Arvostelu: Focal Stellia

Kirjoittaja: Roderick

Tietoja:

• Valmistusmaa: Ranska
• Hinta: 2999 €
• Rakenne: Suljettu, over-ear
• Dynaaminen 40 mm:n beryllium-elementti
• Impedanssi: 35 ohm
• Herkkyys: 106 dB / 1mW @ 1kHz
• Paino: 435 g
• Kaapelit: 3 metriä pitkä kaapeli 4-pin-XLR-liittimellä ja 1,2 metriä pitkä kaapeli 3,5 mm:n liittimellä. Kiinnittyvät kuulokkeisiin 3,5 mm:n liittimillä
• Muut varusteet: kotelo kuulokkeiden kuljettamiseen

Arvostelukappaleen hankintatapa: Itse ostettu tuote

Vuonna 2019 julkaistu Focal Stellia on valmistajan suljetun kuulokemalliston lippulaivamalli, jonka voi saada itselleen muhkealla 3000 euron hinnalla. Kuulokkeiden vastaanotto oli julkaisun jälkeen pääosin positiivinen, muttei samaan tapaan ylistävä, kuten pari vuotta aiemmin Focal Utopian kohdalla. Stellian elementti on valmistettu Utopian tapaan puhtaasta berylliumista, mutta elementit ovat kuitenkin ominaisuuksiltaan siinä määrin erilaisia, ettei Stelliaa voi täysin kutsua suljetuksi Utopia-malliksi. Stellia on myös osoittautunut heikoista elementeistään tunnettua Utopiaa toimintavarmemmaksi.

Rakenne ja mukavuus

Stellian ulkonäkö voi jakaa mielipiteitä. Kuvissa kuulokkeet näyttävät mielestäni melko mauttomilta, sillä niissä on ”blingiä” niin paljon, että kokonaisuus huutaa: ”katso, kuinka hieno ja hintava olen!”. Onneksi kuulokkeet näyttävät kuitenkin luonnossa hillitymmiltä, ja olenkin itseasiassa alkanut pitää niiden ulkonäöstä.

Stellian rakenteessa on paljon hyvää, mutta kokonaisuudesta löytyy myös muutamia harmistuksen aiheita. Hyvänä puolena kuulokkeet on viimeistelty upeasti – pieniä yksityiskohtia on runsaasti, eikä missään ole säästetty. Stellia tuntuu ja näyttää 3000 euron kuulokkeelta. Myös kuulokkeiden pakkaus on viimeisen päälle mietitty kokonaisuus, sillä jopa käyttöoppaille on oma nahkainen kotelonsa. Kuulokkeiden säilytyskotelo on samanlainen kuin edullisemmissa Focal kuulokkeissa, mutta sen värimaailma on sovitettu yhdenmukaiseksi Stellian kanssa. Pidän kuulokekotelosta todella paljon, sillä se on hieno ja tukeva, eikä se vie yhtään enempää tilaa kuin on tarpeellista.

Entäs ne huonot puolet? Ensimmäiseksi täytyy nostaa esiin Focalin surullisen kuuluisat kaapelit. Stellian kaapelit ovat samaista jäykkää ”lampun virtajohtoa” kuin Focal Clearissa. Paikoillaan kuunnellessa kaapelit vielä menettelevät, mutta ne ovat auttamatta liian jäykät, mikäli kuulokkeita haluaa käyttää liikkuessaan. Koska kuulokkeet on selvästi suunniteltu myös liikkuessa käytettäviksi (niitä myös markkinoidaan sen suuntaisesti), on kaapeleiden jäykkyys todellinen ongelma.

Kuulokkeiden mukana tuleva lyhyempi 3,5 mm:n liittimellä varustettu kaapeli on pituudeltaan vain 1,2 metriä. Pituus on hyvä mobiilikäytössä, muttei riittävä työpöytäkäyttöön. Balansoitu XLR-liittimellä varustettu kaapeli on puolestaan noin 3 metriä pitkä. Kuulokkeiden mukana ei tule ollenkaan adapteria, jolla ne saisi kytkettyä kiinni 6,35 mm:n sisääntulolla varustettuun vahvistimeen. Tämän ratkaisun ymmärtäisi, mikäli kuulokkeet vaatisivat tehokkaan vahvistimen, joissa on useimmiten XLR-ulostulo. Stellia on kuitenkin todella helppokuormainen kuuloke, joten Focalin olisi ehdottomasti pitänyt sisällyttää pakettiin myös XLR→6.35 mm adapteri.

Stellian nahkaiset osat ovat erittäin pehmeää pintanahkaa, josta käytetään käsittääkseni nimitystä anilliininahka. Nahka on todella upean tuntuista, mutta se ei valitettavasti sovellu kovin hyvin kuulokkeiden materiaaliksi. Pääpannan pinta värjäytyy käytössä (patinoituu) epätasaisesti. Tasaisen värin saavuttamiseksi pannalle pitäisi tehdä jonkinlainen pintakäsittely, mutta harvalla asiaan perehtymättömällä on sellaiseen osaamista. Muutamat Stellian omistajat ovatkin pilanneet kuulokkeidensa ulkonäön lopullisesti käytettyään pantaan vääränlaisia nahanhoitoaineita. Vaikka värjäytyminen onkin ”Cuir pleine Fleur” -nahan ominaisuus, suosittelisin käyttämään kuulokkeissa erillistä pannan suojaa Stellian jälleenmyyntiarvon säilyttämiseksi.

Kuulokkeiden korvapehmusteet ovat onneksi väriltään tummat, joten niissä ei ole vastaavaa värjäytymisongelmaa. Pehmusteet ovat muutenkin erittäin laadukkaan tuntuiset – hyvä niin, sillä uudet pehmusteet maksavat noin 200 euroa!

Stellian käyttömukavuudesta minulla ei juuri ole mainittavaa. 435 grammaa painoisina kuulokkeet eivät ole kevyet, mutteivat mielestäni liian painavatkaan. Päälaella en tunne pitkissäkään kuunteluissa painetta, ja korville tuleva puristusvoima on itselleni lähes täydellinen. Ainoa miinus käytettävyydessä on sama kuin muissakin Focalin kuulokkeissa: jousitetut kupit pyrkivät ikään kuin avautumaan takaisin oletusasentoonsa, jolloin paine tulee enemmän leuan puolelle, ja samalla pehmusteiden sulkevuus heikkenee korvan yläpuolella. Tämän vuoksi kuulokkeiden asentoa joutuu aina välillä korjaamaan.

Äänenlaatu

Dynaaminen, iskevä, intiimi, keskialueeltaan kuulaas ja kokonaisuutena melko tasapainoinen maltillisella bassokorostuksella höystettynä – Stellian sointi on välittömästi tunnistettavissa Focaliksi, vaikka bassoa onkin enemmän kuin avoimissa Clear- ja Utopia-malleissa.

Basso:

Stellian bassontoisto on hyvää, muttei mielestäni hintaisekseen erinomaista tai erityisen mieleenpainuvaa. Tämä on lievä pettymys, koska odotin, että bassontoisto olisi se osa-alue, jolla Stellia olisi voinut olla jopa Utopiaa parempi. Toisto on iskevää, tarkkaa ja nopeaa, mutta kuunnellessa tuntuu siltä kuin bassonuotit olisivat jopa hieman liian vikkeliä liikkeissään. Haluaisin sulatella niitä hetken pidempään, sillä nyt tuntuu siltä, että ääni haipuu luonnottoman nopeasti, eikä ehdi ”kouraista” kunnolla. Useimmilla kuulokkeilla ongelma on päinvastainen, joten onkin melko erikoista, että Focal onnistui kehittämään tällaisen basson juuri suljettuihin kuulokkeisiin.

Basson painopiste on enemmän keskibasson iskevyydessä kuin alemmissa jyrinöissä, vaikka toisto alas ulottuukin. Liiallisen ”nopeuden” lisäksi suurin miinus onkin se, ettei Stelliasta oikein irtoa mitään subwoofer-tyylisiä tärinöitä. Mikäli musiikissa on todella runsaasti alempia taajuuksia, voi kuulokkeissa olla havaittavissa myös lievää kuminaa paineen kasautuessa kuppeihin. Tämä ilmiö esiintyy jossakin määrin kaikissa suljetuissa kuulokkeissa, joten siitä ei Stelliaa sinänsä voi moittia. Focal on onnistunut vaimentamaan kuppien resonanssit erinomaisesti, minkä osalta Stelliat ovatkin avoimimman kuuloiset suljetut kuulokkeet, joita olen koskaan testannut.

Omiin korviini keskibasson korostuma on maltillisempi kuin mittauksista voisi päätellä. Stellian basso pysytteleekin hieman taka-alalla muuhun toistoon nähden. En tarkoita, että bassoa olisi määrällisesti vähän, vaan kuunnellessa huomio tuppaa kiinnittymään helposti aivan muihin asioihin.

Yritin analysoida Stellian bassontoistoa kuuntelemalla Massive Attackin ”Paradise Circus” -kappaletta, mutta huomasinkin kappaleen puolivälissä, että Hope Sandovalin laulusuoritukset olivat vanginneet minut niin täysin, että ”bassoanalyysi” täytyi aloittaa alusta. Vaikka käytän kyseistä kappaletta usein kuulokkeita arvioidessani, en ollut aiemmin juurikaan noteerannut koko laulajaa. Vastaavaa tapahtuu todella usein Focal Utopiaa kuunnellessa, joten on mukavaa huomata, että Stellialla on sama kyky nostaa musiikista esiin asioita tuoreella tavalla ja naulita kuuntelija nautiskelemaan niistä.

Keskiäänet:

Stellian keskiäänien toisto jakaa varmasti mielipiteitä. Sointi on erittäin puhdasta ja erottelevaa, ja kuulokkeista on vaikeaa havaita minkäänlaista verhoutumaa, ellei niitä vertaa todella hyviin avoimiin kuulokkeisiin. Stellia toistaa sähkökitarat ja puhaltimet todella energisesti. Laulusuoritukset puolestaan toistuvat intiimisti ja eläväisen kuuloisesti. Tällaisen esitystavan valitettava varjopuoli on se, että toisto kuulostaa helposti liian ohuelta ja kylmältä.

Valitettavasti näin on jossakin määrin myös Stellian kohdalla. Napakasti potkiva basso pelastaa paljon, mutta kokonaisuutena sointi on silti hieman ohutta. Toisinaan myös vokalisti ja kosketinsoittimet särähtävät korvaan liiaksi. Uskon, että Stellian toisto miellyttää Grado-tyylisistä keskiäänistä pitäviä, mutta rauhallisempaan toistoon tottuneille sointi voi olla ainakin aluksi liian aggressiivista. Räyhäkämmän kuuloisten kuulokkeiden ongelmana on usein sibilanssi, mutta sitä ei kuitenkaan esiinny Stelliassa. Kuulokkeet ovatkin tervetullut poikkeus tällä rintamalla, ja ne ansaitsevat sibilanssin puuttumisesta erityismaininnan.

Diskantti:

Ylä-ääniltään Stellia on erinomainen. Diskantti on mielestäni todella tasapainoinen, eikä lyö koskaan yli tai jää vajaaksi. Vertailun vuoksi avoimet Focal Clear, Elex ja Utopia ovat ajoittain niillä rajoilla, että diskanttia on jo liikaakin. Uusi Clear MG -malli puolestaan on käsittääkseni diskantiltaan melko vaimea. Stellia onkin todennäköisesti diskantiltaan toistaiseksi tasapainoisin Focal-kuuloke.

Olen aina pitänyt berylliumin ominaissoinnista diskanttia toistettaessa, ja Stellia ottaa teknologiasta irti täyden hyödyn. Ainoat heikkoudet Stellian diskantissa ovat kuulokkeiden fyysisestä rakenteesta johtuvia, sillä diskantintoisto kärsii hieman suljetun rakenteen tuomista rajoitteista: ylimpien ilmataajuuksien musiikkiin luoma hengittävyys jää jokseenkin vajaaksi. Tätä olisi ehkä voitu kompensoida kuppien erilaisella akustoinnilla, mutta silloin olisi varmasti jouduttu tekemään uhrauksia ääneen muilla osa-alueilla. Ilmavampaa diskantin toistoa suljetuista kuulokkeista haluavien kannattanee harkita myös ZMF Verite Closed- tai Fostex TH900 -kuulokkeita.

Äänikuva, dynamiikka ja muut teknisyydet:

Stellialla äänet sijoittuvat äänikenttään tarkasti, liikkeet ovat helposti havaittavissa, eivätkä instrumentit sekoitu toisiinsa. Näiltä ominaisuuksiltaan Stellia on paras kuulemani suljettu kuuloke. Kyvykkyys ei kuitenkaan riitä kompensoimaan äänikuvan suppeutta, joka on Stellian suurin yksittäinen heikkous.

Ulkomuistista sanoisin, että Stellian äänikuva on yllättäen hieman isompi kuin avoimessa Focal Clearissa, mutta ero ei ole merkittävä. Jos Clearin äänikuva on liian intiimin kuuloinen, en lähtisi ostamaan Stelliaa kokeilematta. Äänikuvaan tottuu kyllä melko hyvin ajan kanssa, mutta mikäli välillä kuuntelee muita kuulokkeita, Stellia tuntuu joka kerta uudelleen kuunnellessa turhan intiimiltä.

Stelliassa on erinomainen makrodynamiikka, kuten Focaleissa yleensäkin. Kuulokkeet seuraavat äänitettä tarkasti toistaen mainiosti sekä mahtipontiset muutokset signaalissa että hentoisemmatkin vaihtelut äänenvoimakkuudessa. Puhtaasti ulkomuistista sanoisin, että Stellia on dynamiikaltaan, erottelukyvyltään ja äänen “läpinäkyvyydeltään” lähempänä Utopiaa kuin edullisempia Clear-, Elear-, Elegia- ja Elex -malleja. En valitettavasti ole testannut kovin monia 3000 euroa maksavia kuulokkeita, joten en osaa sanoa, kuinka hyvin Stellia vertautuisi teknisyyksiltään saman hintaisiin avoimiin kuulokkeisiin, kuten esimerkiksi Hifiman HE1000SE -malliin tai Meze Empyreaniin.

Suppeaa äänikuvaa lukuun ottamatta Stellia on mielestäni suljetusta rakenteestaan huolimatta kokonaisuutena teknisesti vakuuttavampi kuin sitä edullisemmat avoimet kuulokkeet, kuten Audio-Technica ATH-ADX5000 (2190 €), Hifiman Arya (1799 €) tai Audeze LCD-3F (1999 €). ADX5000 ja Arya pystyvät haastamaan Stellian erottelukyvyllään ja puhtaalla soinnillaan, mutta häviävät selvästi dynamiikassa ja osin myös bassontoistossa. Audeze vakuuttaa muhkealla keskialueellaan ja bassollaan, muttei muistikuvieni mukaan yllä muilta ominaisuuksiltaan Stellian tasolle.

Vertailua muihin kuulokkeisiin

Focal Stellia vs. ZMF Verite Closed

Hinnat: 3000 € vs. 2700–2900 € riippuen puulaadusta

Basso:

Ilmeisin ero Stellian ja Verite C:n välillä on Veriten huomattavasti suurempi äänikuva ja muhkeampi basso – Verite C:n basso on kyllä aivan loistava! Harmi, kun minulla ei ole Fostexin TH900:aa verrokkina. Muistelen kuitenkin, että Fostex iskisi vielä hitusen kovempaa ja jyrisisi alimmilla taajuuksilla vakuuttavamman kuuloisesti puuroutuen kuitenkin herkemmin nopeilla bassokuvioilla.

Verite C:n kyvykkyys on ilmeisintä oikeilla soittimilla soitettuja nopeita bassokuvioita toistettaessa. Edelleen muistinvaraisesti sanoisin, että teknisyydessä HEDD HEDDphone vie pidemmän korren, mutta bassoa HEDDphonessa on kuitenkin määrällisesti huomattavasti vähemmän. Myös Stellia on bassoltaan mainio, mutta hieman mitäänsanomaton. Veritellä huomaan jatkuvasti kiinnittäväni huomiota basistin työskentelyyn, mutta Stellialla en juurikaan.

Erot dynamiikassa:

Osaltaan kuulokkeiden eroavaisuuksia bassontoistossa selittää erilainen dynamiikka. Stellialla äänet ilmestyvät nopeammin tyhjyydestä. Pistin sen ensin erilaisen tuunauksen piikkiin, mutta ero on tarkemmin kuunneltuna läsnä kaikilla taajuusalueilla. Stellialla äänet tuntuisivat myös katoavat nopeammin, eikä ero Veriteen selity pelkästään ZMF:n puukuppien jälkikaiulla. Verite sen sijaan tuo enemmän esiin nuottien voimakkainta ja pitkäkestoisinta osaa. Tiivistettynä Stellia korostaa nuottien alkua ja loppua, ja Verite puolestaan nuotin keskiosaa.

Tätä on hieman hankala selittää maallikkona, mutta ajatellaanpa vaikka rummun iskua. Stellia painottaa äänen tyhjyydestä syntymisen ja tyhjyyteen haipumisen nopeutta. Verite C:n transientit ovat pehmeämmät ja huomaamattomammat, ja samasta rummun lyönnistä aistitaan enemmänkin lyönnin voimakkuutta kuin sitä, kuinka nopeasti kapula käväisi rumpukalvolla.

Verite siis painottaa dynaamisissa vaihteluissa signaalin voimakkuuden muutosta, kun taas Stellia loistaa dynaamisten muutosten nopeudessa ja pienten tasovaihteluiden poiminnassa. Stellialla on Focaleille ominainen kyky iskeä tyhjästä niin yllättäen, että kuuntelija joka kerta hieman säpsähtää, vaikka kyseessä olisikin tuttu kappale. Stellialla myös pienemmät äänenvoimakkuuden muutokset ovat helpommin havaittavissa verrattuna Veriteen. Verite C on taajuusvasteltaan “muhkeamman” kuuloinen kuin Stellia, ja nämä erot dynamiikassa ja “nopeudessa” korostavat entisestään eroa kuulokkeiden välillä.

Keskitaajuudet:

Keskiäänien osalta kuulokkeet eroavat toisistaan melkoisesti. Stellia on kevyt ja hieman agressiivinen, kun taas Verite C on huomattavasti pehmeämpi ja täyteläisemmän kuuloinen. Tämän vuoksi kuulokkeet ovat parhaimmillaan erilaisella musiikilla. Esimerkiksi Jeff Buckleyn “Hallelujah” ei toimi Stellialla, sillä korvani ovat jatkuvassa hälytystilassa liian hyökkäävien laulusuoritusten takia. Veritellä vastaavaa ongelmaa ei ole, vaan koko ”Grace” -albumi kuulostaa kuulokkeilla ehkäpä paremmalta kuin koskaan ennen.

Buckleyn intohimoinen tulkinta välittyy Veritellä paremmin, koska kovempaa lauletut kohdat menevät Stellialla niin pahoin yli, että musiikkia yrittää vaistomaisesti olla kuuntelematta. Asetelma muuttuu maltillisemmin tulkitulla laulukeskeisellä musiikilla, jota kuunnellessa Verite kuulostaa hieman verhoutuneelta Stelliaan verrattuna. Lisäksi “kuva” vokalistista jää Veritellä hieman hämäräksi samalla kun Stellialla voi lähes nähdä ihmisen edessään. Tässä kohtaa on muistutettava, että tällaisista asioista puhuttaessa erot ovat todellisuudessa todella pieniä.

Stellia toimii Veriteä paremmin myös aggressiivisella musiikilla, mikäli ääniteessä ei ole liiaksi korkeita laulusuorituksia tai esimerkiksi kirkkaita jousisoittimia. Stellia on erinomainen valinta vaikkapa Peer Güntin tykittelyyn, enkä kyllä myöskään muista, koska viimeksi Children Of Bodomin Hatebreeder olisi kolahtanut yhtä kovaa kuin Stellialla kuunnellessa. Tällaisella musiikilla Verite voi kuulostaa jopa hieman laahaavalta Stelliaan verrattuna.

Verite puolestaan toimii paremmin, kun musiikin tempo on hillitympi, ja kun musiikki hyötyy isosta äänikuvasta. Eeppiset rock-balladit, kuten Guns N’ Rosesin “November Rain” tai Scorpionsin “Wind Of Change” soivat Veritellä upeasti. Verite myös toimii huonolaatuisilla äänitteillä Stelliaa paremmin, sillä laajempi äänikuva antaa suttuisille äänitteille tilaa hengittää. Stellialla huonot levyt tulevat yhtenä mössönä päin naamaa.

Diskantti:

Korkeammat taajuudet toistuvat mielestäni paremmin Stellialla. Veritellä esimerkiksi lautasten äänet ikään kuin liimautuvat taustaan tiukemmin, eikä niihin ole yhtä helppo keskittyä kuin Stellialla. Sword Of Damocles havaitsi omassa Verite-arvostelussaan, että Stellian ”nopeus” syö lautasten ilmavaa vaihetta. Olen samaa mieltä, ja siltä osin Stellia saisi olla parempi. Mielestäni Stellia on silti ylemmillä taajuuksilla Veriteä erottelevampi. Tämä lieneekin jälleen hyvä esimerkki tilanteesta, jossa omat mieltymykset ratkaisevat sen, kumman kuulokkeen sointia pitää miellyttävämpänä.

Toiston vaivattomuus:

Verite C:n sointi on kontrolloitua ja liki virheetöntä, mutta siitä puuttuu valitettavasti eräänlainen rento vaivattomuus. Stellia suoriutuu tältä osin hieman paremmin, muttei sekään mielestäni hintansa veroisesti. Voi olla, että suljetuilla kuulokkeilla on vaikeampaa, tai jopa mahdotonta, saada sointia niin vaivattoman ja helpon kuuloiseksi, että se minua täysin tyydyttäisi. Tämä on sääli, koska musiikin tieltä täysin “katoamaan” kykenevät suljetut kuulokkeet olisivat melkoisen mullistavat.

Jos vaivattoman soinnin käsite tuntuu kummalliselta, ja haluaisit kokea sen itse, siitä saa mielestäni helpoiten maistiaisen marssimalla hifiliikkeeseen, jossa voi kuunnella Staxin kuulokkeita. Jopa halvat elektrostaatit soivat “vaivattomammin” kuin useimmat huomattavasti kalliimmat dynaamiset ja planaaritekniikalla toteutetut kuulokkeet. Elektrostaateissa on kuitenkin omat ongelmansa, joten nekään eivät ole useimmille kuuntelijoille mikään oikotie onneen.

En osaa sanoa tarkkaa syytä sille, miksi toiset kuulokkeet soivat vähemmän pakotetun kuuloisesti kuin toiset. Se on todennäköisesti monen asian summa, johon vaikuttanee ainakin elementtien reaktiivisuus (nopeus), särön määrä ja se, kuinka paljon kuulokkeiden rakenteesta syntyy häiriötä ääneen.

Pohdintaa:

Jos minun pitäisi valita Stellian ja Verite C:n väliltä, valinta menisi vaikeaksi – mieltymykseni vaihtelevat kappaleesta toiseen. Sain tästä hyvän esimerkin kuunnellessani minulle entuudestaan tuntemattoman Calum Scottin “Rise” -kappaletta. Biisi alkoi pyöriä Tidalista kuunnellessani Stellioita, ja kuuntelin sitä sen kummemmin mitään miettimättä. Vaihdoin sitten kesken biisin Veriteen, jolloin kasvoilleni levisi välittömästi hymy. Vaikka Stellia onkin teknisesti vaikuttava ja sitä on parhaimmillaan todella immersiivistä kuunnella, se saa minut vain harvoin herkistymään tai edes hymyilemään.

Stellian vahvuudet ovatkin toisaalla. Kuulokkeet ovat mielestäni eräänlaiset suljetut Gradot. Aivan, kuten Gradon kuulokkeet, Stellia toimii parhaiten räväkällä musiikilla revitellessä. Vaikka kuulokkeet eivät välitäkään tunteita Veriten tavoin, ne saavat sisäisen kitaristini heräämään – ilmakitara onkin Stellialla kuunnellessa kovassa käytössä!

Koska kuuntelen musiikkia laidasta laitaan, kumpikaan kuulokkeista ei täysin soveltuisi minulle ainoaksi kuulokkeeksi. Molemmat ovat siitä huolimatta erinomaisia kuulokkeita, joille olisi ehdottomasti paikkansa kuulokekokoelmassani, mikäli minulla vain olisi varaa pitää useita 3000 euroa maksavia kuulokkeita. Vaikka on sinänsä hyvä, että kuulokkeita tehdään erilaisilla tuunauksilla ja jokaiseen erilaiseen makuun, en voi olla miettimättä sitä, etteikö näin kalliiden kuulokkeiden pitäisi toimia erinomaisesti kaikenlaisella musiikilla.

Musiikkimaun lisäksi Stellian ja Verite C:n väliltä valitessa kannattaa huomioida myös vahvistimen tarve. Minulla oli suuret odotukset Schiit Yggdrasil + SW51 + Verite -yhdistelmälle, mutta SW51 pehmitti mielestäni Veriten ääntä aivan liikaa. SPL Phonitor 2 sen sijaan kuulosti huomattavasti paremmalta sekä Veritellä että Stellialla. Keskimäärin Stellia on matalamman impedanssinsa ja korkeamman herkkyytensä ansiosta helpompi vahvistimien suhteen.

Stellia toimi erinomaisesti Astell & Kern SR15 -DAP:lla, mutta korkeaimpedanssisen Verite C:n kanssa piskuinen SR15 oli vaikeuksissa. Liquid Platinum -vahvistimen parjatusta balansoimattomasta ulostulosta molemmat kuulokkeet paljastivat vahvistimen heikkoudet, mutta saman vahvistimen balansoitu ulostulo toimi molemmilla hyvin. En voi sanoa, että sointi olisi kummallakaan kuulokkeella sen parempaa tai heikompaa Liquid Platinumilla verrattuna Phonitor 2:een.

Focal Stellia vs. Focal Utopia

Hinnat: 3000 € vs. 4000 €

Vaikka vertailu kalliimpaan ja avoimeen Utopiaan on lähtökohtaisesti epäreilu, se on kuitenkin mielestäni tarpeellista tehdä, sillä tiedän monien harkinneen Stelliaa, koska se on Utopiaa edullisempi. Ajatuksena on ehkä se, ettei Stellia voi olla kovin paljoa heikompi kuin Utopia. Totuus kuitenkin on se, että Focal tiesi, mitä teki hinnoitellessaan Stellian siten, että Utopia maksaa 1000 euroa enemmän.

Erinomaista dynamiikkaa ja mainiota ylä-äänien toistoa lukuun ottamatta Stellia jää valitettavan paljon jälkeen ominaisuuksissa, jotka tekevät Utopiasta niin loistavan kuulokkeen kuin se on. Stellia on verhoutuneempi ja poimii musiikista huonommin pieniä yksityiskohtia. Osittain ero selittyy toki avoimen ja suljetun rakenteen välisillä eroilla, ja toisaalta myös sillä, että kuulokkeiden elementit ovat hieman erilaiset, vaikka molempien kalvo berylliumia onkin.

Stellian äänikuva muistuttaa enemmän ”normaaleja” kuulokkeita, joten se ei myöskään pysty Utopian äärimmäisen tarkkaan kolmiulotteiseen kuvantamiseen. Kuten aiemmin totesin, Stellia on “imaging”-osastolla suljetuista kuulokkeista paras kuulemani, mutta Utopia on vielä huomattavasti parempi.

Stellian keskiäänet kuulostavat paikoin kovilta, ja osa soittimista kolahtaa luonnottoman kuuloisesti ja korostuneen kovaa. Uskoisin tämän johtuvan osittain kuulokkeiden ohuesta alakeskialueesta. Tuunauksen taustalla lienee ollut halu erottaa basso selkeästi keskialueesta, jottei basso vuotaisi keskiäänien päälle. Tämä on kuitenkin kompromissi, jollaista en 3000 euron kuulokkeissa haluaisi nähdä. Stellia soi Utopiaan verrattuna korostetun voimakkaasti myös 2 kHz:n alueella. Utopian taajuusvaste on huomattavasti tasapainoisempi, vaikka sen diskantti onkin Stelliaa lähempänä liiallisen kirkkauden rajaa.

Vaikka Stellian keskialueella on satunnaista kovuutta, kuulokkeilla on Utopian tavoin kyky toistaa tiettyjä instrumentteja todella loistavasti. Stellia on loistava puhaltimilla, koskettimilla ja jousilla. Mainittakoon kuitenkin vertailun vuoksi, että mielestäni jousisoittimissa huomattavasti edullisempi ZMF Atticus on vieläkin parempi.

Utopiaa ronskimpi basso tekee Stelliasta hieman monipuolisemman, mutta paikoitellen bassoa on jopa liikaa – tai ei bassoa varsinaisesti liikaa ole, mutta ajoittain se kumisee, mikä on tässä hintaluokassa häiritsevää. Jos kuuntelee pidemmän aikaa pelkkää Stelliaa, asiaan ei edes kiinnitä huomiota. Tämä on jälleen yksi pienempi yksityiskohta, joka nousee esiin vain suorassa vertailussa parempiin avoimiin kuulokkeisiin. Rehellisyyden nimissä on tosin todettava, että tuskin yksikään suljettu kuuloke on tältä osin Stelliaa parempi. Kyse on enemmänkin suljettuihin kuulokkeisiin liittyvästä heikkoudesta, eikä niinkään Stellian omasta ongelmasta.

Stellia on luultavasti kaikista kuulokkeista se, joka erilaisesta tuunauksestaan huolimatta muistuttaa eniten Utopiaa. Taajuusvasteeltaan Focalin Clear ja Elex ovat lähempänä Utopiaa, mutta ne eivät yllä teknisesti yhtä lähelle Utopiaa kuin Stellia. En siltikään voi suositella Stelliaa Utopian korvikkeeksi, sillä Utopian “pilaamille” korvilleni Stellia kuulostaa eräänlaiselta bassoboostatulta Utopian kevytversiolta. Kuitenkin jos Utopia ei olisi minulle tuttu, enkä olisi sitä päässyt koskaan kuulemaan, olisin varmasti täysin tyytyväinen myös Stelliaan.

Yhteenveto

Focal Stellia on hintava kuulokemalli, joka näyttää ja tuntuu rakenteensa osalta 3000 euron arvoiselta. Kuulokkeet ovat teknisesti erinomaiset, mutta ne kompastuvat hieman suppeaan äänikuvaan ja ajoittain liian aggressiiviseen yläkeskialueen tuunaukseen. Kevyesti korostetun basson ansiosta Stellia toimii avoimia Focaleita paremmin elektronisella musiikilla, mutta on silti parhaimmillaan menevällä rock- ja metallimusiikilla. Tämän hintaiselta kuulokkeelta toivoisi tasaisempaa suoritusta kaikilla muillakin musiikkigenreillä.

Puutteistaan huolimatta Stellia tarjoaa selkeän äänenlaadullisen parannuksen edullisempiin avoimiin Focal-malleihin verrattuna – Utopiasta jäädään kuitenkin vielä selvästi jälkeen. Jos tiedät tarvitsevasi nopeasointiset kuulokkeet, eikä planaareiden joukosta tunnu löytyvän kuuloketta, jossa olisi nopeuden lisäksi riittävän iskevää dynamiikka, Stellia voi hyvinkin olla jokaisen euron arvoinen.

Plussat ja miinukset:

+ Erotteleva ja puhdas sointi
+ Erinomainen makrodynamiikka
+ Äänikuva on hyvin jäsentynyt ja liikkeiden seuranta tarkkaa
+ Kuulokkeet ovat erinomaisesti viimeistellyt ja rakennettu laadukkaista materiaaleista
+ Hieno pakkaus
+ Mukavuus
+ Elementit eivät hajoa yhtä herkästi kuin Utopiassa ja Elexissä.

+/- Kuulokkeiden väritys jakaa mielipiteitä
+/- Kuppien resonanssit ovat erinomaisesti hallinnassa, mutta kuulokkeet tunnistaa silti rakenteeltaan suljetuksi
+/- Korostunut yläkeskialue tuo sointiin räväkkyyttä, mutta sitä on toisinaan liikaakin
+/- Bassotoisto on erittäin laadukasta, muttei erityisen säväyttävää

– Suppea äänikuva
– Surkeat kaapelit
– Korkea hinta
– Kalliit varaosat