Author: Sword of Damocles

Marras-joulukuu tulee olemaan tänäkin vuonna kiivasta alennusmyyntien aikaa, joten hintatietoinen kuluttaja voi löytää hyviä tarjouksia myös kuulokkeista. Etenkin suuria kuluttajaryhmiä kiinnostavat vastamelukuulokkeet ovat halvimmillaan juuri loppuvuodesta, joskin monet kaupat nostavat ensin hintoja saadakseen alennusprosentit näyttämään mahdollisimman suurilta. Nykyään kauppojen tulisi ilmoittaa alin hinta viimeisen 30 vuorokauden aikana, mutta hintakehitystä voi seurata myös eri hintavertailusivustoilla.
Koska kyttään itse säännöllisesti kuulokkeiden hintatasoa hyviä alennuksia etsien, tulen raportoimaan löydöksistäni päivittämällä tätä sivua mahdollisimman säännöllisesti loppuvuoden ajan. Alennustuotteita tulee lisää samalla kun osa niistä poistuu listalta. Halutessasi voit auttaa minua ilmoittamalla löytämäsi houkuttelevat kuuloketarjoukset kommenttikentän kautta. Huomaathan kuitenkin, että hyväksyn jokaisen viestin yksitellen (muutoin Kuulokenurkka olisi täynnä kaikenlaisten bottien spämmäystä), joten kommenttien ilmestymisessä voi olla pientä viivettä. Luen ne kuitenkin heti saapumishetkellä.
En tule tienaamaan mahdollisista ostopäätöksistä mitään (vaikka mukavaahan se olisi), joten pyrin linkittämään vastaavan tarjouksen mahdollisimman monen myyjän sivustolle, jotta voit päättää, kenelle halutessasi rahasi annat.
Lista päivitetty: 11.11.2025
Hyviä alennuksia langattomista kuulokkeista
(nykyinen alennushinta / tavanomainen alennushinta)
Sennheiser Momentum 4 (179 € / 200-250 €)
Noin 20 euroa edullisempi kuin tähän mennessä, mutta kannattaa huomioida, että Sennheiser itse myy Momentum 4:ää tehdaskunnostettuna Outlet-osiossaan niin ikään 179 eurolla ja tarjoaa vieläpä uusille asiakkaille 10 prosentin lisäalennuksen. Täten nykyinen alennushinta ei ole mikään järisyttävä diili.
Nothing Headphone (1) (229 € / 279 €)
Ollut aiemmin edullisimmillaan 279 euroa, joten nyt alennus on 50 euroa parempi. Jos joku tykkää kuulokkeiden ulkonäöstä, taajuuskorjattuna niistä saa myös hyvän kuuloiset. Alennus koskee sekä valkoista että mustaa kuulokeversiota.
Verkkokauppa.com
Proshop
Maxgaming
Bowers & Wilkins PX7 S2e (239 € / 250-300 €)
Vain kympin lisäalennus aiempiin alennusmyynteihin nähden, mutta jos joku haluaa juuri Bowers & Wilkinsin kuulokkeet, PX7 S2e on niistä mielestäni edelleen paras vaihtoehto. 400 euron hintainen PX8-malli kannattaa sen sijaan unohtaa, koska kuulokkeita on saanut jo hetken samaan hintaan ja ne vaikuttaisivat kärsivän laatuongelmista.
Audio Forum
Audiokauppa
Hifihuone
Hifimesta
Kruunuradio
Kuva ja Ääni
Verkkokauppa.com
Hyviä alennuksia langallisista kuulokkeista
(nykyinen alennushinta / tavanomainen alennushinta)
Sennheiser HD 550 (229 € / 255 €)
Hieman modernimpi vaihtoehto valmistajan HD 600-sarjalle. Alennus ei ole mullistava, mutta tähän hintaan HD 550 on mielestäni ihan hyvä vaihtoehto tasapainoiseksi hifikuulokkeeksi.
Kaikki Audio-Technican tuotteet -20 %
Esimerkiksi uudehkoja ATH-R30x, ATH-R50x tai ATH-R70xa kuulokkeita ihan mukavaan hintaan. Joitakin kalliimpia malleja, kuten uunituoretta ATH-ADX7000:ta täytyisi tiedustella erikseen, joten eivät selvästi halua ihmisten ostavan sitä massoittain.