposti kuunneltavaa – äänessä ei ole minkäänlaisia ärsyttäviä korostumia, eikä myöskään selkeitä puutoksia. Valitettavasti toisto ei myöskään herätä suurempia tunteita, joten esitystapa ei välttämättä sovi kaikille.

Edition X v2 on planaarikuulokkeeksi melko epätyypillinen, sillä sen keskitaajuuksien äänenväri on luonnollinen vertautuen tältä osin esimerkiksi ZMF:n kuulokkeisiin. Edition X v2:sta tulee itselleni monilta osin mieleen aiemmin arvostelemani ZMF Aeolus sillä erotuksella, että Hifimanin äänikuva on huomattavasti suurempi ja ilmavampi. Äänikuvan koon osalta kuulokkeet ovat mielestäni lähempänä Sennheiser HD800-mallia. Näkisinkin Edition X v2:n esitystyylin eräänlaisena Aeoluksen ja HD800:n välimuotona: äänessä on rauhallisuutta ja luonnollisuutta sekä suuruutta ja ilmavuutta.

Teknisen suorituskyvyn osalta tilanne on kuitenkin kinkkinen, sillä Edition X v2 on dynaamisesti rajoittunut, ja se toistaa äänet reunoiltaan pyöristetymmin kuin useimmat uutena alle 500 euroa maksavat kuulokkeet. Tähän ei kiinnitä aina huomiota rauhallista musiikkia kuunnellessa, mutta nopeatempoisella ja enemmän bassoa sisältävällä musiikilla kuulokkeet eivät enää pysy kunnolla vauhdissa mukana.

Odotan tosin 1400 euron arvoista suoritusta, vaikka todellisuudessa voin olla Edition X v2:n suorituskykyyn varsin tyytyväinen suhtautuessani niihin noin 500 euron arvoisina käytettyinä kuulokkeina. Alkuperäinen hinta tuntuu jälkikäteen ajateltuna hurjalta, joten Ananda-mallin 1000 euron julkaisuhinta oli valmistajalta askel oikeaan suuntaan etenkin, jos se on teknisesti Edition X:ää parempi.

Äänikuva:

Edition X v2:n kohdalla tarkempi arviointi on aloitettava äänikuvasta, sillä se on yksi kuulokkeiden parhaista puolista. Äänikuva on huomattavasti keskimääräistä suurempi, joskin hieman eri tavalla kuin esimerkiksi suuresta äänikuvastaan tunnetussa Sennheiser HD800:ssa. Edition X v2 ei haasta HD800:aa äänikuvan leveydessä, kun puhutaan siitä, miten kaukana pään sivuilla ääni kuuluu – HD800 on tässä omassa sarjassaan, mutta se ei vastaavasti pysty toistamaan kunnolla ääniä, joiden olisi tarkoitus kuulua lähellä. Tämän vuoksi HD800:n ääni jää monesti hieman etäiseksi, kun taas Edition X v2 kykenee piirtämään esimerkiksi vokalistin oikean kokoisena kuuntelijan silmien eteen toistaen samalla ympärillä kuuluvia ääniä leveämmin kuin esimerkiksi Audeze LCD-2 tai ZMF Auteur.

Suuruus Edition X v2:n äänikuvaan syntyy silti pääasiassa äänikuvan korkeudesta. Ääni kuuluu aina sekä korvien ylä- että alapuolella aivan kuin kuuntelijan sivuilla olisi ääntä tuottavat seinät. Äänikuva on myös tyyliltään ilmava ja äänien sijoittelultaan varsin tarkka, mikä korostaa entisestään upeaa kuuntelukokemusta. Äänikuvan korkeus selittynee melko suoraan planaarielementtien ja kuppien korkeudella, joten kuvailemani lienee melko tuttua myös kaikille Ananda- ja Arya-mallien omistajille.

Basso:

Edition X v2:n bassontoisto on varsin uniikkia, sillä kuulokkeet sekoittavat bassoa äänikuvaan, jolloin se kuuluu kooltaan suurena ja myös varsin kaukana. Basson määrä nahkapehmusteilla on omaan makuuni kohdallaan, sillä toistossa on etenkin alabassojen osalta mukavasti murinaa elektronista musiikkia kuunnellessa. Keskitaajuuksien rauhallisen tyylin ansiosta alataajuudet korostuvat melko lineaarisesta tuunauksestaan huolimatta nahkapehmusteilla siinä määrin, että kutsuisin Edition X v2:ta bassoiltaan tuhdiksi ja lämpimäksi planaarikuulokkeeksi monien Audezen kuulokkeiden tapaan.

Laadultaan ja dynaamisuudeltaan Edition X v2:n bassontoisto ei kuitenkaan ole sopivaa alun perin yli 1000 euroa maksaneisiin kuulokkeisiin. Suuri osa aiemmin mainitsemastani basson määrästä syntyy siitä, että basso toistuu varsin hitaasti ja pehmeästi, jolloin se puuroutuu suurehkoksi murinaksi. Tämän seurauksena basso jää aina täydentämään toistoa melko yhtenäisenä massana sen sijaan, että se olisi tiukkaa ja potkivaa – etenkin keskibasso jää iskevyydeltään heikoksi. Bassontoisto ei luonnollisesti ole puuroutuessaan myöskään erityisen yksityiskohtaista.

Pehmeähkö ja suurena kuuluva bassontoisto ei olisi mielestäni vakavampi ongelma, ellei sillä olisi ikävä sivuvaikutus kuulokkeiden äänikuvaan: enemmän bassoa sisältävät nopeatempoiset kappaleet pienentävät merkittävästi äänikuvan leveyttä. Äänikuva on edelleen korkea, mutta kauempana kuuluvat äänet eivät kuulu kunnolla puuroutuvan bassovallin läpi. Edition X v2:n suuri ja upea äänikuva toteutuukin tämän vuoksi vain rauhallisempaa musiikkia kuunnellessa. Kuluneet vakiopehmusteet olivat itseasiassa tältä osin paremmat, sillä niillä basson määrä jäi pienemmäksi. Mielestäni bassontoistoa ei ainakaan kannata taajuuskorjata käyttämiäni nahkapehmusteita voimakkaammaksi, koska kuulokkeet eivät siitä teknisesti selviydy.

Keskitaajuudet:

Kuulokkeiden keskitaajuudet ovat tyyliltään rauhalliset ja omaan makuuni luonnolliset, mikä on pitkälti seurausta taajuusvasteessa noin 1,5–2,5 kHz:n välillä olevasta 3–5 desibelin vaimentumasta. Tämä vähentää tiettyjen äänien ja soittimien terävyyttä ja purevuutta. Vaikka vaimentuma ei vähennäkään suuremmin keskitaajuuksien yksityiskohtaisuutta, tällainen energiatasoltaan rauhallinen keskitaajuuksien toisto ei välttämättä ole kaikkien mieleen. Ominaispiirre tuntuu olevan yleinen pitkälti kaikissa Hifimanin kuulokkeissa 6000 euroa maksava Susvara-malli mukaan luettuna. Vaikkei Edition X v2:n keskitaajuuksien toisto herätä minussakaan suurempia tunteita, pidän siitä, että kuulokkeita on helppo kuunnella. Esimerkiksi naislaulajat kuulostavat erinomaisilta, sillä niissä ei ole liikaa terävyyttä, jonka koen toisinaan ärsyttäväksi.

Rauhallisuudestaan huolimatta keskitaajuudet eivät ole onneksi liian tylsät, sillä niissä on tarpeeksi alataajuuksista kumpuavaa lämpöä, ja toisaalta myös sopivan energisesti kuuluvien ylempien keskitaajuuksien ansiosta läsnäolon tunnetta. Vertailun vuoksi Audezen kuulokkeissa ylemmät keskitaajuudet jäävät vaisuiksi, joten toisto on tyyliltään etäistä ja varsin epäluonnollista. Sennheiser HD600:n keskitaajuudet kuulostavat puolestaan objektiivisesti arvioituna ”oikeammalta”, mutta kuulokkeiden ylemmissä keskitaajuuksissa on omaan makuuni jo hieman liikaakin energiaa.

Edition X v2:n keskitaajuuksien tuunaus muistuttaa rauhallisen ja hieman lämpimän tuunauksensa ansiosta ZMF:n dynaamisia kuulokemalleja, kuten Aeolusta ja Auteuria (linkki aiempaan arvosteluun). Tämä on mielestäni mielenkiintoinen piirre, sillä en ole törmännyt aiemmin äänenväriltään yhtä luonnollisen kuuloiseen planaarikuulokkeeseen.

Mainitsemistani ZMF:n malleista Aeolus on lähempänä Edition X v2:n rauhallista esitystyyliä, sillä Auteurin keskitaajuuksien tuunaus on molempia malleja energisempi, vaikkei se 2 kHz:n kohdalta MiniDSP EARS -mittauksiini tallennukaan. ZMF:n kuulokkeet ovat hankalia mitattavia, koska niissä on suuret korvapehmusteet ja puiset kupit, jotka tekevät myös avoimista malleista osittain suljettuja.

Diskantti:

Edition X v2:ssa on todella maltillisesti diskanttia, mutta sen tasapaino on lähes täydellinen. Diskantti kuulostaa silti moniin muihin kuulokkeisiin verrattuna melko mitäänsanomattomalta ja vaimealta, sillä monet valmistajat pyrkivät korostamaan kuulokkeiden yksityiskohtaisuutta juuri diskanttia lisäämällä. Myös lähes kaikki Hifimanin uudemmat kuulokemallit (esim. äskettäin kuulemani Sundara ja Deva Pro) ovat diskantiltaan huomattavasti Edition X v2:ta kirkkaampia. Tämä lieneekin yksi syy sille, miksi Edition X v2:ta pidetään uudempiin Hifimaneihin verrattuna lämpimämmän ja tummemman kuuloisena.

Vaikkei diskanttia olekaan korostettu ja se jää monesti hieman keskitaajuuksien varjoon, se ei silti ole mielestäni liian vaimeaa, jotta näkisin määrän ainoastaan negatiivisena asiana. Diskantti ei särähdä koskaan korvaan ja sitä on helppo kuunnella – Edition X v2 sopiikin hyvin sellaisille kuuntelijoille, joiden korvat ovat erityisen herkkiä korkeille taajuuksille. Itse toivoisin diskantin tuovan musiikkiin hieman enemmän energiaa ja innostavuutta, mutta toisaalta Edition X v2 on erinomainen valinta rauhallisempiin kuunteluhetkiin.

Tekniset heikkoudet:

Kutsun tätä osiota teknisen kyvykkyyden sijaan tekniseksi heikkoudeksi, sillä se kuvaa paremmin Edition X v2:n suoriutumista alkuperäisessä 1000–1500 euron hintaluokassa. Itse asettaisin kuulokkeet teknisesti nykymittapuulla 500 euron hintaluokkaan, sillä esimerkiksi aiemmin arvostelemani Audeze LCD-2 on toistoltaan dynaamisempi, ja se erottelee ja rajaa yksittäisiä ääniä Edition X v2:ta tarkemmin. LCD-2:ssa ei ole myöskään havaittavissa aiemmin mainitsemaani bassontoiston puuroutumista.

Edition X v2:n erottelukyky ja äänien sijoittelu äänikentässä on hyvällä tasolla rauhallista musiikkia kuunnellessa, jolloin erityisesti tilalliset yksityiskohdat pomppaavat ihailtavan selkeästi esiin. Nopeammissa kappaleissa ääni ei sen sijaan pysy kovinkaan selkeänä, koska yksityiskohdat sekoittuvat pehmeämmin yhteen. Kuulokkeet eivät myöskään kuulosta toiston taustaltaan erityisen tummilta, joten yleisvaikutelma on jokseenkin utuinen myös rauhallisempaa musiikkia kuunnellessa.

Kaikki tämä johtuu nähdäkseni pitkälti kuulokkeiden laiskanpuoleisesta dynamiikasta ja hitaasta transienttien toistumisesta. Toiston nopeus ja energiataso pysyvät koko ajan samana, eivätkä kuulokkeet kykene kiihdyttämään vauhtia silloin, kun kuunneltu kappale sitä vaatisi. Makrodynamiikka jää vaisuksi ja samalla pienemmätkin musiikin vivahteet toistuvat pyöristetysti ja pehmeästi. Kuunnellusta kappaleesta riippuen tämä ei häiritse juuri ollenkaan tai se on todella ilmeistä, koska yksittäiset äänet ovat reunoiltaan niin tylpistettyjä. Vaikka toisto onkin tyyliltään luonnollista ja musiikki virtaa eteenpäin sulavasti, Edition X v2 ei mielestäni kuulosta kovinkaan realistiselta lievän elottomuutensa vuoksi. Rauhallisemmassa musiikissa suuri ja ilmava äänikuva kompensoi kuitenkin tilannetta niin hyvin, etten voi kutsua kuulokkeita liian tasapaksuiksi.

Vaikkei yksityiskohtien toistumisen selkeys olekaan kuulokkeiden vahvuuksia, se ei ole myöskään varsinainen heikkous muutoin kuin alkuperäiseen korkeaan myyntihintaan suhteutettuna. Musiikki kuulostaa Edition X v2:lla pehmeältä ja reunoiltaan pyöristetyltä, mutta äänessä ei ole rakeisuutta tai muuta häiritsevää. Suoriutumiseen voi olla varsin tyytyväinen maksaessaan kuulokkeista käytettynä 500–600 euroa.

Mielenkiintoisesti kuulokkeiden dynamiikka ei myöskään ole huonompaa kuin esimerkiksi Dan Clark Audion elottoman kuuloisissa planaarikuulokkeissa, kuten aiemmin arvostelemassani Aeon 2 Closed -mallissa. Lukemani mukaan Ananda-malli ei ole Edition X v2:een verrattuna suuri parannus dynamiikan osalta, mutta sillä yksityiskohtien pitäisi toistua selkeämpinä ja terävämpinä.

Vahvistus

Edition X -malli on suunniteltu tarkoituksella helposti toistettavaksi heikkotehoisemmillakin vahvistimilla, ja tässä tavoitteessa on onnistuttu. Kuulokkeiden impedanssi on matala 25 ohmia ja herkkyyskin on korkeahko 103 dB/mW. Vertailun vuoksi esimerkiksi pienemmällä elementillä varustetun Hifiman Sundaran herkkyys on 94 dB/mW ja impedanssikin hieman suurempi 37 ohmia.

Oman kokemukseni mukaan Edition X v2 ei tarvitse juurikaan vahvistustehoa lujan äänenvoimakkuuden saavuttamiseksi, mutta kuulokkeiden dynamiikka hyötyy kännykkää, kannettavan tietokoneen kuulokeliitintä tai muuta vastaavaa laitetta kyvykkäämmästä vahvistuksesta. Vaisummalla vahvistimella ääni on kirjaimellisesti tasapaksumpaa, sillä Edition X v2:n vaisu dynamiikka ei herää kunnolla eloon.

Käyttämäni Burson Audio Soloist 3XP -vahvistin ja Bifrost 2 -DAC sopivat kuulokkeille melko hyvin, mutta jokin kirkkaamman kuuloinen laite voisi tehdä hyvää hillityksi tuunatulle diskantintoistolle. Ääntä enemmissä määrin pehmentävä ja rennommaksi muuttava laitteisto ei välttämättä ole kuulokkeille hyvä valinta, sillä niiden pehmeää ääntä ei kannata pehmentää yhtään enempää. Laitteilla voidaan silti mielestäni vaikuttaa Edition X v2:n toistoon vain vähän, sillä sen oma tekninen suorituskyky muodostuu ennen pitkää kuunteluketjun heikoimmaksi lenkiksi.

Vertailua muihin kuulokkeisiin

Hifiman Edition X V2 vs. ZMF Aeolus

Hinnat: 1400 € (alkuperäinen hinta) vs. 1350 €

Rakenne ja mukavuus

Hifiman ei pysty millään vastaamaan ZMF:n rakenteen laatuun ja tarkkaan käsityöhön. Aeolus tuntuu tukevan rakenteensa ansiosta kädessä yli 1000 euron arvoiselta tuotteelta, kun taas Edition X v2:n löysä ja rakenne sopisi paremmin 300 euron kuulokkeisiin. Ulkonäöllisesti pidän kuitenkin enemmän Edition X v2:n tummasta tyylistä, sillä Aeolus-malli ei ole omasta mielestäni ZMF:n valikoimasta erityisen säväyttävä tai mielenkiintoisen näköinen.

Edition X v2 painaa nahkapehmusteilla noin 20 grammaa vähemmän, mutta eroa ei huomaa käytännössä, koska molemmat kuulokkeet istuvat päähän hyvin. Aeolus on itselleni kaksikosta mukavampi, sillä sen kupit ja korvapehmusteet ovat normaalimman kokoiset. Edition X v2:n korkeat pehmusteet tuntuvat aina hieman hassuilta, koska ne asettuvat säädetystä korkeudesta riippuen liikaa joko kaulalle tai korvien yläpuolelle.

Äänenlaatu

Aeolus-mallissa oli vertailua tehdessäni kiinni Universe Suede -korvapehmusteet, jotka eivät ole kuulokkeiden vakiopehmusteet. Voit lukea kuulokkeista ja kyseisistä pehmusteista tarkemmin aiemmasta arvostelustani.

Taajuusvasteet:

Erot tuunauksessa:

Edition X v2 ja Aeolus (Universe suede -pehmusteilla) ovat musiikin esitystavaltaan melko samanlaisia, koska molemmat kuulostavat rauhallisilta, tasapainoisilta ja luonnollisilta. Kuulokkeiden taajuusvasteita tarkastelemalla käykin ilmi, että molemmissa on melko vastaavalla tavalla tuunatut keskitaajuudet ja diskantti. Kummankaan tuunaus ei sisällä minkäänlaista riskiä sille, että musiikki kuulostaisi ärsyttävältä tai se särähtäisi korvaan. Kumpaakaan ei myöskään voi sanoa turvallisen tuunauksen vuoksi ääneltään erityisen energiseksi tai innostavaksi kuulokkeeksi.

Edition X v2:n keskitaajuuksien voisi olettaa olevan taajuusvasteen perusteella huomattavasti läsnäolevammat, mutta todellisuudessa Aeoluksen keskitaajuudet tulevat aina enemmän etualalle – Aeolus onkin 2–4 kHz:n välillä omia mittauksiani lähempänä Edition X v2:ta.

Aeoluksen kupit ovat avoimelle kuulokemallille varsin suljetut, joten niiden avulla on saavutettu todella lineaarinen ja muhkea bassontoisto verrattuna Edition X v2:een, jonka bassontoisto ei ole myöskään määrältään huonoa. Koska Edition X v2:n tuunaus on jo hieman lämpimään päin kallellaan, Aeoluksen suurempi basson määrä ja hieman vaimeammat yläkeskitaajuudet tekevät siitä melko selkeästikin tummemman ja paksumman kuuloisen. Tämä on mielestäni suurin tyylillinen ero taajuusvasteiden osalta. Ylempää diskanttia molemmissa kuulokkeissa on melko vastaava määrä eli sitä voisi olla omaan makuuni hieman enemmänkin.

Äänikuva:

Kuulokkeiden välillä on merkittävä ero äänikuvan koossa Edition X v2:n ollessa suuri ja ilmava (tosin pääasiassa vain rauhallisessa musiikissa) ja Aeoluksen ollessa pieni ja intiimi. Äänikuva vaikuttaa merkittävästi erityisesti keskitaajuuksien esitystyyliin. Aeoluksen intiimi ja keskitaajuuksia etualalle tuova tyyli tekee siitä erinomaisen keskitaajuuspainotteisen musiikin kuunteluun – kaikki rock-genret ja akustinen musiikki kuulostaa hyvältä. Myös kuulokkeiden melko hyvä dynamiikka tukee tätä.

Edition X v2:n huomattavasti suurempi ja ilmavampi äänikuva tekee sen keskitaajuuksista rennommat ja vähemmän tunteita herättävät. Suuri ja korkea äänikuva on kuitenkin kuulokkeiden selkein vahvuus Aeolusta vastaan. Aeoluksen lämmin, intiimi ja turvallinen toisto tuntuu itsestäni monesti varsin tylsältä, kun taas Edition X v2 onnistuu olemaan tarpeeksi mielenkiintoinen juuri äänikuvansa ansiosta. Etenkin sen ilmavuus on kirjaimellisesti raikas tuulahdus Aeoluksen siirappisen äänen kuuntelemisen jälkeen.

Tekniset erot:

Kuulokkeet ovat erottelukyvyltään ja yleiseltä yksityiskohtaisuudeltaan melko vastaavat, mutta Aeolus toistaa äänet reunoiltaan terävämmin, ja se sijoittelee yksityiskohdat täsmällisemmin pienessä äänikuvassaan – Aeoluksen etu kasvaa entisestään sitä mukaa, mitä nopeatempoisempaa ja enemmän bassoa sisältävää kuunneltu musiikki on.

Edition X v2 kuulostaa Aeolukseen verrattuna yksityiskohtaisuudeltaan jopa yllättävänkin pehmeältä samalla äänenvoimakkuudella, joten sitä tekisi mieli kuunnella huomattavasti lujempaa päästääkseen samaan lopputulokseen. Toisto on myös Aeoluksessa taustaltaan tummempaa, joten pienemmät yksityiskohdat pomppaavat selkeämmin esiin kuin Edition X v2:lla, joka sijoittelee samat yksityiskohdat muutenkin ilmavammin ja kauemmaksi kuuntelijasta. Kumpaakaan kuulokkeista ei kuitenkaan ole suunniteltu yksityiskohtien analysointiin, vaan musiikin rennompaan kuunteluun.

Koska Edition X v2 on planaarikuulokkeena makrodynamiikaltaan keskimääräistä heikompi, ei ole suurempi yllätys, että Aeolus kuulostaa dynamiisen elementtinsä ansiosta tiukemmalta ja iskevämmältä. Tämä tulee parhaiten esiin bassontoistossa ja bassorummun toistamisessa: Edition X v2:lla iskut ovat pehmeitä ja vaisuja, kun taas Aeoluksella niihin kertyy äänenpainetta siten, että pystyn tuntemaan iskut fyysisesti. Tämä tekee Aeoluksesta elävämmän ja realistisemman kuuloisen kuunnellusta musiikista riippumatta.

Loppuhuomiot:

Kumpikaan kuulokkeista ei sovi täysin omiin mieltymyksiini, sillä Aeolus on liiankin intiimi ja lämmin, kun taas Edition X v2 on liian pehmeä ja rento. Aeolus on kaksikosta teknisesti parempi, mutta siinä on varsin ahdas äänikuva. Tämän vuoksi pidän lopulta Edition X v2:sta hieman enemmän, sillä sen suurempi ja ilmavampi toisto tekee siitä mielenkiintoisemman kuunneltavan. Kuulokkeet ovat myös tuunaukseltaan hieman neutraalimmat ja vähemmän toistoa lämmittävät, joten ne sopisivat Aeolusta paremmin omaan kuulokekokoelmaani, josta löytyy jo valmiiksi lämpimäksi tuunattuja kuulokkeita suuremmalla äänikuvalla ja paremmalla teknisellä suorituskyvyllä.

Sekä Edition X v2 että Aeolus on mielestäni suunnattu rauhallisiin kuuntelutilanteisiin, ja ne ovat eräällä tapaa hieman erilainen näkemys samantyyppisestä tuotteesta. Koska ZMF Aeolus ei ole erottelukyvyltään ja dynamiikaltaan parhaita 1000–1500 euron hintaluokan kuulokkeita, sen paremmuus Edition X v2:een verrattuna vahvistaa entisestään käsitystäni siitä, että Hifiman hinnoitteli kuulokkeensa alun perin aivan liian kalliiksi.

Hifiman Edition X V2 vs. Sennheiser HD800

Alkuperäiset hinnat: 1400 € vs. 1300 € (molemmat käytettynä halvimmillaan 500–650 €)

Rakenne ja mukavuus

Edition X v2 ja Sennheiser HD800 eivät kumpikaan tunnu rakenteeltaan täysin yli 1000 euron kuulokkeelta, sillä Hifiman-malli tuntuu kädessä halvalta ja HD800 on tehty pääosin muovista. HD800:ssa on kuitenkin tukevampi rakenne ja se vaikuttaa tiukemmilla toleransseilla rakennetulta. Molemmat ovat mielestäni ulkonäöltään hienoja ja uniikkeja. Molemmissa on myös todella avoin rakenne, mikä kuuluu positiivisesti äänessä.

Edition X v2 painaa noin 50 grammaa enemmän, joten HD800:n huomaa olevan päässä kevyempi – molempia pystyy silti kuuntelemaan pidempiä jaksoja ilman taukoja. Kaksikko tuntuu päässä yllättävän samanlaisilta, sillä niissä on suuret korvapehmusteet ja lähes identtinen puristusvoima. Jälleen kerran Edition X v2:n pehmusteiden korkeus tekee niistä kuitenkin oudomman tuntuiset lähemmäs korvia asettuviin HD800:n pehmusteisiin verrattuna.

Äänenlaatu

Taajuusvasteet:

Erot tuunauksessa:

Kuulokkeiden tuunauksessa on yllättävän vähän eroa muutoin kuin diskantissa, sillä HD800:n keskitaajuuksissa on vastaava vaimentuma kuin Edition X v2:ssa, ja molemmissa on myös melko vastaava määrä bassoa. Ero diskantin määrässä on kuitenkin niin valtava, että se tekee kuulokkeista tyyliltään lähes vastakohdat toisilleen: Edition X v2 on rauhallinen ja hieman lämmin ja HD800 on todella kirkas ja varsin analyyttinen. Edition X v2:lla musiikki virtaa eteenpäin sulavasti, eikä kuunnellessa pysähdy keskittymään tiettyihin ääniin tai yksityiskohtiin samoin kuin HD800:lla, jolla on hyvin vaikeaa olla analysoimatta kaikkea kuulemaansa.

HD800:lla kuunnellessa kaikki huomio keskittyy ylempiin taajuusalueisiin, sillä preesensalue, 8 kHz:n ympäristö ja 10 kHz:n yläpuoliset ilmataajuudet korostuvat toistossa merkittävästi. Edition X v2:n diskantti kuulostaa HD800:aan verrattuna todella vaisulta ja vajaalta. Todellisuudessa diskantin määrä on kuitenkin lähempänä normaalia, joten kokonaisuus on huomattavasti HD800:aa tasapainoisempi ja luonnollisempi.

Mielenkiintoisesti HD800:n muut taajuusalueet eivät kuitenkaan jää täysin korostetun diskantin varjoon, vaan ne kuulostavat ainoastaan tavallista ohuemmilta ja selkeämmiltä. Tietyllä tapaa HD800:ssa onkin mielestäni erinomaiset keskitaajuudet musiikissa, jossa diskantti ei ole dominoivassa roolissa. Melko vastaavasta basson määrästä huolimatta Edition X v2 kuulostaa huomattavasti tyydyttävämmältä, sillä HD800:n basso jää niin vaimeaksi ja munattomaksi, ettei kuulokkeita voi suositella kellekään bassosta pitävälle. Edition X v2:n basso on huomattavasti enemmän läsnä ja sen pystyy tuntemaan fyysisesti toisin kuin HD800:lla.

Äänikuva:

Molemmissa kuulokkeissa on suuri, mutta erilainen äänikuva. HD800 on äänikuvan leveydeltään suurin kuulemani kuuloke ja se onnistuu muutoinkin huijaamaan minua parhaiten siinä, että tunnen kuuntelevani kuulokkeiden sijaan huoneessa kuuluvaa ääntä – äänen aistii aina kuuluvan pään ja kuulokkeiden ulkopuolella. Tämän varjopuolena on se, että tunneyhteys ääneen katoaa ja intiimin kuuloiseksi tuotettu musiikki kuulostaa liian etäiseltä ollakseen realistista. Oikeanlaisella musiikilla HD800:n äänikuva on kuitenkin upea kokemus ja eräänlainen referenssi sille, miten suuri äänikuva kuulokkeissa voi parhaimmillaan olla.

Edition X v2:n äänikuva on korkeussuunnassa HD800:aa suurempi. Tämä ominaispiirre on mielenkiintoinen ja vaikuttava, mutta minun on edelleen hieman vaikeaa päättää, onko äänen korkeus realistista tai ylipäätään toivottu ominaisuus kuulokkeissa. Korkeuden lisäksi Edition X v2:n äänikuva on onneksi myös leveä ja ilmava, joten kuulokkeista voidaan puhua siltä osin varsin kivuttomasti samassa lauseessa HD800:n kanssa.

Tietyllä tapaa pidän Edition X v2:n esitystavasta enemmän, sillä se pystyy toistamaan ääniä paremmin myös kuuntelijan lähellä. Esimerkiksi vokalisti asettuu lähemmäs ja enemmän kuuntelijan etupuolelle HD800:n ilmavampaan ja eteerisempään äänikentän keskikohtaan verrattuna.

Tekniset erot:

HD800 on yksityiskohtaisin ja periaatteessa myös analyyttisin kuulemani alle 2000 euroa maksava kuuloke, joten se tuntuu Edition X v2:n pyöristettyyn ja rauhalliseen toistoon verrattuna teknisesti täysin eri hintaluokan tuotteelta. Tämän vuoksi kaksikossa onkin tässä osiossa hyvin vähän vertailtavaa. Erityisesti HD800:n yleinen resoluutio, erottelukyky, nopeus ja äänien supertarkka sijoittelu suuressa äänikentässä tekevät itseeni vaikutuksen. Kuulokkeet toistavat pienimmätkin yksityiskohdat uskomattomalla energialla ja terävyydellä, joten kuulokkeiden kuuntelu on varsin intensiivinen kokemus. Musiikkia on hyvin vaikeaa kuunnella rennommin analysoimatta jokaista pientä nyanssia – myös kaikki musiikin virheet tulevat välittömästi ilmi.

Osa HD800:n yksityiskohtaisuudesta selittyy sen suurella diskantin määrällä, mutta kuulokkeet ovat muutoinkin erittäin erottelukykyiset varsinkin juuri diskantin toistossa. Vaikka diskanttia onkin usein määrällisesti liikaa ja se särähtelee korvaan, se on todella laadukasta ja erottelevaa – itse en ole kuullut diskantintoistossa HD800:aa kyvykkäämpiä kuulokkeita. Tämä ei silti poista sitä tosiasiaa, että diskanttia on usein määrällisesti aivan liikaa ja se tuhoaa tasapainoisen kuuntelukokemuksen.

HD800:n kyvykkyys yksityiskohtaisuudessa ja korkeammissa äänissä ei valitettavasti yllä alemmille taajuuksille saakka, sillä sen bassontoisto on suoraan sanottuna dynaamisesti surkeaa suhteutettuna siihen, että basson määrän pitäisi olla melko hyvin kohdallaan verrattuna Edition X v2:een, jolla on omat ongelmansa basson puuroutumisen ja transienttien toiston kanssa. Edition X v2:ssa on määrällisesti muhkeammin bassoa, mutta siitäkään on vaikeaa havaita kunnollista makrodynaamista tiukkuutta ja iskevyyttä.

Loppuhuomiot:

Molempia kuulokkeita myydään nykyään käytettynä 500–650 eurolla, joten ne ovat mielenkiintoisen erilaisia vaihtoehtoja toisilleen. Molemmissa on suuri ja ilmava äänikuva, mutta muutoin näkisin niiden sopivan hyvin erilaisille kuuntelijoille. Edition X v2:lle löytyy samasta hintaluokasta monia teknisesti yhtä vahvoja kilpailijoita Hifimanin oma Ananda-malli mukaan lukien. HD800 on puolestaan teknisesti niin erinomainen kuuloke, ettei sille löydy etenkään yksityiskohtaisuuden osalta vastusta alle 1000 eurolla, jos edes kalliimmallakaan.

Edition X v2:lla ei ole teknisesti mitään jakoa HD800:aa vastaan, mutta musiikin kuuntelu on monesti paljon muutakin. Tämän vuoksi Hifiman-malli on mielestäni useimmiten tasapainoisempi valinta kuuntelusta nauttimiseen, kun taas HD800 on toisinaan lähes täydellinen, mutta usein vain ärsyttävän ohuen, kirkkaan ja analyyttisen kuuloinen – se vaatisikin taajuuskorjaamista soveltuakeen monipuolisempaan käyttöön.

Edition X v2 on tuunaukseltaan huomattavasti tasapainoisemman ja miellyttävämmän kuuloinen, ja sen toistossa on luonnollista runkoa ja lämpöä, joka jää puuttumaan HD800:sta. Edition X v2 on myös anteeksiantavampi huonompilaatuisia äänitteitä kuunnellessa, mikä voi ratkaista sen, tuleeko kuulokkeilla ylipäätään kuunneltua omaa lempimusiikkiaan.

Yhteenveto

Hifiman Edition X v2 on mielenkiintoinen tuote, jonka on helppo nähdä olevan rauhallisesta, suuresta ja ilmavasta toistotyylistä pitäville lähes täydellinen kuuloke. Äänessä on monista uudemmista Hifimaneista poiketen lämpöä ja musikaalisuutta – erityisesti keskitaajuudet ovat tyyliltään luonnolliset. Osaan arvostaa kuulokkeiden hyviä puolia, mutta ne ovat samaan aikaan osoitus siitä, että objektiivisesti arvioituna hyvä ja tasapainoinen tuunaus ei ole suora oikotie onneen.

Rauhallinen tuunaus ja rauhallinen tekninen suorituskyky ovat mielestäni tavallaan liikaa samoissa kuulokkeissa, joten toistosta on vaikeaa innostua. Edition X v2:n tyylinen tuunaus toimisi paremmin, mikäli toisto olisi teknisesti terävämpää ja dynaamisempaa. Tällaisenaan kuulokkeet kuulostavat rauhallisilta ja yksityiskohtaisuudeltaan pehmeiltä kaikissa tilanteissa, joten ne soveltuvat parhaiten musiikin rentoon kuunteluun. Sekin on erinomainen saavutus, mutta toiston ei tarvitsisi olla yhtä pyöreää ja tylpistettyä. Edition X v2:sta on vaikeaa havaita suuren elementin luomaa korkeaa äänikuvaa lukuun ottamatta mitään muita planaaritekniikan tarjoamia etuja dynaamisiin kuulokkeisiin verrattuna.

Vertasin kuulokkeita melko tumman ja intiimin kuuloiseen ZMF Aeolukseen sekä todella kirkkaan ja suuren kuuloiseen Sennheiser HD800:aan. Vertailujeni perusteella Edition X v2 asettuu toistotyyliltään kyseisten kuulokemallien väliin, mitä voidaan mielestäni pitää onnistumisena. Jos olen tulkinnut oikein, monet uudemmat Hifiman-mallit tähtäävät lähemmäs HD800:n tapaista toistoa. Tämän vuoksi Edition X v2 vaikuttaisikin olevan melko suosittu tuote käytettyjen kuulokkeiden markkinoilla.

Korkea äänikuva ja suuruuden tunne yhdistettynä miellyttävän rauhalliseen toistoon ja tasapainoiseen tuunaukseen on sellainen yhdistelmä, jota on hyvin vaikeaa löytää mistään muusta kuulokkeesta etenkään alle 600 eurolla. Transienttien toiston hitauden ja keskinkertaisen dynamiikan vuoksi Edition X v2:sta ei kuitenkaan kannattaisi maksaa teknisestä näkökulmasta tarkasteltuna enempää kuin esimerkiksi uutena 350 euroa maksavasta Hifiman Sundarasta.

Kuulokkeiden alkuperäinen 1400 euron hinta tuntuu jälkikäteen ajateltuna suorastaan ryöstöltä, mutta toisaalta tuotekategoria oli Hifimanille tuolloin uusi ja kuulokkeet oli tuunattu huomattavasti paremmin kuin esimerkiksi valtaosa Audezen LCD-sarjan kuulokkeista. Edition X v2 sai minut kiinnostumaan siitä, miltä Hifimanin suurella planaarielementillä varustetut kuulokkeet voisivat kuulostaa parhaimmillaan. Jatkumona tälle ostin tätä arvostelua viimeistellessäni melko vastaavasti tuunatun Hifiman HE1000 v2:n, jonka tulisi alkuperäisellä 3000 euron myyntihinnallaan tarjota Edition X -malliin verrattuna teknisesti huomattavasti parempaa suoriutumista. Raportoin havaintoni aikanaan kyseiset kuulokkeet arvostellessani.

Plussat ja miinukset:

+ Suuri, korkea ja ilmava äänikuva, jonka ansiosta toistossa on jatkuva suuruuden tunne
+ Erittäin tasapainoinen tuunaus
+ Luonnollisen kuuloiset keskitaajuudet
+ Toistossa on monista muista Hifimaneista poiketen runkoa ja lämpöä
+ Bassoa on määrällisesti mukava määrä
+ Hieno ulkonäkö
+ Materiaaleiltaan ja säätömahdollisuuksiltaan laadukkaampi rakenne kuin monissa uudemmissa Hifimaneissa
+ Maltillinen paino ja hyvä käyttömukavuus pehmusteiden korkeudesta huolimatta
+ Ei tarvetta tehokkaalle vahvistimelle

+/- Toisto on aina rauhallista, joten siitä joko pitää tai on pitämättä

– Toisto on teknisesti pehmeää ja pyöristettyä keskinkertaisen dynamiikan ja hitaiden transienttien vuoksi
– Toisto on taustaltaan hieman utuista, mikä on yllättävää näin kalliissa kuulokkeissa
– Basso puuroutuu nopeammassa musiikissa
– Diskanttia voisi olla hieman enemmän, jotta se toisi toistoon kaivattua energiaa
– Kuulokkeiden löysä rakenne heikentää merkittävästi muutoin hyvää laatuvaikutelmaa
– Heikkolaatuiset korvapehmusteet
– Heikkolaatuiset kaapelit