Arvostelu: iBasso SR2

Kirjoittaja: Roderick

Tietoja:

• Julkaisuvuosi: 2020
• Hinta: 500 €
• Rakenne: Avoin
• Dynaaminen elementti: 50 mm bio-cellulose silikoniripustuksella
• Impedanssi: 24 ohm
• Herkkyys: 108 dB/mW
• Paino: 395 g
• Liitintyyppi: 2 x 3,5 mm
• Kaapeli: 1,8 metrinen kaapeli 3,5 mm:n liittimellä + 6,35 mm:n adapteri
• Lisävarusteet: Kovakuorinen kuljetuskotelo ja toiset korvapehmusteet

Arvostelukappaleen hankintatapa: Itse ostettu tuote

Kiinalainen iBasso on parhaiten tunnettu kannettavista musiikkisoittimistaan ja in-ear-kuulokkeistaan. Vuonna 2020 julkaistu 500 euron hintainen SR2 onkin vasta valmistajan toinen täysikokoinen kuulokejulkaisu. Aiempaa vuonna 2018 julkaistua SR1-mallia valmistettiin vain rajattu 500 kappaleen tuotantoerä, mutta SR2-mallia pitäisi olla saatavilla pysyvämmin. Vaikka SR2 ei vielä olekaan kovin tunnettu kuulokemalli, sillä on kuitenkin pieni, mutta sitäkin innokkaampi fanikunta, jonka mielestä kuulokkeet pystyvät kilpailemaan tasaväkisesti jopa tuhansia euroja maksavien kuulokkeiden kanssa.

Rakenne ja mukavuus

Kuulokkeiden pakkaus on tavanomainen pahvilaatikko, mutta sen sisällä tulee laadukkaan tuntuinen kovakuorinen kuljetuskotelo ja toiset erilaiset korvapehmusteet. SR2:n hintaluokassa varustelu on yleensä niukkaa, joten sen osalta iBasso yltää jo pelkällä laadukkaalla kotelolla ja vaihtopehmusteilla hintaluokkansa parhaimmistoon.

Ensisilmäyksellä iBasso SR2 ei ole mitenkään erityisen säväyttävä. Pienen hypistelyn jälkeen huomio kiinnittyy kuitenkin siihen, miten sulavasti kaikki osat liikkuvat – mikään ei natise tai tunnu heikkolaatuiselta. Kuulokkeissa on juuri sen verran muotoilua, että kokonaisuus vaikuttaa harkitulta.

Vaikka SR2:n design onkin pelkistetty, materiaalivalinnoissa ei ole säästelty. Kuulokkeiden kupit ovat alumiinia ja sankaosat terästä, minkä lisäksi pehmusteiden keinonahka tuntuu laadukkaalta. Myös kuulokkeiden pääpanta ja kaapeli ovat poikkeuksellisen hienoja.

Pääpanta on aitoa nahkaa ja se on erittäin leveä, joten paino jakautuu päälaella mukavasti. Kahdesta osasta tehdyn rakenteen yläpuoli on näyttävämpää nahkaa ja alapuoli pehmeämpää samettimaista nahkaa. Pääpannan tikkausjälki on ensiluokkaista.

Pääpannan korkeutta säädetään portaattomasti liikuttamalla sitä teräskaarta pitkin. Tällainen mekanismi on tuttu muun muassa Dan Clark Audion kuulokkeista, joissa se toimii hyvin. SR2:ssa on kuitenkin suunnitteluvirhe sen osalta, ettei pääpanta tarraa tarpeeksi tiukasti kiinni metallikaaresta, vaan se nousee käytössä itsestään ylöspäin – samalla kuulokkeet valuvat päässä alaspäin. Vika voidaan onneksi korjata helposti irrottamalla pääpannan yläpuolelle ruuveilla kiinnitetyt stopparit, jonka jälkeen ne voidaan asentaa takaisin halutulle korkeudelle. Nämä stopparit ovat itseasiassa kuulokkeiden ainoat näkyvillä olevat osat, jotka on valmistettu muovista.

Kuulokkeiden kuppeja kiinni pitävät sangat kääntyvät sulavan tuntuisesti, eivätkä ole liikkuvasta kohdastaan ollenkaan löysät. Tuntuma muistuttaa hieman laadukkaan potentiometrin kääntämistä. Rakenne on tehty kokonaan metallista, eikä siinä vaikuttaisi olevan ilmeisiä heikkouksia.

SR2:n mukana tuleva kuparin ja hopean seoksesta valmistettu kaapeli on hienoin vakiokaapeli, jonka olen koskaan nähnyt. Se muistuttaa olemukseltaan hieman Audezen kaapeleita, jotka ovat kuitenkin hienosta ulkonäöstään huolimatta jäykemmän ja arkisemman tuntuisia. iBasso SR2:n punottu kaapeli on kevyt ja joustava, ja se laskostuu vaivattomasti. Se on myös täysin äänetön osuessaan vaatteisiin. Kaapeli kiinnittyy kuulokkeisiin tavanomaisilla ja hieman tylsillä 3,5 mm:n liittimillä, mutta liitinvalinta on käytettävyyden kannalta hyvä.

Erinomaisen kaapelikokonaisuuden kruunaavat sen vahvistimeen kiinnittyvä 3,5 mm:n liitin ja 6,35 mm:n adapteri, jotka on muotoiltu varta vasten kyseiseen kaapeliin tyyliltään sopiviksi. Tämä on sinällään pieni yksityiskohta, mutta itseäni häiritsee hieman se, että joidenkin tuhansia euroa maksavien kuulokkeiden kaapeleissa on samanlaiset liittimet, joita näkee lähes jokaisessa edullisessa kuulokemallissa. Sennheiser, Audio Technica ja Denon ovat harvoja valmistajia, jotka jaksavat panostaa hintavammissa kuulokkeissaan myös liittimien ulkonäköön.

Kuulokkeiden mukana toimitetaan kahdet korvapehmusteet, joiden ainoa ero vaikuttaisi olevan reikien koko rei’itetyssä keinonahassa. Molemmat pehmusteet ovat todella pehmeät ja niissä on hyvin tilaa korville. Pehmusteet myös sulkevat korvat tiiviisti sisäänsä, mikä on tärkeää etenkin bassontoiston kannalta.

Laadukkaat aidosta nahasta tehdyt pehmusteet olisivat sopineet paremmin yhteen kuulokkeiden hienon pääpannan kanssa, mutta pehmusteiden laadussa ei ole valittamista. Pehmusteet kiinnittyvät kuulokkeiden kupeissa oleviin rakoihin, joten niiden vaihtaminen on helppoa, eikä siihen tarvita muutamien muiden kuulokevalmistajien tapaan mitään erillisiä adapterirenkaita tai liimaa. SR2 mahdollistaa myös muiden valmistajien pehmusteiden käyttämisen.

Koska pehmusteet ovat mukavat ja kuulokkeiden puristusvoima juuri sopiva, SR2 on käyttömukavuudeltaan erinomainen. Leveä pääpanta jakaa painon tasaisesti, eivätkä kuulokkeet ole kovin painavatkaan. Vaikken voikaan asiaa näin talvella varmistaa, voisin silti veikata kuulokkeiden olevan kuumalla ilmalla hieman hiostavat, koska pehmusteet sulkeutuvat korvien ympärille melko ilmatiivisti ja leveä pääpanta on umpinaista nahkaa.

Pääpannan säätömekanismin löystymistä lukuun ottamatta rakenteesta tai mukavuudesta on kuitenkin vaikeaa keksiä mitään pahaa sanottavaa. Hiljattain arvostelemani Cleer Next:n tavoin iBasso SR2 on osoitus siitä, että myös Kiinassa osataan valmistaa rakenteeltaan laadukkaita kuulokkeita.

Äänenlaatu

Kuulokkeiden ääntä muuttavat tekijät:

SR2:n ääntä on arvioitava molempia pehmusteita käyttäen, sillä ne vaikuttavat merkittävästi kuulokkeiden ääneen. Pehmusteiden vaihdolla voidaan monesti saada ääneen isojakin muutoksia, mutta useimpien kuulokkeiden kohdalla kyse on lähinnä äänen hienosäädöstä. SR2:n tapauksessa erot pehmusteiden välillä ovat kuitenkin niin valtavia, ettei kuulokkeita tunnista enää samoiksi pehmusteiden vaihdon jälkeen.

Käsittääkseni isompireikäiset pehmusteet ovat kuulokkeiden vakiopehmusteet, ja toiset ovat PT1-nimiset pehmusteet, joita myytiin alun perin lisäosana SR1-kuulokkeille. SR2:n PT1-pehmusteiden pinnassa vaikuttaisi kuitenkin olevan hieman isommat reiät kuin SR1-malliin hankkimissani samoissa pehmusteissa. Ero reikäkoossa on kuitenkin todella pieni, enkä havainnut pehmusteiden välillä äänenlaadullista eroa. Uskoisinkin, että molemmat on valmistettu samoilla spekseillä, mutta käytetty materiaali on muuttunut hieman vuosien varrella.

SR2 on käsittämättömän herkkä reagoimaan pehmusteiden asennon muutokseen, joten kuulokkeiden äänestä syntyy lukemattomia variaatioita. Esimerkiksi bassontoisto voi toisinaan jäädä melko vaisuksi, ja joskus se on jopa melko lähellä Harmanin tavoitekäyrää, joka edellyttää korostunutta bassontoistoa. SR2:n ääneen vaikuttaa muun muassa se, mihin asentoon pehmusteet on kierretty paikalleen, kuinka ne on laitettu päähän, missä asennossa pannan säätö on, ja missä asennossa silmälasieni sangat ovat. Samaa ilmiötä oli havaittavissa myös SR1-mallin kanssa, mutta SR2 on muutoksille vieläkin herkempi.

Kaikki kuulokkeet reagoivat mainitsemiini asioihin jossakin määrin, mutta vaikutukset taajuusvasteeseen ovat yleensä vain pari desibeliä siellä täällä. SR2:n kohdalla puhutaan jopa kymmenen desibelin muutoksista, joten myös kanavatasapaino voi järkkyä, koska muutokset eivät ilmene samalla tavalla molemmilla puolilla.

Tämä on mielestäni vakava suunnitteluvirhe, sillä kukapa haluaisi elää epävarmuudessa siitä, miltä kuulokkeet kuulostavat milläkin käyttökerralla. Mikäli pehmusteita ei vaihdeta usein, ongelma on vakavuudeltaan pienempi. Uskon lisäksi, että pidemmällä kuuntelulla erot tasaantuvat, koska pehmusteiden vaahtomuovi painuu lopulta vain tiettyyn pisteeseen saakka ja kuppien sisäinen ilmanpaine tasaantuu.

Usein pienemmät muutokset äänessä jäävät helposti havaitsematta, koska ihmisen audio-muisti on lyhytkestoinen. Ellen olisi mitannut kuulokkeita useaan otteeseen, olisin luultavasti epäillyt elementtivikaa tai huonoa kaapelia, sillä minulla oli toisinaan ongelmia kanavatasapainon kanssa.

Ääni vakiopehmusteilla

Basso:

SR2:n basso soi hieman taustalla muihin taajuuksiin verrattuna. Bassontoistossa on erikoista se, että kuulokkeista puuttuu kokonaan dynaamisille kuulokkeille ominainen keskibasson korostuma. SR2 muistuttaakin taajuusvasteeltaan oikeastaan enemmän planaarikuulokkeita tai elektrostaatteja. Pientä vaimenemaa on havaittavissa alimpia bassotaajuuksia kohti, joten kuulokkeet ovat alabasson toistoltaan hintaluokkansa keskitasoa avointen dynaamisten kuulokkeiden joukossa. Se, minkä SR2 häviää basson määrässä, se korvaa laadulla.

Basso on todella iskevää, nopeaa ja kiinteän tuntuista. Toisto ei puuroudu vaativillakaan bassokuvioilla. Laadukkaampaa bassontoistoa ei löydy yhdestäkään kuulemastani kuulokemallista kilpaillussa 500 euron hintaluokassa. SR2:n laadukas bassontoisto ei ole sinällään mikään täydellinen yllätys, sillä sen bioselluloosa-elementti liikkuu ripustusten varassa, millä on yleensä positiivinen vaikutus bassontoistoon ja dynamiikkaan yleisemminkin. Lisäksi kuulokkeissa on todella iso yli yhden Teslan magneettivuon tiheyden omaava magneetti.

Kuulokkeiden elementti muistuttaa rakenteeltaan läheisesti juuri bassostaan tunnettuja Fostexin TH-sarjan kuulokkeita. Mielenkiintoisesti elementti on silti vieläkin läheisempää sukua Bowers & Wilkins P9-kuulokkeissa käytetylle elementille. En osaa sanoa tarkemmin, onko kuulokkeiden suunnittelutiimeissä ollut samoja henkilöitä, vai hankkivatko sekä iBasso että Bowers & Wilkins osiaan samalta alihankkijalta. On toki mahdollista, että Bowers & Wilkins valmistaa elementit iBassolle, mutta uskoisin, että siinä tapauksessa maineikkaan brittiyhtiön nimeä olisi hyödynnetty SR2:n markkinoinnissa.

Keskiäänet:

En ole täysin vakuuttunut SR2:n keskiäänien toistosta. Positiivisena puolena sointi on puhdasta, eikä laulusuorituksissa esiinny sibilanssia. Taajuusvaste on korkeampia ääniä kohti ylöspäin nouseva, mikä tuntuu olevan pysyvä ominaispiirre riippumatta siitä, millaiseen asentoon kuulokkeet päässä (tai mittauslaitteessa) asettaa. Taajuusvasteen perusteella soinnin voisi olettaa olevan varsin ohutta, mutta kuulokkeita kuuntelemalla tämä ei onneksi täysin pidä paikkaansa. Mistään tukevasta tai runsaasta keskiäänien toistosta ei silti voida puhua. Keskiäänissä on myös ajoittaista kovuutta, mutten usko sen häiritsevän kovin monia kuuntelijoita.

Valitettavasti kuulokkeiden erikoinen taajuusvaste tekee soinnista hieman luonnottoman kuuloista yleisemmällä tasolla. Äänestä puuttuu osittain pohja, joten korkeammat taajuudet tuppaavat nousemaan liikaa esiin. Vokalistin äänessä tämä on havaittavissa siten, että ääni tuntuu kumpuavan laulajan kurkun päästä, eikä syvempää pontta ottaen. Soittimista piano kuulostaa siltä kuin nuotit soisivat puolikkaan koskettimen verran korkeammalta soitettuna kuin ne todellisuudessa ovat. Kummallisuudestaan huolimatta keskiäänet ovat silti tasapainoiset, joten SR2:n toistosta pitäminen riippunee pitkälti jokaisen omista mieltymyksistä.

Diskantti:

Ylempien taajuuksien osalta SR2 on mitäänsanomaton – tämä on sekä hyvä että huono asia. Diskantissa ei ole ärsyttäviä korostumia, muttei mitään vaikuttavaakaan. Olisin kaivannut hieman lisää energiaa aivan ylimmille taajuuksille, sillä nyt diskantti toistuu hieman tylpän kuuloisesti.

Ääni PT1-pehmusteilla

Basso:

Bassontoisto on laadultaan lähes yhtä erinomaista myös pienempireikäisillä PT1-pehmusteilla. Nyt myös bassontoiston määrä on minua miellyttävämmällä tasolla. Keskibassoon ilmestyy pienehkö korostuma, joka sopii melko hyvin muutenkin tukevoituneeseen sointiin.

Alimmat bassot ulottuvat vaimenematta ihmisen kuulokynnyksen alapuolelle. Bassoa on kuitenkin PT1-pehmusteilla niin paljon enemmän, että siinä on jo havaittavissa hienoista kumisevuutta. Vaikka kuulokkeet näyttävätkin avoimilta, ne ovat todellisuudessa melko suljetut. Kaikki paine ei täten pääse pakenemaan ulos kupeista täysin vapaasti. Täydellinen basson määrä olisi mielestäni ollut jossakin kahden pehmustemallin välillä, vaikka minun onkin myönnettävä, että alimpien bassojen jyrinä pistää väkisinkin hymyilyttämään.

Keskiäänet:

Basson lisäksi myös keskiäänet muuttuvat PT1-pehmusteilla radikaalisti. Kaikki soinnin kovuus on poissa ja ääntä voisi luonnehtia samettisen pehmeäksi. Soinnista tulee mieleen hieman ZMF Aeolus, alkuperäinen Ollo Audio S4 tai jopa Audioquest Nighthawk. Pehmeän soinnin negatiivisena sivuvaikutuksena keskitaajuuksista tulee aiempaa verhoutuneemmat. Jälleen kerran täydellinen toteutus olisi löytynyt kahden pehmustevaihtoehdon väliltä.

Diskantti:

Myös diskanttiin tulee muutoksia, muttei aivan yhtä paljon kuin muille taajuusalueille. Diskantti on edelleen tasapainoinen, mutta aiempaa vaimeampi. Kaipasin ylemmille taajuuksille hieman lisää energiaa jo toisilla pehmusteilla, joten kuulokkeita PT1-pehmusteilla kuunnellessa ylimpien taajuuksien vajaus on entistä selkeämpi. Ylemmän diskantin lisäksi pieni lisä myös alempaan diskanttiin toisi sointiin kaivattua eläväisyyttä. Esimerkiksi soinniltaan tummissa ZMF:n ja Audioquestin kuulokkeissa on yleensä pieni hallittu korostuma 5–6 kHz:n tuntumassa, mikä rikkoo hieman soinnin tummuttaa tehden kuuntelusta mielenkiintoisempaa.

Äänikuva, dynamiikka ja muut teknisyydet:

En käsittele SR2:n teknistä suorituskykyä sen suuremmin pehmusteita eritellen, koska vahvuudet ja heikkoudet ovat pitkälti samat pehmusteista riippumatta.

SR2 on äänikuvan kooltaan melko keskinkertainen: äänikuva ei ole aivan yhtä pieni kuin useimmissa Focalin kuulokkeissa, mutta se on vain hieman isompi kuin esimerkiksi Sennheiser HD650:ssä. Äänikuvan kolmiulotteisuus, tasapainoinen muoto ja instrumenttien sijoittelukyky sen sijaan ovat kuulokkeiden vahvuuksia. Vakiopehmusteet ovat tässä mielessä hieman paremmat, mutta toisto on erinomaista myös PT1-pehmusteilla. Sanapari “hintaluokkansa paras” on jälleen paikallaan! Äänikuvan moniulotteisuuden ja instrumenttien sijoittelun tarkkuudessa haastajaa joudutaan etsimään hintavammista kuulokkeista, kuten Focal Elex:istä, Cleer Next:istä tai Hifiman Anandasta.

SR2:lle ei mielestäni löydy haastajaa myöskään makrodynamiikan osalta, mikäli kuulokebudjetti venyy korkeintaan 500 euroon. SR2 toistaa äänentason muutokset iskevästi sekä äänten ilmestyessä että poistuessa. Parhaimmillaan sointi on melkoista dynaamisten vaihteluiden ilotulitusta, eikä sellaista pääse yleensä kuulemaan tämän hintaluokan kuulokkeissa. SR2 toistaa myös hennommat intensiteetin muutokset melko hyvin, mutta tältä osin se ei aivan pysty haastamaan hintavampia kilpailijoitaan.

Tämä kaikki kuulostaa melkeinpä liian hyvältä ollakseen totta, ja sitä se valitettavasti osittain onkin. Kuulokkeita vaivaa nimittäin omituinen ongelma erottelukyvyssä. Äänikuvan etualalla oleva vokalisti tai instrumentti toistuu eläväisen kuuloisena ja puhtaana, mutta taustalta kauempaa tulevat äänet soivat verhoutuneemmin – pieniä yksityiskohtia jää kuulematta, eikä mikään varsinaisesti pomppaa taustasta esiin. Todennäköisin selitys tälle on se, ettei SR2:n soinnin tausta ole järin “musta”. Äänten välillä ja soinnissa ylipäätään on aina hieman epämääräistä harsoa, joka sitoo ja hukuttaa itseensä pienemmät nyanssit.

En osaa sanoa, johtuuko tämä mahdollisesti korkeasta säröstä, vai eikö jokin muu tekninen ominaisuus ole kuulokkeissa aivan kunnossa. Osaltaan tämä saattaa johtua siitäkin, että kuulokkeiden toisto ylimmillä taajuuksilla on melko rajoittunutta – kuulokkeet eivät toista juuri mitään 15 kHz:n jälkeen. Vaikka tällä taajuusalueella ei enää varsinaista musiikillista sisältöä olekaan, ehkäpä korkeimpien taajuuksien puute vaikuttaa silti kuulokkeiden kykyyn tuoda esiin yksityiskohtia. Tarvitsemme vaimeimpien äänien havaitsemiseksi kehittymättömälle kuuloaistillemme kaiken mahdollisen saatavilla olevan informaation, josta osa jäänee SR2:lla puuttumaan.

Ongelma voi juontaa juurensa myös kuulokkeiden melko suljettuun rakenteeseen, jota käsittelen tarkemmin vertaillessani kuulokkeita valmistajan vanhempaan SR1-malliin. Koska pääsin jo vauhtiin spekuloinnissa, jätän mahdollisuudeksi myös sen, että odotan alitajuisesti kuulokkeiden kuulostavan hintaluokkaansa paremmilta. Tämä johtuu siitä, että SR2 kuulostaa erottelukykyään lukuun ottamatta muilta ominaisuuksiltaan yksinkertaisesti niin hyvältä, että niitä kuunnellessa niiden voi helposti unohtaa olevan “vain” 500 euron kuulokkeet.

Vahvistaminen:

Matalan impedanssin ja suuren herkkyyden omaavana kuulokkeena SR2 on todella helposti toistettavissa mistä tahansa kunnollisesta äänilähteestä. Korkean lähtöimpedanssin omaavilla vahvistimilla bassoon syntyy korostuma, joka varsinkin isompireikäisillä vakiopehmusteilla saattaa olla ihan paikallaankin. Testasin kuulokkeita SW51-putkivahvistimella, mutten ollut tästä parituksesta vakuuttunut. Hieman liian pehmeän rajamailla oleva diskantti pehmentyi entisestään, ja sointi oli muutenkin hieman velttoa.

Kuulokkeet toimivat melko hyvin Astell & Kern SR15-DAP:sta soitettuina, mutta ne kaipasivat hieman lisää tehoa, joten soitin niitä balansoituna eri kaapelia käyttäen. Mainittakoon myös, että mielestäni SR2 ei skaalaudu kovin paljoa paremman laitteiston myötä. Kuulokkeet eivät kuulostaneet juurikaan sen paremmilta Schiit Yggdrasill + SPL Phonitor 2 -yhdistelmällä verrattuna Astell & Kern -soittimeen.

Vertailua muihin kuulokkeisiin

iBasso SR2 vs. Audioquest Nightowl

Hinnat: 500 € vs. 699 € (valmistus lopetettu, hinta käytettynä yleensä 200–250 €)

Tässä vertailussa käytin SR2:n kanssa PT1-pehmusteita, koska ne ovat soinnillisesti lähempänä Audioquestin Nightowl-kuulokkeita. Olisin halunnut verrata SR2:sta avoimeen Nighthawk-malliin, mutta koska myin kyseiset kuulokkeet jo aiemmin pois, jouduin tyytymään suljettuun Nightowliin. Sitä ja SR2:sta yhdistävät hieman samankaltaisen tuunauksen lisäksi myös vastaava tehokkaalla magneetilla varustettu ja ripustettu bioselluloosa-elementti.

Rakenne ja mukavuus:

Molemmat kuulokkeet ovat rakenteeltaan erinomaisia ja hienoja, joten vikojen keksiminen on vaikeaa. Nightowl on kaksikosta persoonallisemman näköinen, kuten sen mielestäni kuuluukin olla korkeamman myyntihintansa vuoksi. Julistaisin kuitenkin SR2:n voittajaksi siksi, että kaapeli kiinnittyy niihin 3,5 mm:n liittimillä Nightowlin heiveröisempien 2,5 mm:n liittimien sijaan. Audioquestin toimittama kaapeli ei ole myöskään yhtä laadukkaan oloinen, ja 2,5 mm:n liittimiä käyttävät kaapelit ovat ylipäätään harvinaisempia, joten vaihtoehtoisten kaapeleiden valikoima on pienempi.

Kuulokkeiden käyttömukavuudessa ei ole suurempaa eroa, vaan molemmat ovat yhtälailla mainioita. Jos minun täytyisi kuitenkin nimetä suosikkini, se olisi Nightowl, sillä se tuntuu 50 grammaa kevyemmän painonsa ja paremmin korvan muotoa mukailevien korvapehmusteidensa ansiosta päässä hieman SR2:sta miellyttävämmältä.

Ääni:

Lämmin sointi ja roteva, aivan alimmille taajuuksille ulottuva, basso ovat molempien kuulokkeiden selkeimpiä ominaispiirteitä. Taajuusvasteessa oleellisin ero on SR2:n paremmin esillä oleva ylempi keskialue/alempi diskantti ja Nightowlin korostuneempi ylädiskantti. Näistä eroista johtuen SR2 soi vähemmän verhoutuneesti, mutta Nightowlin sointi on ilmavampaa ja vähemmän tukkoista.

Kuulokkeiden vahvuudet ovat pitkälti samat: dynamiikka ja laadukas bassontoisto. Tämä ei ole järin yllättävää, sillä käytetäänhän molemmissa hyvin vastaavaa elementtiteknologiaa. Mitkä sitten ovat ne erot, jotka ratkaisevat kuulokkeiden keskinäisen paremmuuden?

Mainitsinkin jo, että SR2 soi vähemmän verhoutuneesti. Nightowlin verhoutuneempi toisto aiheutuu erosta yläkeskitaajuuksissa ja alemmassa diskantissa sekä sen taajuusvasteessa olevasta kuopasta 2 kHz:n kohdalla – tämä kuoppa tekee soinnista kummallisen kuuloista. Nightowl kuulostaa aina “väärältä”, kun sitä verrataan muihin kuulokkeisiin. Omituiseen sointiin kyllä tottuu, mikäli Nightowlia kuuntelee pidemmän aikaa kuuntelematta välissä muita kuulokkeita. En kuitenkaan keksi omituisesta tuunauksesta mitään positiivista puolta, joten lasken sen selkeäksi viaksi.

Nightowl erottuu kuitenkin edukseen laadukkaan kuuloisella (mutta hieman vaimealla) diskantillaan. SR2:lla on selkeitä vaikeuksia aivan ylimpien taajuuksien toistossa, joten Nightowl erottelee näiden osalta yksityiskohdat paremmin.

Kuulokkeiden teknisen kyvykkyyden vertailu on helppoa, sillä vaikka molemmat loistavat samoilla osa-alueilla, SR2 tekee kaiken paremmin – joskus lopputulos on näin yksinkertainen. SR2 on kokonaisuutena normaalimman kuuloinen ja teknisesti eräänlainen “Super Nightowl”. Kuulokkeita onkin helppo suositella kaikilla Audioquestin kuulokkeista pitäville, jotka haluaisivat siirtyä äänentoiston laadukkuudessa seuraavalle tasolle.

iBasso SR2 vs. Bowers & Wilkins P7 Wireless

Hinnat: 500 € vs. 399 € (valmistus lopetettu, hinta käytettynä noin 100–150 €)

Mainitsin arvostelun alkupuolella SR2:n ja Bowers & Wilkins P9-kuulokkeiden elementtien olevan hyvin samankaltaiset, joten olisikin ollut mielenkiintoista verrata kuulokkeita keskenään etenkin, kun P9 on B&W:n kallein kuulokemalli. Myin kuitenkin P9:n pois melko lyhyen omistamisen jälkeen, sillä mielestäni sen pikkuveli, P7, kuulostaa paremmalta.

Lukijana saatat pohtia, miksi haluan verrata avointa iBasso SR2:sta suljettuun langattomaan kuulokkeeseen? Vaikka molemmissa on tälläkin kertaa ripustettu bioselluloosa-elementti, päämotiivini on oma kiinnostukseni vertailua kohtaan. En ole koskaan kuunnellut P7:ää kovin kriittisesti, vaikka sillä onkin ollut pysyvä paikka kuulokekokoelmassani siksi, että se on osoittautunut täydelliseksi kuulokkeeksi Playstationilla pelatessa.

Kuulokkeiden lyhyt johto ei tule tielle, kun kytken sen pelikonsolin ohjaimeen. Myös käyttömukavuus on mainio ja kuulokkeet kestävät hieman kovempaakin kohtelua. Pelikäytössä nämä ominaisuudet ovat minulle äänenlaatua tärkeämpiä, vaikkei P7 Wireless missään nimessä ole huono ääneltäänkään, sillä pääsihän se vuonna 2017 jopa Innerfidelityn Wall of Fameen.

Vaikka P7 onkin bluetooth-kuuloke, käytin sitä vertailussa ainoastaan langallisena Astell & Kern -mobiilisoittimeeni kytkettynä. Koska P7 on diskantiltaan hieman kirkas, valitsin iBasso SR2:een vakiopehmusteet siitäkin huolimatta, että bassontoiston osalta PT1-pehmusteet olisivat olleet perustellumpi valinta.

Rakenne ja mukavuus:

SR2 ja P7 ovat molemmat todella hienoja kuulokkeita. P7 on itseasiassa designinsa puolesta yksi suosikkikuulokkeistani. Erityisesti kuulokkeiden metalliset, lankamaiset ja hieman kiertyvät sangat ovat persoonalliset näköiset. Myös nahalla päällystetyt kupit ovat hienot ja pantakin on tukeva ja hyvin ommeltu laadukkaasta nahasta. Hienon kokonaisuuden kruunaavat magneetein kiinnittyvät korvapehmusteet. P7 menisi mielestäni ulkonäkönsä puolesta selvästi kalliimmasta kuulokkeesta. Makuni saattaa tosin olla poikkeava, sillä jostakin kumman syystä Bowers & Wilkins valmistaa nykyään vain todella tylsän näköisiä kuulokkeita.

Käytettävyyden osalta iBasso SR2 on kaksikosta parempi. P7 ansaitsee pitkän miinuksen erikoisesta johdostaan, joka kiinnittyy pehmusteiden pohjapuolelle elementin lähelle – tämä tekee uuden kaapelin hankkimisesta todella vaikeaa. Pehmusteiden osalta SR2:n perinteinen kiinnitysmekanismi on käytännöllisempi kuin P7:n magneetteihin perustuva systeemi. P7:n omistajat ovat täysin Bowers & Wilkinsin varaosien saatavuuden varassa, kun taas SR2:een on mahdollista kiinnittää satoja erilaisia pehmusteita.

Mukavuuden suhteen myönnän olevani varsin puolueellinen. P7 istuu päähäni täydellisesti, sillä sen korvapehmusteet ovat juuri oikean kokoiset korvilleni. Jos pehmusteet olisivat yhtään pienemmät, ne olisivat ahtaat. Jos ne olisivat puolestaan yhtään isommat, korvani hipoisivat ärsyttävästi pehmusteiden reunoja. Mielestäni kuulokkeet ovat mukavimmillaan silloin, kun pehmusteet ovat pienet ja ne peittävät mahdollisimman pienen osan kasvoista. Esimerkiksi Sennheiser HD800 on oikein mukava, mutta kuulokkeiden suuri koko häiritsee, koska tunnen ne päässäni niin laajalla alueella. P7 sen sijaan on kuin mittatilaustyönä juuri minulle tehty.

Objektiivisuuden nimissä on kuitenkin sanottava, että uskon iBasson SR2:n olevan enemmistölle mukavampi. P7:n panta voisi olla pehmeämpikin, ja suurempikorvaiset ovat varmasti vaikeuksissa pienten pehmusteiden kanssa. Toisaalta jos ajatellaan käyttäjäksi pienikokoisempaa ihmistä, SR2:n kaltaiset suurikokoiset kuulokkeet voivat näyttää käytössä valtavilta.

Ääni:

B&W P7 Wireless on soinniltaan vahvasti V-tyylinen. SR2:n taajuusvaste on puolestaan sen verran poikkeuksellinen, ettei sen muodolle taida edes olla nimeä. Molemmat äänen esitystavat ovat omalla tavallaan miellyttäviä, mutta kummassakin on vikoja.

P7:n alempien taajuuksien toisto on melko puutteellista SR2:een verrattuna. P7:ssä on määrällisesti enemmän bassoa, mutta siitä puuttuu SR2:n fyysisyys. P7:n alabassojen toisto näyttää mitattuna paremmalta kuin se omiin korviini kuulostaa. Sointi on todellisuudessa vahvasti keskibassopainotteista. P7:n bassontoisto ei ole pienikokoiselle suljetulle kuulokkeelle heikkoa, mutta SR2:n loisteliaasti toteutettuun bassoon verrattuna se on monotonista, eivätkä kuulokkeet kykene toistamaan hankalia bassokuvioita ilman, että toisto puuroutuu ja nuotit alkavat kuulostaa liikaa toisiltaan.

Molempien kuulokkeiden suurimmat ongelmat löytyvät keskitaajuuksista. SR2:sta vaivaa ajoittainen keskialueen kovuus ja 1 kHz:n korostumasta johtuva soinnin lievä luonnottomuus. P7:n ongelma on puolestaan soinnin ohuus ja voimattomuus – keskitaajuudet soivat ontosti ja rungottomasti.

Kuten on jo tullut tähän mennessä ilmi, SR2 on mielestäni ylemmältä diskantiltaan vajavainen, mutta diskantti muutoin on tasapainoisen kuuloista, joskaan ei erityisen vaikuttavaa. P7 soi koko ylärekisteriltään korostetummin, mutta diskantti lyö ajoittain yli, ja toistossa on havaittavissa selvää rakeisuuttakin. Keskialueelta tuttu ohut sointi tuntuu vaivaavan myös P7:n ylempiä taajuuksia.

Teknisyyksien osalta P7 ei pysty haastamaan SR2:sta oikein millään osa-alueella. P7 tuntuu ainoastaan akustisella live-musiikilla ajoittain hieman erottelevammalta kuin SR2, koska iBasson vajavainen diskantti vaikuttaa selkeästi “hukkaavan” varsinaiseen soittoon kuulumattomia ääniä, kuten jousien ja kielien vahinkohipaisuja ja muita vastaavia pieniä suhahduksia ja rasahduksia.

Koska P7 on dynamiikaltaan melko vakuuttava, suurimmat erot SR2:n eduksi löytyvät äänikuvasta ja sen ominaisuuksiin liittyvistä asioista. P7:n äänikuva on useimpien kuulokkeiden tapainen tavanomainen esitys, joka koostuu muutamasta “kuplasta”, jossa musiikki soi – instrumentit tuppaavat lipsumaan toistensa päälle. SR2:n äänikuvan tarkkuus on siihen verrattuna aivan eri maailmasta.

Loppujen lopuksi kuulokkeiden tasoero on niin ilmeinen, ettei P7:sta saa parempaa taikomallakaan. SR2:n ja P7:n eron voisi tiivistää näin: SR2 kuulostaa äänentoiston vakavissaan ottavalle harrastajalle suunnatulta high end -kuulokkeelta ja P7 enemmän tavalliselle kuluttajalle suunnatulta laadukkaalta bulkkikuulokkeelta. Vaikka yksittäiset erot eivät kuulokkeiden välillä valtavia olisikaan, niistä muodostuva kokonaisuus on sitäkin merkittävämpi kuuntelunautinnon kannalta. SR2 kuulostaa parhaimmillaan todella aidolta ja immersiiviseltä. P7:llä kuuntelija tiedostaa aina kuuntelevansa musiikkia kuulokkeilla, eikä musiikkiin pääse koskaan itseään kadottamaan.

iBasso SR2 vs. Hifiman Sundara

Hinnat: 500 € vs. 350 €

Olen jo käsitellyt Hifiman Sundaraa tarkemmin aiemmassa arvostelussani (linkki arvosteluun).

Rakenne ja mukavuus:

Hifiman Sundara on rakenteeltaan yksinkertainen, mutta toimiva. iBasso SR2 voi näyttää hieman pelkistetyltä, mutta sen ulkoiseen olemukseen on kuitenkin panostettu enemmän kuin Sundarassa. Mukavuuden osalta SR2:n korvapehmusteet ovat syvemmät ja tilavammat. Sundaran kupit eivät käänny ollenkaan sivuttaissuunnassa, joten istuvuus ei ole kaikille käyttäjille optimaalinen. Sundara ei pärjää SR2:lle myöskään varustelussa. Mikäli käyttäjä on valmis korjaamaan SR2:n löysän pääpannan säätömekanismin, kuulokkeet vievät mielestäni helpon voiton Sundarasta niin rakenteessa, mukavuudessa kuin varustelutasossakin.

Ääni:

Mainitsin aiemmin, että SR2 muistuttaa taajuusvasteeltaan planaarikuulokkeita. Kuulokkeiden taajuusvaste onkin hämmästyttävän samankaltainen Sundaran kanssa siihen nähden, että kuulokkeet kuulostavat todellisuudessa varsin erilaisilta. Erojen etsimisessä kannattaa kiinnittää huomiota muutosten äkkinäisyyteen taajuusvasteessa sen sijaan, että tarkasteltaisiin sitä, miten päällekkäin viivat keskimäärin osuvat. Tarkoitan tällä erityisesti 1 kHz:n ympäristöä, jossa Sundara on vasteeltaan melko tasainen, kun taas SR2:n vasteessa on selkeä “kyttyrä”. Selkeä ero kuulokkeiden välille syntyy myös SR2:n puutteellisesta ylemmän diskantin toistosta. SR2:n etuna on kuitenkin Sundaraa vakuuttavampi bassontoisto, joka ei näy suoraan mittauksista. Planaari-tyyliseen täysin tasaiseen bassontoistoon kykenevä dynaamisella elementillä toteutettu kuuloke on itseasiassa harvinaisuus missä tahansa hintaluokassa.

SR2:n keskialueen sointi on Sundaraan verrattuna hieman kovan kuuloista mittauksissa näkyvän “kyttyrän” vuoksi. Ilmiö on hieman samankaltainen kuin Audeze LCD-X:ssä. Taajuusvasteen “paremmuuden” määrittävät kuitenkin lopulta kuuntelijan omat mieltymykset. SR2:n tarkempi vertaaminen Sundaraan olisi PT1-pehmusteilla melko turhaa, koska tuolloin SR2 kuulostaisi todella lämpimältä Sundaran ollessa toistoltaan hieman kirkas. Tässä on kuitenkin vielä mittaukset PT1-pehmusteilla Sundaraan verrattuna:

Omaan makuuni SR2 uppoaisi paremmin, mikäli jompikumpi pehmustevaihtoehto muistuttaisi enemmän Sundaraa keskiäänien ja diskantin osalta säilyttäen samalla osittain PT1-pehmusteilla saavutettavan ronskimman bassontoiston. Taajuusvasteen sijaan SR2:n ja Sundaran keskinäinen paremmuus onkin fiksuinta selvittää pureutumalla tarkemmin kuulokkeiden teknisiin eroihin. Tässä vertailussa käytin jälleen SR2:n vakiopehmusteita.

Valittelin aiemmin SR2:n puutteellista resoluutiota. En kuitenkaan aluksi havainnut siinä selkeästi yksilöitävää eroa Sundaraan verrattuna ennen kuin pyöräytin soimaan Eric Claptonin Unplugged live-albumin. Havaitsin SR2:n soinnin olevan Sundaraan verrattuna tukkoisempaa, ja äänien ympärillä oli realismin rikkovaa harsoa, joka häiritsi livemäistä tilantuntua. Itse esitys toistuu SR2:lla moitteettomasti, mutta bändin ympärillä olevassa tilassa tapahtuvat asiat ovat vaikeammin havaittavissa.

Kitarat kuulostavat SR2:lla hieman keinotekoisen silotelluilta, koska kielten hipaisuja, puolittaisia näppäilyjä ja muita live-musiikille ominaisia “virheitä” ei pysty erottamaan riittävän selkeästi. Kärjistäen voisin sanoa, että SR2 riisuu äänitteestä ne efektit, jotka tekevät Claptonin levystä live-albumin. En pitäisi SR2:n resoluutio-ongelmaa kovin merkityksellisenä, mikäli kuuntelisin pääasiassa musiikkia, jossa oikeat instrumentit eivät ole keskiössä, ja jossa äänitteestä on jo studiossa hiottu pois suurimmat särmät.

SR2 päihittää Sundaran vaivattomasti äänikuvaan liittyvissä ominaisuuksissa, sillä sen äänikuva on hieman suurempi joka suuntaan ja äänien sijoittelukin on tarkempaa. SR2:n äänikuva on muodoltaan luonnollinen ja soinnissa on suuruutta sekä kolmiulotteisuutta.

Dynamiikassa SR2 on vieläkin enemmän Sundaraa edellä. SR2 on räjähtävyytensä ansiosta huikeaa kuunneltavaa, ja vaikka Sundara ei olekaan Anandan tavoin veltto, se kuulostaa SR2:een verrattuna hieman tylsältä ja ponnettomalta.

SR2:sta ja Sundaraa vertailtuani huomasin jälleen kerran olevani siinä tilanteessa, että suosikkini valitseminen on vaikeaa. Sundaran vahvuus on se, ettei se ole missään huono. SR2:n resoluutiossa on ongelmia, mutta muilta ominaisuuksiltaan se suoriutuu niin reilusti yli odotusteni, että olisin valmis sivuuttamaan isompiakin puutteita.

iBasso SR2 vs. SR1

Hinnat: 500 € vs. 500 € (valmistettu vain 500 kpl, mutta muutamia vielä myynnissä ulkomaisissa verkkokaupoissa)

Rakenne ja mukavuus:

Uudemman SR2-mallin rakenne on yksinkertaisempi kuin SR1:ssä. Vaikka SR1:n rakenne onkin osoittautunut toimivaksi ja kestäväksi, ja pidän kuulokkeiden persoonallisesta ulkonäöstä, ne ovat jo tarpeettoman monimutkaiset. Minulle mieluisin rakenteellinen muutos SR2:ssa on ehdottomasti 3,5 mm:n liittimillä kiinnittyvä kaapeli. SR1:ssä kaapeli kiinnittyy kuppeihin in-ear-kuulokkeisiin tarkoitetulla MMCX-liitännällä, joka ei ole pienen kokonsa vuoksi kestävin mahdollinen ratkaisu suuremmissa kuulokkeissa. Lisäksi riittävän pitkien vaihtokaapeleiden hankkiminen on hankalaa, koska in-ear-kuulokkeiden kaapelit ovat usein lyhyempiä kuin täysikokoisissa kuulokkeissa käytettävät kaapelit.

Kuulokkeiden käyttömukavuudessa ei ole juurikaan eroa. SR2 on hieman kevyempi, mutta eroa ei huomaa käytössä. Erilaisesta rakenteestaan huolimatta SR2:n puristusvoimakaan ei tunnu juuri muuttuneen SR1-malliin verrattuna.

Ääni:

Vertailin kuulokkeita käyttäen molemmissa PT1-pehmusteita, sillä SR2:n vakiopehmusteita käyttämällä olisin joutunut vaihtamaan ne joka kerta kuulokkeesta toiseen vertailua suorittaessani. Molempien kuulokkeiden ääni muuttuu aina hieman riippuen siitä, miten ne asettaa kuunnellessa päähänsä. Tämän vuoksi äänen vertailu kaksikon välillä on todella vaikeaa etenkin, kun erot taajuusvasteessa ovat lähtökohtaisesti melko olemattomia. Mikäli testimusiikki olisi riittävän tasapaksua, en välttämättä kykenisi sokkotestissä erottamaan kuulokkeita toisistaan.

Rinnakkain vertailtuna selkein ero on SR2:n hieman voimakkaampi basso – keskibassossa on enemmän voimaa, mikä tekee soinnista iskevämpää. SR1:n etuna on sen sijaan se, ettei se tunnu kärsivän heikohkosta resoluutiosta siinä määrin kuin SR2. Uskon tämän johtuvan SR1:n avoimemmasta rakenteesta.

iBasso markkinoi jostakin syystä SR2:sta täysin avoimena kuulokkeena ja SR1:stä puoli-avoimena. Kumpikaan kuulokkeista ei ole täysin avoin, sillä molempien elementti on sijoitettu kupin sisällä olevaan paperilla suljettuun putkeen. SR1 on kuitenkin avoimempi putken ulkopuolelta, koska sen kuppien sivut ovat osittain avoimet. Lisäksi SR1:stä puuttuu ritilän takaa vastaava vaahtomuovi, joka tekee SR2:n rakenteesta suljetumman. Sulkevampi rakenne selittää todennäköisesi myös SR2:n hieman voimakkaamman basson. Kuppien halkaisija, etulevyn muoto ja rakenne sekä itse elementti ovat muutoin täysin samat molemmissa kuulokkeissa.

Jommankumman kuulokemallin ostamista harkitessa niiden suurin välitön ero ovat SR2-mallin vakiopehmusteet, joilla kuulokkeet eivät soi yhtä tummasti kuin SR1-malli vakiopehmusteillaan. SR2 on täten selkeä valinta, mikäli ostaja ei nimenomaan halua kuulokkeita, joissa on lämmin ja diskantiltaan vaimeahko sointi. Mikäli erilaisten pehmusteiden ostamiseen ja kokeilemiseen on kuitenkin halukkuutta, suosittelisin SR1-mallia sen hieman paremman erottelukyvyn vuoksi. Näiden erojen lisäksi kannattaa muistaa, että SR1:n kaapelin päivittäminen on hankalaa, kun taas SR2:n kaapeli on erinomainen sekä käytettävyydeltään että ulkonäöltään.

Yhteenveto

Vaikka olinkin arvostelussani paikoin melko kriittinen, iBasso SR2 on mielestäni yksi hintaluokkansa parhaista kuulokkeista. Ensinnäkin rakenne ja käyttömukavuus ovat mainiot. Äänen osalta erinomainen makrodynamiikka ja toimiva äänikuva kompensoivat varsin hyvin kuulokkeiden puutteellista erottelukykyä.

Tuunaus ei mielestäni osu täysin kohdalleen kummallakaan tarjolla olevalla korvapehmustemallilla, mutta tiedostan asian olevan kiinni enemmän kuuntelijan omista mieltymyksistä. Kovin isoja virheitä taajuusvasteessa ei kuitenkaan ole, mikäli kuulokkeet istuvat päässä äänenlaadun kannalta optimaalisessa asennossa. Tasaisempana suoriutujana Hifiman Sundara pitää silti omalla listallani hiuksenhienosti paikkansa parhaana alle 500 euron kuulokkeena. Dynaamisella elementillä toteutettujen kuulokkeiden ystäville iBasso SR2 on kuitenkin mielenkiintoinen vaihtoehto, joka tarjoaa mielestäni parempaa ääntä kuin tutut suosikit, kuten Beyerdynamic DT1990, Denon AH-D5200, Ollo Audio S4X ja Sennheiser HD650.

Plussat ja miinukset:

+ Erinomainen makrodynamiikka
+ Erinomainen bassontoisto
+ Äänikuvan luonnollisuus ja instrumenttien tarkka sijoittelu
+ Käyttömukavuus
+ Laadukkaat materiaalit ja viimeistely. Erityisesti kaapeli on poikkeuksellisen hieno
+ 2-in-1: vaihtopehmusteet muokkaavat merkittävästi kuulokkeiden ääntä

+/- Kuulokkeiden tuunaus jakaa mielipiteitä. Jäin kaipaamaan kolmatta pehmustevaihtoehtoa, joka olisi ääneltään kahden pehmustemallin välimuoto

– Keskinkertainen erottelukyky. Esimerkiksi live-äänitteillä SR2 ei pysty poimimaan musiikista kaikkea, mitä toivoisin kuulevani
– Pääpanta nousee itsestään ylöspäin, jolloin kuulokkeet valuvat alaspäin. Vika on kuitenkin onneksi helposti korjattavissa
– Kuulokkeiden ääni vaihtelee poikkeuksellisen voimakkaasti riippuen sekä pehmusteiden asennosta että kuulokkeiden asennosta päässä