HEDDphone D1: Neutraaliuden uusi standardi

Kirjoittaja: Sword of Damocles

Tietoja:

• Julkaisuvuosi: 2025
• Valmistusmaa: Saksa (elementtien kalvot Ruotsista)
• Hinta: 699 €
• Ostettavissa Suomesta: Kyllä
• Rakenne: Avoin, over-ear
• Dynaamiset elementit Thin-ply Carbon -kalvoilla (TPCD)
• Impedanssi: 32 Ohm
• Herkkyys: 100 dB/mW
• Paino: 350 g
• Liitintyyppi: 2x 3,5 mm
• Kaapeli: Pituus 2,2 m | Liitin 3,5 mm (+ 6,35 mm adapteri)
• Lisävarusteet: Kuljetuskotelo
• Takuu: 5 vuotta (vaatii rekisteröitymisen)

Arvostelukappaleen hankintatapa: Saatu lainaan harrastajalta

Saksalainen HEDD Audio on tähän mennessä luottanut nokkelasti nimetyissä HEDDphone-kuulokkeissaan itse kehittämiinsä AMT-elementteihin (Air Motion Transformer), mutta kenties sen vuoksi edullisemmat tuotteet ovat valikoimasta puuttuneet. Eivät HEDDphonet kaikille ole myöskään massiivisen kokonsa vuoksi sopineet, joten kohderyhmä vaatikin jo laajentamista.

Vuoden 2025 lopulla julkaistu HEDDphone D1 korjaa isoveljiensä jättämän aukon maksaessaan 700 euroa ja ollessaan niitä selvästi pienikokoisempi. Ääni tuotetaan tällä kertaa tavanomaisilla dynaamisilla elementeillä, joiden kalvo kuitenkin on tehty Ruotsissa täysin uudenlaisesta materiaalista: ohutlaminaattihiilikuidusta (Thin-ply Carbon). Tästä lisää hieman tuonnempana.

HEDDphone D1 ehti julkaisunsa jälkeen kerätä valtavasti kehuja Sennheiser HD 600:aa muistuttavasta neutraalista äänestään, minkä jälkeen kuulokkeet vaikuttavat myyneen kuin häkä. Valmistajan varastosta ne ovat olleet jo pidemmän aikaa loppu, koska uudet tuotantoerät menevät jälleenmyyjille paikkaamaan kysyntää. Siksi en vielä itsekään onnistunut saamaan testikappaletta suoraan HEDD Audiolta, vaikka he sellaisen mieluusti olisivatkin tilaisuuden tullen lähettäneet. Onneksi minuun otti kuitenkin yhteyttä ystävällinen kanssaharrastaja, joka ehdotti kuulokkeiden lainaamista ja arvioimista. Tällä tiellä nyt olemme. Kiitos!

Vaikkei HEDDphone D1:llä ei ole juurikaan yhteistä valmistajan muiden kuulokemallien kanssa, mainittakoon tässä yhteydessä pohjustukseksi aiemmin kirjoittamani arvostelu HEDDphone 2:sta.

Tuotepakkaus ja varustelu

HEDDphone D1 saapuu mustassa magneettiläpällä sulkeutuvassa pahvilaatikossa kuljetuskoteloonsa pakattuna. Varusteluun sisältyy 2,2 metrinen kaapeli kangassukituksella ja metallisilla liitinrungoilla. Se ei ilahduttavasti kärsi monien muiden kevyiden kaapeleiden tapaan ylimääräisestä kimmoisuudesta tai omaa muistia, jonka vuoksi se pyrkisi takaisin tiettyyn asentoon käytön aikana. Lievää mikrofonisuutta (vaatteisiin hankautumisesta aiheutuu rahinaa) lukuun ottamatta käytettävyys saakin minulta notkeuden ansiosta korkeat pisteet.

Äänilähteeseen kaapeli kiinnittyy adapterinsa myötä joko 3,5 tai 6,35 millimetrin plugilla ja kuulokekuppeihin kahdella 3,5 millimetrin liittimellä, jotka napsahtavat kiinni poikkeuksellisen tiukasti. Koska johdotus mukailee yleistä standardia, HEDDphone D1:een sopivat myös muun muassa Hifimanin, Fiion ja Meze Audion kaapelit. Niin ikään balansoidun kaapelin hankkiminen olisi vaivatonta ja sellaisia löytyikin minulta jo valmiiksi.

Yllättävänä lisävarusteena kuulokkeiden mukana toimitetaan myös pino eräänlaisia Post-it-lappuja, joiden liimapinnalla omistaja voi putsata pölyt pehmusteista. Tämä viittaa valmistajan hoksanneen itsekin, miten herkästi HEDDphone D1:n pehmusteet imevät itseensä kaiken nöyhtän. Jos Sennheiserin kuulokkeiden ongelmana on ollut pehmusteiden nopea litistyminen, HEDD Audio saatetaan muistaa vuosien päästä vastaavasti D1:n pehmusteiden likaantumisherkkyydestä.

Rakenne ja käyttömukavuus

HEDDphone D1:n rakenne tuntuu välittömästi tutulta kaikille, jotka ovat joskus käsitelleet Sennheiserin HD 600 -sarjan kuulokkeita. HEDD Audio on selvästi lainannut suunnittelun perusperiaatteet ja osittain myös ulkonäön kilpailijaltaan, mikä ei ole lainkaan huono lähtökohta. Toteutus on kuitenkin viety tietyiltä osin pidemmälle: korkeussäätö toimii sulavammin ja pannan lisäleveyden tulisi lähtökohtaisesti auttaa painonjaossa. Korvapehmusteetkin ovat Sennheisereita muhkeammat.

Toisaalta kyseessä ei muoviosista huolimatta ole mikään höyhensarjalainen, vaan 350 gramman paino asettaa HEDDphone D1:n keskikastiin monien planaarikuulokkeiden alapuolelle. Sennheisereiden keveyttä täytyy edelleen hämmästellä, kun yleiseltä laatuvaikutelmaltaan melko vastaava HD 600-malli painaa vain 260 grammaa. Silti en myöskään D1:tä painavaksi sanoisi, vaan ehkäpä 700 euron kuulokkeen kannattaakin tuntua hieman jykevämmältä ja arvokkaammalta.

Ulkoasultaan kuulokkeet ovat on mustassa värityksessään hillityt, mutta eri kohdissa toistuva HEDD Audion logo (AMT-elementtiä kuvaavat neljä vaakaraitaa) sitoo kokonaisuutta mukavasti yhteen. Tämä logo on jopa tyylitelty elementtien takapuolelle luomaan mielleyhtymiä valmistajan muita kuulokkeita kohtaan.

Käyttömukavuuden osalta D1 on hieman kaksijakoinen kokemus. Sanka puristaa lempeästi ja korvapehmusteet ovat mokkamateriaaliltaan pehmeät ja miellyttävät. En edes häiriinny hivenen ahtaasta korvaaukosta (6 x 4 cm) tai siitä, että tietyssä kulmassa korvanlehteni hipaisevat hieman elementtien metallisia suojaritiöitä. Suurin kritiikkini kohdistuu sen sijaan pääpantaan.

Vaikka pantapehmuste onkin leveä ja sen kookas lovi lieventää painetta päälaella, hyödyt jäävät kovan vaahdon vuoksi puolittaisiksi. Koska pehmuste ei käytännössä jousta yhtään, se alkaa muodostaa pidemmissä kuuntelusessioissa pientä jomotusta. Joudunkin välillä liikuttelemaan kuulokkeita eri kohtaan, jotta päälakeni saa lepoa. Tämä on sääli, sillä pehmeämmällä pannalla kyseessä olisi erinomaisen mukava kuuloke; nyt se jää vain perushyvälle tasolle. Toisaalta pehmuste on vaihdettavissa, joten toivon HEDD Audion tai jonkin toisen valmistajan tuovan tarjolle pehmeämpiä vaihtoehtoja. Jo nyt jotkut ovat vaihtaneet kuulokkeisiin 3D-tulostetun Capra Strap:in.

Tällaisen kuulokkeen etuna tulisikin olla pitkäikäisyys, sillä D1:n rakenne on suunniteltu korjattavaksi, ja kuluvat osat, kuten korvapehmusteet, ovat helposti vaihdettavissa. Valmistajan luottamus omaan työnjälkeensä näkyy myös takuuehdoissa: kuulokkeille myönnetään poikkeuksellisen pitkä 5 vuoden takuu tuomaan mielenrauhaa hankinnan jälkeen.

Äänenlaatu

Thin-ply Carbon diaphragm (TPCD)

Vaikka HEDD Audio onkin päätynyt käyttämään D1:ssä AMT:n sijaan tavanomaisempia dynaamisia elementtejä, niiden kalvot ovat materiaalitieteen uusi luomus ja mahdollisesti jopa tuotteen kiinnostavin yksittäinen piirre. Kalvot valmistaa Thin-Ply Carbon -materiaalista (oma suomennokseni ohutlaminaattihiilikuitu) ruotsalainen Composite Sound, joka TPCD-teknologian on alun perin kehittänytkin. Kuulokkeissa tätä ei aiemmin tietääkseni ole hyödynnetty, joten HEDD Audio on ilahduttavasti löytänyt uuden yhteistyökumppanin Euroopasta.

TPCD-elementtien ohuilla hiilikuitukerroksilla voidaan suoraan kontrolloida ei-haluttuja resonansseja, joita normaalisti täytyisi vaimentaa muilla rakenteellisilla ratkaisuilla. Niillä puolestaan voi olla negatiivisia sivuvaikutuksia äänenlaatuun, jos resonanssit ylipäätään saadaan kuriin. HEDD Audio tottakai lupaa D1:n äänen olevan puhtaampaa, tarkempaa ja yksityiskohtaisempaa, mutta enpä tätä lähde kiistämäänkään, jos valmistaja ei muunlaisilla elementeillä olisi pystynyt suunnittelemaan yhtä hyviä kuulokkeita.

Impedanssimittaukset ja vahvistustarve

Valmistajan ilmoittamasta 32 ohmin nimellisimpedanssista poiketen HEDDphone D1:n alataajuudet nousevat hieman tätä ylemmäs reiluun 40 ohmiin. Vaihtelu jää kuitenkin suhteellisen pieneksi, joten korkeammalla lähtöimpedanssilla toteutettujen vahvistimien ei tulisi voimistaa kuulokkeiden bassoa erityisen huomattavasti. Jos kuitenkin HEDD Audiolle uskollista lopputulosta tavoitellaan, kuunteluun kannattaa valita jokin moderni transistorilaite, jonka spekseissä lähtöimpedanssiksi mainitaan alle 1 ohmia.

Herkkyydeltään D1 on niin ikään nykysuuntauksen mukaisesti helposti toistettava kuuloke, sillä 100 dB/mW mahdollistaa käytön lähes laitteella kuin laitteella. Vertailun vuoksi Sennheiser HD 600 on aivan yhtä herkkä, mutta se voi korkean 300 ohmin nimellisimpedanssinsa myötä käyttäytyä melko eri tavalla riippuen siitä, onko vahvistin optimoitu virran- vai jännitteensyötön näkökulmasta. Putkilaitteille HD 600 sopisi hieman paremmin, kun taas HEDDphone D1 olisi suoraviivaisempi hankinta niille, jotka eivät varsinaisesti omista kuulokevahvistinta. Itse pidän pääsääntöisesti hieman epäherkemmistä kuulokkeista, koska niitä voidaan käyttää monipuolisemmin. Esimerkiksi Gold Note HP-10-vahvistimeni kohisee D1:n kanssa, mistä toki syytän enemmän laitetta kuin kuulokkeita.

Taajuusvastemittaukset

Kuulokkeiden taajuusvastemittaukset on tehty IEC711-standardin mukaisella laitteistolla ja KB501X-mallisilla silikonikorvilla. Kuvaajissa käytetään vertailupohjana tieteelliseen tutkimukseen pohjautuvaa Harmanin tavoitekäyrää (vuoden 2018 versio), joka on yleistys siitä, millaisen taajuusvasteen mukainen ääni kuulostaisi suurimman osan mielestä hyvältä ja vastaisi tasapainoisia kaiuttimia hyvin akustoidussa huoneessa. Lisätietoa mittauksista ja niiden tarkkuudesta löytyy Taajuusvastemittaukset-sivulta. HEDDphone D1:n taajuusvaste on myös vertailtavissa muiden mitattujen kuulokkeiden kanssa Squiglink-vertailutyökalun avulla.

Taajuusvaste:

D1:n taajuusvastetta on vaikeaa kutsua muuksi kuin erittäin neutraaliksi ja oikeaoppiseksi. Etenkin Harman-käyrää mukaileva yläkeskialue erottaa kuulokkeet useimmista kilpailijoistaan, jotka nykyään pyrkivät avartamaan äänikuvaa 2 kilohertsin seutua rauhoittamalla. D1 sen sijaan säilyttää myös nämä taajuudet läsnäolevina.

Bassoltaan D1 on avoinrakenteiseksi dynaamiseksi kuulokkeeksi melko odotusten mukainen eli alabasso vaimenee jonkin verran ylempiin bassotaajuuksiin nähden. Toisaalta pienen lisäenergian 150–300 hertsin välillä tulisi kuitenkin kompensoida tilannetta melko onnistuneesti tai ainakin estää liiallinen keveyden tunne. Saman piirteen myötä basso toistuu myös hieman tukevammin kuin useimmilla avoinrakenteisilla planaarikuulokkeilla.

Ylätaajuudet eivät mittaudu kaikkein lineaarisimmin, mutta vaihtelu on pientä, eikä jyrkempiä piikkejä tai notkoja esiinny ottaen huomioon, että 10 kilohertsin kohdalla sellainen on odotettu, kun taas sitä ylemmät taajuudet mittautuvat aina hieman epätarkasti. Kenties yhtenä erikoisempana piirteenä voitaisiin nostaa esiin 15 kilohertsin yläpuolisko, joka romahtaa jyrkästi alaspäin. HEDDphone D1 voi siis kuulostaa hieman tummalta niistä, jotka vielä kuulevat näin korkeat taajuudet tai ovat tottuneet ilmavampaan toistoon.

Kuulokkeiden akustinen impedanssi vaikuttaisi olevan pienehkö, minkä ansiosta taajuusvasteen vaihtelun tulisi olla suhteellisen pientä eri käyttöasentojen ja käyttäjien välillä. Tämä yleisesti ottaen voidaankin nähdä avoinrakenteisten kuulokkeiden etuna suljettuihin variantteihin nähden eli mitattu taajuusvaste vastaa paremmin lopullista käyttökokemusta.

HEDDphone D1 vs. Sennheiser HD 600:

Niin ikään neutraalilta kuulostava Sennheiser HD 600 on hieman energisempi ja ilmavampi, mutta myös alataajuuksiltaan huomattavasti kevyempi kuuloke. Tämän vuoksi esitystapa painottaa ylätaajuuksia ja niiden selkeyttä, kun taas HEDDphone D1 tasapainottaa kokonaisuutta tukevammalla bassollaan ja hieman rauhallisemmalla diskantillaan. On kuitenkin helppo nähdä juuri HD 600:n toimineen eräänlaisena inspiraationa D1:n tuunaukselle, joskin nykyään ear-gain-alueen toivotaan toistuvan näin myös Harman-käyrän pohjalta. Muistutuksena mainittakoon, että HD 600 julkaistiin jo vuonna 1997 eli yli 15 vuotta ennen ensimmäistä Harman-käyrää.

Havaintoja äänestä

Arvioin kuulokkeet JDS Labs Element 4 -vahvistimella ja sen sisältämällä D/A-muuntimella. Laite on käytännössä ääneltään täysin väritön, joten se kuvaa sitä, miltä HEDDphone D1 kuulostaisi muihinkin neutraaleihin kuunteluketjuihin liitettynä.

---

Koska Sennheiser HD 600 on toiminut neutraalina referenssikuulokkeena peräti kolme vuosikymmentä, sen olisi jo aika päästä eläkkeelle. HEDDphone D1:n myötä tämä hetki alkaa vihdoin olla lähellä, koska se jatkaa samaa perintöä korjaten samalla klassikkomallin tunnetuimmat heikkoudet: vaisun basson ja ahtaan äänikuvan.

D1 kuulostaa ensinnäkin poikkeuksellisen ”tavalliselta”, mutta nimenomaan parhaassa mahdollisessa merkityksessä. Vain harvat kuulokkeet kykenevät toistamaan ääntä näin rehellisesti ja lisäämättä tai poistamatta mitään. Tältä pohjalta kyseessä on siis erittäin neutraali esitys, jossa äänitteet itse pääsevät valokeilaan niin hyvässä kuin pahassa. Neutraalius toki on liukuva käsite, joten esimerkiksi planaarikuulokkeisiin tottuneet saattaisivat mieltää sen myös kirkkaammaksi ja hieman kuulaammaksi (voitaisiin kutsua myös ohueksi) ääneksi. D1:ssä aistin sen sijaan ripauksen miellyttävää lämpöä, eikä se energisestä äänestään huolimatta pyri terävöittämään ylätaajuuksia siten, että ne kuulostaisivat todellista yksityiskohtaisemmilta.

---

Basso: Jos mittarina käytetään yhä HD 600:aa, D1 korjaa bassotaajuuksilla sen suurimmat heikkoudet eli ilmiselvän keveyden ja puuttuvan iskevyyden. Toistossa on yllättävänkin mukavasti dynaamista potkua ja odottamaani syvyyttä – tiedättehän kun murina jatkuu taajuuksille, jotka tuntuvat enemmän kuin kuuluvat. Tämä riittää innostamaan ja basson tarkkuuskin tekee vaikutuksen. Toisaalta muutamat muut uudehkot kuulokemallit, kuten Focal Hadenys ja Austrian Audio The Arranger, onnistuvat toistamaan alabasson Harman-käyrälle uskollisemmin, joten niihin verrattuna HEDDphone D1 tuntuu edelleen aavistuksen kesyltä. Jos siis soittolistalle sisältyy pääasiassa alabassoilla herkuttelevaa konemusiikkia, saattavat kuulokkeet jäädä kaipaamaan enemmän auktoriteettia esimerkiksi taajuuskorjauksen muodossa. Käyttämäni Element 4:n mainiolla web-käyttöliittymällä taajuuskorjaaminen sattumoisin onnistuisikin.

Keskialue: Etualalla toistuva ja äärimmäisen luonnollinen keskialue on D1:n paras puoli, joka erottaa sen useimmista kilpailijoistaan ja luo vahvimmat mielleyhtymät vanhojen Sennheisereiden suuntaan. Pienenä mausteena 150–300 hertsin väliltä toistoon kumpuava täyteläisyys muistuttaa HD 650:aa, vaikka muutoin ollaankin hieman lähempänä HD 600:aa. Jokainen instrumentti kuulostaa itseltään ja vokalisti nousee aina miellyttävästi kaiken keskiöön. Tästä on enää vaikeaa parantaa, ellei hakemalla haeta vielä energisempää esitystapaa tai äänikuvan avaruutta toiston läsnäolevuuden kustannuksella. Värittymien puuttuminen saa D1:n kuulostamaan erittäin rehelliseltä, joten sillä on ilo kuunnella lähes mitä tahansa ilman, että huomioisin kuulokkeita kovaa pääpantaa lukuun ottamatta juuri laisinkaan.

Diskantti: Myös diskantti jatkaa samaa linjaa ollen sävyltään pääsääntöisesti luonnollista ja muihin taajuusalueisiin nähden tasapainoista. Ajoittain aistimani lievä karkeus aiheutunee taajuuspyyhkäisyllä paikantamistani pienistä korostumista 5 ja 11 kilohertsin kohdalla (sijainti voi vaihdella kuuntelijakohtaisesti), mutta silti lopputulos on oikein sulava esimerkiksi keskiverto planaarikuulokkeisiin verrattuna. D1 ei voimista sibilanssia, tee rumpujen lautasista omituisia tai vedä huomiota ylätaajuuksiin sen enempää kuin muillekaan osa-alueille, mikä vahvistaa entisestään vaikutelmaa neutraaliudesta.

Parhaimmillaan tällainen tasainen esitystapa auttaa tuomaan musiikista esiin uusia yksityiskohtia, koska peittoilmiö jää minimaaliseksi. Toisto ei koskaan puuroudu, eikä mikään osa-alue peitä toista alleen, vaan selkeys säilyy kaikissa tilanteissa. Olenkin bongannut tutuista biiseistä uusia juttuja, kuten lähestulkoon piiloon miksattuja syntikoita ja niin edelleen. D1 olisi oiva työkalu äänitteiden tai muiden kuulokkeiden värittymien arviointiin ilman, että sen kuuntelu on raskasta. Jos kuitenkin mietin tunnetta toiston yksityiskohtaisuudesta, olen kuullut vaikuttavampiakin kuulokkeita. Tämä johtuu siitä, ettei HEDDphone D1 lopulta ole esitystavaltaan kaikkein läpinäkyvin tai äänikuvaltaan tilavin.

---

Äänikuva: Kuulokkeet toistavat äänen lähellä ja läsnäolevasti melko samaan tapaan kuin Sennheiser HD 600 & HD 650. Monet uskoakseni pitävät tästä, mutta meille muille D1 tarjoaa kuitenkin hieman laajemman ja ennen kaikkea sopusuhtaisemman kokemuksen. Ääni ei soi kapea-alaisesti täysin pääni sisällä, vaan se hajautuu tasaisemmin ympärilleni. Toisaalta jos joku tavoittelee vielä enemmän pään ulkopuolelle levittäytyvää tunnelmaa, D1 ei välttämättä ole paras vaihtoehto verrattuna esimerkiksi Hifimanin suurikokoisiin planaarimalleihin. Itse en kuitenkaan painottaisi kuulokevalinnassa äänikuvaa liikaa ainakaan arvosteluita lukiessa, koska jokainen kokee sen eri tavalla. Oma tekstini toimikoon ensisijaisesti peilauksena siihen, miten olen muut testaamani kuulokkeet kokenut.

HEDDphone D1 tuottaa siis itselleni tarkan ja jossakin määrin monitorimaisen kuuntelukokemuksen, jossa ääni on aina helposti saatavilla. Toisaalta joitakin tällainen jatkuva läsnäolevuus voisi pidemmän päälle hieman kuormittaa tai ohjata vähintään äänenvoimakkuuden pudottamiseen, jos kuuntelun aikana olisi tarkoitus pystyä keskittymään muuhunkin. Itse näen intiimin esitystavan varjopuolena lähinnä sen, ettei äänten erottelulle ole valtavasti tilaa tarjolla, jolloin avarampaan ja kerrostuneempaan tilavaikutelmaan viritetyt kuulokkeet tuntuvat mielestäni automaattisesti hieman mielenkiintoisemmilta.

Esimerkiksi XK-Audio Fluxion kuulostaa D1:n kanssa subjektiivisilla mittareilla hyvin erilaiselta (läpinäkyvämpi, pikkutarkempi, avoimempi), vaikkei kaksikko eroakaan taajuusvasteiltaan valtavasti toisistaan. Eron uskon kuitenkin muodostuvan siitä, etteivät planaarit yleensä toista ylempiä bassotaajuuksia yhtä täyteläisesti kuin dynaamiset kuulokemallit, vaan ne yhdistävät ohuempaan äänensä hieman kirkkaamman diskantin. Tämä riittää tekemään esitystavasta selkeyspainotteisen, kun taas HEDDphone D1 kuulostaa hieman täyteläisemmältä ja rennommalta.

Vertailu: HEDDphone D1 vs. Austrian Audio The Arranger

Vertailin jo aiemmin keskenään saksalaista HEDDphone D1:tä ja itävaltalaista Austrian Audio Arrangeria, joten muistutan asiasta tässä yhteydessä.

Vertailu: HEDDphone D1 vs. Sennheiser HD 600

Hinnat: 700 € vs. 250–350 €

HEDDphone D1:n samankaltaisuus Sennheiser HD 600:n kanssa ei pitäisi enää tässä vaiheessa tulla yllätyksenä, koska niin monesti olen jo parivaljakosta puhunut samassa lauseessa. Mietitään kuitenkin vielä tässä yhteydessä, olisiko lähes 30 vuotta tuoreemmasta saksalaiskuulokkeesta Sennheiser-klassikon syrjäyttäjäksi.

Selvimmin kaksikko eroaa hinnoittelultaan, sillä siinä missä D1 maksaa uutuuttaan 700 euroa, HD 600:n saa edullisimmillaan 250 eurolla. Molemmissa esiintyy kuitenkin samoja valmistusmateriaaleja: harkiten metallia ja pääosin muovia. Näppituntuman perusteella pitäisin D1:tä hieman arvokkaampana kuulokkeena, muttei HD 600 totuuden nimissä paljoa siitä eroa.

Puhtaasti tästä näkökulmasta D1:n 2,5 kertaista hintaa onkin hieman hankalaa perustella. Toisaalta sen kohdalla täytyy huomioida laadukkaampi kaapeli ja pakkaukseen sisältyvä kuljetuskotelo. Myös uudenlaiset hiilikuituelementit tuotekehitys mukaan laskettuna maksanevat Sennheiserin elementtejä enemmän, eikä HEDD Audio suhteellisen pienenä valmistajana yllä yhtä suuriin tuotantomääriin. Vuonna 1997 julkaistun HD 600:n valmistuskustannukset luultavasti on saatu optimoitua vuosikymmenten varrella todella pieniksi.

Kummankaan kuulokemallin kupit eivät käänny vaakatasoon tai taitu kasaan, mutta ehkäpä sille ei koti- tai studiokäytössä suurempaa tarvetta olekaan. Plussaa molemmat saavat sen sijaan korjattavuudestaan ja vaihdettavista pehmusteistaan, jotka pidentävät käyttöikää. D1:n pehmusteiden kulumisnopeudesta on vielä liian aikaista sanoa mitään, mutta oletettavasti ne kestävät pidempään kuin HD 600:ssa. Kaapelin osalta D1 on niin ikään käytännöllisempi, koska universaalit 3,5 millimetrin liittimet päihittävät Sennheiserin tarpeettoman harvinaiset 2-pinniset liittimet.

Käyttömukavuuden osalta tykkään enemmän D1:n lempeästä puristuksesta ja miellyttävistä korvapehmusteista, kun taas HD 600:n pääpanta on kapeudestaan huolimatta mukavampi. Toisaalta en silti juurikaan huomaa D1:n 90 gramman lisäpainoa, joten käyttömukavuus menee lopulta kaksikon välillä melko tasan. Ensimmäisenä huomaan eron istuvuudessa, joka on D1:n kohdalla väljempi ja HD 600:n tapauksessa todella päänmyötäinen.

Kaksikon soveltuvuutta erilaisille vahvistimille tulinkin jo sivunneeksi aiemmin eli HEDDphone D1 on suunniteltu nykyajan tarpeisiin pienitehoisilla laitteilla kuunneltavaksi, kun taas HD 600:n 300 ohmin impedanssi palauttaa sen ajalle, jolloin putkivahvistimet olivat yleisempiä. Lisäksi monet kuuntelivat vielä 1990-luvulla kuulokkeita stereovahvistimien kuulokelähdöistä, jotka olivat kohinaherkkiä ja lähtöimpedanssiltaan suuria. Tällöin kuulokkeiden korkea impedanssi suojeli käyttäjää näiltä lieveilmiöiltä. Nykyään HD 600:n tapainen kuuloke toki soi mainiosti useimmilla laitteilla, joten D1:n matalammasta impedanssista ei ole valtavaa etua ainakaan työpöytäkokoisten vahvistimien kanssa.

Taajuusvasteet:

Sennheiser HD 600 on pitänyt sitkeästi pintansa neutraalina kuulokkeena, jonka heikkouksia ovat lähinnä heikko basso ja ahdas äänikuva. Tämän vuoksi luokittelisin itsekin kuulokkeet pidemmän päälle melko tylsiksi, ellen satu kuuntelemaan tietynlaista musiikkia, jossa basso jää valmiiksi sivurooliin keskialueeseen nähden. Vertailuhetkellä käyttämäni Soulwit-pehmusteet muovaavat HD 600:n ylätaajuuksia hieman lähemmäs HEDDphone D1:tä, jolloin nämä kaksi mallia mittautuvat siltä osin hämmästyttävän identtisesti 10 kilohertsin yläpuoliskoa lukuun ottamatta.

HEDDphone D1 parantaa kaikkein eniten alabassoa toistamalla sitä 5–10 desibeliä lujempaa (ero HD 650:aan olisi noin puolet vähemmän). Tämän tuntee välittömästi parantuneena dynamiikkana ja toiston syvyysvaikutelmakin on aivan toista maata Sennheiser-malliin nähden. Vaikka eräänlaiseen bassottomuuteen tottuisikin, D1 kuulostaa selvästi tasapainoisemmalta ja voimakkaammalta. Siten se sopii monipuolisemmin eri musiikkigenreille sekä elokuvien katseluun ja pelaamiseen. HD 600 sen sijaan tuntuu auttamatta vanhentuneelta, enkä jaksaisi kuunnella sitä yhtä pitkään.

Keskialueella käydään kuitenkin mielenkiintoinen kamppailu, jossa HEDDphone D1:lle on tarjolla vain Pyrrhoksen voitto. Kaksikon samankaltaisuudesta huolimatta HD 600:n kevyemmät alataajuudet ja hieman ilmavampi diskantti ohjaavat huomioni vieläkin voimakkaammin laulusuorituksiin ja niiden pieniin nyansseihin. Sennheiser-malli kuulostaa edelleen parhaimmillaan suorastaan maagisen aidolta ja se rajaa vokalistin hieman selkeämmin erilleen muista instrumenteista. Lopputulos on tavallaan läpinäkyvämpi ja vaivattomampi, kun taas D1 ei nosta laulusuorituksia yhtä etualalle, vaan toistaa ne aavistuksen pehmeämmin. Huomioni jakautuu kuitenkin tasaisemmin ala- ja keskitaajuuksien välille, mitä usein toivonkin. D1 muistuttaa alataajuuksiensa lämpöisyyden vuoksi jopa hieman enemmän HD 650-mallia.

Äänikuvan osalta D1 vie voiton, muttei välttämättä niin suurella marginaalilla kuin jotkut saattaisivat toivoa. Kokemukseni on hieman avarampi, mutta jos kuuntelen HD 600:aa Cayin HA-3A-putkivahvistimellani, ero jää varsin merkityksettömäksi. D1:n suurin parannus on äänikuvan tasaisuus verrattuna siihen, miten Sennheiserin kuulokkeet kärsivät ikään kuin ”kolmen pisteen efektistä”, jossa ääni paikantuu vain suoraan oikealle ja vasemmalle sekä täysin keskelle. Tätä putketkaan eivät omalla kohdallani täysin paikkaa, joten D1:tä kuunnellessa läsnäoleva esitystapa häiritsee minua vähemmän. Toisaalta muutoin Sennheiser-malli hyötyy putkista enemmän muuttumalla ikään kuin tavallista ”orgaanisemmaksi”.

Kokonaisuutena HEDDphone D1 olisi parannustensa myötä melko suora päivitys HD 600:lle, koska se tuo hyvin samankaltaisen neutraalin esitystavan nykypäivään. Etenkin tukevampi basso tekee kuuntelusta mielekkäämpää ja lopputuloksesta yhtenäisemmän. Toisaalta hyvää vokalistia kuunnellessa Sennheiser-klassikko pystyy yhä mielestäni tekemään suuremman vaikutuksen, joten paremmuus on osin tilannekohtaista. Useimmiten HD 600 jää hieman tylsäksi muutoin kuin omilla vahvuusalueillaan, kun taas D1 sopii laajemmin eri tilanteisiin ilman mainittavia kompromisseja. Tällä on toki lisähintansa, joten kaksikkoon täytyy lopulta suhtautua hieman eri tavalla. Eiköhän HD 600 edelleen mene huomattavasti halvempana kuulokkeena hyvin kaupaksi, mutta jos raha ei ole esteenä, suosittelisin ehdottomasti neutraalia ääntä kaipaaville mieluummin HEDDphone D1:tä.

Yhteenveto

HEDDphone D1 on juuri niin hyvä kuin monet ovat kehuneet, joten ymmärrän sen suosion. Jos joku haluaa mahdollisimman neutraalit (muttei tylsät) avoimet kuulokkeet Sennheiser HD 600-sarjaa paremmalla bassolla, D1 olisi tällä hetkellä ykkössuositukseni. Tällaisia kuulokkeita ei ylipäätään ole montaa, vaikka monet valmistajat samaa ovatkin vaihtelevalla menestyksellä yrittäneet. Sennheiser itsekään ei ole onnistunut päivittämään HD 600:aa tai HD 650:aa odotusteni mukaisesti, vaan on tyytynyt tekemään niistä erilaisia variaatioita (HD 660S ja HD 660S2) tai keskittynyt edullisempaan HD 500-sarjaansa.

HEDDphone D1 on siis tärkeä kuulokejulkaisu, joskin 700 euron hinta toki tuntuu jossakin määrin suurelta. Luonnollisesta äänestä pitäville sijoitus on kuitenkin mielestäni perusteltu etenkin, kun kuulokkeet muutoinkin ovat suunnittelultaan fiksut, ja valmistaja myöntää niille 5 vuoden takuun. Myös uudenlaiset hiilikuituelementit ovat mielenkiintoiset. Ainoa suurempi moitteeni on kova, nöyhtää keräävä, pääpehmuste, jolle toivottavasti tulee tarjolle erilaisia vaihtoehtoja. Silti sekään ei lopulta omalla kohdallani pilaa käyttömukavuutta, vaan D1 tuntuu kokonaisuutena käytännölliseltä tuotteelta.

Annan kuulokkeille lopuksi erityismaininnan äänenlaadusta. Koska muutkin osa-alueet yltävät odottamalleni tasolle, paikka myös Kuulokenurkan Kunniaseinällä on ansaittu. Juuri tällaisia kuulokkeita minun on helppo suositella tietämättä tarkemmin eri ihmisten mieltymyksiä. Puuttumaan jää lähinnä voimakas alabasso, mutta sitä varten on muitakin kuulokkeita.

Plussat ja miinukset:

+ Todella neutraali ja luonnollinen ääni
+ Sennheiser HD 600-sarjan kaltainen kuuntelukokemus tukevammalla bassolla
+ Tavallista mielenkiintoisemmat dynaamiset elementit
+ Fiksu mekaaninen suunnittelu
+ Rakenteen korjattavuus
+ Pitkä 5 vuoden takuu
+ Ei vaadi tehokasta vahvistinta

– Pienehkö äänikuva
– Kova pääpehmuste
– Pehmusteet keräävät paljon nöyhtää
– Kaapelin lievä mikrofonisuus