Arvostelu: ZMF Aeolus

Kirjoittaja: Sword of Damocles

Tietoja:

• Hinta: alkaen 1350 euroa riippuen puulaadusta
• Dynaaminen elementti: TPE (sama elementti kuin Atticus-mallissa)
• Impedanssi: 300 ohm
• Herkkyys: 99 dB/mW
• Paino: 445 g (+-20 g) ilman piuhaa (oma parini 446 g)
• Mukana tulee: Seahorse-salkku ja piuha vapaavalintaisella liittimellä
• Piuhojen kiinnitys kuulokkeisiin: mini-XLR-liittimet
• Takuu: elinikäinen elementtitakuu ja 2 vuoden takuu ulkoisille osille

ZMF Aeolus on vuonna 2018 julkaistu avoin sisarversio kaksi vuotta aiemmin julkaistuista Atticus-kuulokkeista. Molemmissa käytetään samaa TPE-elementtiä ja uusien kuulokkeiden myyntihinnatkin ovat hyvin lähellä toisiaan Aeoluksen ollessa 100 euroa Atticusta kalliimpi (1350 vs. 1250 €) – molempia voi toki aika ajoin tilata myös erikoisemmilla ja kalliimmilla puulaaduilla.

Valmistajan mukaan Aeolus tarjoaa Atticukseen verrattuna hieman lineaarisempaa toistoa alemmas ulottuvan bassontoiston ja ylemmäs ulottuvan diskantintoiston ansiosta. Suurimpien erojen Atticukseen verrattuna kerrotaan olevan vähemmän koholla oleva keskibasso ja enemmän etualalla kuuluvat vokaalit. Aiemmassa Atticuksen arvostelussa (linkki arvosteluun) nostin esiin pitäväni kuulokkeiden hauskasta ja paksusta äänestä, mutta harmittelin keskinkertaista, tai paikoin jopa heikkoa, teknistä suorituskykyä. Sopivan tilaisuuden tullen halusinkin päästä testaamaan myös Aeolus-mallia kuullakseni, miltä sama kuuloke-elementti kuulostaa avoimemmalla rakenteella.

Rakenne ja mukavuus

Käytettynä ostamani Aeolus on valmistettu punertavan oranssista Sapele-puusta. Tarkkasilmäisimmät saattavat huomata toisen puukupin reunassa halkeaman, joka naamioituu kuitenkin melko hyvin puun luontaiseen ulkonäköön. Kuulokkeiden ensimmäinen omistaja oli vahingossa kolhinut niitä, mutta halkeaman ei onneksi ZMF:n mukaan pitäisi heikentää millään tavalla kuulokkeiden äänenlaatua.

Kuulokkeiden kuppien keskellä on melko suuri ja arkisen näköinen metalliritilä, joka on kiinnitetty ruuveilla. Aiemmin arvostelemaani 500 euroa kalliimpaan Auteur-malliin (linkki arvosteluun) verrattuna Aeoluksen ulkonäkö ei herätä suurempia tunteita, vaan se on moderni ja melko huomaamaton.

Vaikka Aeoluksen kupit ovatkin suuremman ritilän ansiosta Auteuria avoimemmat, kupeissa ei ole muita ilma-aukkoja. Paksuhkojen puukuppien vuoksi elementti jää melko kauas ritilästä, joten äänellä on tilaa liikkua kuppien sisällä. Tämä vaikuttaa varmasti osaltaan siihen, ettei Aeolus kuulosta kovinkaan avoimelta, vaan pikemminkin puoliavoimelta kuulokkeelta. Kuulokkeista vuotaa myös ääntä ulospäin huomattavasti vähemmän kuin avoimista kuulokkeista yleensä. Aeoluksen tai Auteurin ääni ei muutu juuri ollenkaan, vaikka niitä kuunnellessa asettaisi kädet kuppien metalliritilöiden peitoksi. Jos saman tekee avoimille planaarikuulokkeille, niiden ääni muuttuu oudoksi heti kun kädet lähestyvät kuppeja.

Auteurin tapaa myös Aeoluksen elementin päällä on popfilter, joka kontrolloi diskantintoiston määrää. Äkkiseltään voisi luulla, ettei harmaasta levystä kuulu mitään läpi, mutta se on todellisuudessa hienoa metalliverkkoa, josta ääni pääsee läpi. Popfiltterin voisi halutessaan irrottaa, mutta lukemani perusteella vain harvat ovat pitäneet äänenlaadullista muutosta positiivisena.

Olen käsitellyt ZMF-kuulokkeiden rakennetta ja varustelua jo useampaan otteeseen aiemmissa arvosteluissani, ja koska Aeolus-mallissa ei ole uutta kerrottavaa, hyppään seuraavaksi käyttömukavuuteen. Mainitsen kuitenkin vielä tähän väliin, etten saanut kuulokkeiden mukana ollenkaan ZMF:n vakiopiuhaa, vaan samanlaisen Audezen piuhan, joka tulee esimerkiksi LCD-2 Classic -kuulokkeiden mukana.

Aeolus on ZMF-malleista kevyin painaessaan vakiopuullaan, Sapelella, noin 445 grammaa. Käytettynä ostamieni kuulokkeiden mukana ei tullut myöskään vakiopehmusteita, jotka olisivat käsittääkseni olleet Universe-lambskin-perforated-pehmusteet – niiden sijaan sain vastaavat rei’itetyt suede-pehmusteet, jotka lienevät malliltaan Universe-suede-perforated. Useimmat vaikuttaisivat pitävän näistä pehmusteista nahkaisia pehmusteita enemmän.

Muita ZMF-malleja hieman kevyemmän painon ja erittäin mukavien suede-pehmusteiden ansiosta Aeolus on testaamistani ZMF:istä mukavin päässä. Muita malleja kuunnellessa mukavuus on itselleni tarpeeksi hyvä, mutta Aeolusta haluaa suorastaan pitää päässään – jokin kuulokkeiden painon, pääpannan puristusvoiman ja pehmusteiden paksuuden välisessä yhdistelmässä osuu niin hyvin kohdalleen, että kuulokkeet päässä on melkeinpä mukavampaa kuin ilman niitä.

Äänenlaatu

Koska kuulokkeiden mukana ei tullut vakiopehmusteita, arvioin niiden äänenlaatu suede-pehmusteilla. Seuraavat kokemukseni ovat syntyneet useammalla kuulokevahvistimella kuunnellessa eräänlaisena yleiskuvana Aeoluksen ominaispiirteistä. Arvosteluni tueksi kannattaa vilkaista Crinaclen samoilla suede-pehmusteilla tekemät taajuusvastemittaukset (linkki, mittaukset löytyvät sivun alareunasta), sillä kuulokkeet kuulostavat mielestäni hyvin pitkälti mittausten mukaisilta erityisesti Sennheiserin HD6XX-malliin verrattuna.

Aeolus on ääneltään eräänlainen ”guilty pleasure”, sillä kuulokkeiden kuuntelu ja siitä pitäminen tuntuu hieman väärältä samaan tapaan kuin suklaan ahmiminen. Kuulokkeilla kaikki kuulostaa miellyttävältä, intiimiltä ja luonnolliselta, eikä ollenkaan sellaiselta, jota yksityiskohtia metsästävillä hifi-ihmisillä on tapana etsiä. Aeolus on kokonaisuutena ikään kuin tasapainoisempi ja lineaarisempi versio suljetusta Atticus-mallista, mutta molemmat ovat lämpimästi tuunattuja kuulokkeita.

Aeolusta voisi mielestäni kutsua myös lämpimäksi ja vähemmän kirkkaaksi versioksi Auteur-mallista. Aeolus on silti samaan tapaan tasapainoinen, ja yhtenevää Auteurin kanssa on myös keskitaajuuksien korostaminen. Siinä missä Auteur korostaa keskitaajuuksia vain vähän, Aeolus tuo suede-korvapehmusteilla keskitaajuudet ja vokaalien toiston todella etualalle. Kuulokkeiden tuunaus on kuitenkin tällaiseen esitystapaan likimain täydellinen olematta ollenkaan rasittava tai liian hyökkäävä.

Kuten Roderick jo aiemmin totesi verratessaan Aeolusta Hifiman Aryaan (linkki arvosteluun), Aeolus on minunkin mielestäni äänenväriltään luonnollisimman kuuloinen kuuloke, jonka olen kuullut. Kuulokkeiden ääni on tietyllä tapaa todella rehellinen ja läsnä oleva etualalle tulevien keskitaajuuksien ansiosta. Kuulokkeet on helppo heittää päähän, sillä musiikki kuulostaa välittömästi ensimmäisistä sekunneista lähtien juuri siltä kuin sen odottaisi kuulostavan omassa olohuoneessa esitettynä – kyllä, Aeolus muuttaa kaiken musiikin tyyliltään intiimiksi olohuonekonsertiksi. Tämä on artistista riippuen joko hauskaa tai ärsyttävää ja outoa.

Aeoluksen äänikuva on todella pieni, ja se muistuttaa paljon Sennheiserin HD600-sarjaa asettuen kuitenkin laajemmin kuuntelijan pään ympärille – tämä osaltaan vahvistaa tuntemusta siitä, että musiikkia ollaan esittämässä omassa olohuoneessa (toki voisihan keikka olla myös keittiössä tai makuuhuoneessa). Tällainen pieni, mutta pään ympärillä kuuluva äänikuva on siinä määrin erikoinen kokemus, ettei sitä oikein osaa mieltää äänikuvaksi laisinkaan. Kuuntelija on koko ajan ikään kuin musiikin sisällä.

Aeolus sopii Atticuksen tapaan hyvin raskaammalle musiikille ja akustisten soittimien kuunteluun ollen kuitenkin tyyliltään vähemmän energinen. Tuunauksen osalta Aeolus on parivaljakosta siinä määrin tasapainoisempi, että sillä voi kuunnella musiikkia laidasta laitaan hieman samaan tapaan kuin ZMF Auteurilla. Aeoluksen heikkous on silti kuulokkeiden avoimesta rakenteesta huolimatta se, että äänestä puuttuu ilmavuutta ja tilan tuntua. Tiivistettynä voisi sanoa, että kuulokkeilla lähes mikä tahansa kuulostaa miellyttävältä, jos musiikkia olisi valmis kuuntelemaan intiimisti pienessä tilassa. Enemmän äänikuvaa ja ilmaa ympärilleen vaativa musiikki ei pääse kuulokkeilla oikeuksiinsa. Kalliimpi Auteur-malli on Aeolukseen verrattuna selkeä parannus sekä ilmavuudessa että äänikuvan koossa.

Bassontoisto:

Aeolus-mallin bassontoisto tuntuu määrältään sopivalta ja tyyliltään luonnolliselta. Jos bassoa olisi korostettu yhtään enemmän, kuulokkeet saattaisivat kuulostaa liian tummilta ja paksuilta – tällaisenaan Aeoluksen alataajuuksien ja hieman kohollaan olevien alakeskitaajuuksien yhdistelmä tuntuu turvallisen lämpimältä. Kuulokkeiden keskibassoja voisi kutsua neutraaleiksi Auteur-mallin tapaan, mutta niissä ei ole samanlaista tiukkuutta ja voimaa kuin Auteurissa.

Keskibassoa korostavaan Atticus-malliin verrattuna Aeoluksessa ei ole laisinkaan samanlaista raivokasta iskevyyttä etenkään käytössäni olevilla suede-pehmusteilla. Aeoluksella alimmat bassotaajuudet kuuluvat kuitenkin paremmin, joten toistossa on enemmän matalaa murinaa hieman samaan tapaan kuin planaarikuulokkeissa. Bassontoisto ei kuitenkaan ole erityisen yksityiskohtaista, vaan se enemmänkin täydentää muuta toistoa sekoittuen hieman musiikin muihin elementteihin. Tämä lisää mielestäni omalta osaltaan kuulokkeiden luonnollisuutta, koska mikään taajuusalue ei kuulosta kokonaisuuden kannalta liian irralliselta.

Keskitaajuudet:

Kuten mainitsin, kuulokkeiden keskitaajuudet tulevat todella etualalle. Ne ovat sopiva sekoitus energisyyttä ja rauhallista vaivattomuutta – kokonaisuus on mielestäni äärimmäisen realistinen ja miellyttävä. Aiempien erilaisten ZMF-korvapehmusteiden testailujeni pohjalta arvelisin, että läsnä olevat keskitaajuudet ovat osittain suede-pehmusteiden ominaisuus. Verrattuna kalliimpaan ja lähemmäs Harman target:ia tuunattuun Auteur-malliin Aeoluksessa kuuluvat voimakkaammin keskitaajuuksien alemmat osat ja Auteurissa keskitaajuuksien ylemmät osat. Auteurin toisto on energisempää, kun taas Aeolus nojaa enemmän lämpimään miellyttävyyteen.

Aeoluksen keskitaajuuksien tuunaus korostaa soittimien runkoa ja alemmilta taajuuksilta esiin nousevia yksityiskohtia. Rauhallisemman yläkeskitaajuuksien tuunauksen ansiosta kuulokkeiden pieni äänikuva ei muutu liian rasittavaksi, koska mikään ei kuulosta koskaan terävältä tai aggressiiviselta. Samaan aikaan toistosta jää kuitenkin puuttumaan jonkin verran energiaa, jota toivoisin siinä olevan Auteur-malliin verrattuna. Toisaalta Aeoluksen on tarkoituskin kuulostaa hieman erilaiselta, jotta sille on paikka ZMF:n kuulokevalikoimassa.

Mainitsemissani Crinaclen mittauksissa näkyvän, koholla olevan, 1 kHz alueen johdosta vokaalit kuulostavat Aeoluksen suede-pehmusteilla hieman Audeze-tyylisesti kailottavilta, mutta ne kuitenkin tasapainottuvat tarpeeksi lujaa kuuluvilla ylemmillä keskitaajuuksilla toisin kuin Audezen kuulokkeissa, joissa on syvempi kuoppa kyseisellä taajuusalueella. Tämä 1 kHz alueen korostuminen on kuitenkin varmasti yksi syy sille, miksi Aeoluksella keskitaajuudet ovat kuulemistani ZMF:n kuulokkeista intensiivisimmin läsnä ja etualalla.

Diskantti:

Diskantti on taajuusalue, jota osaan yleensä arvioida melko huonosti muutoin kuin sen tasapainoisuuden, terävyyden ja ilmavuuden osalta. En yleensä keskity kuuntelemaan diskanttia, joten siitä jää itselleni vain vähän muistikuvia seuraaviin, erilaisiin kuulokkeisiin siirtyessä. Yleensä huomaan kuitenkin nopeasti, jos jotkin kuulokkeet erottelevat korkeiden taajuuksien yksityiskohtia erityisen hyvin.

Ilmavuutta toistoon tulee yleensä 10 kHz:n yläpuolella olevien taajuuksien korostamisella – tämä ei yleensä rasita korviani, mutta liika ilmavuus voi kuulostaa epäluonnolliselta. Ärsyttävämmäksi koen 7–9 kHz alueen liiallisen korostamisen, sillä se tekee toistosta liian kirkasta ja terävää. Sen sijaan monien korvia ärsyttävän preesensalueen (4–6 kHz) korostaminen ei minua yleensä haittaa. ZMF:n kuulokkeissa, kuten myös Aeoluksessa, on korostuma juuri preesensalueella, minkä arvelisin olevan osittain taktinen ratkaisu, jolla lämpimästi tuunatut kuulokkeet saadaan kuulostamaan tarpeeksi meneviltä ja mielenkiintoisilta. Joidenkin makuun Aeolus-mallissa saattaa olla erityisesti 5–6 kHz:n välillä muutaman desibelin verran liikaa energiaa, vaikkei se itseäni häiritsekään.

Aeoluksen diskantti menee muutoin heittämällä tasapainoiseen ja lempeään kategoriaan, ja kuunnellessa korkeammat taajuudet jäävät ikään kuin keskitaajuuksien taustalle. ZMF Atticus- ja Auteur-mallien diskantintoistoon verrattuna Aeolus kuulostaa rauhallisemmalta ja vähemmän ilmavalta. Diskanttia on tarpeeksi, mutta sen tuunauksessa on varmistettu, ettei se ärsytä edes herkkäkorvaisempia kuuntelijoita. Rauhallinen diskantintoisto voi myös olla osittain suede-pehmusteiden seurausta, sillä nopeasti kokeiltuna hieman paksummat Eikon-lambskin-perforated-pehmusteet lisäsivät selkeästi kuulokkeiden kirkkautta (kyseiset pehmusteet itsessään eivät tuoneet ääneen toivottuja muutoksia).

Laiteparitus:

Monet suosittelevat Aeolukselle putkivahvistinta, ja minun täytyy yhtyä tähän suositukseen kuunneltuani kuulokkeita Tor Audio Roger -vahvistimellani. Aeolus toimii omistamillani Psvane CV181-T MKII- ja Sylvania 6X5GT (rectifier) -putkilla vielä paremmin kuin Auteur-malli. Menen jopa niin pitkälle, että väitän oman kokemukseni pohjalta Aeoluksen taajuusvasteen sopivan lähes täydellisesti putkilla kuunneltavaksi.

Tor Audio Roger ei muuta Aeolusta eri kuulokkeiksi, mutta se tuo tavallaan entistä paremmin esiin kuulokkeiden vahvuuksia. Aeolus kuulostaa todella luonnolliselta ja tasapainoiselta Class A solid state -vahvistimillani, RebelAmpilla ja Burson Audio Soloist 3XP:llä, mutta toisto on paikoin liiankin siloiteltua ja kontrolloitua. Putkivahvistimella tämä kontrollin tunne vähenee, jolloin Aeolus muuttuu mielenkiintoisemmaksi ja hauskemmaksi: bassot iskevät lujempaa, keskitaajuuksissa on entistä enemmän lämpöä, ja äänien sijoittuminen äänikenttään muuttuu erilaiseksi. Kuulokkeiden äänestä tulee omilla putkillani paksumpi, mutta samaan aikaan eri äänet soivat enemmän toisistaan irrallaan, ja äänikuva tuntuu taustalla kuuluvien äänien osalta hieman suuremmalta – tämä jaksaa yllättää minua eniten putkivahvistimissa.

Aeolus kuulostaa todella hyvältä myös aiemmin arvostelemallani Project Polariksella (linkki arvosteluun), joka lisää Aeoluksen bassontoistoon hieman Atticus-tyyppistä iskevyyttä, mutta tasapainottaa kokonaisuutta lisäämällä myös diskanttiin energiaa. Lopputulos on hauskuudessa Tor Audio Rogerin luokkaa, mutta Project Polaris ei tuo juurikaan muutosta äänien sijoittumiseen tai äänikuvan kokoon.

En omista tällä hetkellä kirkkaampia solid state -vahvistimia, mutta arvelisin, ettei Aeolus säikähtäisi niitäkään sen vuoksi, että kuulokkeiden diskantti on tumma ja tasapainoinen, eikä pieni piristys tälle yksittäiselle osa-alueelle tekisi välttämättä pahaa. Vahvistimen tehojen osalta pärjätään hyvin maltillisillakin lukemilla, sillä 300 ohmin impedanssista huolimatta 99 dB/mW herkkyys on niin korkea, että äänenvoimakkuutta irtoaa varmasti tarpeeksi kaikista laitteista, joita voidaan kutsua vahvistimeksi.

Kuulostaako Aeolus paremmalta kuin Atticus?

Hinnat: Aeolus 1350 € vs. Atticus 1250 €

Aeolus-mallissa on täysin sama elementti kuin suljetussa Atticus-mallissa, joten kuulokkeiden vertailu on ollut itselleni opettavaista sen osalta, missä määrin erilainen rakenne ja tuunaus muuttavat käsitystäni elementin ja kuulokkeiden osa-alueista, joista puhutaan usein teknisenä suorituskykynä.

Molemmat kuulokkeet erottelevat mielestäni hintaansa nähden musiikin yksityiskohtia melko keskinkertaisesti, eikä niitä kannata hankkia musiikin analysointiin – pienemmät yksityiskohdat jäävät helposti huomaamatta, ellei niitä ole kuullut aiemmin muilla erottelukyvyltään paremmilla kuulokkeilla. Mielestäni Aeolus kuitenkin tarjoaa yksityiskohtien erottamiseen paikoin selvästikin paremmat mahdollisuudet vähemmän ääntä värittävän tuunauksensa ansiosta. Aeoluksella äänet myös sijoittuvat äänikenttään tarkemmin luultavasti avoimen, Atticusta vähemmän jälkikaikua muodostavan, rakenteen ansiosta. Äänet kuuluvat lähellä, mutta kuitenkin helposti paikannettavina Atticuksen epämääräisempään äänien sijoitteluun verrattuna.

Dynamiikaltaan kuulokkeiden elementti on tunnistettavissa samaksi molemmista rakenteista. Lämpimistä ja melko lujaa iskevistä tuunauksista huolimatta makrodynamiikka jää hieman pehmeäksi, eivätkä kuulokkeet reagoi kovinkaan reippaasti äänenpaineen vaihteluihin. En sanoisi dynamiikkaan millään tapaa huonoksi, mutta se ei nouse esiin samaan tapaan positiivisessa mielessä kuin esimerkiksi Focalin kuulokkeissa.

Myös transientit toistuvat sekä Aeoluksella että Atticuksella varsin lempeästi ja rennosti, mikä tosin sopii kuulokkeilla tavoiteltuun kokonaisuuteen hyvin. Aeoluksen lineaarisempi tuunaus saa ne vaikuttamaan hieman nopeamman kuuloisilta Atticukseen verrattuna. Atticuksen toistoa hidastaa paksun tuunauksen lisäksi myös suljetuista puukupeista resonoiva jälkikaiku.

Äänikuvan osalta tilanne on mielenkiintoinen, koska Atticus kuulostaa suljetusta rakenteestaan huolimatta suuremmalta ja tilavammalta, vaikka ZMF vihjaakin tilanteen olevan toisin päin. Aeolus on toki tavallaan avoimemman kuuloinen, mutta toisto on tyyliltään niin intiimiä, että toisinaan se jo hieman vähentää musiikin mielenkiintoisuutta. Atticus puolestaan tarjoaa äänikuvan osalta kuuntelijalle enemmän virikkeitä, ja kuuntelu on tietyllä tapaa korville helpompaa siksi, ettei kaikki toistu niin lähellä.

Tuunauksen osalta kuulokkeiden toistossa on paljon samaa Aeoluksen ottaessa hieman takapakkia Atticuksen paksusta ja energisestä tuunauksesta. Kuulokkeiden suurimmat erot löytyvätkin bassontoistosta ja diskantin energisyydestä. Atticus korostaa reippaasti keskibassoa, mikä tekee kuulokkeiden äänestä Aeolusta hauskemman – Atticuksella rummut ja bassokitara ”iskevät” lujaa, mutta alemmat bassotaajuudet jäävät hieman näiden varjoon. Aeoluksella alabassoissa on enemmän murinaa, joten toisto on mukavan tukevaa olematta paksua samaan tapaan kuin Atticuksessa.

Mainitsin Atticuksen arvostelussa, etteivät kuulokkeet ole nahkapehmusteilla kovinkaan kirkkaat. Aeolusta kuunnellessa olen kuitenkin saanut asiaan erilaisen perspektiivin – Atticus kuulostaa itseasiassa yllättävänkin kirkkaalta ja säihkyvältä. Myös alemmassa diskantissa on paikoin Aeolusta enemmän energiaa, joten Atticuksen toisto on kokonaisuutena vakiopehmusteilla energisempää. Eron kirkkaudessa huomaa selkeästi esimerkiksi sähkökitaran säröstä ja rumpujen lautasista.

Kuuntelen paljon 2000-luvulla tuotettua rock-musiikkia, joka kuulostaa Atticuksella menevämmältä ja hauskemmalta – edes Verite Closed ei ole tässä Atticusta parempi, sillä sähkökitarat kuulostavat Atticuksella purevammilta. Aeolus on kuitenkin anteeksiantavampi huonommin äänitettyjen levyjen ja erityisesti rumpujen lautasten osalta, ja tasapainoisemman tuunauksen ansiosta soittimet ja yksityiskohdat erottaa helpommin toisistaan. Rock-musiikissa hieman rauhallisemmasta esitystyylistä pitävälle Aeolus on turvallisempi valinta, sillä Atticuksen diskantti särähtää silloin tällöin korvaan, ellei niihinkin vaihda suede-pehmusteita.

Tiivistettynä Aeolus on kaksikosta tasapainoisempi ja kaikki taajuusalueet summattuna luonnollisempi – hiemankin objektiivisemmin arvioituna Aeoluksen taajuusvastetta voi sanoa paremmaksi. Myös Atticuksen keskitaajuudet ovat äänenväriltään todella luonnolliset, mutta tuhdimmalla bassontoistolla ja pienellä diskanttikorostuksella on muutoin saavutettu Aeolusta hauskempi ja mielenkiintoisempi lopputulos. Atticuksen kohdalla kaikki riippuu kuitenkin siitä, pitääkö kokonaisuutta jo liiankin värittyneenä ja raskaana kuunnella – Aeolus on hiottu ja helpommin omaksuttava, mutta intiimimmän kuuloinen versio samasta kuulokkeesta.

Aeolus vs. Sennheiser HD6XX

Hinnat: 1350 € vs. 240 €

Vertailin kuulokkeita jonkin verran myös minulla lainassa olleisiin Sennheiser HD6XX (vastaavat ääneltään HD650 -mallia) -kuulokkeisiin. Tietyllä tapaa erityisesti äänikuvan osalta Aeolus on jopa lähempänä HD6XX:ää kuin aiemmin arvostelemani ZMF Auteur – vastaavanlaisten, intiimien äänikuvien ansiosta Aeolusta ja HD6XX:ää oli ainakin helpompi vertailla tyylillisesti keskenään.

Kuten jo aiemmin mainitsin, kuulokkeiden äänikuvat ovat kooltaan hyvin vastaavat. HD6XX:n esitystapa on perinteisempi siinä mielessä, että kuuntelija tuntee olevansa yleisön joukossa lähellä esiintymislavaa. Aeoluksella äänikuva muodostuu laajemmin kuuntelijan pään ympärille siten, että kuuntelija on pikemminkin musiikin keskellä. Ero äänikuvissa ei kuitenkaan ole valtava, vaan molempien äänikuva on pieni ja intiimi.

Molemmat myös korostavat keskitaajuuksia – Aeolus enemmän alempia taajuuksia 1 kHz:n lähimaastossa ja HD6XX puolestaan hieman enemmän 2–3 kHz aluetta. Ylempien keskitaajuuksien lisäenergian ansiosta HD6XX on toistoltaan energisempi, mutta se kuulostaa samaan aikaan Aeolukseen verrattuna verhoutuneemmalta ja tukkoisemmalta (hieman siltä kuin olisi korvat lukossa). HD6XX kuulostaa omasta mielestäni koko ajan siltä, että niitä kuunnellessa joutuu pinnistelemään kuullakseen keskitaajuudet selkeästi. Aeolus tuo tähän kirjaimellisesti ”selkeän” parannuksen, muttei välttämättä miellytä niitä, jotka pitävät HD6XX:n yläkeskitaajuuksien toistosta sellaisenaan.

Aeoluksessa on määrällisesti hieman enemmän diskanttia, joten se kuulostaa tasapainoisemmalta ja ilmavammalta, vaikkei ero HD6XX:ään verrattuna suuri olekaan. Bassontoiston osalta HD6XX:n tuunaus korostaa Aeolusta enemmän keskibassoa, mutta Aeoluksen bassot ovat silti suuremmat ja voimakkaammat alemmas taajuusalueella ulottuvien alabassojen ansiosta. HD6XX:n basso asettuu toistossa pienelle alueelle, kun taas Aeoluksen basso täydentää toistoa paremmin ja vähemmän irrallaan muista taajuuksista.

Aeolus on ääneltään hieman ”märempi” (eri äänet sulautuvat enemmän ja luonnollisemmin yhteen) ja pyöreämpi (voisin kutsua tätä myös pehmeydeksi, tuntuu siltä kuin äänten reunoja olisi hieman pyöristetty), ja äänenväriltään luonnollisempi, vaikka HD6XX:stä löytyy täysin samoja ominaisuuksia/vahvuuksia. Tämän vuoksi kuulokkeet ovatkin ääneltään hyvin saman tyyppiset.

HD6XX on myös erittäin luonnollisen kuuloinen, mutta sen äänikuva on tavallaan niin pieni, etten kuulokkeita kuunnellessa voi olla ajattelematta kuuntelevani niitä. Suurin ero Aeolukseen vaihtaessa tulee siinä, että vaikka Aeoluksen äänikuva onkin kooltaan melko vastaava, kuunnellessa kuulokkeet unohtaa helpommin uskoen olevansa samassa huoneessa esiintyjän kanssa. Toisaalta Roderick totesi Hifiman Aryan arvostelun yhteydessä, ettei hän koskaan päässyt Aeolusta kuunnellessa sellaiseen tilaan, jossa hän olisi unohtanut kuuntelevansa niitä. Tämän vuoksi tällaisen tilan saavuttaminen lienee melko yksilöllistä, ja arvosteluidemme lukijan kannattaa aina arvioida kriittisesti sitä, kumman kirjoittajan kokemukseen samaistuu enemmän.

Omasta mielestäni Aeolusta kuunnellessa soittimien ääni leviää tilaan (vaikka tila onkin pieni) todella uskottavasti ja lämpimästi, mikä on varmasti ainakin osittain puisten kuulokekuppien ansiota. Eroa HD6XX:ään ei oikein voi mitata rahassa, sillä mielestäni Aeolus tuo toistoon viimeisen silauksen luonnollisuudessa ja tunteiden herättelyssä. Yksityiskohtaisuudessa kuulokkeiden välillä ei ole mitään selkeää eroa suuresta hintaerosta huolimatta, koska kumpikaan malli ei tavoittele analyyttista toistoa. Tuskinpa kuulokkeiden elementtien hinnatkaan eroavat paljoa toisistaan, sillä suuri osa Aeoluksen hinnasta selittyy käsityöllä ja pienellä valmistusmäärällä.

Jos tavoitteena on saada Sennheisereihin verrattuna parempaa bassontoistoa, hieman enemmän diskanttia ja hieman vähemmän energiset yläkeskitaajuudet, Aeolus on mielestäni oiva hyppy siihen suuntaan. ZMF Auteuriin verrattuna Aeolus ei kuitenkaan herätä HD6XX:n rinnalla välitöntä tunnetta siitä, että jokaisella osa-alueella on saavutettu tarpeeksi parannusta. Toisaalta Aeoluksen ostaminen käytettynä 700–800 eurolla tekee niistä mielestäni sopivan hintaisen päivityksen HD600-sarjalaiselle. Yksityiskohtaisempaa ja ilmavampaa toistoa tavoittelevan Sennheiserin omistajan kannattaa kuitenkin suunnata katseensa muualle.

Aeolus vs. Audeze LCD-2F (2014)

Hinnat: 1350 € vs. 999 €

Hankin äskettäin vuoden 2014 version Audeze LCD-2F (fazor) -planaarikuulokkeista juuri Aeoluksen arvostelua silmällä pitäen. Seuraavassa vertailussa kannattaa ottaa huomioon, että uudempi vuonna 2021 ostettu LCD-2 on suurella todennäköisyydellä hieman parempi kuin itselläni oleva vanhempi malli. Omissa kuulokkeissani on kaiken lisäksi kiinni Dekoni Elite Hybrid -pehmusteet, joten kuulokkeiden ääni eroaa paikoin muutaman desibelin verran nahkaisista vakiopehmusteista. Dekonin omien taajuusvastemittausten mukaan kyseisten pehmusteiden kaksi suurinta eroa vakiopehmusteisiin verrattuna ovat vähemmän kuopalla oleva eli normaalimpi yläkeskitaajuuksien toisto ja hieman kirkkaampi diskantti.

Ensimmäiseksi on mainittava, että LCD-2:n taajuusvaste kuulostaa naurettavalta, kun kuulokkeisiin vaihtaa Aeoluksen kuuntelemisen jälkeen – kärjistäen sanottuna Audezen yläkeskitaajuudet on painettu jonnekin syvänmeren hautaan saakka, vaikka kuulokkeissa kiinni olevat Dekonin pehmusteet itseasiassa kompensoivatkin tilannetta oman LCD-2-parini eduksi. Muiden Audeze-mallien tapaan LCD-2 on keskitaajuuksiltaan todella rento, koska musiikista jää puuttumaan suuri osa energiasta – soittimet ja vokaalit kuulostavat melko elottomilta ja kokonaisuus on Aeolukseen verrattuna todella epäluonnollinen. LCD-2 tuntuu kuitenkin heräävän keskitaajuuksien osalta eloon kovemmalla kuunnellessa, minkä jälkeen tuunaukseen on mahdollista tottua sellaisenaankin.

LCD-2:n diskantti korostuu Aeolusta enemmän, joten kuulokkeita ei sen ansiosta voi luonnehtia elottomuudestaan huolimatta synkiksi. Diskanttia on itseasiassa omaan makuuni hieman liikaakin. Tämä voi johtua Dekonin pehmusteista, mutta kuulokkeissa on ilmeisesti vakiopehmusteillakin pientä diskanttikorostumaa, josta kaikki eivät pidä. Tähän vaikuttaa osaltaan myös se, että diskantti soi todella erillään keskitaajuuksista, ja sen kuunteluun on vaikeaa olla keskittymättä.

Bassoa molemmissa kuulokkeissa on määrällisesti melko saman verran. Aeoluksen basso iskee pehmeämmin ja hieman täyteläisemmin. LCD-2:n basso puolestaan on tiukempi, nopeampi ja teknisempi – kokonaisuutena paljon parempi. Vaikka Audezet, kuten aiemmin omistamani LCD-2 Classic, tunnetaan tuhdista toistostaan, on vuoden 2014 LCD-2 fazoreilla ja Dekonin pehmusteilla mielestäni pikemminkin hieman kirkas. Tämä tulee ilmi sekä Aeolukseen että aiemmin arvostelemaani lämpimän neutraaliin Auteuriin verratessa.

LCD-2 rökittää Aeoluksen toiston selväpiirteisyydessä, yksityiskohtien erottelukyvyssä ja äänikuvan koossa. Äänikuva on itseasiassa molemmissa hyvin saman tyylinen pään ympärillä kuuluva kupla, mutta LCD-2:ssa tämä kupla on suurempi. LCD-2:lla eri äänien alku ja loppu kuuluvat huomattavasti terävämmin ja äänet enemmän irrallaan toisistaan, joten yksityiskohtien havainnointi on helpompaa kuin Aeoluksella. LCD-2 on siinä määrin parempi, että se pärjää Aeolukselle myös keskitaajuuksien yksityiskohtaisuudessa siitäkin huolimatta, että samat äänet kuuluvat Audezella selvästi hiljempaa. Myös diskantti kuuluu LCD-2:lla merkittävästi yksityiskohtaisemmin ja ilmavammin kuin Aeoluksella.

LCD-2:n paremmasta teknisestä suoriutumisesta huolimatta Aeolus tuntuu kokonaisvaltaisemmalta ja hiotummalta paketilta taajuusvasteen osalta. Audeze tavoittelee mielestäni LCD-2-malleillaan melko pitkälti samaa, helposti kuunneltavaa lopputulosta yläkeskitaajuuksien ja alemman diskantin jäädessä kuitenkin omaan makuuni liian vaimeiksi ja elottomiksi. Tältä osin Aeoluksen, kuten muidenkin arvostelemieni ZMF-mallien tuunausta voidaan pitää eräänlaisena korjattuna versiona Audezen tuunauksesta.

Aeolus on huomattavasti kevyempi (446 g vs. 582 g) ja mukavampi kuin LCD-2. Asialla ei ole enää nykyään merkitystä, mutta Audezen vanhassa pääpannassa ei ole juuri ollenkaan pehmustetta, vaan se painaa koko ajan ikävästi päälakea. Itseasiassa pelkkä metallipanta tuntuu päätä vasten lähes yhtä mukavalta (lue: epämukavalta) kuin nahkapehmuste.

Kaiken kuvailemani jälkeen LCD-2:n selkeänä etuna Aeolukseen verrattuna on edelleen huomattavasti parempi tekninen suorituskyky ja erityisesti toiston yksityiskohtaisuus, josta ei pääse kunnolla nauttimaan Aeolusta kuunnellessa. Käsittelen LCD-2:sta vielä tarkemmin erillisessä arvostelussa, mutta mainitsen jo tässä vaiheessa sen, että ne ovat mielestäni erottelukyvyltään 1000 euron kuulokkeiksi erinomaiset 7 vuoden iästään huolimatta. Taajuuskorjattuna LCD-2:sta saisi tasapainoisemman ja sitä myötä paremman hankinnan Aeolukseen verrattuna, mutta paneudun taajuuskorjaukseenkin tarkemmin kirjoittaessani LCD-2:sta lisää.

Yhteenveto

ZMF:n erikoisuus ja tietyllä tapaa myös vahvuus kuulokevalmistajana on se, että jokainen kuulokemalli kuulostaa aidosti erilaiselta, eikä valmistaja ole lähtenyt toistamaan samaa kuuloketta uudestaan ja uudestaan – kuulokkeista ei myöskään ole julkaistu Hifimanin ja Audezen tapaan joka vuosi uutta, hieman muutettua versiota. Tämän ansiosta ZMF:n kuulokkeilla onkin melko hyvä jälleenmyyntiarvo, vaikka uutena ostettuna ne ovatkin melko hintavia. Monet ovat valmiita maksamaan enemmän kuulokkeiden erikoisversioista, joissa on käytetty eksoottisemman näköisiä puulaatuja. Täten myöskään kalliimpi erikoisversio ei menetä arvoaan yhtään sen nopeammin kuin halvemmat mallit niin sanotulla peruspuulaadulla.

Valmistajan kuulokkeita arvostetaan selvästi muistakin syistä kuin, että ne olisivat vain kuulokkeet – tämä on mielestäni piristävää nykyisessä kulutusyhteiskunnassa, jossa tavaroilla on käyttöarvon lisäksi vain vähän muuta arvoa.

Vaikka Aeolus onkin tehty Atticuksen kanssa samalla elementillä, kuulokkeet ovat ääneltään tarpeeksi erilaiset, jotta ne voisi omistaa yhtä aikaa. Useimmille edullisemman ZMF-mallin hankintaa harkitsevalle kuulokkeet ovat kuitenkin tietyllä tapaa valintakysymys sen välillä, haluaako pehmeämmät ja tasapainoisemmat Aeolukset vai runsasbassoiset ja hieman hauskemmat Atticukset. Jos päätavoitteina ovat luonnollinen toisto ja läsnä olevat keskitaajuudet rentoon kuunteluun, Aeolus on mielestäni parempi kuin Verite C -malli – yksityiskohtien erottelukyvyssä ja selkeydessä sekä dynamiikassa jäädään toki reippaasti jälkeen Veritestä. Auteur-malli puolestaan kuulostaa Aeolusta neutraalimmalta ja kirkkaammalta eli eräällä tapaa enemmän audiofiilikuulokkeelta.

ZMF:iä on mielestäni edelleen melko vaikeaa verrata suoraan muiden valmistajien kuulokkeisiin, koska tilanne on yleensä aina sama: monet vastaavanhintaiset kuulokkeet voittavat yksityiskohtaisuudessa ja muissa teknisissä osa-alueissa, mutta ZMF-mallit voittavat toiston luonnollisuudessa ja omasta mielestäni kuuntelunautinnossa. Kumpaakaan lähestymistapaa ei voi kutsua subjektiivisista lähtökohdista vääräksi, joten en pysty yleensä julistamaan voittajaa suuntaan tai toiseen. Erilaisista kuulokkeista on ylipäätään vaikeaa valita voittajaa, sikäli kun ne vaan ovat onnistuneita kokonaisuuksia – eri kuulokkeet sopivat eri ihmisille.

Aeolus on suede-pehmusteillaan pitkälti miellyttävin kuuloke, jonka olen koskaan kuullut, joten minun on helppo ymmärtää, miksi niin monet pitävät siitä. Etenkin sopivalla putkivahvistimella musiikin esitystapa on sellainen, että kuunnellessa kaikki elämän murheet unohtuvat, jos sellaisia on ollut. Jos tällaisesta eräällä tapaa lohtua tuovasta esitystavasta pitää ja innostuu enemmän kuin mistään muusta, parempien kuulokkeiden ja kuuntelukokemuksen metsästämisen voisi melkeinpä lopettaa siihen pisteeseen.

Itse en kuitenkaan ole vielä tällaisessa rauhoittumispisteessä tavoitellen pelkästään miellyttävää toistoa. Siksi Aeolus tuntuu monesti liiankin turvalliselta ja kesyltä kokonaisuudelta etenkin, kun se ei ole kovinkaan yksityiskohtainen tai muutoin mielenkiintoinen. Kaiken lisäksi omistan jo valmiiksi hauskemman Atticus-mallin, jolla voin kuunnella suljetun rakenteen ansiosta guilty pleasure -musiikkiani muilta salassa.

ZMF-kuulokkeiden käsittely on Kuulokenurkassa tältä erää ohi, ellen satu saamaan joltakulta lainaan Eikon- tai Verite Open -mallia. Eikonin taajuusvaste vaikuttaa kaikkein erikoisimmalta, joten päädyin tilaamaan tämän vuoden ZMF Novemberista sen sijaan hienomman version Auteur-kuulokkeista.

Plussat ja miinukset:

+ Toiston ja äänenvärin luonnollisuus ja realistisuus
+ Tasapainoinen, lämmin tuunaus, jossa on valittuun tyyliin nähden sopivasti kaikkia taajuusalueita
+ Onnistunut näkemys läsnä olevista keskitaajuuksista
+ Erinomainen käyttömukavuus suede-pehmusteilla (mukavammat kuin muut ZMF-mallit)
+ Laadukas rakenne ja hieno ulkonäkö, vaikka se ei olekaan ZMF:n mittapuulla hienoimmasta päästä
+ Elinikäinen elementtitakuu kuulokkeiden ensimmäiselle omistajalle (varauksin myös muille)

– Uusien kuulokkeiden korkea hinta etenkin, kun se on 100 € enemmän Atticus-malliin verrattuna
– Keskinkertainen yksityiskohtien erottelukyky yli 1000 euron hintaluokassa
– Pieni ja intiimi äänikuva, joka tosin on tietyllä tapaa osa kuulokkeiden viehätystä
– Avoimesta rakenteesta huolimatta toisto ei ole kovinkaan ilmavaa tai avointa
– Ylemmissä keskitaajuuksissa ja ylemmässä diskantissa voisi olla hieman enemmän energiaa, sillä toisto on paikoin turhankin kesyä (voi olla osittain suede-pehmusteiden ominaisuus)
– Kuulokkeet voivat olla edelleen monien makuun liian painavat