Arvostelu: HEDDphone Two

Kirjoittaja: Sword of Damocles

Arvostelun osiot:

Tuotepakkaus ja varustelu
Rakenne ja käyttömukavuus
AMT-elementit
Äänenlaatu
Taajuuskorjaaminen
Vertailut muihin kuulokkeisiin
Yhteenveto

Tietoja:

• Julkaisuvuosi: 2023
• Valmistusmaa: Saksa
• Hinta: 1999 €
• Rakenne: Avoin, over-ear
• Air Motion Transformer (AMT) -elementit Variable Velocity Transformation (VVT) -teknologialla
• Impedanssi: 41 Ohm
• Herkkyys: 89 dB/mW
• Paino: 550 g (ilman kaapelia)
• Liitintyyppi: 2 x 3,5 mm
• 2 kaapelia: molempien pituus 2,2 m / liittimet 6,35 mm ja 4,4 mm
• Lisävarusteet: Kuljetuskotelo, kaksi kaapeliadapteria (3,5 mm ja XLR) ja toiset korvapehmusteet
• Takuu: 5 vuotta

Arvostelukappaleen hankintapa: Saatu lainaan harrastajalta

HEDDphone Two (valmistajan tuotesivu) on päivitetty versio alkuperäisestä HEDDphone:sta, jonka saksalainen HEDD Audio julkaisi vuonna 2020, ja jonka testasimme Kuulokenurkassa vuonna 2021. Ykkösmalli sai kehuja äänenlaadustaan, mutta moitteita suuresta koostaan ja yli 700 gramman painostaan. HEDDphone Two:n pienentyneet mitat ja 25 prosenttia keventynyt paino tekevätkin siitä selvästi käyttökelpoisemman. Hinta puolestaan on noussut maltillisesti 1700 eurosta 2000 euroon.

Kuulokkeissa käytetään edelleen poikkeuksellisia AMT-elementtejä (Air Motion Transformer), joita löytyy perinteisemmin kaiuttimista diskantin toistimina. HEDD Audio on kuitenkin saanut elementit toistamaan kuulokkeissaan koko taajuuskaistan tekemällä haitarimaisista kalvotaitoksista vaihtelevan levyisiä. Ellei Gold Planar:illa ja Monoprice:lla olisi valikoimissaan niin ikään täyskaistaisilla AMT-elementeillä toteutettua kuulokemalleja (GL850 ja Monolith AMT), HEDDphone:t olisivat täysin uniikkeja. Sitä ne ovat toki edelleen kaikkiin varteenotettaviin kilpailijoihinsa nähden, eivätkä halvemmat vaihtoehdot ole saaneet yhtä hyvää vastaanottoa. Otetaankin kuulokkeista selvää kokopitkän arvostelun muodossa. Kiitokseni HEDDphone Two:n testimahdollisuudesta menevät tällä kertaa Kuulokehemmon suuntaan. Käykääpäs vilkaisemassa myös hänen videomuotoisia ajatuksia kuulokkeista.

Tuotepakkaus ja varustelu

Saksalaiset kuulokevalmistajat tykkäävät suurista tuotepakkauksista, joten myös HEDDphone Two saapuu odotusten mukaisesti järeässä laatikossa, joka painaa ilman kuulokkeitakin yli 3 kiloa. Laatikossa on erilliset ulosvedettävät kerrokset kuulokkeille ja kaapeleille, mutta kahvoina toimivat pahvilärpäkkeet hajoavat turhan herkästi. Valmistajan olisikin kannattanut asentaa niiden tilalle esimerkiksi kangaslenkit tai nahkasuikaleet.

Kunhan laatikot on kuitenkin saatu ulos, litteämmästä kerroksesta paljastuu ylimääräisten korvapehmusteiden lisäksi sekä balansoitu (4,4 mm) että balansoimaton (6,35 mm) kaapeli, molemmat pituudeltaan 2,2 metriä. Näille valmistaja tarjoaa lisäksi lyhyet adapterikaapelit, joilla ensimmäinen kaapeleista muuntuu XLR-liittimeksi ja toinen 3,5 millimetrin liittimeksi. Kuulokekuppeihin kaapelit kiinnittyvät tavallisilla 3,5 millimetrin liittimillä, joten vaihtokaapeleitakin olisi tarjolla runsaasti monissa eri hintaluokissa. On kuitenkin ilahduttavaa, että HEDD Audio on laittanut kaapeliasiat jo valmiiksi kuntoon etenkin, kun mukana tulevat vaihtoehdot ovat käytettävyydeltään riittävän kelvollisia ja metalliset liittimetkin vaikuttavat laadukkailta. Kaikkia ohuesta johtimesta tehty punos tai sen lievä jäykkyys ei varmasti miellytä, mutta valtavaa ärsytystäkään kaapelit tuskin aiheuttavat.

HEDDphone Two itse on pakattu suureen ja laadukkaaseen kuljetuskoteloon, jossa se pysyy taatusti suojassa. Kotelo vie paljon tilaa, mutta eipä kyseessä ole muutoinkaan pienikokoinen mobiilikuuloke, jota tulisi kuljetettua usein mukana.

Rakenne ja käyttömukavuus

HEDDphone Two on edeltäjänsä tapaan suurikokoinen kuuloke, mutta valmistaja on onnistunut parantamaan käyttöergonomiaa huomattavasti. Nyt kuulokkeet painavat 720 gramman sijaan enää 550 grammaa, minkä lisäksi pääpantaa voidaan säätää poikkeuksellisen monipuolisesti innovatiivisen remmisysteemin avulla. Alempi remmi säätää kuulokkeiden käyttökorkeutta ja ylempi sangan puristusvoimaa.

Itselleni riittää keskimmäinen korkeusasetus, kun taas puristusta olen höllentänyt parin pykälän verran eli toiseksi pienimmälle asetukselle. Tällöin HEDDphone Two istuu päässäni tasaisesti ja korkeasta painostaan huolimatta kelvollisen mukavasti. Oletuksena keinonahalla päällystetyt korvapehmusteet muodostavat kovan vaahtonsa vuoksi melkoisesti painetta korvien ympärille, joten puristusvoiman säätömahdollisuus on itselleni todella tarpeellinen keksintö. Pidän myös paksusta muistivaahtoa sisältävästä pääpehmusteesta, jonka keskelle on tehty lovi estämään paineentunteen muodostumista päälaelle.

HEDD Audion pääasiallisena suunnittelutavoitteena lieneekin ollut pultata suuret AMT-elementit päähän mahdollisimman mukavasti, koska ensimmäisen HEDDphone-mallin kohdalla se ei vielä täysin onnistunut. Uniikin pantasysteemin varjopuolena HEDDphone Two näyttää tosin päässä huvittavan suurelta, mutta eipä sitä muotituotteeksi ole tarkoitettukaan. Pääpannan kaari on valmistettu kevyestä hiilikuidusta, kun taas sangan haarukat ja liitososat ovat metalliset. Laatikkomaiset kupit ovat puolestaan muovia, joka muuttuu kosketellessa öljyisen näköiseksi. Muovi myös natisee jonkin verran, kun kuppia käännetään pystysuunnassa metallista haarukkaosaa vasten. Leuan liikuttelu kuulokkeet päässä aiheuttaa niin ikään lievää natinaa, joka alentaa hieman laatuvaikutelmaa. Muutoin pidän muovin käyttämistä järkevänä ratkaisuna, koska kuppien suuren koon vuoksi ne painaisivat metallisina liikaa. AMT-elementit ovat takaa avoimet, joten ääntä vuotaa reilusti ulos kuulokkeista metallisen suojaritilän läpi.

Kuppien 3,5 millimetrin liittimet on suunnattu fiksusti eteenpäin, minä ansiosta kaapeli pysyy poikkeuksellisen hyvin pois tieltä esimerkiksi päätä kääntäessä. Liittimissä ei myöskään ole turhia upotuksia tai kotelointeja, jotka hankaloittaisivat vaihtokaapeleiden hankkimista.

Toinen mukava yksityiskohta ovat helposti irtoavat korvapehmusteet, jotka painetaan kiinni elementtien reunuksen ympärille. Kiinnitysmenetelmä ei voita helppoudessa esimerkiksi Meze Audio Empyreanin magneetteja, muttei vaadi minkäänlaista sorminäppäryyttä esimerkiksi ZMF:n kuulokkeiden tapaan. Käyttäjän ei myöskään tarvitse murehtia pienistä ja helposti murtuvista muovihakasista (esim. Hifiman) tai tiukasta liimauksesta (esim. Audeze). HEDD Audio toimittaa vieläpä kuulokkeidensa mukana toiset vaihtopehmusteet, joten lisähankintoja ei tarvitse murehtia kovemmassakaan käytössä moneen vuoteen. Odottaisin pitkäaikaista kestävyyttä myös kuulokkeiden jämäkältä rakenteelta. Tähän suuntaan antaa viitteitä myös valmistajan myöntämä 5 vuoden takuu.

Ilmaa puhkuvat AMT-elementit

Fyysikko Oskar Heil kehitti AMT:n eli Air Motion Transformer:in (kutsutaan myös nimellä Heil AMT) 1960-luvulla vaihtoehdoksi perinteisille dynaamisille elementeille. Ensimmäistä kertaa kaiuttimissa niitä käytettiin vuonna 1972. Vielä tuolloin AMT:t olivat kooltaan melko massiivisia ja olemassa oleva patenttikin sen jonkin aikaa saneli. Seuraavien vuosikymmenten aikana elementtien kokoa päästiin kuitenkin pienentämään, jolloin niistä tuli käyttökelpoisempia.

Yhtenä elementtien jatkokehittämiseen intohimoisesti suhtautuneena henkilönä tunnetaan saksalainen fyysikko Klaus Heinz, joka innostui AMT-teknologiasta toden teolla kuultuaan sen potentiaalin 70-luvulla ja tavattuaan Oskar Heilin vuonna 1985. Nykyiset AMT-elementit pohjautuvatkin enemmän tai vähemmän molempien herrojen työhön. Alkuperäisten Heil AMT ”mötiköiden” yleistymisestä ja valmistuksesta on vastannut ESS (ElectroStatic Sound Systems), kun taas Klaus Heinz on tullut parhaiten tunnetuksi perustettuaan ensin ADAM Audion vuonna 1999 ja sittemmin HEDD Audion vuonna 2015 vauhdittaakseen uusimpia AMT-ideoitaan poikansa Frederik Knopin kanssa. Tästä noin 5 vuotta eteenpäin AMT-teknologia löysi tiensä myös kuulokkeisiin, kun ensimmäinen HEDDphone julkaistiin vuonna 2020. Kannattaa kuitenkin muistaa, että AMT-elementtejä oli kokeiltu kuulokkeissa vähemmän menestyksekkäästi jo useita vuosikymmeniä aikaisemmin.

AMT voidaan mieltää eräänlaiseksi haitariksi tai palkeeksi, koska taitoksia sisältävä kalvo tuottaa ääntä ilmaa puristamalla. Taitellun kalvon sisällä kulkee alumiinijohdin, joka reagoi sen läpi syötettyyn sähkövirtaan ja ympärillä oleviin magneetteihin. Vaikka toimintaperiaate kuulostaakin äkkiseltään tutulta, AMT ei ole juurikaan sukua planaarielementeille tai vapaammin liikkuville nauhaelementeille, joissa sama alumiinisuikale toimii sekä kalvona että johtimena. AMT-kalvon taitokset avautuvat ja sulkeutuvat, mikä kiihdyttää ilmavirran nelinkertaiseksi kalvon omaan liikenopeuteen ja muihin elementtityyppeihin nähden. Tämän mekanismin hyödyt tulevat esiin erityisesti nopeiden transienttien toistamisessa. Suurimmaksi haasteeksi teknologian kohdalla muodostuu sen sijaan nauhaelementtien tapaan matalien taajuuksien toistaminen riittävän laadukkaasti, minkä vuoksi molempia elementtityyppejä onkin perinteisesti hyödynnetty lähinnä diskantteina. HEDD Audio on kuitenkin saanut AMT:n toistamaan kuulokkeissa koko taajuuskaistan tekemällä kalvotaitoksista vaihtelevan kokoisia. Valmistaja kutsuu teknologiaansa nimellä Variable Velocity Transformation (VVT).

Nykyään valtaosa AMT-teknologiasta on vapaasti hyödynnettävissä, koska siihen liittyvät patentit umpeutuivat jo vuonna 2004. AMT-elementtejä löytyykin monista erilaisista kaiuttimista, kuten vaikkapa oman olohuoneeni Wharfedale Evo 4.2:sta. Kuulokkeiden saralla HEDD Audio on edelleen selkeä markkinajohtaja, vaikka sen lisäksi kiinalainen Gold Planar onkin tehnyt yhdet AMT-kuulokkeet omalla nimellään ja toiset OEM-tyylisesti Monopricelle. Näiden lisäksi oBravo käyttää omissa kuulokkeissaan AMT:tä rajatummin pelkän diskantin toistamiseen.

AMT-kalvon ”rutina”:

Yksi HEDDphone Two:n erikoisimmista ilmiöistä on sen elementtien rutina (”driver flex”), kun kuulokkeet laitetaan päähän tai niitä liikutellaan käytön aikana. Tällöin pehmusteiden sisään syntyvä ilmanpaine työntää ohutta AMT-kalvoa ja saa sen rapsahtamaan ikävän kuuloisesti. Jo pelkkä suun avaaminen ja kiinni laittaminen kuulokkeet päässä aiheuttaa rutinaa ja rapinaa. Tästä tietämätön käyttäjä saattaisi säikähtää elementtien menevän rikki, mutta sitä tuskin kuitenkaan tarvitsee normaalissa käytössä pelätä. Sivuääniin kannattaa joka tapauksessa varautua henkisesti, mikäli HEDDphone päätyy ostoslistalle.

Äänenlaatu

Kuulokkeiden taajuusvastemittaukset on tehty IEC711-standardin mukaisella laitteistolla ja KB501X-mallisilla silikonikorvilla. Kuvaajissa käytetään vertailupohjana tieteelliseen tutkimukseen pohjautuvaa Harmanin tavoitekäyrää (vuoden 2018 versio), joka on yleistys siitä, millaisen taajuusvasteen mukainen ääni kuulostaisi suurimman osan mielestä hyvältä ja vastaisi tasapainoisia kaiuttimia hyvin akustoidussa huoneessa. Lisätietoa mittauksista ja niiden tarkkuudesta löytyy Taajuusvastemittaukset-sivulta. HEDDphone Two:n taajuusvaste on myös vertailtavissa muiden mitattujen kuulokkeiden kanssa Squiglink-vertailutyökalun avulla.

Impedanssikäyrä ja vahvistustarve:

Kuulokkeiden impedanssi pyörii omalla laitteistollani mitattuna 39,5–40,5 ohmin välillä, mikä on hyvin lähellä valmistajan ilmoittamaa 41 ohmia. Impedanssikäyrän tasaisuuden myötä taajuusvaste pysyy muuttumattomana, vaikka käytössä olisikin vahvistin hieman korkeammalla lähtöimpedanssilla. Tältä osin AMT-elementit toimivat samalla tavalla kuin useimmat planaarielementit.

HEDDphone Two:n herkkyys on kasvanut hieman ykkösmalliin verrattuna (89 vs. 87 dB/mw), mutta kuulokkeet ovat edelleen jokseenkin epäherkät ja vaativat siten lujempaa äänenvoimakkuutta tavoitellessa kelvollisen vahvistimen. Jo modernit laitteet 100–200 euron hintaluokasta riittävät kuitenkin vahvistusteholtaan useimpien käyttöön hyvin, jos unohdetaan vielä tässä vaiheessa mahdolliset äänenlaadulliset erot vahvistimien välillä.

Taajuusvaste:

HEDD Audiolla on luultavasti ollut pieniä haasteita HEDDphone Two:n tuunaamisessa, koska sen taajuusvasteesta löytyy epätasaisuutta niin keskitaajuuksista kuin diskantistakin. Kevyehkön bassontoiston ja pääosin rauhallisten ylätaajuuksien myötä esitystapa on kuitenkin omaperäisen keskitaajuuspainotteinen, mitä pidän yleisesti ottaen mukavana vaihteluna V-tyylisemmille kuulokkeille, kuten Austrian Audio Composerille ja Meze Audio Empyrean 2:lle. HEDDphone Two ei ole esimerkiksi tyyliltään valtavan kaukana Sennheiser HD 600:sta, mutta yläkeskitaajuudet ja diskantti 4–10 kHz:n välillä toistuvat Sennheiser-mallia rauhallisemmin, eikä äänenväri ole yhtä luonnollinen.

HEDDphone Two:lle on luonteenomaista toistaa vokalisti ja alkuosa soittimien energiasta tavallista lähempänä äänikuvassa. Ajoittain tämä muodostuu myös ongelmaksi, koska etenkin laulu voi kuulostaa aavistuksen kailottavalta, jos kappale on miksattu valmiiksi saman piirteen osalta äärirajoille. Asiaan vaikuttavat HEDDphone:ssa ainakin pienet korostumat alakeskitaajuuksissa ja 1 kHz:n kohdalla. Testaamassani kuulokeparissa myös 3,4 kHz:n ympäristö korostuu enemmän kuin joissakin muissa näkemissäni taajuusvastemittauksissa. Tämäkin voimistaa osaltaan kokemustani siitä, että ääni puskee voimistetusti ja jopa hieman ohueen tyyliin päin näköä. Toisaalta soittimien runko toistuu alakeskitaajuuksilta kumpuavan lämmön ansiosta riittävän tukevasti, jotta kuuntelu on edelleen tyydyttävää.

Huomaan lisäksi kiinnittäväni huomiota 12–15 kHz:n väliltä muodostuvaan sihinään ja säihkeeseen, koska muu osa diskantista jää varsin vaimeaksi ja rauhalliseksi. Alemman ja ylemmän diskantin tasapaino ei olekaan aivan optimaalinen, vaan ääni on erikoisesti yhtä aikaa sekä tummaa että kirkasta. Kaikenlainen epätasaisuus aiheuttaa väkisin vaihtelua lopputulokseen, sillä osa artisteista ja kappaleista kuulostaa hyvältä, kun taas toiset eivät aivan itseltään. Lohdullista on kuitenkin lopulta se, etteivät taajuusvasteen värittymät ole niin suuria, etteikö niihin olisi mahdollista tottua, tai että ne estäisivät minua nauttimasta HEDDphone Two:n vahvuuksista.

AMT-elementit tuottavat ihailtavan eroteltua ja yksityiskohtaista ääntä, vaikka parantamisen varaa sisältävä taajuusvaste taisteleekin koko ajan vastaan. Vaikkei äänikuva olekaan suurimmasta päästä, aistin sen äärimmäisen läpinäkyvänä ja vieläpä siten, että jokaisen instrumentin ympärillä on poikkeuksellisen paljon tyhjää tilaa. Musiikki ei koskaan puuroudu tai sulaudu yhteen, vaan HEDDphone:lla on tapana nostaa pahimmastakin kaaoksesta esiin pieniä nyansseja ja tunnelman muutoksia todella selkeästi. Ei ole väliä, miten hiljaa tai herkästi jokin ääni toistuu, sillä se kuulostaa edelleen omalla tavallaan voimakkaalta ja elävältä.

Tältä osin 2000 euron hinta tuntuu jopa liian pieneltä, mitä moni hämmästeli ilmeisesti myös ensimmäisen HEDDphone-mallin kohdalla. Mieleeni ei tule äkkiseltään alle 3000 euron hintaluokasta kuuloketta, joka mahdollistaisi musiikin sisään kurkistamisen helpommin kuin HEDDphone Two. Toisaalta kuuntelemani musiikki on edelleen samanlaista, joten kuulokkeiden epätasainen taajuusvaste ei tee sille täysin kunniaa. Täten tuotteena HEDDphone-konseptissa riittäisi edelleen kehitettävää, eikä nykyisen mallin pienestä taajuuskorjaamisestakaan olisi haittaa. On sen vahvuuksista kuitenkin mahdollista nauttia helposti sellaisenaankin.

Basso:

HEDD Audio on saanut AMT-elementit toistamaan bassoa 20 hertsiin saakka, mutta loivasti alaspäin laskeva taajuusvaste saa alabasson kuulostamaan tavallaan pieneltä. Olen itseasiassa nähnyt mittaustuloksia, joissa alabasso romahtaa enemmän alaspäin 40 hertsin kohdalla, joten itselläni oleva HEDDphone Two vaikuttaisi toimivan jopa epärealistisen hyvin mittauslaitteessani. Alabasson taajuuskorjaamisesta olisi joka tapauksessa hyötyä, mikäli HEDDphone:lla on tarkoitus kuluttaa paljon elektronista musiikkia.

Ylempi basso 150–300 hertsin välillä toistuu sen sijaan kuulokkeilla yllättävänkin tukevasti ja lämpöisesti, joten esimerkiksi bassorumpu ja bassokitara kuulostavat omaan makuuni erinomaisilta. Tämän lisäksi basson laatu yltää huipputasolle. AMT potkii napakasti kuin dynaaminen elementti, mutta säilyttää voimansa pidempikestoisesti planaarielementtien tapaan. Kuulokkeet pystyvät erottelemaan hiljaisimmatkin bassonuotit selkeästi toisistaan luoden samalla niihin hienovaraista voimaa. Alataajuudet eivät jää koskaan monotoniseksi jumputukseksi, vaan pienet nyanssit nousevat esiin elävän tuntuisesti. Määrältään HEDDphone Two:n basso ei missään nimessä yllä erityisen hauskalle tasolle, mutta dynaamisuutta ja tarkkuutta ei voi kuin ihastella.

Lisähuomiona mainittakoon, että HEDD Audio on omien sanojensa mukaan suunnannut HEDDphone Two:n ammattikäyttöön, joten sen basso on pidetty tarkoituksella pois tärkeämpien taajuusalueiden tieltä. Hiljattain julkaistun HEDDphone Two GT -version tulisi sen sijaan olla ääneltään tukevampi ja hauskempi, joten se olisi mielenkiintoista päästä testaamaan.

Keskitaajuudet:

Kuten mainitsin, HEDDphone Two on melko keskitaajuuspainotteinen kuuloke nostaessaan vokalistin ja soittimien ”alkuvoiman” lähelle kokonaisuudessa. Esitystapa säilyy tällaisena lähes kaikissa tilanteissa, joten äänikuva jää väkisin hieman ahtaan puoleiseksi. Ärsyttävimmillään lopputulos muistuttaa hieman sitä kuin laulaja laulaisi kämmenet asetettuna kupiksi suun eteen. Joku voisi laittaa piirteen kappaleen miksauksen piikkiin, mutta kuulokkeet korostavat sitä vielä lisää.

Useimmiten HEDDphone Two:n tuunauksessa ei kuitenkaan onneksi ole suurempaa epäluonnollisuutta, vaan tietyt asiat vain toistuvat tavallista lähempänä. Toisto on selkeää siihen nähden, miten tummaa diskantti paikoin on, ja kuinka rennoksi yläkeskitaajuudetkin osittain jäävät. Taajuusvasteen epätasaisuus ei myöskään estä kuulokkeita loistamasta soittimien yksityiskohtien esilletuonnissa, vaan tarkkuutta piisaa vaivihkaa lähes loputtomasti ilman, että HEDDphone Two varsinaisesti ilmoittaisi olevansa yksityiskohtainen. Eri soittimet on poikkeuksellisen helppoa erottaa toisistaan, vaikka kuunneltu kappale sisältäisi paljon informaatiota.

Diskantti:

Kuulokkeiden diskanttia leimaa lievä tukkoisuus sekä etualalle nouseva sihinä ja kihinä, joka muistuttaa hieman alkuperäistä Meze Audio Empyreania. Ylin diskantti pääsee korostumaan HEDDphone Two:ssa samaan tapaan hieman epäluonnollisena, koska muu osa ylätaajuuksista toistuu tavallista rauhallisemmin. Ilmavuus auttaa kuitenkin lieventämään yleistä tummuutta, joten en koekaan diskanttia varsinaisesti puutteelliseksi, vaan totun siihen melko helposti. Vajaaksi jäävä kirkkaus paljastuu oikeastaan vain äänikuvasta, jossa äänet eivät avaudu soimaan vaivattomasti ympäröivään tilaan, vaan haipuvat tavallista nopeammin pois alkunsa jälkeen.

Positiivisena puolena HEDDphone Two:n kuuntelu on helppoa esimerkiksi moniin diskanttia korostaviin Hifimaneihin verrattuna. Toiston yksityiskohtaisuuttakaan ylätaajuuksien epätasaisuus ei juurikaan heikennä, enkä myöskään koe joidenkin raportoimaa sibilanssia mainitsemisenarvoisena piirteenä, vaikka toisinaan tietyissä äänissä onkin aavistuksen pistävä sävy. Ferrum Audio OOR:in tapaista diskanttia sulavasti toistavaa vahvistinta käyttäessä tätä tapahtuu kuitenkin vain hyvin harvoin.

Äänikuva:

Etualalla kuuluvien keskitaajuuksien ja tummahkon diskantin vaikutuksesta HEDDphone Two:n äänikuva ei tunnu erityisen suurelta tai avoimelta, vaikka äänet voivatkin sijoittua kauas sivuttaissuunnassa. Syvyysvaikutelma eteenpäin jää omaan makuuni keskinkertaiseksi osan äänestä toistuessa aina lähestulkoon ”naamalla”. Perinteisen tilavaikutelman sijaan koen olevani musiikin sisällä havainnoimassa sitä. Mielenkiintoisesti Cayin HA-3A-putkivahvistimella kuunnellessa aistin kuitenkin äänikuvassa enemmän syvyyttä. Silti suurin ääntä avartava vaikutus saavutettaisiin taajuuskorjaamalla keskitaajuuksia ja diskanttia.

Suurin huomioni kuulokkeissa kiinnittyy äänikuvan koon sijaan esitystavan tarkkuuteen. Vokalistin ympärille ”kurkistaessa” käy ilmi, miten paljon tyhjää tilaa HEDDphone Two loihtii jokaisen instrumentin ympärille, ja kuinka selkeästi se rajaa ne omiin sijainteihinsa. Tämän osalta on hyvin vaikeaa jäädä kaipaamaan enää minkäänlaista parannusta etenkään, jos taajuusvasteen suurimmat erikoisuudet on vielä korjattu kuntoon.

Lisää yksityiskohtaisuudesta ja dynamiikasta:

Koska HEDDphone Two:n yksityiskohtaisuutta ei ole terävöitetty kirkkaan tuunauksen avulla, se onnistuu olemaan yksityiskohtainen jopa hieman salaa. Vasta äänen sisään sukeltaminen paljastaa, miten vaivatonta sieltä on poimia pieniä nyansseja. Musiikkiin voitaisiin luultavasti lisätä lähes loputtomasti uusia efektejä ja kerroksia, ja HEDDphone Two kykenisi edelleen erottelemaan niiden lisäksi myös kaikki aiemmat äänet. Kuulokkeet eivät luonnollisesti lisää musiikkiin uutta informaatiota, mutta esittävät pienet vivahteet vaikuttavan selkeästi. Mikään ei koskaan sekoitu tai sulaudu yhteen, joten olen pystynyt ottamaan tavallista paremmin selkoa esimerkiksi musiikin taustalle miksatuista tehosteäänistä, jotka monilla muilla kuulokkeilla toistuvat utuisemmin. Tältä osin voisin suositella HEDDphonea studiokäyttöön.

Kuulokkeet loistavat sekä pienten että hiljaa toistuvien yksityiskohtien esittämisessä ja rajaamisessa. Näitä ei kuitenkaan puristeta toistumaan voimistetusti, vaan ne pomppaavat tavallista dynaamisemmin esiin muun äänen seasta. Jokainen ääni alkaa todella täsmällisesti, mikä saa toiston kuulostamaan nopealta ja elävältä. Tämän ansiosta HEDDphone Two on koko ajan mielenkiintoista kuunneltavaa. Esimerkiksi kaikenlaiset kitaroiden näppäilyt ja rumpujen iskut toistuvat todella välittömästi ikään kuin ampuen kohti kuuntelijaa. Pikkutarkkuutta ja dynaamisuutta arvostaessa pystyn unohtamaan taajuusvasteen heikkoudet suhteellisen helposti, mutta normaalimmalla taajuusvasteella kokemus on vieläkin vaikuttavampi. Tällöin puhutaan niin hyvistä kuulokkeista, että valmistaja voisi helposti tuplata myyntihintansa. Tämän vuoksi suosittelenkin ehdottomasti kokeilemaan HEDDphone Two:n taajuuskorjaamista.

Laitteiston vaikutus ääneen

Kuulokkeiden lainaaminen niitä pidemmäksi aikaa omimatta ei yleensä mahdollista kovinkaan kattavaa laitetestailua, mutta olen kuitenkin muodostanut mielipiteeni siitä, millaisilla laitteilla pidän HEDDphone Two:sta eniten. Keskitaajuuksiltaan räväkämmät vahvistimet, kuten Cayin iHA-6 tuovat kuulokkeiden taajuusvasteen ongelmakohdat selkeämmin esiin kuin Ferrum Audio OOR:in tapainen, sävyltään sulavampi, laite. Niin ikään Cayin HA-3A-putkivahvistin tuo kuulokkeiden ääneen kaipaamaani orgaanisuutta painaen samalla keskitaajuuksien hyökkäävyyttä ja ylädiskantin kihinää taka-alalle vahvempien osa-alueiden tieltä. Kolmantena vaihtoehtona olen pitänyt myös Aune Audion S17 Pro:sta, joka on eräänlainen välimuoto OOR:ista ja HA-3A:sta etenkin äänikuvan esitystavan osalta. Putket vaikuttaisivat lopulta parantavan äänikuvan syvyysvaikutelmaa kaikkein eniten, joten olenkin pitänyt HEDDphone Two:ta kaikkein vaikuttavimpana juuri HA-3A:lla. DAC:ina on toiminut kaikille vahvistimilleni neutraali SMSL VMV D1SE.

Kuulokkeet eivät toisaalta ole valtavan nirsot vahvistustehon osalta, joten esimerkiksi Qudelix 5K jaksaa toistaa niitä balansoidun liitäntänsä kautta jopa taajuuskorjauksia tehdessä (pre gain -6 dB). Tätä tulikin kokeiltua lopputuloksen ollessa niin hyvä, etten usko Qudelixin toimivan kuulokkeille suurempana rajoitteena omalla 75–80 desibelin kuunteluvoimakkuudellani. Älyttömän lujaa HEDDphonea ei kuitenkaan saisi laitteella soimaan ja akkukin kuluu loppuun nopeasti. HEDD Audio itse suosittelee kuulokkeilleen vähintään 200 milliwattia antotehoa, mutta itse suuntaisin katseeni varmuuden vuoksi sellaisiin laitteisiin, joista irtoaa 32 ohmin (ilmoitettu usein spekseissä toisin kuin 40 ohmia) kuormalle 500–1000 milliwattia tai enemmän.

Taajuuskorjaaminen

En yleensä miellä hintavien kuulokkeiden taajuuskorjaamista erityisen perustelluksi, koska osa niiden hinnasta ja houkuttelevuudesta perustuu nimenomaan valmistajan vaivannäköön ja näkemykseen laadukkaasta äänentoistosta. Jos tämä ei täsmää omien mieltymysten kanssa (huom. osa valmistajista ei osaa tehdä hyviä kuulokkeita, eikä korkea hinta korreloi suoraan äänenlaadun kanssa) tai jos kuulokkeista on jo lähtökohtaisesti tarkoitus muokata täysin erilaiset, taajuuskorjattavaksi kelpaisi paremmin jokin edullisempi tuote.

HEDDphone Two kyvykkäine AMT-elementteineen on kuitenkin eräänlainen poikkeus, koska sitä ei tavallaan olla taajuuskorjaamassa 2000 euron arvoiseksi, vaan se saadaan vastaamaan itseään selvästi kalliimpia kuulokemalleja. Vaikka oletustuunaus toimiikin varsin hyvin sellaisenaan, jokaisen tulisi kuulla, mihin kuulokkeet parhaimmillaan pystyvät. Vahvuuksiksi kokemani asiat eivät vaikuttaisi riippuvan tietynlaisesta taajuusvasteesta, vaan HEDDphone Two paranee entisestään luonnollisemmaksi säädettynä. Tämä vaatii kaiken lisäksi vain suhteellisen pieniä muutoksia.

Testaamalleni HEDDphone Two:lle sopivat asetukset:

Muutosten jälkeen bassontoisto saa lisää syvyyttä ja äänikuva enemmän avoimuutta ja realistisuutta. Keskitaajuudetkaan eivät enää puske liian lähelle, vaan asettuvat odottamalleni paikalle äänikuvassa. Muutokset yhdessä tekevät äänestä luonnollisempaa ilman, että kokisin minkään osa-alueen heikentyvän. Studiokäyttöä en toki tässä yhteydessä pysty kommentoimaan, koska tarpeet voivat olla hyvin erilaiset.

Vastaavaa selkeyttä ja erottelukykyä ei ole omien kokemusteni mukaan mahdollista saavuttaa peruskuulokkeilla, vaikka niihin säädettäisiin tyyliltään vastaava taajuusvaste (identtiseen lopputulokseen mahdotonta päästä). Jotakin kertoo ylipäätään se, että HEDDphone Two onnistuu olemaan äärimmäisen tarkka, vaikka sen diskantti jätettäisiin edelleen melko rauhalliseksi Harmanin tavoitekäyrään nähden.

Vertailua muihin kuulokkeisiin

HEDDphone Two vs. ZMF Atrium

Hinnat: 2000 € vs. 2800–3500 € (riippuu valitusta puulaadusta ja ulkonäöstä)

Ensimmäisen vertailuni teemana on uusi vs. vanha, sillä HEDDphonen täyskaistaiset AMT-elementit ovat teknisestä näkökulmasta uusinta uutta, kun taas ZMF Atriumista löytyvät dynaamiset bioselluloosa-elementit 300 ohmisina edustavat ikään kuin menneitä analogisia aikoja. Sama asetelma näkyy hauskasti myös kaksikon ulkonäössä, koska Atrium huokuu kirsikkapuukuppeineen ja ruosteisine ritilöineen tarkoituksella vanhanaikaisuutta, kun taas HEDDphone Two näyttää selkeämpien linjojensa ja hiilikuitupantansa myötä modernimmalta. Yhteistä molemmille on käsityönä tapahtuvan valmistuksen lisäksi suuri koko ja korkea paino. Käyttömukavuuteen on kuitenkin panostettu yhtäläisesti, joten se ei erota kaksikkoa juurikaan toisistaan lukuun ottamatta sitä, että ZMF:n korvapehmusteet tuntuvat selvästi pehmeämmiltä ja miellyttävämmiltä. Äänenlaadun kohdalla palaamme sen sijaan jälleen uusi vs. vanha -asetelmaan.

Kuulokkeiden taajuusvasteet:

ZMF Atrium kuulostaa kaksikosta täyteläisemmältä ja lämpimämmältä, koska se omaa samaan tapaan rauhallisen diskantin, mutta kauttaaltaan enemmän bassoa. Kuulokkeiden muhkeat ja potkivat alataajuudet lisäävät ääneen hauskuutta ja suuruuden tuntua, jota jää puuttumaan HEDDphone Two:sta. AMT-elementeillä lineaarisemmin toteutettu basso on puolestaan selkeämpää ja yksityiskohtaisempaa. Tällainen basso ei myöskään vaikuta juurikaan keskitaajuuksien esitystapaan verrattuna siihen, miten Atriumin lämpö leviää ikään kuin toiston sekaan. Itse koen kuitenkin täyteläisen rennon esitystavan miellyttäväksi etenkin, kun se ei heikennä liiaksi äänen yleistä selkeyttä. Vertailutilanne kyllä paljastaa nopeasti HEDDphone Two:n ääneltään tarkemmaksi ja läpinäkyvämmäksi, mutta samat yksityiskohdat kuulee myös Atriumilla, vaikkei se erottelekaan niitä läheskään yhtä pikkutarkasti.

Atriumin keskitaajuudet on tuunattu energiatasoltaan HEDDphone:a luonnollisemmiksi 500–3000 hertsin välillä, eivätkä ne työnny yhtä etualalle äänikuvassa. HEDDphone Two toistaa vokalistin ja monet soittimet huomiota herättävän lähellä, kun taas Atrium siirtää niitä kauemmas menettämättä tunneyhteyttä. Kuulokkeiden äänikuvassa on lisäksi enemmän syvyyttä, eikä vasen-oikea-suuntainen erottelukaan kalpene HEDDphone Two:n rinnalla. Kokonaisuutena Atriumin äänikuva toimiikin mielestäni paremmin, koska se ei yritä puristaa musiikkia yhteen muottiin eli aina lähelle. Toisaalta pidän yhtäläisesti myös HEDDphone Two:n keskitaajuuksien särmikkyydestä, koska Atrium ei koskaan päästä täysin irti pehmeydestään. Kaksikon kohdalla täytyykin valita lähellä toistuvan terävämmän äänen ja etäämmällä toistuvan täyteläisen rennon äänen väliltä.

Diskantti molemmissa kuulokkeissa on pääosin rauhallista, mutta ylimpien taajuuksien ilmavuus keventää lopputulosta. HEDDphone Two:ssa diskantin epätasaisuus herättää jonkin verran huomiota toisin kuin Atriumissa, jonka diskantin koen raikkaammaksi ja sopusuhtaisemmaksi. Osa tästä voi selittyä voimakkaammin toistuvalla 5–6 kHz:n välillä, joka näyttää itseasiassa taajuusvastemittauksissa varsin uhkaavalta. Todellisuudessa en kuitenkaan osaisi nimetä tätä taajuusaluetta suuremmin korostuneeksi, joten ihmisen korvilla se jäänee mittauslaitteistoa rauhallisemmaksi. Atriumin diskantti ei muutoinkaan mittaudu omalla laitteistollani täysin oikein, vaan sen määrää on arvioitava kuulokkeita kuuntelemalla. Tämä ei kuitenkaan haittaa, koska tekisin niin joka tapauksessa.

ZMF-malli on mielestäni lopulta kaksikosta valmiimpi tuote, koska sen musikaalinen ääni tuntuu niin tarkkaan harkitulta, että kuulokkeille muodostuu tavallaan oma sielu, osuipa lopputulos kuuntelijan mieltymyksiin tai ei. HEDDphone Two puolestaan tuntuu tekniseltä taidonnäytteeltä, joka tarjoaa erotellumpaa yksityiskohtaisuutta ja tarkkuutta, mutta hieman epätasaisemmalla ja hankalammin samaistuttavalla otteella. Minun on vaikeaa nähdä, etteikö HEDD Audio haluaisi vielä hieman hienosäätää taajuustasapainoa. Kuulokkeista toiseen vaihtaessa voisin kuitenkin lopulta jämähtää helposti kuuntelemaan kumpaa tahansa, koska ne tarjoavat eri vahvuuksia toisiinsa nähden. HEDDphone Two:n etuna on 1/3 edullisempi hinta. Siitä saataisiin myös taajuuskorjaamalla Atriumia vaikuttavampi kuuloke. Atrium tuntuu kuitenkin tuotteena erityisemmältä, joten sen miellyttävästä ja eräällä tapaa analogisesta äänestä maksaminen ei tunnu tosiharrastajan näkökulmasta minkäänlaiselta vääryydeltä. Sen ääntä voitaisiin lisäksi muokata korvapehmusteita vaihtamalla.

HEDDphone Two vs. Modhouse Tungsten (Single sided)

Hinnat: 2000 € vs. 1800–2100 € (riippuu ulkonäöllisistä kustomoinneista)

Toisessa vertailussani otamme selvää, pystyykö saman hintainen DIY-planaarikuuloke, Modhouse Audio Tungsten (Single sided), haastamaan HEDDphone Two:ta ja sen AMT-elementtejä. Tungsten ei ole aivan tavallinen planaarikuuloke siinä mielessä, että se vaatii korkean impedanssinsa (135 ohm) ja matalan herkkyytensä (76 dB/mW) vuoksi erittäin tehokkaan vahvistimen. Siitä on myös pyritty tekemään alkuperäisen Hifiman HE-6:n tapaan dynaamisen kuuloinen käyttämällä kalvon johtimina kultaa.

HEDDphone Two on kaksikosta sekä helppokäyttöisempi että selvästi helpommin hankittavissa, sillä Tungstenin valmistumista täytyy tällä hetkellä odottaa tilaushetken jälkeen 6–8 kuukautta. Kuulokkeita kyllä myydään, mutta niitä ei tavallaan ole olemassa. Modhouse Audion kannattaisikin palkata pian lisätyövoimaa.

Kuulokkeena Tungstenin yksipuolisilla magneeteilla toteutettu versio painaa hieman vähemmän kuin HEDDphone Two. Käyttömukavuudessa ei ole kummankaan kohdalla suurempaa huomautettavaa, mutta rakenteen osalta suosin HEDDphonea, koska sitä ei ole tehty Tungstenin tapaan 3D-tulostamalla karkeasta materiaalista. Vaikka AMT-kalvojen rutina ilmanpaineen vaikutuksesta kuulostaakin hieman ärsyttävältä, Tungstenilla on omat omituisuutensa. Sen äänenvoimakkuus alkaa pumpata ylös-alas, kun ilmanpaine vaihtelee korvapehmusteiden sisällä. Tämän vuoksi kuulokkeita ei voi liikutella yhtään kuuntelun aikana, eikä myöskään puhuminen tai syöminen tule kyseeseen. Jos asia tuntuu merkitykselliseltä, suosittelisin hankkimaan kaksipuoleisilla magneeteilla toteutetun Tungstenin, jonka ei ole raportoitu kärsivän samasta ilmiöstä. Toisaalta pienten korokkeiden asettaminen korvapehmusteiden alle vaikuttaisi vähentävän ilmanpaineen vaihtelua.

Kuulokkeiden taajuusvasteet:

Tungsten on kaksikosta avoimemman ja avaramman kuuloinen kirkkaan diskanttinsa ja rauhallisemmin toistuvan 1–2 kHz:n taajuusalueensa myötä. Tässä vertailussa HEDDphone Two kuulostaa melko tummalta ja äänikuvaltaan rajoittuneelta. Tungstenilla ääni avautuu soimaan ilmavammin ympäröivään tilaan, mutta vokalisti jää luultavasti aavistuksen etäiseksi niiden mielestä, jotka pitävät HEDDphone:n tyylisestä intiimiydestä. Myös monien soittimien alkupään yksityiskohdat toistuvat Tungstenilla HEDDphone:een verrattuna hieman pehmennetysti, mitä kuulokkeet paikkaavat kuitenkin ylätaajuuksien energisyydellään. Tältä osin Tungsten muistuttaa jonkin verran Hifimaneja sillä erotuksella, ettei sen alempi diskantti toistu yhtä terävästi. Suurimpana heikkoutena pidän kuitenkin korostunutta 10–15 kHz:n taajuusaluetta, joka lyö valitettavasti välillä yli.

Jos biisi sisältää esimerkiksi kirkkaaksi miksatut rumpulautaset, niiden sihinä ja säihke puskee Tungstenilla herkästi etualalle häiriten muihin soittimiin keskittymistä. Asiaan tottuu ja tietynlainen intensiivisyys on myös hauska piirre, mutta äänensävy muuttuu välillä turhankin metalliseksi. HEDDphone Two:n diskantti on rennompaa kuunneltavaa, eikä ylätaajuuksien maltillisempi määrä tee lopulta kuulokkeista myöskään vähemmän yksityiskohtaista Tungsteniin nähden. Pikemminkin Tungstenin ajoittainen ylisäihkyvyys sulauttaa pienempiä nyansseja yhteen, joten kirkkaat äänet erottuvat huonommin toisistaan. HEDDphone Two:lla vastaavien yksityiskohtien erottaminen on sen sijaan helpompaa, eikä diskantti vie koskaan liikaa huomiota myöskään keskitaajuuksilta.

Kokonaisuutena HEDDphone Two onnistuukin rajaamaan ääniä tarkemmin erilleen toisistaan ja sillä on hieman helpompaa analysoida musiikin sisältämää informaatiota. Intiimimpi äänikuva ja terävyys 1–2 kHz:n välillä tukevat tätä. Esimerkiksi nopeatahtisessa rummutuksessa yksittäiset iskut toistuvat selkeämmin ja räjähtävämmin kuin Tungstenilla. Toisaalta Tungstenia kuunnellessa on enemmän aikaa seurata äänikuvassa tapahtuvia asioita ja tilaan liittyvät vivahteet toistuvat realistisemmin. HEDDphone Two:n diskantin tummuus osoittaa tässä kohtaa heikkoutensa. Päällimmäisenä kaksikosta jää mieleen, että ne painottavat toistossaan eri taajuusalueita ja asioita, minkä huomaan helpommin kuin eron äänen selkeydessä tai yksityiskohtaisuudessa.

Bassontoistosta en vielä maininnut mitään, mutta se on Tungstenissa tukevampaa. Se luo enemmän äänenpainetta alabassoa sisältävään musiikkiin ja tuntuu koko ajan hieman fyysisemmältä. HEDDphone Two kuitenkin kuulostaa voimakkaammalta ylempiä bassotaajuuksia sisältävässä musiikissa, koska esimerkiksi bassorumpu jysähtää dynaamisemmin ja bassokitara synnyttää hauskaa läpsyttelyä. Tungsten toistaa samat soittimet painavammin, mutta pienemmät nyanssit eivät erotu yhtä selkeästi. Ero voi kuitenkin selittyä puhtaasti tuunauksella, koska molemmissa on lopulta todella laadukas ja dynaaminen basso.

Kuulokkeiden paremmuus riippuu nähdäkseni siitä, etsiikö joku lähellä toistuvaa tummempaa ääntä painottaen keskitaajuuksien yksityiskohtaisuutta, vai avarampaa ääntä tuhdimmalla bassolla ja kirkkaalla diskantilla. Kumpikin voitaisiin luokitella suhteellisen neutraaliksi, mutta ne kiinnittävät kuitenkin huomiota pieniin värittymiinsä. Vaikka molemmat tekevät itseeni vaikutuksen, HEDDphone Two:n tarkkuus jää lopulta kirkkaammin mieleeni. Tungstenin tapaisia kuulokkeita olen kuullut ennenkin, joten se ei tunnu yhtä uniikilta. Silti sen tuunaus on mielestäni onnistuneempi, joten molemmat kuulokkeet omistaessani makuni saattaisi vaihdella fiiliksen mukaan.

Yhteenveto

HEDDphone Two:n taajuusvasteen muutamat heikkoudet pääsivät alussa hieman säikäyttämään, joten en ollut aivan varma, mitä tuleman pitää. Pian huomasin kuitenkin kuulokkeiden vahvuudet, minkä jälkeen en ole enää juurikaan häiriintynyt lievästä epäluonnollisuudesta. Eri hintaluokista löytyy tasapainoisemmin tuunattuja kuulokemalleja, mutta niiden on vaikeaa päihittää HEDDphonea yksityiskohtien ja pienten vivahteiden selkeässä esilletuonnissa. Taajuuskorjattuna kuulokkeet haastavatkin jo selvästi kalliimpia kilpailijoitaan. Rakennekin on nyt ensimmäistä HEDDphone-mallia kunnollisempi ja mukavampi, joten käyttäjä voi keskittyä enemmän kuulokkeiden kuunteluun kuin niiden läsnäolon tiedostamiseen.

AMT-elementit tekevät HEDDphone Two:sta todella mielenkiintoisen ja hyvin poikkeuksellisen tuotteen teknologisesta näkökulmasta. Täten sen olemassa olo ja siinä sivussa myös korkea hinta ovat mielestäni helpommin ymmärrettävissä moniin muihin toisiaan muistuttaviin kuulokemalleihin verrattuna. HEDD Audiota täytyy arvostaa AMT-elementtien kehittämisestä kuulokekäyttöön samaan tapaan kuin Raal Requisite:a nauhaelementeistään. Molempien valmistajien kuulokkeet tarjoavat uniikin kuuntelukokemuksen. Vaikka HEDDphone Two onkin kehitetty ensisijaisesti ammattikäyttöön, näkisin sen sopivan yhtä hyvin myös harrastajille.

Kuulokenurkan kunniaseinällä tulee pian ahdasta ylemmissä hintaluokissa, mutta nostan siitä huolimatta HEDDphone Two:n sinne. Se tarjoaa esimerkiksi Austrian Audio Composer:ia ja Meze Empyrean 2:ta selkeämmin juuri sitä, mitä kalliilta kuulokkeilta usein haetaan edullisempiin vaihtoehtoihin nähden. HEDDphone Two maksaa kaiken lisäksi useita kilpailijoitaan vähemmän.

Plussat ja miinukset:

+ Tarjoaa huippuluokan erottelukykyä ja tarkkuutta
+ Toistaa pienet yksityiskohdat dynaamisesti
+ Taajuuskorjattavissa kilpailemaan selvästi kalliimpien kuulokemallien kanssa
+ Mielenkiintoiset AMT-elementit
+ Monipuolisesti säädettävissä olevissa pääpanta
+ Käyttömukavuudeltaan selvä parannus ensimmäiseen HEDDphone-malliin nähden
+ Kattava varustelu
+ 5 vuoden takuu

+/- Basso on erittäin laadukasta, mutta sitä saisi olla hieman enemmän
-/+ Vaatii keskimääräistä tehokkaamman vahvistimen, mutta AMT-elementit toimivat ylipäätään tavallisilla laitteilla toisin kuin nauhaelementit
-/+ Hinta lienee monille korkea, mutta itse pidän sitä varsin kohtuullisena moniin kilpailijoihin nähden

– Keskitaajuuksien ajoittainen ohuus ja kailottavuus
– Diskantin epätasapaino
– Äänikuvan suppea syvyysvaikutelma
– Korkea paino ja suuri koko
– Elementtien kalvot rutisevat herkästi ilmanpaineen vaikutuksesta