Arvostelu: Beyerdynamic DT 770 Pro X Limited Edition

Kirjoittaja: Sword of Damocles

Tietoja:

• Julkaisuvuosi: 2024
• Valmistusmaa: Saksa
• Hinta: 199 EUR
• Rakenne: Suljettu, over-ear
• Dynaamiset elementit: Stellar.45 (halkaisija 45 mm)
• Impedanssi: 48 Ohm
• Herkkyys: 98 dB/mW
• Paino: 305 g (ilman kaapelia)
• Liitintyyppi: 3-pin mini-XLR
• Kaapeli: Pituus 3 m / liitin 3,5 mm (mukana ruuvattava 6,35 mm:n adapteri)
• Lisävarusteet: Pehmeä säilytyspussukka
• Takuu: 2 vuotta

Arvostelukappaleen hankintapa: Itse ostettu tuote

Saksa on kotimaa monille audio-yhtiöille, joiden juuret ulottuvat pitkälle 1900-luvun puolelle tai Beyerdynamicin tapauksessa jopa vuosisadan ensimmäiselle neljännekselle. Vuonna 1924 toimintansa aloittanut valmistaja täyttääkin tänä vuonna jo kunnioitettavat 100 vuotta, minkä johdosta se on tuonut myyntiin erikoismallin DT 770 Pro -studiokuulokkeistaan (voittaja Kuulokenurkan edullisten suljettujen kuulokkeiden vertailussa), jotka nekin julkaistiin alun perin 39 vuotta sitten.

200 euron hintaiseen DT 770 Pro X Limited Edition -nimiseen juhlamalliin on asennettu hintavammista DT 700 Pro X:stä ja DT 900 Pro X:stä (aiempi arvostelu) tutut Stellar.45-elementit, minkä lisäksi kaapeli voidaan vihdoin irrottaa kuulokekupista – eihän tätä olekaan odotettu mallisarjassa kuin muutama vuosikymmen. Ulkoinen rakenne muutoin vastaa edelleen kestävän kuulokkeen maineessa olevaa DT 770 Pro:ta, mutta 100 vuoden kunniaksi tehtyjen koristeluiden lisäksi muutamia yksityiskohtia on napattu myös hienommasta DT 1770 Pro:sta. DT 770 Pro X onkin täten mielenkiintoinen yhdistelmä Beyerdynamicin eri kuulokemalleja. Miten olisinkaan voinut olla hankkimatta testattavaksi näin kiinnostavaa tuotetta?

Tuotepakkaus ja varustelu

Kuulokkeiden tuotepakkauksesta on vaikeaa keksiä mainittavaa, koska se lähinnä suojaa tuotetta hankaloittamatta käyttöönottoa. Pakettiin sisältyy kaapeli ja muovisen tuntuinen säilytyspussukka, mutta muita lisävarusteita juhlamallin mukana ei tule. Pieni vihkonen tarjoaa sentään tiiviin aikajanan valmistajan historiasta, mikä onkin ihan paikallaan 100 toimintavuoden kohdalla. Yleisesti ottaen juhlavuosi näkyy kuitenkin enemmän kuulokkeissa itsessään.

Mukana tuleva säilytyspussukka ei ole laadultaan kummoinen, mutta kuulokkeiden todistetusti kestävä rakenne selviäisi todennäköisesti siinä ehjänä kuljettamisen aikana. Kumipintainen kaapeli puolestaan lienee suunnattu studiokäyttöön, koska sillä on pituutta peräti 3 metriä. Tämä tuntuu kotioloissa auttamatta kömpelöltä ja kaapeli on myös jokseenkin mikrofoninen ja hankalasti laskostettava, mutta irrottamismahdollisuuden ansiosta se voitaisiin vaihtaa toisenlaiseen. Beyerdynamic on lisännyt vasempaan kuulokekuppiin 3-pin-mini-XLR-liitimen, joka ei kuitenkaan harmillisesti tue balansoitua signaalia. Toisaalta siitä ei maltillisen vahvistustarpeen näkökulmasta olisikaan erityisemmin hyötyä. Valmistajan toimittamassa kaapelissa on perinteinen 3,5 millimetrin liitin ja sille tarjotaan 6,35 millimetrin adapteri.

Rakenne ja käyttömukavuus

Päältä päin DT 770 Pro X Limited Edition eroaa vanhasta DT 770 Pro:sta vain ulkonäöllisesti, sillä tukeva ja kestävä perusrakenne on pidetty ennallaan. Hieman laadukkaamman oloinen muovimateriaali ja kuppeja ympäröivä kiiltävä raita tekevät mielestäni yleisilmeestä modernimman. Pidän myös DT 1770 Pro:n tyylisistä osista kuppien ja pääpannan kiinnityskohtien ympärillä. Niin ikään kuulokkeiden mallimerkintä on tavalista tyylikkäämpi verrattuna vanhempiin DT 770 Pro -malleihin liimattuihin “nimikyltteihin”. Juhlavuosi ja Limited Edition -status DT 770 Pro X:ssä on ilmaistu hopeisilla kirjaimilla pääpannan kyljessä.

Mallisarjasta tutut harmaat veluurikorvapehmusteet tekevät jälleen paluun. Pääpannan neppareilla kiinnittyvään pehmusteosaan on sen sijaan tehty pieni, mutta toimiva muutos: keskelle lisätty lovi estää tehokkaasti paineentunteen muodostumista päälaelle. DT 770 Pro -sarja ei olekaan koskaan tuntunut yhtä mukavalta kuin nyt. Kuulokkeiden noin 300 gramman painokin tuntuu oikein siedettävältä, eikä käyttäjän olisi enää pakko sietää myöskään ylipitkää kaapelia, vaan se voitaisiin vaihtaa lyhyempään. Tuttuun tapaan suljettu rakenne eristää myös hyvin ympäristömelua, mistä on hyötyä esimerkiksi studiotyöskentelyssä.

Kuulokkeet ansaitsevat kehuni niin ikään huolettavuudestaan, koska pehmusteosat olisivat helposti vaihdettavissa ja muitakin varaosia löytyy valmistajan valikoimasta kohtuullisesti hinnoiteltuna. Mielenkiintoisena uudistuksena myös elementit voitaisiin vaihtaa käden käänteessä, sillä ne kiinnittyvät johdotuksiinsa piirilevyn palaan asennetuilla kontaktipinneillä sen sijaan, että omistajan täytyisi käyttää kolvia. Vastaavaa ratkaisua käytetään myös DT 700 Pro X -mallissa, josta DT 770 Pro X Limited Edition on kuppien sisäiseltä rakenteeltaan käytännössä täydellinen kopio. Tämä avaa mielenkiintoisia muokkausmahdollisuuksia, joten palaan asiaan tarkemmin hieman tuonnempana.

DT 770 Pro X pitää sisällään valmistajan dynaamiset Stellar.45-elementit, joiden kehykseen ja ilmavirtaukseen on tehty pieniä muutoksia DT 700 Pro X:n vastaaviin elementteihin nähden. Päällimmäisenä syynä tähän saattavat olla kahden mallisarjan väliset erot korvapehmusteissa, sillä kuppirakenne itsessään on samanlainen. Otetaan kuitenkin tästäkin selvää tarkemmin jutun loppupuolella.

Äänenlaatu

Kuulokkeiden taajuusvastemittaukset on tehty IEC711-standardin mukaisella laitteistolla ja KB501X-mallisilla silikonikorvilla. Kuvaajissa käytetään vertailupohjana tieteelliseen tutkimukseen pohjautuvaa Harmanin tavoitekäyrää (vuoden 2018 versio), joka on yleistys siitä, millaisen taajuusvasteen mukainen ääni kuulostaisi suurimman osan mielestä hyvältä ja vastaisi tasapainoisia kaiuttimia hyvin akustoidussa huoneessa. Lisätietoa mittauksista ja niiden tarkkuudesta löytyy Taajuusvastemittaukset-sivulta. DT 770 Pro X:n taajuusvaste on myös vertailtavissa muiden mitattujen kuulokkeiden kanssa Squiglink-vertailutyökalun avulla.

Taajuusvaste:

DT 770 Pro X kuulostaa hurjan värittyneeltä jopa Beyerdynamicin mittapuulla. Jos DT 770 Pro oli jo valmiiksi ääneltään V-tyylinen ja melko kirkas, juhlamalli kääntää nupit taajuuskaistan ääripäissä vieläkin lujemmalle. Sekä bassoa että diskanttia on lisätty reippaasti ja keskitaajuudet soivat nekin aiempaa vaimeammin aivan kuin korostaen entisestään taajuusvasteen vääristyneisyyttä. Edullisista suljetuista kuulokkeista on tullut viime vuosina entistä parempia muun muassa AKG:n K361:n ja K371:n myötä, joten Beyerdynamicin DT 770 Pro X tuntuu siltä kuin se kuuluisi eri aikakaudelle. Toisaalta jos joku pitää voimakkaan V-tyylisestä toistosta, muutamat kuulokkeiden ominaispiirteet voivat myös olla miellyttäviä.

Ensinnäkin taajuusvasteessa näkyvien valtavien diskanttikorostumien ei kannata antaa hämätä liikaa, sillä vaikka ne ovatkin olemassa, kuulokkeet eivät kuulosta automaattisesti tappavan räikeältä. Tämä johtuu siitä, että sopiva äänenvoimakkuus tulee säädettyä juuri diskantin tason pohjalta, jolloin todellisuudessa eniten häiritsevä osa-alue ovat liian etäiseksi ja heikoksi jäävät keskitaajuudet. Maltillisella äänenvoimakkuudella DT 770 Pro X kuulostaa kuitenkin mielestäni loudness-tyylisyytensä myötä suhteellisen siedettävältä. Vaikka soittimet ja laulusuoritukset toistuvatkin voimattomina ja suorastaan yksityiskohdattomina, sulavan äänensä ansiosta kuulokkeet ovat anteeksiantavat heikkolaatuisille äänitteille. Suuri määrä bassoa kompensoi myös tehokkaasti korostuvaa diskanttia, eikä yleisessä äänenvärissäkään ole vastaavaa metallisuutta kuin tavallisessa DT 770 Pro:ssa.

Äänenvoimakkuutta nostaessa kokonaisuus menee kuitenkin nopeasti rikki, koska diskantista tulee aivan liian terävää ja huomiota herättävää, ja ylemmät bassotaajuudet alkavat jytistä paksusti ja kumisevasti. Toisaalta voimakkaasti potkiva basso olisi varmasti myös monien mieleen. Jonkinlaisena positiivisena puolena voitaisiin edelleen nähdä myös ilmavan ja avoimen tuntuinen äänikuva. Pienen totuttelun jälkeen värittynyt esitystapa ei olekaan täysin luokaton, mutta ylikorostuvaa diskanttia vieroksuville tai luonnollisia keskitaajuuksia arvostaville en missään nimessä DT 770 Pro X:ää suosittelisi, ellei sen ääntä hienosäädetä itse tasapainoisemmaksi. Sekä DT 770 Pro (80 ohm) että DT 700 Pro X kuulostavat oletuksena selvästi oikeaoppisemmilta, joten minun on vaikeaa nähdä, että juhlamalli sopisi paremmin myöskään studiotyöskentelyyn.

Basso:

Voimakas bassontoisto voidaan nähdä yhtenä DT 770 Pro X:n vahvemmista osa-alueista, sillä toistossa on valtavasti potkua – välillä tosin liikaakin. Toiston tukevuus saa parhaimmillaan herkästi hymyn huulille, mutta useimmiten keskibasson kumiseva jytinä 100–150 hertsin välillä alkaa häiritä itseäni. Korostunut basso herättää myös koko ajan huomiota, vaikkei kuunneltu musiikki erityisen bassovoittoista olisikaan. Onneksi 250 hertsin kohdalla sijaisteva syvä kuoppa estää sentään alataajuuksia vuotamasta liikaa keskitaajuuksien puolelle. Tämä yhdistettynä Stellar.45-elementtien mataliin säröarvoihin tekeekin bassosta korkeaan määräänsä nähden melko puhtaan kuuloista. Esimerkiksi runsaasti alabassoa sisältävät elokuva-soundtrackit voivat kuulostaa todella dynaamisilta ja immersiivisiltä.

Tällainen hauskuutta painottava esitystapa ei kuitenkaan välttämättä sovi kunnolla studiotyöskentelyyn, koska basso herättää kokonaisuudessa selvästi enemmän huomiota keskitaajuuksiin ja sitä myötä musiikin tärkeämpiin asioihin nähden. Mielenkiintoisesti vaimentuneesti soiva 250 hertsin ympäristö tekee myös alataajuuksista melko onton ja kuolleen kuuloiset, koska tämä taajuusalue vaikuttaa yleensä siihen, kuinka täyteläisenä ja lämpimänä toiston aistimme.

Keskitaajuudet:

Vaimeaksi jäävät alakeskitaajuudet estävät myös soittimia ja vokalistia kuulostamasta itseltään, koska toistosta puuttuu potkivasta bassosta huolimatta pohja. Esitystapa jää heikoksi, ontoksi ja elottomaksi aivan kuin siitä olisi hiottu pois kaikki särmikkyys ja yksityiskohtaisuus. Silti samalla koen äänen kirkkaan diskantin ansiosta riittävän selkeäksi, joten kokonaisuus onkin melko erikoinen. Skippaan tavallaan kuunnellessa kokonaan pilalle sulavoitetut alakeskitaajuudet keskittyen vain bassoon ja ylätaajuuksiin. En tiedä onko tämä tarkoituksenmukaista, mutta esitystapaan olisi silti mahdollista tottua, ellei välissä tulisi kuunneltua tasapainoisemmin tuunattuja kuulokkeita. Sen jälkeen DT 770 Pro X kuulostaa todella värittyneeltä. Keskitaajuudet jäävät yksinkertaisesti liian etäisiksi ollakseen itselleni miellyttävät tai millään tapaa äänitteille uskolliset.

Kuulokkeita kuunnellessa tapahtuu välillä suorastaan hämmentäviä asioita, sillä yhdellä hetkellä diskantti saattaa soida todella etualalla ja basso paukuttaa lujaa, kun taas hetken päästä keskitaajuuksille painottuva kohta biisissä saattaa toistua niin vaimeasti, että sitä on vaikeaa kuulla. Äänenvoimakkuutta ei kannata kuitenkaan nostaa, koska on odotettavissa, että hetken päästä ylätaajuudet lävähtävät taas lujaa naamalle. Monesti DT 770 Pro X tuntuu siltä kuin kuuntelisin epätasaista livemiksausta, jossa vokalistin mikrofoni on jäänyt liian hiljaiselle bassoon ja rumpujen lautasiin nähden.

Diskantti:

Kuulokkeissa tulee enää nykyään harvoin vastaan yhtä korostunutta diskanttia kuin DT 770 Pro X:ssä, mutta se ei silti lähtökohtaisesti kuulosta yhtä ärsyttävältä kuin taajuusvastemittaukset antaisivat ymmärtää. Koska 8–15 kHz:n taajuusväli toistuu kaikista taajuusalueista lujimmin, se säätelee automaattisesti sitä, kuinka korkealla äänenvoimakkuudella kuulokkeita tekee mieli kuunnella. Lujemmalla äänenvoimakkuudella terävyys ja sibilanssi on suorastaan murhaavaa, mutta sietokynnykseni alapuolella pysytellessä ylätaajuudet eivät varsinaisesti koskaan särähdä korvaan tai tee laulusuorituksista liian pistäviä. Tällöinkin tulen toki keskittyneeksi ylätaajuuksiin toiston muita osa-alueita enemmän. Ehkä tällainen koetaan hyödylliseksi studioympäristössä äänitteiden virheitä etsiessä?

En tiedä johtuuko asia uusista elementeistä vai vääristyneeseen taajuusvasteeseen liittyvistä ominaispiirteistä, mutta DT 770 Pro X:n diskantti kuulostaa korostuneisuudestaan huolimatta vähemmän metalliselta kuin esimerkiksi DT 770 Pro:n 80 ohmisessa versiossa. Ylätaajuudet kyllä korostuvat aivan liikaa (esimerkiksi rumpujen lautaset kuuluvat todella etualalla), mutta niiden sävy on aiempaa miellyttävämpi. Voi olla, että basson jytinä peittää osan terävyydestä allensa, sillä se on kuulokkeissa heti diskantin jälkeen toiseksi eniten huomiota herättävä piirre.

Muita havaintoja:

Musiikkia pelkästään DT 770 Pro X:n kautta kuunnellessa saisi lopulta hyvin vääristyneen kuvan siitä, miltä eri äänitteet todellisuudessa kuulostavat. Jos unohdetaan kuitenkin tämä, laskisin juhlamallin eduiksi tavalliseen DT 770 Pro:hon verrattuna hauskemman bassontoiston sekä ilmavamman ja avoimemman äänikuvan. Nämä piirteet toisaalta kilpailevat keskenään, koska keskibasson kumina paljastaa kyseessä olevan suljettu kuulokemalli. Erittäin epätasaista taajuusvastetta lukuun ottamatta DT 770 Pro X:n äänestä ei mielestäni nouse 200 euron hintaan nähden esiin muita heikkouksia. Dynamiikkaa tai erottelukykyä on toisaalta vaikeaa arvioida, koska taajuustasapaino ei vastaa sitä, mihin olen tottunut hyvissä kuulokkeissa.

Talouspaperi- ja bassoporttimodi

Koska Beyerdynamicin juhlamalli tuo mieleeni menneet vuosikymmenet, päätin kokeilla nostalgian innoittamana muutamia DIY-modeja, joita monet perinteisesti ovat valmistajan kuulokkeissa hyödyntäneet.

Lisäsin ensimmäisenä kerroksen talouspaperia elementin etupuolelle eli pehmusteen pohjalle. Odotin tämän madaltavan jonkin verran diskantin määrää, mutten olisi uskonut sen korjaavan lähes täysin DT 770 Pro X:n ylikirkkautta. Muutos on yksinkertaisuuteensa nähden todella dramaattinen, sillä sen jälkeen äänenvoimakkuutta on mahdollista nostaa ja keskitaajuudet tulevat selvästi luonnollisemmin esiin kokonaisuudessa. Toisaalta alakeskitaajuudet toistuvat edelleen turhan kevyesti ja keskibasso jytisee hieman liikaa.

Näitä kahta heikkoutta voidaan lieventää teippaamalla kuppien takareunassa sijaitsevat bassoportit osittain umpeen. Itse asetin teippipalat siten, että rei’istä jäi noin 25 prosenttia peittämättä. Tämä siirtää taajuusvasteeseen muodostuvaa kuoppaa 250 hertsin kohdalta bassoa kohti nostaen samalla alakeskitaajuuksien tasoa. Myös liiallinen keskibassokorostuma tulee eliminoiduksi lähes kokonaan, mikä selkeyttää ääntä. Kriittisesti arvioituna alataajuuksiin jäävä kuoppa on edelleen turhan suuri, mutta siihen on jo mahdollista tottua.

Näillä alle 10 minuuttia vievillä ja jokaisen tehtävissä olevilla modauksilla DT 770 Pro X:stä on mahdollista saada tasapainoinen kuuloke, joka kuulostaa edelleen suljettu rakenne huomioiden raikkaan avoimelta, ja junttaa voimakkaan alabassonsa ansiosta lujaa. Diskantissa puolestaan on vielä hieman lisättyä säihkettä ja kirkkautta, mikä palvelee yksityiskohtien havaitsemista. Keskitaajuudet saisivat olla selkeydestään huolimatta jonkin verran tasaisemmat ja täyteläisemmät, mutta muutamat kuopat häiritsevät lopulta vähemmän kuin että toistossa olisi vastaavia korostumia. Muutosten jälkeen DT 770 Pro X kuulostaa jopa melko epätyypilliseltä DT 770-sarjalaiselta, koska äänessä ei ole minkäänlaista kylmyyttä tai metallisuutta, vaan sävy on jopa kutsuva. Toisto on myös puhdasta ja täsmällistä, mikä voi hyvinkin olla pienisäröisten Stellar.45-elementtien ansiota. Vertailun vuoksi tavallisen DT 770 Pro:n elementeillä alkaa jo olla ikää.

Taajuuskorjaaminen

Mekaanisen muokkaamisen lisäksi kuulokkeita voitaisiin toki myös taajuuskorjata, jolloin päästäisiin eroon taajuusvasteen yksittäisistä kuopista. Tällöin modeille ei edes olisi tarvetta, koska niiden vaikutukset voidaan hoitaa täysin ohjelmistopohjaisesti.

Sopivat asetukset taajuuskorjaamisen ovat määritettävissä esimerkiksi omien mittausteni pohjalta Squiglink-sivuton AutoEQ-työkalua apua käyttäen. Olen tehnyt pieniä hienosäätöjä korvakuulolla, mutta Harmanin tavoitekäyrä sopii lähtökohdaksi oikein hyvin. Jokainen kuulokkeet ostanut voi kokeilla alle listaamiani säätöjä esimerkiksi Equalizer APO -ohjelmistolla. Itse totesin ne toimiviksi Qudelix 5K:lla. Kuuntelukokemus ei poikkea taajuuskorjaamisen jälkeen valtavasti tekemistäni modeista, mutta objektiivisesti arvioituna toisto on vielä hieman neutraalimpaa ja lineaarisempaa. DT 770 Pro X on joka tapauksessa potentiaalia olla todella hyvä kuuloke, kunhan sen taajuusvasteesta tehdään tasapainoinen.

Hintavampien kuulokkeiden kohdalla en pääsääntöisesti näe taajuuskorjaamista ratkaisuna valmistajien tekemien virheiden paikkaamiseen, mutta DT 770 Pro x:n kaltaisten edullisempien tuotteiden kanssa vaivannäön voidaan nähdä maksavan itsensä paremmin takaisin etenkin, jos sama hintaluokka ei ole jo valmiiksi saturoitunut paremmista kuulokemalleista.

DT 770 Pro X Limited Edition vs. DT 700 Pro X

Hinnat: 200 € vs. 230–250 €

Päädyin hankkimaan tarkempaan vertailuun Beyerdynamicin DT 700 Pro X -kuulokkeet, joita myydään edullisimmillaan noin 30 euroa kalliimmalla kuin DT 770 Pro X -juhlamallia. Kuulokkeet on nimetty hämäävästi lähes samalla tavalla, joten tämän osion seuraaminen voi vaatia tarkkuutta. Onneksi kuulokkeet sentään näyttävät erilaisilta, joten ne eivät menisi käytössä sekaisin. DT 770 Pro X Limited Edition pohjautuu vanhempaan DT 770 Pro:hon, kun taas DT 700 Pro X näyttää hieman modernimmalta ja vähemmän huomiota herättävältä samoin kun vastaavaan rakenteeseen pohjautuva puoliavoin DT 900 Pro X. Yleinen laatuvaikutelma yltää mielestäni hieman korkeammalle tasolle kuin juhlamallissa, mutta pidän toisaalta siitä, miten hopeiset tekstit pomppaavat esiin DT 770 Pro X:ssä. DT 700 Pro X on siihen verrattuna melko vaatimattoman näköinen niin hyvässä kuin pahassakin.

Toiminnoiltaan tai säädöiltään kaksikko ei juurikaan poikkea toisistaan lukuun ottamatta sitä, että DT 700 Pro X:n korvapehmusteet kiinnittyvät kupin reunuksen ympärille venyttämisen sijaan kiinni painettavalla muovirenkaalla. Uudenlaiset korvapehmusteet tuntuvat materiaaliltaan pehmeämmiltä ja sitä myötä hieman miellyttävimmiltä, mutta korva-aukko on aavistuksen verran pienempi kuin DT 770 Pro X:n pehmusteissa. Vaikka molempien kuulokkeiden käyttäminen onkin mukavaa, huomaan suosivani juhlamallia, koska se puristuu päähäni kevyemmin ja painaa noin 50 grammaa vähemmän. DT 700 Pro X muistuttaa lujan puristuksensa ja tiukan istuvuutensa myötä Sennheiserin HD 600-sarjaa. Valtaväestölle puristusta ei varmasti ole liikaa, mutta joillekin kuulokkeet saattavat tuntua pidemmän päälle hieman häiritseviltä. Positiivisena puolena lujempi puristus vaikuttaisi kuitenkin parantavan passiivista äänieristystä.

Varustelun kohdalla kannattaa huomioida, että ostaja saa hintavamman DT 700 Pro X:n mukana laadukkaamman säilytyspussukan ja kaksi kaapelia (pituudet 1,8 m ja 3 m). DT 770 Pro X -juhlamallin mukana tulee näistä kaapeleista vain pidempi. Molemmissa kuulokkeissa kaapeli ja sen pitkä liitin osoittavat kupin pohjasta suoraan alaspäin, joten ne osuvat hieman häiritsevästi hartiaani etenkin päätä vasemmalle päin kääntäessä. Tämä oltaisiin voitu välttää asentamalla liitin osoittamaan hieman etuviistoon.

Äänenlaadulliset erot

Äänenlaadun vertailua odotin etukäteen kaikkein eniten, sillä molemmissa kuulokkeissa käytetään pienin eroin samoja Stellar.45-elementtejä. Sisäiseltä kuppirakenteeltaan ja osiltaan DT 770 Pro X on käytännössä kopio DT 700 Pro X:stä, mutta erilaiset korvapehmusteet muuttavat lopputulosta. Tämän lisäksi DT 700 Pro X:ssä elementin etupuolelle on asennettu selvästi paksumpi kerros vaimennusmateriaalia, joka vaikuttaa eniten ylätaajuuksien määrään.

DT 700 Pro X voi hyvinkin olla Beyerdynamicin parhaiten tuunattu suljettu kuuloke kautta historian. Sen luonnolliset keskitaajuudet ja vain lievästi V-tyylinen toisto poikkeavat selvästi kirkkaammista DT 770 Pro -malleista. Toiston tasapainoa rikkoo ainoastaan paikoin liikaa korostuva keskibasso ja puuttuva pala yläkeskitaajuuksien ja diskantin väliltä – tämä vaikuttaisi jonkinlaiselta rakenteen aiheuttamalta vaiheenkumoutumiselta, mutta onneksi se vain hieman rentouttaa ääntä. Täyteläiseltä tuntuva ja tasapainoinen esitystapa on joka tapauksessa valtava parannus DT 770 Pro X:n vaisuihin keskitaajuuksiin ja muihin taajuusvasteen epätasaisuuksiin nähden.

Siinä missä DT 770 Pro X:n basso ja diskantti jyräävät keskitaajuudet allensa, DT 700 Pro X:ssä alataajuuksissa on vain hieman lisättyä potkua ja diskantissa juuri sopivasti säihkettä ilman, että se varsinaisesti korostuisi kokonaisuudessa. Peräjälkeen kuunneltuna juhlamalli kuulostaa ohuen ontolta, kirkkaalta ja voimakkaasti jytisevältä, kun taas DT 700 Pro X on miellyttävän luonnollinen ja lämpöinen. Toisaalta sen äänikuva jää melko intiimiksi, kun taas DT 770 Pro X kuulostaa avoimemmalta ja ilmavammalta. Sen esitystapa on muutoinkin hieman elävämmän tuntuinen, mikä ei selity pelkästään eroilla taajuusvasteissa.

DT 700 Pro X:n elementtien paksu etuvaimennus on mielestäni selvästi kuultavissa, sillä tasapainoisuudestaan huolimatta ääni jää erikoisen pehmeäksi ja yhteen sulautuneeksi. Toisto on tavallaan selkeää, mutta joudun silti koko ajan hieman ponnistelemaan saadakseni selvää pienemmistä yksityiskohdista ja äänten ääriviivoista. Ympärilleen lämpöä säteilevä keskibasso ei helpota tilannetta, mutta dynamiikaltaan rajoittunut ja tietyllä tapaa tasapaksu esitystapa on kuitenkin tyypillinen muillekin paksulti etuvaimennetuille kuulokkeille, kuten Rode NTH100:lle, Drop Pandalle ja Dan Clark Audion Aeon-sarjalle. Samat havainnot pätevät myös Beyerdynamicin avoimeen DT 900 Pro X -malliin.

Kuuntelukokemus on erikoinen, koska äänessä ei tavallaan ole mitään vikaa, mutta se kuulostaa hieman siltä kuin musiikki toistuisi peiton läpi. Rennossa kuuntelussa tämä ei kuitenkaan haittaa, eikä siitä välttämättä olisi haittaa myöskään äänen yleisessä monitoroinnissa. Monet ovat suositelleet DT 700 Pro X:ää ja DT 900 Pro X:ää esimerkiksi puheen monitorointiin, mistä on helppo olla samaa mieltä, koska ihmisen ääni toistuu tyyliltään todella rehellisesti. DT 700 Pro X onkin mielestäni kokonaisuutena edelleen oikein hyvä ja yleiskuulokkeeksi huomattavasti parempi valinta kuin DT 770 Pro X Limited Edition.

Mielenkiintoisesti juhlamallin vapaammin hengittävisssä elementeissä on kuitenkin omat etunsa, kunhan kuulokkeiden taajuusvaste on säädetty lähtötilannetta tasapainoisemmaksi. Esimerkiksi ehdottamieni modausten jälkeen se kuulostaa läpinäkyvämmältä ja yksityiskohtaisemmalta kuin DT 700 Pro X. Myös äänten tilallinen erottelu on tarkempaa ja äänikuva avaramman tuntuinen. Vaikka keskitaajuudet kuulostavatkin edelleen ohuemmilta ja vähemmän miellyttäviltä, elävämpi dynamiikka tekee kuuntelukokemuksesta vaikuttavamman. Pienen vaivannäön jälkeen DT 770 Pro X:llä onkin mielestäni potentiaalia olla jopa parempi kuin DT 700 Pro X. Itse huomaan suosivani modatun juhlamallin raikkaampaa ja yksityiskohtaisempaa toistoa etenkin, kun kuulokkeiden päässä pitäminen on myös hieman mukavampaa.

Beyer-Frankenstein

Tästä päästäänkin lopuksi oivallukseeni siitä, että samanlaisen suunnittelun ansiosta DT 700 Pro X -mallin osat sopivat suoraan DT 770 Pro X:ään, jolloin juhlamallista voidaan tehdä elementit ja korvapehmusteet vaihtamalla melkoinen Frankensteinin hirviö. Tämä avaa myös mahdollisuuden kokeilla, miltä kuulokkeet kuulostaisivat, jos Beyerdynamic olisi päätynyt käyttämään niissä suoraan DT 700 Pro X:n osia sen sijaan, että elementtejä on muokattu ja korvapehmusteet otettu DT 770 Pro:sta.

Ääni DT 700 Pro X:n korvapehmusteilla

Kun DT 770 Pro X:ään vaihdetaan toisen Beyerdynamic-mallin pehmusteet, ääni muuttuu merkittävästi. Kuulokkeista tulee rauhallisemman ja täyteläisemmän kuuloiset. Basso ei enää ole liian tuhtia, eikä diskantti liian kirkasta, joten keskitaajuudet ovat enemmän esillä. Harmillisesti yläkeskitaajuudet 2–4 kHz:n välillä jäävät kuitenkin vaimeiksi, joten laulajat kuulostavat melko tylsiltä ja verhoutuneilta. Toisaalta taajuusvasteeseen syntyvä kolo tuo toistoon kiehtovaa tilavuuden tunnetta hieman samaan tapaan kuin ZMF:n Verite-kuulokkeissa. Näin DT 770 Pro X sopisikin hyvin rentoon kuunteluun, mikä poikkeaa täysin V-tyylisestä lähtötilanteesta. Jos joku kokee diskantin edelleen liian kirkkaaksi, sen tasoa saataisiin pudotettua vielä 3–6 desibeliä lisää asentamalla elementtien eteen myös DT 700 Pro X -mallin paksummat vaahtokiekot. Kokonaisuutena pidän korvapehmusteiden vaihtamista äänenlaadullisena parannuksena, vaikka siitä seuraakin uudenlaisia heikkouksia.

Miltä DT 770 Pro X kuulostaa DT 700 Pro X:n elementeillä tai täysin “kloonattuna”?

Seuraavaksi vaihdoin kuulokkeisiin DT 700 Pro X:n elementit, jotka napsahtavat paikoilleen ilman ongelmia. Tällä tavalla sain selville, millainen juhlamallista olisi voinut tulla, mikäli valmistaja ei olisi muokannut laisinkaan Stellar.45-elementtejä, mutta olisi käyttänyt kuulokkeissa edelleen nykyisiä DT 770 Pro -tyylisiä korvapehmusteita.

Äänenlaadussa ei melko odotetusti olisi ollut kehumista, sillä alakeskitaajuudet olisivat jääneet entistä vaimeammiksi ja 2,5 kHz:n kohdalle olisi muodostunut ikävä korostuma. Diskantin määrä sen sijaan olisi ollut maltillisempi, mutta 5–6 kHz:n välille olisi edelleen jäänyt ylimääräistä energiaa. DT 700 Pro X:n elementtien ja DT 770 Pro:n korvapehmusteiden heikko yhteensopivuus saattoikin lopulta olla syynä Beyerdynamicin päätökselle muokata elementtien ilmavirtausta DT 770 Pro X -malliin sopivammaksi.

Lopuksi tein vielä juhlamallista täydellisen kloonin DT 700 Pro X:stä nappaamalla siitä elementtien ja vaimennusvaahtojen lisäksi myös korvapehmusteet. Identtisillä osilla myös taajuusvaste on kahden mallin välillä likipitäen identtinen, mikä kertoo siitä, ettei kuppirakenteissa ole juurikaan eroja, vaikka ulkoapäin katsottuna kuulokkeet näyttävätkin erilaisilta. Beyerdynamic olisikin halutessaan voinut tehdä DT 770 Pro X:n äänestä tasapainoista, koska sillä oli jo olemassa sitä varten tarvittavat osat. Tällöin sillä olisi kuitenkin ollut tuotevalikoimassaan kaksi samanlaista kuuloketta, joten ehkäpä niistä on haluttu tehdä tarkoituksella erilaiset. Juhlamallin V-tyylinen tuunaus luo lopulta voimakkaampia mielleyhtymiä alkuperäisen DT 770 Pro:n suuntaan, mikä vaikuttaisi olleen päällimmäisenä tavoitteena.

Millaista vahvistinta laitetaan?

DT 770 Pro X ei ole vahvistamisen näkökulmasta aivan kevyimmästä päästä, koska sen herkkyys on alle 100 dB/mW, eikä impedanssikaan asetu 16–32 ohmin välille, vaan hieman korkeampaan 48 ohmin lukemaan. Silti esimerkiksi kannettavien tietokoneiden kuulokeliittimet toistavat kuulokkeita vaivatta, eikä erilliselle vahvistimelle välttämättä ole tarvetta samoin kun vanhempien 80 ja 250 ohmisten DT 770 Pro-mallien kanssa.

Jonkinasteiseksi haasteeksi DT 770 Pro X:n kanssa saattaa kuitenkin muodostua diskantin räikeys ja rosoisuus, jota pienitehoisilla äänilähteillä toisinaan esiintyy. Esimerkiksi Macbook Air:illa kuulokkeet ovat tavallista ärsyttävämmän kuuloiset, kun taas Qudelix 5K:lla toistosta tulee vähemmän pistävää. Hintavammat työpöytälaitteeni tasapainottavat tilannetta entisestään, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Kuulokkeet on suunniteltu kirkkaiksi, joten ne pysyvät sellaisina laitteistosta riippumatta. Koska hintavampien vahvistimieni balansoidut kuulokeliittimet eivät olisi olleet käyttökelpoisia kummankaan testaamani Beyerdynamic-mallin kanssa, kuuntelin kuulokkeita tätä juttua tehdessäni pääasiassa SMSL DL200-yhdistelmälaitteella, joka ei väritä ääntä merkittävissä määrin suuntaan tai toiseen.

Yhteenveto

DT 770 Pro X on valitettavasti ääneltään aivan liian V-tyylinen, jotta voisin kutsua sitä sellaisenaan hyväksi kuulokkeeksi. Uudet elementit vaikuttavat aiempaa kyvykkäämmiltä, mutta tuunauksen kohdalla ollaan otettu takapakkia esimerkiksi DT 770 Pro:n 80 ohmiseen versioon nähden. Myös hieman enemmän maksava DT 700 Pro X kuulostaa selvästi tasapainoisemmalta uhraamatta keskitaajuuksia basson ja diskantin jalkoihin. Koska juhlamalli maksaa 200 euroa, Beyerdynamicilta olisikin mielestäni ollut lupa odottaa jotakin parempaa. DT 770 Pro X on kuin tuulahdus menneiltä vuosikymmeniltä, jolloin suljetuissa kuulokkeissa oli vielä omat heikkoutensa.

Mieleeni ei tule toista kuulokevalmistajaa, joka olisi päässyt juhlimaan 100-vuotissyntymäpäivää, joten DT 770 Pro X tuntuu Beyerdynamicin kannalta hukatulta mahdollisuudelta osoittaa, mitä se on tänä aikana oppinut. Toisaalta valmistajan voidaan nähdä pysyvän uskollisena omalle tuunaustyylilleen, mikä miellyttänee sen V-tyylisestä toistosta pitävää fanikuntaa. Tehdyt ratkaisut vaikuttavat tarkoituksellisilta, sillä elementit ja korvapehmusteet suoraan DT 700 Pro X:stä ottamalla lopputulos olisi ollut selvästi tasapainoisempi, joskaan ei olisi tarjonnut kuluttajille mitään uutta.

Kiinnostavan juhlamallista tekee lopulta sen monipuolinen modauspotentiaali, koska kuulokkeet reagoivat voimakkaasti kaikenlaisiin muutoksiin. Äänenlaatu olisi säädettävissä moneen eri suuntaan eli myös oikein tasapainoiseksi. Sama onnistuisi vaihtoehtoisesti taajuuskorjaamalla. Kaikki tämä vaatii ylimääräistä vaivannäköä, mutta sen jälkeen voisin suositella kuulokkeita jopa hintavamman DT 700 Pro X:n edelle. Käyttömukavuus ja kestävyys juhlamallissa on totuttuun tapaan kohdallaan – esimerkiksi AKG:n K371 tuntuu Beyerdynamicin tuotteiden rinnalla lähes lelulta. Yhtenä merkittävänä uudistuksena DT 770 Pro X tarjoaa myös irrotettavan kaapelin, jota monet ovat odottaneet kuin kuuta taivaalta. Koska DT 770 Pro -sarja tuntuu nyt aiempaa modernimmalta ja helppokäyttöisemmältä, toivonkin valmistajan lisäävän aikanaan kaapelin irrottamismahdollisuuden myös muihin edullisiin kuulokemalleihinsa.

Plussat ja miinukset:

+ Avarahko äänikuva
+ Sopii voimakkaan basson ystäville
+ Kuulostaa vähemmän metalliselta kuin muut DT 770 Pro -mallit
+ Sisältää paremmat Stellar.45-elementit
+ Pienet säröarvot tukevat taajuuskorjaamista
+ Valtavasti modauspotentiaalia
+ Ulkonäölliset ehostukset ovat toimivia
+ Helppo kuorma vahvistimelle
+ Erinomainen käyttömukavuus
+ Kaapeli vihdoin irrotettavissa
+ Rakenne on tukeva ja helposti huolettavissa

-/+ Kuulokeliitin ei tue balansoitua äänisignaalia, mutta sille ei toisaalta ole tarvettakaan

– Erittäin vääristynyt taajuustasapaino
– Keskitaajuudet jäävät häiritsevän vaisuiksi ja elottomiksi
– Nykymittapuulla harvinaisen ylikorostunut diskantti
– Keskibasso kumisee liikaa
– Pitkä kaapeli on hankala kotikäytössä
– Kaapeli/liitin osuu hartiaan päätä kääntäessä