STAX SR-Sigma (”MK2”): 1970-luvulla oltiin kokeilunhaluisia

Kirjoittaja: Sword of Damocles

Tietoja:

• Julkaisuvuosi: 1979
• Valmistusmaa: Japani
• Hinta: 45 000 jeniä / 400–500 USD (nykyrahassa 1800–2000 €)
• Rakenne: Avoin panoraaminen korvakaiutin
• Elektrostaattiset elementit (kalvojen paksuus 2 mikronia)
• Kapasitanssi: 130 pF (kaapelin kanssa)
• Impedanssi: 122 kΩ (10 kHz)
• Herkkyys: 94 dB / 100 Vrms / 1kHz
• Bias-jännite: 230V DC
• Paino: 460 g (kaapelin kanssa)
• Liitintyyppi: Kiinteä lattakaapeli
• Kaapeli: Pituus 2,2 m | Liitin 6-pin Stax Normal Bias
• Lisävarusteet: Teline, jonka avulla kuulokkeita voidaan käyttää kaiuttimina

Arvostelukappaleen hankintatapa: Itse ostettu tuote

Pala kuulokehistoriaa

Tällä kertaa teemme aikahypyn aina 1970-luvulle saakka tarkastellessamme kuulokkeita, jotka eivät suoraan sijoitu mihinkään nykyään tuntemaamme kategoriaan. Monet meistä kyllä tunnistavat japanilaisen STAX:in yleisimmät elektrostaattikuulokkeet eri vuosikymmeniltä, mutta SR-Sigma-sarja on rakenteeltaan täysin oma tapauksensa. Tästä kertoo jo STAX:in nimitys ”panoraaminen korvakaiutin”, joka tarkoittaa sitä, että elementit sijaitsevat 90 asteen kulmassa korvien etupuolella ja lähes silmien tasalla. Suuret laatikkomaiset kupit puolestaan toimivat eräänlaisina kuunteluhuonetta imitoivina kaikukoppina, mikä lopulta erottaa SR-Sigman muutamista open-air-tyyppisistä kuulokkeista, kuten Jecklin Float:ista, AKG K1000:sta, Mysphere 3:sta ja RAAL-Requisite SR-1:stä.

Kaikissa mainitsemissani kuulokkeissa elementtien poikkeuksellisella sijoittelulla tavoitellaan ensisijaisesti kaiutinkuuntelua muistuttavaa äänikuvaa. Koska SR-Sigman kupit muodostavat suljetun ilmatilan korvan ympärille, toimintaperiaate muistuttaa nykykuulokkeista läheisimmin Sennheiser-legenda Axel Grell:in suunnittelemaa OAE1:tä ja sen seuraajaa, OAE2:ta. Eroksi jää tosin yhä se, etteivät OAE-kuulokesarjan akustisesti avoimet kupit pyri imitoimaan kuunteluhuonetta, vaan voimakkaasti kallistettujen elementtien myötä ääniaallot saapuvat korvaan täsmälleen samassa kulmassa kuin kaiuttimia kuunnellessa. Täydellistä vastinetta SR-Sigmalle ei siis kuulokemaailmasta löydy.

Hyväkuntoisena ostamani SR-Sigma on epävirallinen MK2-malli, koska vuonna 1979 alkuperäiseen vuonna 1977 julkaistuun SR-Sigmaan vaihdettiin erilainen kaapeli – kangaskaapeli väistyi nykyään tuntemamme lattakaapelin tieltä. Muutoin kaksikko ei eroa juurikaan toisistaan, vaan molemmat toimivat vanhemmalla 230 voltin Normal Bias -jännitteellä ja niiden kalvon paksuus on 2 mikronia. Samoja elementtejä käytettiin myös ensimmäisessä SR-Lambda-mallissa vuonna 1979. Itse olen kuunnellut SR-Sigmaa STAX:in omalla SRM-T1-putkivahvistimella, joka tukee Normal Bias -jännitettä.

Vuonna 1987 STAX julkaisi vielä SR-Sigma Pro -mallin, joka toimii modernimmalla 580 voltin Pro Bias -jännitteellä ja omaa 1 mikronin paksuiset kalvot. Elementtien valmistaminen oli tiettävästi hankalaa ja kallista, joten ne vaihtuivat myöhemmin SR-404 Signature -mallista lainattuihin elementteihin, jollaiset omistaja sai tilalle myös SR-Sigma Pro:n päätyessä huoltoon. Koska kuulokkeisiin saadaan ylipäätään istutettua SR-Lambda-sarjan elementtejä, osa harrastajistakin on varmasti tehnyt niin vuosien varrella.

Kuulokkeista vielä tässä kohtaa mainittakoon, että STAX kehitti niitä noin neljän vuoden ajan ja ne maksoivat aikanaan hatarien lähteiden perusteella 45 000 jeniä eli karkeasti 400–500 USD. Nykyrahassa euroissa mitattuna puhuttaisiin luultavasti noin parin tonnin kuulokkeista, mutta ajat ovat toki muuttuneet jo äänenlaadullisten odotustenkin osalta.

Teline tekee SR-Sigmasta pienet pöytäkaiuttimet

Olin onnekas saadessani ostotapahtuman yhteydessä matkaan alkuperäisen styroksista valmistetun pöytätelineen, joka STAX:in mukaan muuntaa kuulokkeet pieniksi pöytäkaiuttimiksi. Kyseessä on siis täysin valmistajan tarkoittama käyttötapaus, jossa elementit olisi tarkoitus suunnata huoneen seinää vasten 20 senttimetrin päästä. Bassoa voitaisiin käyttöohjeiden mukaan voimistaa kaivertamalla telineeseen veitsellä eräänlaiset lisäkaikukopat.

Kaiutintyyppinen kuuntelu on mahdollista juuri elementtien suuntauksen vuoksi. Koska ne on asennettu 90 asteen kulmaan ja elektrostaattiset paneelit säteilevät ääntä sekä eteen- että taaksepäin, telineessä ne ampuvat suoraan ulospäin – jopa lujemmalla äänenvoimakkuudella kuin mutkan kautta korvaan kantautuva ääni normaalissa kuulokekäytössä.

Hieman taajuuskorjaimella bassoa lisätessä SR-Sigmasta saadaankin auttavasti pienet kaiuttimet, joiden suurin vahvuus on ylätaajuuksien erottelukyky. Kääntöpuolena kuulokkeet toimivat toki myös normaalissa kuuntelussa kaiuttimina ympärillä oleskeleville ihmisille. Elektrostaatteja aiemmin omistaneille tämä tuskin tulee yllätyksenä, mutta vertailun vuoksi avoinrakenteisten planaarikuulokkeiden äänivuoto ei ole vielä mitään SR-Sigman rinnalla. Samassa tilassa oleskelevat kuulevat koko ajan kaiken, jolloin kotirauha voi järkkyä.

Rimpula rakenne suureen kokoon nähden

1970-luvun lopussa kuuloke-ergonomiaa vielä opeteltiin hyvin erilaisin ratkaisuin, mutta mielenkiintoisesti STAX:in kuulokkeet löysivät nykyisen muotonsa jo silloin. SR-Sigman kuppien ritilöinti, ovaalit korvapehmusteet sekä halvasta muovista tehty sanka eivät juurikaan eroa moderneista Lambda-malleista, vaikka materiaaleihin vuosikymmenten aikana hieman lisää lujuutta onkin tullut – tästä voinemme kiittää osin kiinalaista Edifieriä, joka STAX:in nykyään omistaa.

Koska SR-Sigman linnunpönttömäiset kupit ovat suuret ja varsin painavat (kuulokkeiden kokonaispaino 460 g kaapelin kanssa), rakenteen olettaisi olevan vaatimusten mukainen. Todellisuudessa lötkömäisen taipuileva sanka ohuine haarukoineen tuntuu kuitenkin lähes lelumaiselta, enkä usko sen olleen vähemmän rimpula uutenakaan. Varsinaista haittaa tästä ei toki ole muutoin kuin istuvuuden tukevuuden näkökulmasta: kupit tukeutuvat korville niin kevyesti, että kuulokkeet tippuisivat päästä vähänkin liikkuessa. Hämmästyttävää kyllä, muoviosat kuulokkeissani ovat silti pysyneet yli 45 vuotta täysin ehjänä ja korkeussäätökin toimii suunnitellusti. Uudemmissa STAX-malleissa pääpehmuste on lerppumaisempi, kun taas SR-Sigmassa reunavahvikkeet saavat sen edelleen pysymään terhakkaana – ellei sitten edellinen omistaja ole vaihtanut pehmustetta uuteen.

Käyttöergonomialtaan kuulokkeet ovat perushyvät, mutta suuri koko ja kiikkerä istuvuus rokottavat pisteitäni. Keinonahalla päällystetyt korvapehmusteetkin luultavasti uutena olivat hieman paksummat, mutta niillä tulee edelleen ihan hyvin toimeen. Sen sijaan pehmusteiden pohjalle asetettu pölysuoja on ihmeellisen karkea ja tuntuu korvanlehtiini osuessa melko ärsyttävältä. Ehkä tämä oli aikanaan pehmeämpi tai sitten vaan aina tällainen. Valtaosassa näkemistäni kuulokkeissa tämä suojus on joka tapauksessa murentunut tai irronnut, joten testikuulokkeeni vaikuttaisivat olevan selvästi tavallista paremmassa kunnossa.

Kaapeli SR-Sigmassa on tuttuun tapaan pitkä, kiinteä ja kömpelö. STAX:ille annan kuitenkin tunnustusta siitä, että materiaali tuntuu ja näyttää yhä lähes uudelta. Moni muu kumilla tai muovilla päällystetty kaapeli olisi jo alkanut halkeilla kauan sitten. Kaapelin liitin on Normal Bias -kytkennän myötä 6-pinninen, eikä sitä fyysisesti pystytä kiinnittämään vahingossakaan 5-pinniseen Pro Bias -liitäntään. Tämä on tärkeää, sillä Normal Bias toimii 230 voltilla, kun taas Pro Bias nostaa voltit 580:een.

Äänenlaatu

Mineraalivillalla vuoratut pöntöt

SR-Sigma on suunniteltu kuulostamaan samalta kuin kaiuttimet osittain heijastavassa ja vaimennetussa huoneessa. Tämän vuoksi molempien korvien ympärille on rakennettu oma pieni pönttö, jonka seinät on akustoitu mineraalivillalla. Elementtien sijaitessa 90 asteen kulmassa rakenteen etuosassa ääniaallot saapuvat siis korvaan osin epäsuorasti seinistä heijastuen. Kenties STAX totesi kuitenkin kuulokkeita kehittäessään suljetut kupit turhan heijastaviksi tai painaviksi, koska SR-Sigman kupeista päädyttiin tekemään mineraalivillaa lukuun ottamatta avoimet. Tällaisen täysin uniikin akustisen suunnittelun myötä kuuntelutapahtuma eroaa melkoisesti perinteisistä, suoraan korvaan ääntä toistavista, kuulokkeista.

Toisaalta nykyoppien pohjalta (näistä lisää OAE1:n arvostelussa) tiedämme, ettei tällaisilla kuulokkeilla voida saavuttaa kaiuttimia muistuttavaa äänikuvaa, koska molemmat elementit operoivat omassa tilassaan, eivätkä korvamme siten saa kaipaamiaan sijaintivihjeitä. Tavallisesti tosielämässä ja kaiuttimia kuunnellessa aivomme osaavat sijoittaa kuulemamme äänet ympärillemme muun muassa sen pohjalta 1) kumpaan korvaan kukin ääni saapuu ensin ja 2) millä voimakkuudella kumpikin korva sen kuulee. Ilman binauraalisia äänitteitä, sopivaa crossfeed-efektiä tai tilaääntä päänseurannalla SR-Sigma ei siis voi kuulostaa kaiuttimilta, koska äänen aistimiseen liittyy rajoitteita.

Ei kuitenkaan oteta mitään pois STAX:ilta, joka päätti 1970-luvulla kokeilla uudenlaista kuulokerakennetta. SR-Sigma voi olla mielenkiintoinen omalla tavallaan, mikä pätee myös Grell OAE -kuulokesarjaan. Lähtökohtaisesti näkisin open-air-tyyppisten kuulokerakenteiden (esim. RAAL-Requisite SR-1) yltävän lähimmäs kaiutinkuuntelua, koska ääni sekoittuu luonnollisemmin vasemman ja oikean korvan välillä.

Taajuusvastemittaukset

Kuulokkeiden taajuusvastemittaukset tehtiin IEC711-standardin mukaisella laitteistolla ja KB501X-mallisilla silikonikorvilla. Kuvaajissa käytetään vertailupohjana tälle laitteistolle optimoitua Harman-tavoitekäyrää (2018 versio), joka on tieteellisen tutkimuksen mukainen yleistys siitä, millaisen taajuusvasteen mukainen ääni kuulostaisi suurimman osan mielestä hyvältä ja vastaisi tasapainoisia kaiuttimia hyvin akustoidussa huoneessa.

Harman-tutkimus toteutettiin silikonikorvilla, jotka ”kuulevat” äänen hieman eri tavalla kuin nykyään myytävät korvatyypit. Tämän vuoksi Kuulokenurkan käyttämä tavoitekäyrä pohjautuu KB501X-korvien oman HRTF-siirtofunktion mukaiseen diffuusikenttävasteeseen (Diffuse Field), johon on kuitenkin sovitettu Harman-tutkimuksen ydinhavainnot suodattimien avulla. Käytännössä lopputulos vastaa yhä Harman-tutkimuksen osoittamaa ihannetaajuustasapainoa, mutta siten kuin Kuulokenurkan käyttämä laitteisto sen ominaisakustiikkansa pohjalta ”kuulisi”. Näin ollen kuulokkeiden taajuusvasteesta on mahdollista tehdä 2–20 kilohertsin välillä tarkempia havaintoja kuin puhdasta Harman 2018 -käyrää vertailupohjana käyttäessä.

Lisätietoa mittauslaitteistosta löytyy Taajuusvastemittaukset-sivulta. SR-Sigman taajuusvaste on myös vertailtavissa muiden mitattujen kuulokkeiden kanssa Squiglink-vertailutyökalun avulla.

Taajuusvaste:

Näin vanhojen kuulokkeiden kunto ja sitä myötä ääni herättää luonnollisesti pieniä kysymysmerkkejä, koska emme pysty mitenkään tietämään, millainen taajuusvaste oli tuotteen ostohetkellä. Kuitenkin kupeissa tallella olevan mineraalivillan, kunnoltaan kelvollisten korvapehmusteiden ja varsin hyvän taajuustasapainon myötä arvelisin testikuulokkeeni varsin edustaviksi. Tämä huomioon ottaen ikä ja poikkeukselliset suunnitteluratkaisut näkyvät SR-Sigman tuunauksessa.

Kuulokkeet eivät käytännössä toista laisinkaan bassoa, ellei koholle nousevaa 200 hertsin pomppua bassoksi lasketa. Edes pehmusteiden painaminen tiukemmin mittauslaitteen korville (tai omille korvilleni) ei voimista alataajuuksia, joten lienee syytä olettaa, että paine karkaa mineraalivillan ja kuppien avoimien seinien läpi. Useimmille meistä SR-Sigman kuuntelu olisi puuttuvan basson vuoksi tylsää, mutta tilannetta voitaisiin kohentaa taajuuskorjaamalla melko turvallisesti ainakin 80 hertsiin saakka.

Muutoin SR-Sigma osoittautuu STAX:in kuulokkeeksi yllättävänkin oikeaoppiseksi, sillä se ei kärsi Lambda-sarjan tapaan 1 kilohertsin korostuneisuudesta, eikä epätasaisesta diskantistakaan. Kuitenkin alempi keskialue 400–800 hertsin välillä jää hitusen vaimeaksi ja ylin diskantti soi turhankin lujaa olemattomaan bassoon nähden, jolloin esitystapa ei ole aivan tasapainossa. Tilannetta ei paranna myöskään myöhässä koholle nouseva ear-gain-alue. Tavallisesti energisimmän kohdan olisi hyvä asettua 2,8–3 kilohertsin kohdalle, mutta SR-Sigmassa huomion siirtyminen 4 kilohertsin kohdalle painottaa entistä enemmän ylätaajuuksia alleviivaten siten lisää myös ohueksi jäävää keskialuetta.

Miten onkaan sen tärkeimmän eli äänikuvan ja kaiutinmaisen kuuntelukokemuksen laita?

Havaintoja äänestä

Kuunneltu STAX:in SRM-T1-putkivahvistimella.

---

Koska SR-Sigmasta puuttuu Lambda-sarjan kailottavuus (kuulaudeksikin tätä voidaan kutsua) 1 kilohertsin seudulta, alemman keskialueen onttoudesta ja puuttuvasta bassosta huolimatta koen esitystavan varsin luonnolliseksi. Juuri äänen keveyden vuoksi kuulokkeet muistuttavat kuitenkin lähinnä puhelimen kaiutinta, eivätkä mielestäni siksi harmillisesti kuulosta nykymittapuulla erityisen nautittavalta. Ehkäpä menneinä vuosikymmeninä tyydyttiin basson suhteen vähempään ja ylätaajuuspainotteista esitystapaa osattiin arvostaa eri tavalla.

SR-Sigma kyllä yrittää parhaansa mukaan toistaa bassoa, mutta se painottaa kuuluvasti kaikkein ylimpiä bassotaajuuksia, jotka ulottuvat jo puoliksi keskialueen puolelle. Tämä tuo toistoon lämpöä ja täyteläisyyttä, mutta koska ”oikea basso” puuttuu alta kokonaan, äänestä tulee lähinnä pehmeää ja turvonnutta. Ilman tätä yläbasson kumpua keskialuekin toistuisi selkeämmin. Nyt toisto on erikoisen kevyttä ollakseen kuitenkin samalla paksua.

Diskantin koen hitusen ylikorostuneeksi, mutten missään nimessä ärsyttäväksi tai riipiväksi. Tämän valossa minun on vaikea ymmärtää, miten jotkut harrastajat ovat kuvailleet tätä Normal Bias -versiota diskantiltaan tummaksi, sillä omien kuulokkeideni perusteella ne eivät sitä ole. Näissäkin vanhoissa arvioissa saattavat tosin näkyä menneiden vuosikymmenten odotukset, koska aikalaisten kilpailijoiden tuotteissa diskantti oli varmasti vieläkin kirkkaampaa. Omalla mittapuullani SR-Sigman ääni on kevyttä, ilmavaa ja luonteeltaan melko pehmeää.

Äänikuvan osalta tavallaan ymmärrän kuulokkeiden rakenteellisen suunnittelun viehätyksen. Ääni ilmestyy korviin miellyttävästi ikään kuin pienen välimatkan päästä, eikä se tunnu siltä kuin sitä toistaisivat aivan korvien viereen pultatut elementit. Hieman tasapainoisemmalla ja modernimmalla tuunauksella tällainen design saattaisikin toimia, minkä vuoksi suuntasin itse nopeasti taajuuskorjaamisen pariin. Aikanaan näiden kuulokkeiden omistaja olisi luultavasti käyttänyt vähintään jonkinlaisia basso- ja diskanttisäätimiä.

EQ:lla modernimpaa ääntä?

Joku saattaa miettiä, miksen taajuuskorjannut SR-Sigmaan enemmänkin bassoa, mutta syy paljastuisi kuulokkeita kuuntelemalla. Elementtien säröarvot luultavasti tulevat vastaan, koska suuremmalla määrällä bassoa äänestä tulee kauttaaltaan muhjuista. Elektrostaateille ominainen puhtaus katoaa ja toisto ikään kuin hyytyy muillakin taajuusalueilla. Voi toki olla, että todellisuudessa basso toistuu jo hieman lujempaa omilla korvillani mittauksiini nähden. Taajuuskorjauksen jälkeen saan kuitenkin ääneen hieman runkoa, joten toisto ei ole täysin munatonta. Ylätaajuuksien rauhoittaminen myös auttaa tasapainottamaan kokonaisuutta, vaikka muutoin niitä ei mielestäni olisi mitenkään pakollista sorkkia.

Taajuuskorjattuna SR-Sigma kuulostaa miellyttävän luonnolliselta ja se tarjoaa äänikuvaltaan hieman erilaisen kokemuksen moniin perinteisempiin kuulokkeisiin verrattuna – ainakin kiinnitän jatkuvasti huomiota nimenomaan erotteluun ja tilaan. Mielenkiintoista kyllä, elementtien sijoittaminen korvien etupuolelle ei juurikaan syvennä äänikuvaa eteenpäin, mutta leveysvaikutelma on melko kiehtova. Lisäksi äänisignaalin osittaiseen heijastumiseen pohjautuva akustinen rakenne johtaa siihen, että äänikuvassa selän taakse sijoittuvat äänet on tavallista helpompaa paikantaa. Ilmeisesti juuri tästä syystä jotkut ovat pitäneet SR-Sigmaa jopa hyvänä pelikuulokkeena, mitä kiikkerä istuvuus ei kuitenkaan millään tapaa tue.

Tästä kenties saamme pienen vahvistuksen sille, että STAX:in akustisessa suunnittelussa on aidosti jonkinlaista ideaa. Lisäksi opimme, että Sennheiser HD 600 -tyylinen tasapainoinen tuunaus yksinkertaisesti toimii kuulokkeissa kuin kuulokkeissa, vaikka nykyään usein odotammekin kuulevamme voimakkaampaa bassoa. SR-Sigma oli oman aikakautensa tuote, joten nykyään sitä ei kannata kohdella liian kriittisesti. Tällaisen erikoisuuden kuuntelumahdollisuus lähes 50 vuotta julkaisun jälkeen on ylipäätään upea hetki kuulokeharrastajalle.

Yhteenveto

Ilman STAX:in kokeilunhalua SR-Sigman tapaista erikoiskuuloketta ei olisi olemassa. Tämä on jo saavutus itsessään, vaikka jotain varmasti kertoo sekin, ettei mikään muu valmistaja ole sittemmin kopioinut samaa ideaa omiin tuotteisiinsa. Kokonaisuutena en täysin itsekään allekirjoita SR-Sigman akustisen suunnittelun hyötyjä, sillä ne jäävät taajuusvasteen valossa osin toteutumatta. Toisaalta emme voi olla varmoja siitä, miltä kuulokkeet kuulostivat ollessaan uudet, joten lopullisia johtopäätöksiä on vaikeaa tehdä. Vetonaulana toimiva äänikuva joka tapauksessa on SR-Sigmassa erilainen kuin missään muussa kuulemassani kuulokemallissa. Aikanaan sävysäätöjen (basso ja diskantti) käyttäminen kuulokkeiden kanssa ei myöskään ollut mitenkään poikkeuksellista, joten taajuuskorjaamista ei kannata vältellä nykyäänkään.

Kuulokeharrastajalle SR-Sigmalla on valtavasti keräilyarvoa ja pienillä korjauksilla se soi oikein kelvollisesti etenkin, jos basso saadaan herätettyä eloon. Nykyään vanhempien STAX-mallien käyttöä rajoittaa vanhan standardin mukainen Normal Bias -jännite, minkä vuoksi kuulokkeet vaativat kaverikseen vahvistimen omalta aikakaudeltaan. Onneksi näitä vintage-laitteita pyörii kuitenkin melko säännöllisesti käytettyjen markkinoilla, ja niitä on myös varsin helppo huollattaa uudempaan, monimutkaisempaan elektroniikkaan verrattuna. SR-Sigmasta saisikin yhä kasattua toimivan retro-setin. Edistyneempi SR-Sigma Pro toimisi toki suoraan myös nykyvahvistimilla, mutta kyseinen malli on harvinainen, ja siitä pyydetään herkästi tähtitieteellisiä summia. Testaamani vanhempi mallikin maksaa hyväkuntoisena helposti 1000–2000 euroa.

Rakenteellisesti SR-Sigma ei mielenkiintoista kyllä tunnu niin vanhentuneelta tuotteelta kuin sen julkaisuajankohta antaisi olettaa. Osittain tämä johtuu siitä, ettei STAX:in Lambda-sarja pitkään aikaan tarjonnut juuri minkäänlaista laadullista parannusta, vaan tuntui aivan yhtä heiveröiseltä ja rimpulalta. Silti nämä kuulokkeet tuntuvat harrastajien hellässä käsittelyssä kestävän isältä pojalle, joten onkin kiehtovaa nähdä, yltävätkö nämä vanhemmat STAX:it aikanaan sadan vuoden ikään. SR-Sigma on jo matkansa puolivälissä.

Plussat ja miinukset:

+ Mielenkiintoinen äänikuva (pienin varauksin)
+ Täysin uniikki akustinen suunnittelu
+ Heiveröinen rakenne on kestänyt yllättävän hyvin aikaa
+ Keräilyarvo

-/+ Vuotaa lujaa ääntä ulospäin, mutta sen ansiosta kuulokkeita voidaan hyödyntää pöytäkaiuttimina

– Puuttuva basso
– Rimpula sankarakenne
– Kiikkerä istuvuus
– Vaatii vahvistimen 230v Normal Bias -liitännällä
– Hyväkuntoisia kuulokkeita nykyään vaikeaa löytää järkevään hintaan